Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 31.10.2008

No niin tässä sitä taas ollaan ja samassa lukemissa junnataan ;)
En ole oikein jaksanut ruoat tarkastella mutta liikumiseen olen panostanut taas. Eilen kävin salilla ja kävelylenkillä, mikä oli ihan tarpeellista kun tenttejä piti sen jälkeen kirjoittaa.
En ole syönyt aamiais muroja moneen vuoteen ja lapsiltakin niitä kieltänyt. Mutta nyt olen hurahtanut niihin ihan kunnolla. Se ei ole ollenkaan hyvä juttu kun niissä on sitä sokeria ihan hirveesti. Lesehiutaleista olen pitänyt jo kauan mutta nyt menee ihan Pirkan jogurtti mansikka mysli ja Kellogsin jogurtti bran hiutaleet. Hirveen kalliit ovat vaan. Pitäis niitä edes vähän rajoittaa jotta ei tulis liikaa sokeria.
Niin tästä eteen päin panostan siihen liikumiseen taas enemmän.
Jippii! Suklaan himo jätin Ruotsiin joten siitä ei ole ollut haittaa sen enempään. Kai se tarkoittaa ettei psyykkistä stressiä tällähetkellä ole yhtä paljon. Jotenkuten on asiat kotona selkiintyneet joten siellä jaksan paremmin kuin ennen.
Nyt pitäis vähän työtä tehdä joten jatkan myöhemmin.
Tsemppiä Kaikille ja suur kiitokset ystäville!!!

1. Senjorita sanoi...

JOo noi jogurttia mansikka mysli on ihan namia. .ja Kellogsin myös. .nam nam. .en tosin ole itsekkään pitkään aikaan niitä syönyt.

Kiva että olet taas ryhtynyt liikkumaan. Sanoisin että se on oleellinen asia!


perjantai 31.10.2008 klo 10:06

2. Hippihiiri sanoi...

Minä myös yhteen aikaan hurahdin muroihin vaikka itsekin ne lapsilta kielsin... Söin niitä "kuituisampia" kellogsin muroja. Nyt onneksi ei saa sitä tavallista maitoa käyttää, joten murotkin on jääneet. :) Mukavaa viikonloppua!

perjantai 31.10.2008 klo 11:23

3. 2xihminen sanoi...

Kiva, että kotona menee jo paremmin. Oikein mukavaa viikonloppua :)

perjantai 31.10.2008 klo 13:12

4. Wilhelmina sanoi...

Noi myslit on pahoja, voisin vetää paketin yhdellä istumalla.. Ostan joskus ja herkuttelen ja sitten pidän taas pitkän tauon, koska ei ne kyllä mitään kovin terveellisiä ole. Oikein hyvää viikonloppuja, toivottavasti ei sada ja päästää kaikki lenkille :D

perjantai 31.10.2008 klo 20:06

5. Senjorita sanoi...

Miten menee Annalisa?

sunnuntai 09.11.2008 klo 21:17

6. Joulupossu sanoi...

Huhuu ??? missäs oot ??

maanantai 10.11.2008 klo 18:49

7. Hippihiiri sanoi...

Huhuu, missäs sitä ollaan??

sunnuntai 16.11.2008 klo 19:19

8. Joulupossu sanoi...

Onko joku syöny sut ???

lauantai 22.11.2008 klo 08:43

9. Joulupossu sanoi...

No höh... tuu jo takasin...

perjantai 28.11.2008 klo 07:25

10. Tuiskutar sanoi...

Iloista joulunodotusta! :)

maanantai 22.12.2008 klo 15:26

11. Senjorita sanoi...

Hehe Mä taisin äskön kävellä sua vastaan täällä Evtekissä...olin liian ujo sanoakseni mitään!

torstai 05.02.2009 klo 15:40

[ Katso ruokalista! ]

1916 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1916 kcalToteutunut vaje
1416 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1416 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 24.10.2008

Hiljaa hyvää tulee. Kai tämä meidän kriisi vähitellen etenee, mutta tosi hitaasti :(
Paremalla tuulella olen tänään, onneksi. Vielä on kuin kivi vatsassa mutta kai sekin vähitellen häviää kunhan jaksan positiivisesti katsoa tulevaisuuteen. Enimmäkseenhän nämä huolet ovat niin sanottuja aivo kummituksia joten totuutta ei paljon näy. Tosi herkkä näytän olevan kun kaikki tarttuu kiinni.

Painon suhteen ei mitään muutosta. En uskonutkaan että olis. Pitäis saada itsestään niin paljon irti että lähtis ulos lenkille! Veljeni jopa pyysi mut ulos kävelylle. Kai meillä molemmilla olis ihan tarpeeksi keskusteltavaa. En vaan haluais olla poissa lasten luota nyt. Kaipaan niitä ja toivoisin että voisin antaa niille kaiken mun ajan. Pikkuisen on huono omatunto kun lähdin ilman niitä reissuun. Siellä mulla ei ollut aikaa niitä kaivata kun oli niin paljon ihanaa katseltavaa! Sitä viikkoa en haluis vaihtaa pois. Mutta tietysti lapset eivät olleet niin innoissaan kun äiti oli poissa.

Huomaan että fyysisesti ja psyykkisesti en ole yhtä väsynyt matkan jälkeen. Ainoa on että psyykkinen stressi on korkea tällä hetkellä. Se viee voimia. Yritän päästä aikaisin nukkumaan joka ilta mutta kyllä se helposti venyy tuonne yhdentoista tienoille ennenkun pääsen sohvalle asti (sänkyä ei ole tällähetkellä, olen vaihtamassa sen toiseen). Tuo sohvalla nukkuminen on onnistunut ihan hyvin.

Eilen sain vihdoin viimein toisen tytön tukan pesty ja letitetty. Se kun meillä on tuollainen 2-3 tunnin rupeama. Kun siinä välissä käy viemässä ja tuomassa lapsia harrastuksista niin kyllä se ilta venyy. Ja olihan vanhemmalla pojalla kokeeseen lukemistä missä piti auttaa. No tää on nyt tällaista tavallista lapsiperheen elämää ;)

Ainakin tulin hyvälle tuulelle kun tätä kirjoitin joten kai siinäkin ihan jotain hyötyä :)

1. Wilhelmina sanoi...

Pokalit tulee mun sykemittarista, muistaakseni Polar F11, sinne asetetaan viikkotavoite ja jos saavuttaa 75% siitä saa pokalin näyttöön Polarin häkkyrän sijaan. Mäkään en ole kerinnyt tutustua KL:n uusiin ominaisuuksiin ollenkaan. Kiva kuva, saisinkohan

perjantai 24.10.2008 klo 09:47

2. Wilhelmina sanoi...

Mäkin aikaiseksi liittää kuvan omaan tarinaani. Meillä ei esikoinen suostu pitämään ristiselkään ulottuvaa tukkaansa kuin auki. Säännöllisesti uhkailen saksilla etc. vaan ei auta. Aina ihan takussa ja sitten itketään.. Sama juttu, kun lapsia näkee vaan

perjantai 24.10.2008 klo 09:48

3. Wilhelmina sanoi...

Pari tuntia arki-iltaisin ei millään raaskisi sinä aikana lähteä lenkille tms. Viikonloppuja.

perjantai 24.10.2008 klo 09:57

4. Hippihiiri sanoi...

Mukavaa päivää sinne! :)

perjantai 24.10.2008 klo 11:37

5. Taaslihava sanoi...

Iloa ja valoa sinulle!!!!! :D :D :D
Paistaa se päivä kuitenkin ja lapset on NIIN upeita valon tuojia!!!


perjantai 24.10.2008 klo 12:05

6. Manta76 sanoi...

Nooh, ei meil yleensä oo perjantai siivouspäivä enkä mie mitään suursiivousta tehnyt. Oli vaan kämppä niin räjähtäneen näkönen :D Mukavaa viikonloppua siullekin!

perjantai 24.10.2008 klo 12:28

7. Senjorita sanoi...

Toivottavasti saisit viikonlopusta sen irti minkä haluat!!
Ehkä menisit veljesi kanssa kävelylle!!


perjantai 24.10.2008 klo 13:55

8. 2xihminen sanoi...

Mukavaa päivää sinulle. Tuo letittely on tosi kivaa puuhaa. Lapsena en saanut ollenkaan tarpeekseni pikkusiskon hiusten näpräämisestä. Onneksi siskokin tykkäsi, että tein hänelle kaikenlaisia luomuksia :)

perjantai 24.10.2008 klo 14:45

9. Edna sanoi...

Hejj tack det samma på dig :)
Det är äntligen fredag! Jag hoppas att den här veckosluten skulle gå bättre än förra veckosluten. :P


perjantai 24.10.2008 klo 16:31

10. Redcat sanoi...

Mä suunnittelen palaavani aina joka maanantai.. Sit se vaan aina jää.. Paha aukko motivaatiossa.. :(

perjantai 24.10.2008 klo 17:02

11. Kirbbu sanoi...

Kiitos ja toivon kyllä että se 6:nen sieltä esiin tulee nopeasti :D hienosti olet jo pudottanut painoa!! :)

lauantai 25.10.2008 klo 08:10

12. Heehuu sanoi...

Skönt o höra att du har fått ha en liten brejk utomlands :) Hoppas den här veckan blir bättre på alla sätt!!

maanantai 27.10.2008 klo 09:06

13. 2xihminen sanoi...

Mikä muuten on hassua, on se, että yhtä hyvin minä voisin seisoa tuossa vasemman puoleisessa kuvassa. Olemme ilmeisesti sen verran samannäköisiä :D .

maanantai 27.10.2008 klo 17:32

[ Katso ruokalista! ]

1916 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1361 kcalToteutunut vaje
1416 kcalTavoite
555 kcalSyöty (Toteutunut)
-861 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.10.2008

Heipparallaa.
Täällä sitä usko haetaan. Ei niin paha lopputulos eilen kun vain vähän keltaisella. En osaa nyt vetää vihreitä päivä ainakaan tällä viikolla. Ensviikolla sitten yritän uudestaan.
Arkipäivä kaatuu niskaan. Olisi siivottavaa, pitäisi asiat järjestää, olisi pientä pintaremonttia joka pitäis saada tehtyä, ja lasten läksyt pitäis ehtiä katsoa, on harrastuksiin viemistä/tuomista ja ruuanlaittoa. Ensviikolla olis pari tenttiä ja töissäkin pitäis ehtiä käydä.

Olisin ihan hyvin voinut jäädä vielä vähän aikaa sinne Portugaliin. En tiedä miten jaksaisin nyt jos en olisi siellä käynyt.

Kohta olis vanhimalla pojalla synttärit. Ajatella mun pikku poika täyttää jo 13! Miten tää aika meni näin nopeasti?

Mutsilta saan aika paljon apua taas joten se on ihan kivaa. Hän tuli Hesaan töihin taas, jouluun asti. Sen jälkeen mun on pärjättävä itse.

Voi että voi väsyttää kun pitää herätä aikaisin taas. Kahvitauolle olis tarvetta mutta yksin en viitsi lähteä.

Tsemppiä kaikille ja kiitos lämpimästä vastaanotosta. Kyllä mun on tänne palattava kun kavereita löytyy!

12:35
Kai tää mun elämä nyt on tällaista vuoristorataa. Sain niin kurjan puhelun että pari tuntia meni sotkun selvittämiseen. Siis onnistuin työasiat sotkea sen puhelun jälkeen. Vitsi sentään. Miten saisin suunan takaisin mun elämään? Tiedän mitä haluan ja silti en tiedä. Tiedän mitä tehdä ja silti en saa mitään tehty. On tää välillä niin kurjaa. Ihan tekis mieli istua nurkassa nuolemassa naarmujaan.
Toivottavasti mun olo on jo huomenna parempi.

1. Joulupossu sanoi...

Onneks noilla arkipäivän asioilla on taipumus järjestyä, älä sä stressaa siellä :) Hyvin kaikki menee kuiteskin loppujen lopuksi *pitää peukkuja*.
Iloista torstaita :)


torstai 23.10.2008 klo 10:17

2. Taaslihava sanoi...

Kova raivo itseäni kohtaan päällä joten luulis pysyvän ojennuksessa tämä tytsy! Kuten sanoit niin pikkunen viha itselleen auttaa asiaa. Mä suutuin kovasti kun katsoin itseäni nakuna peilistä. :(

torstai 23.10.2008 klo 11:29

3. Hippihiiri sanoi...

Kyllä se elämä siitä alkaa vielä valoisammankin puolensa näyttämään, kun jaksaa ensin ne ikävät asiat rämpiä läpi. Ihailtavaa kyllä on, että jaksat täällä vielä seurata syömisiä kaiken muun lisäksi! Voimia!

torstai 23.10.2008 klo 13:03

4. Senjorita sanoi...

Hehe aldrig i livet sku ja själv ställa upp. hehe Fick intervjua kandidater!

KRAMAR Hoppas sakerna ordnar sig där borta!!


torstai 23.10.2008 klo 13:17

5. Wilhelmina sanoi...

Mulla myös lähinnä keltaisia päiviä, vihreällä en meinaa pysyä millään ilveellä. Ja koko aika nukuttaa, 1.11. pitaisi olla kaksi harjoitustyötä valmiina ja aina kun yritän lukea junassa nukahdan samantien. Illalla nukahdan nojatuoliin ennen kuin ehdin

torstai 23.10.2008 klo 13:55

6. Wilhelmina sanoi...

Edes suunnitella harjoitustöiden tekemistä. Jospa viikonloppuna saisin itsestäni jotain irti.

torstai 23.10.2008 klo 13:55

7. 2xihminen sanoi...

Tsemppiä loppuviikkoon. :) Muista yrittää välillä levätäkin.

torstai 23.10.2008 klo 19:55

[ Katso ruokalista! ]

1916 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-225 kcalToteutunut vaje
1416 kcalTavoite
1691 kcalSyöty (Toteutunut)
+275 kcalTavoitteesta
41 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 22.10.2008

Täällä sitä taas ollaan.
Pitkään meni metsässä mutta olenpa löytänyt takaisin ihmisten ilmoille. Risteily peruuttiin mutta Portugalissa kävin.
Portugalin matka oli aivan ihana! Säät suosi ulkona liikkumista ja kävelin jalat rikki Lissabonin kaduilla. Käytiin myös etelässä piipahtamassa Portimaossa pari tuntia vuokraautolla ja siellä söin matkan parhaan lounaan.

Nyt olen yrittänyt päästä takaisin päivärytmiin. Lenkille en ole itseäni vielä saannut mutta olen jättänyt kakkukahvittelut Portugaliin. Siellä se olikin niin halpaa että käytiin pari kertaa päivässä kakkukahvilla :)
No sehän tietysti painossakin näkyy, niinkuin kaikki muukin ulkona syödyt ruuat. Niitä kiloja tässä nyt aluksi pudottelen ja nähdään sitten paljonko jaksan vielä vähentää. Stressiä en tästä ota. On kotona vielä niin sekavaa että en jaksa ottaa ylimääräistä stressiä. Stressin kannalta olisi kahden viikon loma varmaan ollut tarpeen.
Kiva "nähda" kaverit täällä taas :)
Tsemppiä teille kaikille!

1. Joulupossu sanoi...

No nyt käy kateeks :) Olis kiva kanssa olla hetki palmun alla ihmettelemässä :) Mä oon saanu tätä positiivista puhtia ihan ilmaseks, töissä kun pyörii ihmisten kanssa joilla on pahoja päihdeongelmia, ei läheisiä, ei kotia tai mitään, niin eipä nää omat

keskiviikko 22.10.2008 klo 10:29

2. Joulupossu sanoi...

Pikku murheet tunnu missään niihin verrattuna :) Mut kyl mäkin vinkua osaan isoon ääneen maailman pahuutta, kun kynsi katkee :D Tsemppiä sulle ja tervetuloa takas :)

keskiviikko 22.10.2008 klo 10:30

3. Hippihiiri sanoi...

Tervetuloa takaisin! Kuulostaa kyllä ihanalta tuo Portugalin matka! :D Me ollaankin näköjään lähes samoissa painolukemissa sinun kanssa...

keskiviikko 22.10.2008 klo 12:21

4. Senjorita sanoi...

Tervetuloa takaisin!! Kuulostaa joo todella mahtavalta toi teidän reissu, mäkin haluaisin taas jonnekkin lämpöisään!!

keskiviikko 22.10.2008 klo 14:17

5. Tuiskutar sanoi...

Voihan ihanaa, olet päässyt lomailemaan! :)

torstai 23.10.2008 klo 07:43

[ Katso ruokalista! ]

1916 kcalPeruskulutus
+26 kcalLiikunta
1942 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-460 kcalToteutunut vaje
1442 kcalTavoite
1482 kcalSyöty (Toteutunut)
+40 kcalTavoitteesta
39 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 26.09.2008

Päänsärkyistä perjantaita.
Aamupala on syöty ja kahvi juotu, mutta silti vaan särkee tuo pää!
Huomenna on kiva tilaisuus mihin mennään lasten kanssa ja sunnuntaina käväisen Tessjoella taas.
Eilen en saanut syötyä kaikkia kaloreita mikä on tosi kummallista. Tosin onhan mun illat aika täynnä tekemistä joten silloin ei ehdi välttämättä syödä.
Toivon että viikonloppu sujuu hyvin kaikin puolin ja että ehtisin vähän levätä.
Syysperjantaita kaikille!

1. Hippihiiri sanoi...

Rentouttavaa viikonloppua sinne!

perjantai 26.09.2008 klo 11:08

2. Wilhelmina sanoi...

Toivotaan kauniita ilmoja viikonlopuksi!!

perjantai 26.09.2008 klo 11:45

3. Senjorita sanoi...

Ei se päänsärky varmaan kahvilla mene pois!!
Toivottavasti nyt kuitenkin meni jossain välissä.
Hyvää Sunnuntaita sinne!


sunnuntai 28.09.2008 klo 08:01

4. 2xihminen sanoi...

Mukavaa viikkoa!

sunnuntai 28.09.2008 klo 21:24

5. 2xihminen sanoi...

Luin tuossa aikaisempia blokejasi, kun on "updeittaamiset" jääneet vähän vähiin viime viikolla. Toivotan mukavaa perheristeilyä ja toivottavasti olet jo tervehtynyt flunssasta. :)

maanantai 29.09.2008 klo 18:11

6. Heehuu sanoi...

Hur går det här då?

:)


maanantai 06.10.2008 klo 11:58

7. 2xihminen sanoi...

Huhuu?

torstai 09.10.2008 klo 09:36

8. Senjorita sanoi...

Ollaanko elossa?

perjantai 17.10.2008 klo 12:45

[ Katso ruokalista! ]

1896 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-707 kcalToteutunut vaje
1396 kcalTavoite
1189 kcalSyöty (Toteutunut)
-207 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 25.09.2008

Hyvää torstaipäivää kaikille.
Pienen pieni lasku painossa, Jihuu! En kyllä usko että se on pysyvä mutta ainakin suunta on oikea. Päivät ovat tosi täynnä tekemistä joten en ehdi niin paljon murehtia noita elämän ongelmakohtia tällähetkellä.

Olen oikein ylpeä itsestäni kun sain käytyä salilla tiistaina ja kävelylenkillä eilen! Keskittymisvaikeuksia on aika paljon joten koulu on yhtä tuskaa. Nyt pitäis jaksaa panostaa siihen jotta koulun sais loppuun ensi kevään mennessä.

Vieläkin tuo flunssa painaa päällä ja kurkku on säännöllisin väliajoin kipeä. Nenä on tukossa ja rasitusastma tekee kepposia kun yrittää liikkua.

Muuten mieliala on ihan ok. :)

Koulu oli aika tyhjä eilen tuon välikohdan jälkeen. Varmaan monet mietti kahdesti lähteäkö kouluun vai ei. Itse en jäänyt miettimään. Jos lähetän lapset kouluun niin lähden myös itse. Toivon vaan ettei tule niitä uhkauksia taas niin kuin Jokelan jälkeen. Ne vaativat paljon pieniltä koululaisilta ja jättävät jälkeensä.

Hyvää torstaipäivää kaikille. Tsemppiä! :)

1. Senjorita sanoi...

Hyvä pudotus vaikka pienikin!
Sun ei pitäis treenata jos olet puoli terve, mähän en voi tietää sun tuntemuksia mutta on aina riskillistä treenata kipeenä, sydänlihas voi tulehtua.

Tsemppiä päivääsi!


torstai 25.09.2008 klo 08:57

2. Senjorita sanoi...

Äsh fan. .jag tycks hela tiden skriva på finska åt dej nu för tiden. ehh Bra att du skriver på svenska åt mig i alla fall. hehe
Jaa 3 veckor är en lång tid. Har du hört om "nenä kannu"? Den funkar faktiskt. Man liksom häller varmt saltvatten i näsborren..


torstai 25.09.2008 klo 09:32

3. Senjorita sanoi...

..den sköljer allt skräp ut från näsan. .bobborna bort! You should try it!

torstai 25.09.2008 klo 09:32

4. Saparo32 sanoi...

No poika on 10. Hänellä on kyllä lääkitys ja on todella paljon ollut meill kyllä apua!! Jos on jäänyt muutamana päivänä ottamatta, siis et rahat ollu loppu ettei oo pystyny ostaan, kun aika kalliita niin on todella huomannut käytöksessä.

torstai 25.09.2008 klo 13:02

5. Saparo32 sanoi...

Joo kyllä siinä hommaa riittää, pojan kans meinaa :) Eipä yhtään samanlaista päivää ole. Eikä poika vilkas ole, vaan on se tarkkaavaisuushäiriö jos tarkennetaan!!

torstai 25.09.2008 klo 16:41

6. Kettukarkki sanoi...

Kiitos tsemppauksesta! :)
Se on kyllä inhottavaa, jos on puolikunnossa, ja tekis silti hirveenä mieli liikkua. Yritäs parantua pian!


torstai 25.09.2008 klo 18:55

7. Wilhelmina sanoi...

Tärpit meni ihan pieleen joten marraskuussa uusitaan... no, jos vaikka kerkiäisi lukea hieman enemmän. Mutta, ilmoitustaululta huomasin, että elokuun kesätentit on molemmat läpi, olin jo ihan varma ettei kumpikaan ole.

torstai 25.09.2008 klo 21:26

8. Tuiskutar sanoi...

Hienoa, pudotus antaa lisäpotkua! Onnittelut :)

perjantai 26.09.2008 klo 07:41

[ Katso ruokalista! ]

1896 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-818 kcalToteutunut vaje
1396 kcalTavoite
1078 kcalSyöty (Toteutunut)
-318 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 23.09.2008

Aamuja!
Kello lyö kohta lounas aikaa, mutta tuntuu kuin olisin äsken vasta herännyt. Viikonloppu meni ihan kivasti mutta eilen meni taas hunommin. Inhoan noita ilta vuoroja! Mua väsytti niin pahast jo yhdeksältä mutta pitää sitten väkisin pysyä hereillä jotta ehtis vaihtaa pari sanaa toisen kanssa. Paitsi että ei se jäänyt pariin sanaan vaan pariin tuntiin :(
En pääsyt nukkumaan kuin vasta yhdeltä ja sitten kello soi kuudelta. Tosi paha päänsärky aamulla. Väsyttää.
Kolme tuntia koulu on kärsitty ja tuntuu että vähitellen olen herännyt. Päänsärky lähti burana + kahvikupposella. Nyt pitäis jaksaa katso tuon syömisen perään ettei paino taas hyppäis taivaisiin. En uskaltanut edes lähestyä tuota vaakaa tänään. Vatsakin vähän sekaisin. Onneksi se ei ole kipeä.

Lokakuun 3-5 päivä on perheristeily. Saa nähdä miten se menee. Se mitä eniten väsyttää on kun ei koskaan tiedä missä seuraava kivi tulee vastaan. Päivä voi alkaa hyvin ja loppua huonosti tai toisin päin. Välilä on rauhallista ja usko palaa kunnes taas tulee pohjatuntumaa. No elämä on nyt tällaista ja sitä on elettävä.

Tsemppiä kaikille kanssa laihduttajille. Ja myös teille plusaajille! Hyviä hetkiä mahtuu jokaiseen päivään ja niitä tulee poimia talteen jotta olis hyvänolon pankissa jotain mistä ottaa! :)

1. Hippihiiri sanoi...

Kuulostaa kyllä melkoiselta myötä- ja vastamäkien aallokolta teidän elo. Toivotaan, että alkaisi hellittää ja perheristeily olisi oikein ihana! Minulla on myös ollut itsellä noita ruoka-aineallergioita ja onneksi ei ole enää ainuttakaan jäljellä, jospa ne

tiistai 23.09.2008 klo 12:16

2. Hippihiiri sanoi...

Pojaltakin lähtisi ajan kanssa! :)

tiistai 23.09.2008 klo 12:16

3. Wilhelmina sanoi...

Temppiä! Älä vaadi itseltäsi liikoja.

tiistai 23.09.2008 klo 21:06

[ Katso ruokalista! ]

1899 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1598 kcalToteutunut vaje
1399 kcalTavoite
301 kcalSyöty (Toteutunut)
-1098 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=annaliza