Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 15.10.2011

Tosi aurinkoinen ja hieno syyspäivä tänään. Tällaisesta syksystä nauttisi vaikka pidempäänkin.
Toisella koirista on vatsa pipi, ja järjesti ikävän yllätyksen viime yönä. Juuri pesulasta tulleelle matolle tuli ruskeaa velliä pesuvatillisen kokoisen läntin verran :(
Kerran hän ehti vingahtaa ja silloin oli jo myöhäistä.
Kolmelta yöllä sitten pesuhommiin, matto suihkun alle ja koiran takapuoli myös. Puhdasta tuli molemmista!!
Rassukka oli kovin nolo ja minä vähän huolissani, koska tämä koira on ehdottoman sisäsiisti ollut jo puolivuotiaasta asti.

Nyt tulin toimistolle tekemään hieman rästihommia. Pakko tehdä niitä pois alta, kun ensi viikolla niitä tulee joka tapauksessa lisää, laivareissun takia.
Kiva toisaalta olla kun puhelimet ei soi, ja saa tehtyä keskeytyksettä ( kunhan nyt ensin alkuun pääsisin ).

1. Akke52 sanoi...

No nyt oli kyllä ihan vaan naudan jauhelihasta keitetty lihasoppa. :) Mutta eikös keitot ole kevyitä?
Aurinkoinen päivä täälläkin ollut, mutta vähän kylmä viima. Ei ole monta astetta ollut lämpöisen puolella.
Mihin suuntaat laivareissulle? Mukavaa iltaa


lauantai 15.10.2011 klo 18:46

2. Akke52 sanoi...

Niin, luusta tulee hyvä maku soppaan. :)
Joko koiran massu on parantunut?


lauantai 15.10.2011 klo 19:51

3. Ilona63 sanoi...

Ihan vaan lehmävasikoita kasvatamme A-tuottajille (Atrian tuotteet). Ostamme pikkuvasikat parin kolmen viikon ikäisinä ja kasvatamme nurmirehulla ja täysrehulla ne n. 18 kk:n ikäisksi. Ei ole luomutuotantoa, siinäkin olisi joutunut vanhoilla päivillään ..

lauantai 15.10.2011 klo 20:34

4. Ilona63 sanoi...

.. opettelemaaan uutta eikä ole sopivaa laidunmaatakaan lähellä. Tilalta myymisessä olisi taas omat vaikeutensa hygienia- ym säädöksineen. Muutenkin EU valvoo tarpeeksi tarkasti tekemisiämme. Itsenäisyys on maanviljelystä mennyt. Itsepäisyyttä ja

lauantai 15.10.2011 klo 20:38

5. Ilona63 sanoi...

.. yritteliäisyyttä kyllä vielä löytyy. Tiukkuutta viikonloppuun, kokousillalliseen ja risteilyyn! Mikä ihme sen säntillisyyden nyt romahduttaa! Synttärit?

lauantai 15.10.2011 klo 20:43

6. Pallomaha sanoi...

Toivottavasti koira voi jo paremmin!

Kiitos muuten kun kaipailit, ihme juttu miten tässä kohtaa elämää nettikaveritkin tuntuu kullan arvoisilta. Kiitos! <3


sunnuntai 16.10.2011 klo 21:08

7. Akke52 sanoi...

Mitä sinulle kuuluu? Et ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään.

torstai 03.11.2011 klo 08:25

8. Leelia55 sanoi...

No joo, nyt alan minäkin huolestuu, mihin on tyttö kadonnut, toivottavasti ei oo mitään sattunut?

sunnuntai 13.11.2011 klo 11:57

9. Pallomaha sanoi...

Huhuu??

lauantai 26.11.2011 klo 16:58

10. Flaming05 sanoi...

Mä palasin lihonneena taas palstalle, ja tulin huutelee myös HUHUUUUUU!! Missä sää oot?

lauantai 28.01.2012 klo 12:09

11. Uusri sanoi...

Missäpä Kaffee vaikuttaa kun ei ole mitään pitkään aikaan kuulunut?

torstai 09.02.2012 klo 14:49

[ Katso ruokalista! ]

2218 kcalKokonaiskulutus
-793 kcalTavoitevaje
-852 kcalToteutunut vaje
1425 kcalTavoite
1366 kcalSyöty (Toteutunut)
-59 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 14.10.2011

Inhottava viikko takana, kaikella tapaa. Syömisiä en ole harkinnut tippaakaan, kun olen ollut niin stressaantunut ja negatiivisuutta on tulvinut pilvin pimein. Asiakkaat valittavat, ikäviä yllätyksiä ilmaantunut jne jne.
Valopilkku on se, että isäni on kotona, vaikka senkin suhteen olen sitä mieltä, että hänet kotiutettiin liian aikaisin.

Huomasin myös, etten ole oppinut yhtään mitään :( :(
Ikävyyksien tullen haen lohdutusta/helpotusta/hyvää mieltä/ syömisestä. Yhtenä päivänä ahdoin nassuuni 300 grammaa pähkinöitä, noin kahdessa tunnissa.
Lisäksi kaikkien harmien jälkeen on ollut niin ahdistunut olo, että rentoutuakseni olen napsinut joka ilta lasin tai kaksi viiniä ennen nukkumaanmenoa. Hyi minua!

Tänään kömmein hyvin varovaisesti puntariin ja tirkistelin lukemaa vain toisella silmällä. Ei ollut kuitenkaan kovin paha!!! Todennäköisesti kurittomuuteni kostautuu sillä, että painonpudotus pysähtyy pariksi seuraavaksi viikoksi, vaikka eläisin kuinka säntillisesti.

Sitäpaitsi tulevaa viikonloppua en tule elämään säntillisesti, tiedän sen jo nyt :) , sillä on jotain tiedossa, mikä romahduttaa säntillisyyden.
Lisäksi maanantaina on kokous, joka päättyy 3 ruokalajin illalliseen ja torstaina koulutusseminaari laivalla.
Todennäköisesti itken täällä viikon kuluttua lisääntyneitä kilojani :(

Nyt olen kaiketi valittanut tarpeeksi :) Ruokia en ole merkannut enkä täällä käynyt edes kurkkimassa teitä muita, on sen verran hävettänyt tämä holtittomuuteni.

[ Katso ruokalista! ]

2221 kcalKokonaiskulutus
-875 kcalTavoitevaje
-2221 kcalToteutunut vaje
1346 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1346 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 07.10.2011

Nyt maisema on niin keltainen ja syksyinen kuin vain syksyllä olla voi. Yöllä tuuli rankasti, muttei täällä ihan myrskyksi asti yltänyt päätellen siitä, ettei oksia tms. kummemmin näkynyt kotipihassa eikä matkan varrella töihin.

Facebook-ystäväni Simosta oli erittäin huojentunut, kun ydinvoimalapäätös julkaistiin. Hän ei millään olisi halunnut sitä omaan kotikuntaansa.
Vaikeita asioita nämä energia-asiat. Koskia ei haluttaisi enää valjastaa, tuulivoimalat ovat rumia eikä kukaan kuitenkaan ole valmis palaamaan energiankäytössään 50-luvulle. Meidän kaupungissa syntyi iso haloo, kun katuvalot olivat pimeänä elokuun puoliväliin asti. Asukkaista se oli kuulemma aivan järjetön päätös :)

1. Ilona63 sanoi...

Lähemmäs meitä tuo ydinvoimala nyt tulee kuin jos olisi tullut Simoon. Hirvittää. Itse olisin tuuli- ja aurinkoenergian kannalla. Jos ei paista ainakin tuulee! Generaattorit pyörii jommalla kummalla voimalla! Rauhallista viikonloppua!

perjantai 07.10.2011 klo 11:53

[ Katso ruokalista! ]

2221 kcalKokonaiskulutus
-608 kcalTavoitevaje
-1598 kcalToteutunut vaje
1613 kcalTavoite
623 kcalSyöty (Toteutunut)
-990 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 06.10.2011

Tämä päivä on mennyt ihan keturalleen, kaikki hommat rästissä. Isäni kanssa jouduin ensiapuun terveysasemalle ja sieltä tutkimusten jälkeen päädyttiin siirtämään keskussairaalaan. Ambulanssisiirtoa jouduttiin odottamaan parisen tuntia!

Illansuussa pitää sitten ehtiä kuskaamaan äitiä, jotta pääsee miestään katsomaan ja kaikkea muuta ylimääräistä on ilmaantunut myös.
No, tämmöistä tämä nyt on, pienempänä huolena tänään mielessä mitkään kalorijutut.

1. Pallomaha sanoi...

Tsemppii!!

torstai 06.10.2011 klo 20:09

2. Goldy sanoi...

Jaksamista, nuo sairaalakeikat on aina ikävä juttu!!!

perjantai 07.10.2011 klo 08:40

[ Katso ruokalista! ]

2224 kcalKokonaiskulutus
-670 kcalTavoitevaje
-2224 kcalToteutunut vaje
1554 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1554 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 05.10.2011

Eilen oli ahmimispäivä :(
Tuli todistettua, kuinka tuiki tärkeää on kunnollisen aterian syöminen päivittäin ja riittävästi kerralla, eli niin paljon että on kylläinen muttei ähky olo.

Minun ruokaluni oli eilen vähän sitäsuntätä ja ateriavälit liian pitkät. Kun illalla tulin kotiin kurssilta, oli liian kova nälkä, ts. tuli ahmittua, ja aamuyöllä, aamulehden kopsahdettua 4 maissa luukusta sisään, heräsin ja taas oli nälkä. Sitten vaan lehteä lukemaan - ja syömään.
Kasvisten osuus jäi tavanomaista pienemmäksi ja muutenkaan ruoka ei ollut ihan oikeaoppisesti koostettu :(

tänään siis suunta parempaan ja sillä hyvä. Selailinkin aamutuimiin reseptikansiota ideoita saadakseni, mutta päädyin vanhaan tuttuun ja helppoon: lohimedaljonkeja sinappi-persiljakuorrutuksella uuniin. Ei siis muuta kuin tänään ruokaostoksille!
Lohimedaljongin viereen feta-paprika-jäävuorisalaattia, 1 keitetty peruna ja juomaksi hyvää vesijohtovettä, siinä kunnon ateria :)

1. Ilona63 sanoi...

Laita minullekin annos! Olemme syönet kalakeittoa jo monta päivää aamuin illoin, tänä aamuna vihdoin loppui! Tomaateilla ja omenoilla täytän kasviskiintiön. Kaunis päivä täällä vaihteeksi. Voisi siivoilla pihamaalla. Syystunnelmia pimeneviin päiviin!

keskiviikko 05.10.2011 klo 10:25

2. Eetu73 sanoi...

Ihanalta kuulostaa lohesi, miten teet sen? T. lohen ystävä :d Kyllä muuten on tosi, että syömiset pitää suunnitella tarkkaan, jotta onnistuupi ahmimatta herkkuja.

keskiviikko 05.10.2011 klo 19:07

[ Katso ruokalista! ]

2224 kcalKokonaiskulutus
-644 kcalTavoitevaje
-696 kcalToteutunut vaje
1580 kcalTavoite
1528 kcalSyöty (Toteutunut)
-52 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 04.10.2011

Kylläpäs olisi nukuttanut tänä aamuna komiasti, torkkukytkin soi ja soi, vaan en saanut vyörytettyä ahteriani pois sängystä suloisen lämpimästä peittokääreestä. Sitten tulikin jo hirmuinen kiire ja hosuminen mutta tässä ollaan työkoneen äärellä ja yritetään virkistyä tähän päivään.

Niin kiire ei sentään ollut, etteikö olisi ehtinyt vaakaan astua :) . Se kannatti, koska siitä sai piristystä päivään, kun suunta on oikea. Pienestä se on meikäläisen mieli ja ilo kiinni, kahdestasadasta grammasta!

Tulisipa pitkä ja lämmin syksy ja leuto talvi. Minun kukkaroni pyytää sitä hartaasti: viime talvena meni lämmitysöljyä 4500 litraa eli likimain 6000 euroa, huh.
Olosuhteitten vuoksi olen osani valinnut: yksin maksan omakotitalon kustannuksia ja huolehdin ylläpidosta.

1. Katsukoo sanoi...

OMG.. Minäkin siitä omasta pikku tuvasta haaveilen, mutta eihän se mitään halpaa ole. Ehkä kuitenkin taloudellisesti turvallisempaa vielä toistaisesti pitäytyä tässä yksiössäni :)

tiistai 04.10.2011 klo 09:33

2. Ilona63 sanoi...

Omakotitalo. Oma koti. Oma talo. Oma lupa. Oma vapaus. Ym. Paljon löytyy hyviä puolia ylläpitohuolten vastapainoksi. Vaikeuksia on oikeastaan vain itsensä voittamisen hankaluus. Porukalla me ne esteet ylitetään ja vastoinkäymiset selätetään! Iloa syksyyn!

tiistai 04.10.2011 klo 10:33

3. Aurinko sanoi...

Meillä on maaalämpö ja kaksi varaavaa takkaa, mutta silti viime talven sähkölaskut oli huimat. Mutta on se oma talo vaan niin mukava. kun joku muu vaan hoitais huollot ja nurmikon leikkuut :D !

tiistai 04.10.2011 klo 10:41

4. Hannajii sanoi...

Mä kans toivon leutoa talvea... Meillä myös öljylämmitys ja pääs viime vuonna loppuun kerran keskenkin :P

keskiviikko 05.10.2011 klo 03:06

[ Katso ruokalista! ]

2224 kcalKokonaiskulutus
-619 kcalTavoitevaje
-453 kcalToteutunut vaje
1605 kcalTavoite
1771 kcalSyöty (Toteutunut)
+166 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 03.10.2011

Maanantaiaamu on alkanut sään puolesta niin harmaana, sateisena ja ankeana. Muussa elämässäni ei onneksi harmautta ja ankeutta tällä hetkellä ole!
Mielikin on ihan valoisa ja toiveikas, koska viikonlopusta huolimatta painoäyräkin on pikkaraisen alaviistoon :)

Nyt puskien, pensasaitojen ja puiden oksien raivaus mökillä on tältä syksyltä tehty. Neljäs kuorma-autolavallinen on täynnä kuljetettavaksi haketukseen. Äidilleni jäi ensi viikonlopuksi kukkamaiden syyskuntoon saattaminen ja siinä riittää kovasti hommaa hänelle.

Meidän mökki on varsinainen työleiri :) Tontti on aika suuri ja puutarhamainen, vähän samalla tapaa kuin siirtolapuutarhat, mutta pinta-ala on moninkertainen. Ei puhettakaan semmoisesta mökistä, jossa olisi metsäinen tontti, mökki ja sauna ja jossa vaan lekoteltaisiin ja katseltaisiin auringonlaskua. En silti sellaisessa pidemmän päälle viihtyisikään. Näin on hyvä, minulle siis, vaikka välillä harmittelenkin.

Nyt odotan aikaa, jolloin olisin suhteellisen hyvissä ajoin kotona iltaisin. On jo sen verran pimeä, että kynttilöitä voisi jo polttaa!
Ensiksi pitäisi ehtiä siivoamaan huusholli. Kaikki matot on pesetetty pesulassa, ja odottavat puhtoisina ja raikkaina muovikääröissä eteisen lattialla. Jouluksi on vielä toiset matot odottamassa, vastapestyjä nekin. * Joulumattoja* pidän vain muutaman viikon, käärin taas rullalle ja laitan odottamaan seuraavaa joulua. Niitä ei tarvitse pestä joka vuosi, riittää lumessa pyörittely ja tamppaaminen ja tuuletus.

1. Marimint2 sanoi...

Mökkisi kuullostaa upealta paikalta ja mitä työleirielämään tulee, eihän ihminen ole laiskaksi luotu, vai mitä? No, täytyy sitä välillä huilatakin. Mukavaa illanjatkoa sinulle!

maanantai 03.10.2011 klo 21:49

2. Katsukoo sanoi...

Voi mä nukun koko talven villikset jalassa :) Pari viikkoa sitten oli vielä liian lämmintä ja ne piti potkia pois mutta nyt taidan korkata villasukkakauden avatuksi :)

maanantai 03.10.2011 klo 22:01

[ Katso ruokalista! ]

2227 kcalKokonaiskulutus
-648 kcalTavoitevaje
-936 kcalToteutunut vaje
1579 kcalTavoite
1291 kcalSyöty (Toteutunut)
-288 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=kaffee