torstai 02.10.2014

Ymmärsin tänään, miksi laihduttaminen oman luonnollisen painon alle on niin toivotonta. Siksi että se vaatii jatkuvaa itsensä pitämistä nälässä ja paljoa urheilua. Eikä siinä mitään, pystyn sellaiseen hyvinkin pitkiä aikoja, ja etenkin urheilusta nautin. Mutta se sulkee elämästä pois muun sisällön. Muun kuin kehon ja urheilun ja syömisen ja syömättömyyden ja vaa’an lukemat. Ja sitten elämästä tulee kovin tylsää ja kovin tyhjää. Niin tyhjää että sitä tyhjyyttä on täytettävä ahmimisella, etenkin kun on jo menettänyt otteensa kaikkeen sellaiseen sisältöön, joka ei liity ruokaan.

En pidä kehostani silloin kun olen luonnollisessa painossani (joka on suunnilleen 62 kiloa), mutta aina on jotakin mistä ei pidä. Onnellisimmat ja hedelmällisimmät kaudet mun elämässä on kuitenkin ollut silloin, kun olen joko painanut yli 60 kiloa, tai painoni on ollut nousemassa siihen.

Tahdon uskaltaa olla painava ja elävä.

1. Nannis sanoi...

Ihana toive

torstai 02.10.2014 klo 22:19

keskiviikko 01.10.2014

Ruudussa 1 jälleen: yritän selviytyä eläinaineista pelkillä luomukananmunan valkuaisilla ja ehkä joskus hyvin harvoin luomumaitorahkalla. Ja aion vaatia ravintoterapeutin tapaamista. Sen sijaan en ole varma jaksanko merkata syömisiä.

Sain mainiosta vegaanihaaste-kampanjasta

Siirry sivulle!

itselleni tuutorin, jolla kaikeksi onneksi on myös anoreksiatausta ja vieläpä ihan samat vatsan ongelmat kuin mulla. Olen ehtinyt jo kokea huonoa omaatuntoa siitä että kaadan joka ikisen ongelmani hänen niskaansa - lupautuessaan tuutoriksi kampanjaan hän on todennäköisesti ajatellut vastaavansa lähinnä sellaisiin kysymyksiin kuin "miksi vegaaniksi pitäisi ryhtyä" tai "mistä vegaani saa proteiinia". Mutta hän on kirjoitellut perusteellisesti ja omia kokemuksiaan avaten, ja pohtinut kysymyksiäni vuoron perään ravitsemukselliselta, yhteiskuntapoliittiselta ja syömishäiriöstä toipumisen näkökulmasta. Mikä enkeli! Olen saanut paljon hyödyllistä tietoa, mutta eniten inspiroi se, että joku voi olla noin omistautunut asialleen ja silti ymmärtää sitä että kaikki eivät heti kykene samaan...

maanantai 22.09.2014

Nyt sain sitten vihdoin kerrottua parhaalle ystävälleni sekoiluistani eläinten syömisen suhteen. Se oli tosi monella tapaa helpottavaa. H. otti rauhallisesti eikä tuominnut mua – itse asiassa meillä oli ehkä tavallista läheisempääkin. Siitä päätellen miten helpottunut olen, olen tainnut pelätä hänen reaktiotaan enemmän kuin olen itselleni myöntänyt. Ja oli ihanaa analysoida asiaa kunnolla. Puhuimme syömishäiriöstä, lihaspakkomielteestä ja pohdimme, mitä asialle voisi tehdä. En kuulemma ole ainoa syömishäiriöinen, jolla on vaikeuksia noudattaa omantunnon ääntä. Se taitaa olla melkoinen tabu. Pohdin, voisinko nyt vain yrittää unohtaa koko lihaspakkomielteen. Sehän on mulla aika uusi tulokas, kun ahdistuin vuodenvaihteessa siitä, että olen erilaisissa laihtumisissani menettänyt lihasta niin kamalasti. Se teki mulle siis alussa hyvää, koska se sai mut ekaa kertaa viiteentoista vuoteen syömään useamman kuukauden ajan kohtuullisen säännöllisesti ja riittävästi. Mutta muuten mulla ei ehkä ole mitään niin isoa syytä tarvita lihaksia, että ne voittaisivat sen projektin tällä hetkellä aiheuttamat harmit. Lihakset estävät rasitusvammoja ja tapaturmia, ja niiden avulla pysyy vanhuksena pidempään liikuntakykyisenä, ja ne parantaisivat erilaisten kitukuurieni hidastamaa aineenvaihduntaa, mutta mikään näistä ei ole lopulta mikään elintärkeä asia, jos niitä vertaa siihen että voi elää sen itse elämän sovussa itsensä ja maailman kanssa. Ja totta kai lihaksia voi aina hankkia myös täysin vegaanisella ruokavaliolla. Joten yritän, taas. Tällä hetkellä kaapissa tosin on sen verran eläimiä, että syön niitä vielä muutaman päivän.
Puhuimme myös, että voisimme käydä yhdessä jossakin ihanassa vegaanisessa ravintolassa, tarvitsisimme varmaan molemmat vaihteeksi sitä kokemusta että syöminen voi olla huoleton nautinto.

sunnuntai 21.09.2014

Mulla on ensimmäistä kertaa hyvin pitkästä aikaa sellainen olo, että tahtoisin oikeasti päästä eroon syömishäiriöstäni. Vie tolkuttomasti energiaa miettiä päivästä toiseen, miten voisin syödä mahdollisimman vähän, tai tehdä sen tuhoamatta lihaksiani. Laihuus on viidentoista vuoden ajan merkinnyt mulle vahvuutta ja onnistumista, mutta nyt olen alkanut kokea päinvastoin: syömishäiriöstä kiinni pitäminenhän on nimenomaan heikkoutta, elämää koskevaa pelkoa ja kyvyttömyyttä omaksua aikuisen roolia tai nähdä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Vahva on sellainen, joka ei joudu pönkittämään itsetuntoaan loputtomalla kehokeskeisyydellä. Niin ja tietysti myös sellainen, joka ei tunnista ja päivästä toiseen poukkoile osaamatta päättää haluaako olla laiha, lihaksikas, eettinen, terve vai jotakin muuta. Vaikka siihen mulla taitaa olla vielä vähän matkaa. Mut yritän pitää tän ajatuksen hengissä.

lauantai 20.09.2014

Vaihteeksi vähän kevyempi kirjoitus. Nimittäin mulla on ihan mahtava idea. Tahtoisin tuottaa sellaisen tosi-tv-sarjan, johon kerättäisiin kasa rasvattomimpia valmentajia näistä loputtomista laihdutusohjelmista, ja opetettaisiin niitä syömään välillä rennommin ja menemään vaikka joskus baariin kuntosalin sijasta. Joka viikko huonoimmin asennoitunut joutuisi lähtemään ja toiseksi huonoin syömään suklaapatukan. Eikö olisi hyvä konsepti?

Mutta ihan oikeasti. Vaikka suljettaisiin pois sellaiset psyykkisesti ja fyysisesti haitallisimmat kilpailut kuten Biggest Looser, niin jäljelle jää hirveä määrä ohjelmia, jotka asettavat ihmiset tavallaan janalle asteikolla "epäonnistunut läski kilpailija"-"onnistunut rasvaton ohjaaja". Ja sitten ne ohjaajat on välillä sellaisia että sitä miettii, tuleeko niille edes menkat. Esimerkiksi tämä Anna "walks-the-walk-and-talks-the-talk" Anka.

Siirry sivulle!

Sitten on sellaisia kuin Jutta Gustafsberg, joka on sinänsä jopa ihailtavan terve sekä mieleltään että keholtaan, mutta jonka jutut saa välillä tragikoomisia piirteitä. Yritin eilen katsoa "Jutta ja puolen vuoden dieetit"-ohjelmaa, mutta luovutin kun muuttuja oli syönyt kolme irttaria, ja Jutta oli lähtenyt välittömästi ("entisenä poliisina", juontaja sanoi) lopettamaan tällaisen hälyttävän tilanteen alkuunsa. Ohjelmassa oltiin myös hyvin huolissaan siitä, että muuttuja oli lähdössä viikon etelänlomalle. "KAUHUSKENAARIO! ", Jutta ja se hervottoman iso miespuolinen patti kommentoivat.

En tahdo väheksyä niitä joille ylipaino tuottaa kärsimystä ja jotka haluavat huolehtia terveydestään, ja tietysti se on projekti joka ainakin osan aikaa vie kaiken huomion. Mutta oikeasti, kolme irttaria ja aurinkomatka? Se hyvä puoli noissa ohjelmissa on, että ne saavat mut kokemaan oman suhtautumiseni ruokaan melkein terveeksi...

1. Nannis sanoi...

Mun mielestä jutta on koominen lähinnä niiden silikoniensa ansiosta, ne näyttää naurettavilta kenottaessaan siinä rintakehällä.

lauantai 20.09.2014 klo 09:24

perjantai 19.09.2014

No niin. En vieläkään ole varma, mitä teen eläinten syömisen kanssa. Vegaaniruokavalioon palaaminen tuntuu vaikealta. Lisäksii olin viimeisessä InBody-mittauksessani (aion siirtyä mittaamaan kehitystä toiminnallisilla testeillä, koska InBody saa mut aina pelkäämään että rasvaa olisi tullut lisää). Joka tapauksessa, olin _menettänyt_ taas hieman lihasmassaa huolimatta kolmesta rankasta salitreenistä viikossa ja ajoittain hyvinkin nipottavasta ruokavaliosta. Tiedän ettei se ole veganismin syytä vaan ajoittaisen itseni nälkiinnyttämisen, mutta se ei estä mua kokemasta paniikkia ja haluamasta piiloutua upottamalla pääni rahkapurkkiin.

Sen verran olen kuitenkin päässyt eteenpäin, että aion puhua näistä ongelmista joillekin läheisiilleni. Tähän asti siitä tietävät vain terapeuttini ja te. Onhan se hassua, kun ahmimiskohtauksistanikin tietää puoli maailmaa, mutta tämä on kipeämpi asia, ja tässä kohtaa tiedän ihan oikeasti toimivani väärin. Etenkin aion puhua parhaalle ystävälleni, jolle on hyvin tärkeää olla tuottamatta eläimille kärsimystä. Pelottaa miten hän suhtautuu, mutta tämä sattuu myös olemaan asia, jossa tarvitsen parhaan ystävän tukea aika hemmetisti.

1. Nannis sanoi...

Melkein terveysteko

Tsemppiä ystävän kanssa puhumiseen

perjantai 19.09.2014 klo 08:58

keskiviikko 17.09.2014

Olen repsahtanut. Pahasti. Tällä viikolla olen ostanut ja syönyt kidutetun lehmän rahkaa, vähärasvaista juustoa, raejuustoa ja vieläpä kidutetun broilerin lihaa. Pahinta on kuitenkin, että tahtoisin jatkaa samalla linjalla. Kasvis-luomumuna-ruokavalio käy hyvin yksipuoliseksi, jos samalla hyvistä yrityksistä huolimatta pelkää jokaista hiilaria ja rasvahiukkasta. Kananmunan valkuaisia ja salaattia, kananmunanvalkuaisia ja kasvissosekeittoa, soijarouhetta, soijarouhetta ja soijarouhetta...

Onhan se hassua, että täällä varmaan moni pyrkii juuri suosimaan sellaisia ruokia kuin raejuusto ja rahka, ja minä olen täällä ihan maani myyneenä. En todellakaan tiedä, mikä olisi tälle vuodatukselle hyvä foorumi.

Mut vuodatan nyt teille kun en muutakaan uhria keksi En siis pysty pysymään eettisessä ruokavaliossa koska mulle kaikista yrityksistä huolimatta on yhä hirveän tärkeää olla mahdollisimman rasvaton, ja koska vegaanisafka on siltä pohjalta hyvin rajoitettua. Mutta en siedä itseäni kun syön eläimiä. Eikä se siis mitään, kaikilla on tilanteita joissa ei siedä itseä, mutta tästä sietämättömyydestä on seurauksena eläinten paljon isompi kärsimys.

Tietysti, eihän siitä rasvattomuuden ajatuksesta heti opi pois, kun sitä on 15 vuotta pyörittänyt päivästä toiseen. Mutta en tiedä, olenko edes tosissani yrittänyt. Enemmänkin olen närppinyt luomuvalkuaisiani ja soijarouhettani, ja tällä hetkellä tuntuu, että olisin valmis ottamaan vastaan minkä tahansa tekosyyn palata eläinten syömiseen.

Mulla on usein tapana lopettaa johonkin optimistiseen ja ongelmanratkaisulliseen ajatukseen, mutta tänään en kykene siihen. On tarpeeksi vaikeaa myöntää tilanne. Eikä mulla ole aavistustakaan, miten tämän kysymyksen ratkaisen. Tiedän miten tahtoisin sen ratkaista - painottamalla omaa ja eläinten hyvinvointia kehokultin sijasta - mutta en tiedä pystynkö siihen.

1. Nannis sanoi...

Toi rasvattomuuden palvominen ravinnossa on mulle tosi vierasta jostain syystä.
Toivottavasti löydät ratkaisun. On kurjaa tuntea itsensä kelvottomaksi. Ja sulle kun noi eettiset asiat on niin tärkeitä.

keskiviikko 17.09.2014 klo 21:33