Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 28.01.2011

+200g.
Oispa voinu melkein arvata, että sitten kun kerrankin vajetta syntyy reilusti niin elimistö keksii kerätä jostain nestettä. Mutta jospa se huomenissa olis poistunut. Tulis vaan oikein vilkas ilta töissä niin sais liikkua.

Ja tän päivän ravintoarvotkin näyttää varsin mielenkiintoisilta. Pitää varmaan ostaa vähän rahkaa ja jogurttia töihin.

[ Katso ruokalista! ]

1759 kcalKokonaiskulutus
-496 kcalTavoitevaje
-770 kcalToteutunut vaje
1263 kcalTavoite
989 kcalSyöty (Toteutunut)
-274 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 27.01.2011

Oliskohan nyt kaikki nesteet häädetty? Tai eihän mua kyllä haittaa jos tää paino jatkaa tippumistaan tätä samaa tahtia, ei ollenkaan. Epäilyttää vaan, ettei se ihan näin helposti varmaan jatkossa laske, varsinkaan kun katsoo mitä kaikkea mä oon pistänyt suuhuni esimerkiksi eilen. Ihan vanhasta tottumuksesta ostin kaksi muffinsia, siis mulle ja ukolle, vaikka olis hyvin voinu ostaa vaan ukolle ja itelle vaikka jotain light-limpparia. Mut ehkä tänään sitten söis normaalista? Nähtäväksi jää.

[ Katso ruokalista! ]

1756 kcalKokonaiskulutus
-476 kcalTavoitevaje
-1042 kcalToteutunut vaje
1280 kcalTavoite
714 kcalSyöty (Toteutunut)
-566 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 26.01.2011

Tänäänkin pitäis syödä, mutta mitä. Inhottavaa kun herää näin myöhään, ettei enää oo aamupala-aika, muttei vielä viittis syödä lounastakaan. Kyllä voi ihmisen elämä olla vaikeeta ;) ainakin jos siitä tekee sellaista.
Mieli on kyllä parempi kuin koko viikkoon, varmaan noi kunnolla nukutut yöunet autto, myös tohon painon pudotukseen. Harmi vaan, että flunssa tekee tuloaan ja kurkku on karhea, joten ei tänään varmaan kannata lähteä sen kummemmin lenkille. Lääkäriasioita on kyllä tonne kaupungin toiselle puolella ja sinne aattelin kyllä kävellä molemmat suunnat niin tulee ees jotain liikuntaa. Eikä sitä tiedä jos vaikka innostuis tulemaan kiertoteitä takaisin. Nyt arpomaan tuolta jääkaapista jotain purtavaa ja laittamaan itteään valmiiksi sitä lääkäriä reissua varten.

[ Katso ruokalista! ]

1759 kcalKokonaiskulutus
-486 kcalTavoitevaje
-326 kcalToteutunut vaje
1273 kcalTavoite
1433 kcalSyöty (Toteutunut)
+160 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 25.01.2011

Junnaa....
Ei mitään muutosta eiliseen, ei vaikka kinka nätisti vaa'alle juttelin. Muistuu niin elävästi mieleen viimevuonna tää sama aikakausi kun taistelin painonpudotuksen kanssa. Tää alku on niin hidasta, nopeutuishan se jos sais vähän liikuttua mutta motivaatio puuttuu ihan täysin. Ollaan yhden ystävän kanssa käyty lenkillä kahdestaan, mutta tällä viikolla työvuorot ei osu mitenkään järkevästi joten jää lenkki tekemättä. Täytyy olla reipas ja käydä torstaina itekseen vähän lenkillä, ei tästä ilman liikuntaa oikein tuu mitään.

1. Chmc sanoi...

Alku on aina vaikee, kyl se siitä. Usko vaan ittees ja alota maltillisesti äläkä tavottele kuuta taivaalta :) Liikunta tietty auttaa, mut kyl se paino lähtee laskuun ilman kovaa liikuntaa pienellä vajeella.

tiistai 25.01.2011 klo 10:20

[ Katso ruokalista! ]

1766 kcalKokonaiskulutus
-517 kcalTavoitevaje
-535 kcalToteutunut vaje
1249 kcalTavoite
1231 kcalSyöty (Toteutunut)
-18 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 24.01.2011

Pikapäivitys, ja morkkis viikonlopun jäljiltä. Tänään paluu takaisn ruotuun ja suunniteltuihin ruokavaliohin. Vaakalakkoa aattelin harjoittaa nyt keskiviikkoon ainakin, turha sillä on pomppia katsomassa paljonko nestettä on itteensä kerännyt.
Edit.
Viikonlopun ruoat oli mitä oli, eikä liikuntaa tullut harrastettua (en laske työmatkoja, koska matkaa ei ole kuin vajaa kilometri). Nyt kuitenkin positiivisin mielin uuteen viikkoon. Tällä viikolla meinaan keskittyä ateriarytmiin. Ajatuksena olis, että jakaisin aterioita vähän tasapuolisemmin. Turha syödä aamulla ennen kahdeksaa 500kcal ja oottaa sitten nälissään että sais puolenpäivän jälkeen syödä uudestaan. Meinaan jatkossa keskittyä kahteen isompaan ateriaan ja sitten syödä niiden välissä 1-2pientä välipalaa. Viikonloppuna tuli senverta kyselyjä siitä olenko raskaana, että on vissiin aika kadottaa tää vatsa pömppä.

[ Katso ruokalista! ]

1766 kcalKokonaiskulutus
-512 kcalTavoitevaje
-548 kcalToteutunut vaje
1254 kcalTavoite
1218 kcalSyöty (Toteutunut)
-36 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 20.01.2011

Huomenta

Nyt lähti varmaan nesteitä liikenteeseen kun paino tolleen hupsahti, hyvä niin. Toivottavasti humpsahtelis vielä lisää. Tääpäivä on täyteen ahdettu, joten ei lenkkiä tänäänkään. Mutta huomiselle aamulle (siis aamupäivälle) suunnittelin kyllä reipasta sauvakävelylenkkiä. Pitää vaan toivoa, ettei olis ihan tulipalopakkanen. Mulla ei nimittäin ole mitään kummoisia lenkkivarusteita olemassa näin talvisin, eli paras olis jos lämpötila pysyttelis nollan tietämillä.
Tän päivän paras uutinen on se, että oon vihdoinkin keksinyt minkä kanssa rahka on syötävää. Sekottelin mielenkiinnosta rahkan aamujugurttiini ja yllätys, yllätys jugurtista ei tullutkaan pahaa :) . Tää kyllä helpottaa aika kivasti proteiinin keräämistä. Jos tollanen sotku veis iltasin pois sen makeannälän mikä eilenkin vaivas niin kiva olis, meinasin vielä yhdeksän aikaan lähteä ostamaan keksejä kun oli niin kova sokerin himo :O. Mut en menny, hyvä minä.

[ Katso ruokalista! ]

1764 kcalKokonaiskulutus
-485 kcalTavoitevaje
-634 kcalToteutunut vaje
1279 kcalTavoite
1130 kcalSyöty (Toteutunut)
-149 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 19.01.2011

Ei auta kuin yrittää nöyrää paluuta tänne. Onneks tosta luvusta on varmaan kilon verran nesteitä, eilen oli nimittäin aikamoinen herkutteluilta hampurilaisineen ja jälkiruokineen. Tällä hetkellä projektia vaikeuttaa kassavaje, joka mm estää jumpilla yms käymisen. Koetan nyt alkuvaiheessa keskittyä enemmän ruokavalioon ja muutaman kerran viikossa lenkkeilyyn.
Listataan nyt vaikka uusia tavoitteitakin:
1, Olis kiva jos ennen helmikuun puoltaväliä oltais numeroissa 68
2. Pitää paino jatkossakin alle 70kg:n
3. Maaliskuun aikana takaisin painoon 66kg (mieluusti sopiva hetki vois olla ystävänpäivän aikoihin)
4. Vappuna olis sitten kiva olla 64 kiloinen.

Salille olis näillänäkymin tarkoitus palata maaliskuun alussa, joten silloin sitten tulee taas liikuntakin aktiivisesti mukaan projektiin. Saas nähdä miten käy, harmittaa niin paljon kun pääsin painon nousemaan taas tänne 70 huonommalle puolelle. Mutta jos ne nesteet sais liikenteeseen niin tuskin tässä hätä tulee.

1. Jennamar86 sanoi...

Tervetuloa takas! (jos niin voipi sanoa) :D
Ja tsemppiä matkaan! :)


keskiviikko 19.01.2011 klo 21:56

[ Katso ruokalista! ]

1770 kcalKokonaiskulutus
-507 kcalTavoitevaje
-531 kcalToteutunut vaje
1263 kcalTavoite
1239 kcalSyöty (Toteutunut)
-24 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=karula