Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 18.02.2010

Tänään taas pitkästä aikaa töihin. Jotain urheilullista olisi kyllä hyvä harrastaa ennen sitä, mutta mitä? Uskaltaako sitä lähteä kokeilemaan kestääkö toi polvi jo juoksemista. Pelottaa että ei kestä :(

Koiranulkoilutus, rauhallinen40 minuuttia
Koiranulkoilutus, rauhallinen20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1822 kcalPeruskulutus
+162 kcalLiikunta
1984 kcalKokonaiskulutus
1984 kcalTavoite
2086 kcalSyöty (Toteutunut)
+102 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 16.02.2010

Ostin eilen sellaisen polvituen ihan vaan prismasta, ja ostin vieläpä kaikkein halvimman mallin mitä siellä oli :D Ajattelin kyllä kokeilla vasta huomenna kun tänään illalla on afrotanssi ja menen mielummin tänään sinne kuin lenkille. Mutta siis eiköhän tollainen halpis-polvituki sen verran anna suuntaa asialle että sen perusteella tietää kannattaisiko tässä nyt investoida vielä parempaan (=kalliimpaan) malliin.

Koiranulkoilutus, rauhallinen1 tunti
Afrotanssi50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1822 kcalPeruskulutus
+400 kcalLiikunta
2222 kcalKokonaiskulutus
2222 kcalTavoite
1766 kcalSyöty (Toteutunut)
-456 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.02.2010

Eilinen salitreeni oli selvästi tehokas. Kyllä taas lihaksissa tuntuu :) Tälle päivälle olisi taas keksittävä jotain muuta, mutta mitä?? Mulla on tänään yks ainoa luento, ja se on just siihen aikaan kun olisi afrotanssi. Se on niin väärin. Pitääkö mun nyt oikeasti lähteä tästä kauppaan ja ostaa sellainen polvituki jos sen kanssa sitten voisi juosta?

Koiranulkoilutus, rauhallinen40 minuuttia
Koiranulkoilutus, rauhallinen20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1820 kcalPeruskulutus
+162 kcalLiikunta
1982 kcalKokonaiskulutus
1982 kcalTavoite
1939 kcalSyöty (Toteutunut)
-43 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.02.2010

Eiliseltä shoppailureissulta löytyi vain kaksi paitaa :( Pitäisköhän tänään mennä uudestaan... Jos menis vaan eri paikkaan. Mä olen ruvennut hankkimaan elämääni sisältöä ostamalla tavaraa. Jos tänään vihdoinkin jaksaisi raahautua salille. Juoksu on edelleen kiellettyjen listalla. Ensin ajattelin jos tänään olisi kokeillut edes ihan vähän, mutta nyt herätessä polvi tuntui jotenkin oudolta. Siis ihan kuin olisi lievästi kipeä vaikka en ole oikein mitään edes tehnyt!!! Olen tässä mietiskellyt että mahtaisikohan sellaisesta polvituesta olla jotain hyötyä tässä mun tapauksessa. Jotenkin en kyllä usko, mutta tässä alkaa jo kiinnostumaan epätoivoisistakin keinoista. Jos sellainen kuitenkin tukisi sen verran että ei toi teiden epätasaisuus enää haittaisi.

klo 13.30
Kävin kuin kävinkin salilla. Hyvä minä!!! Kokeilin juosta juoksumatolla 5min ja ihan hyvältä vaikutti :) Jotta ei nyt ihan liian positiivisia olla, niin voisin tähän loppuun todeta että eihän sitä kuitenkaan tiedä että jos olisinkin juossut kuusi minuuttia niin polvi olisi voinut siitä tulla kipeäksi. Ei se viisi minuuttia vielä mitään todista.

Kuntosalitreeni1 tunti 5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1820 kcalPeruskulutus
+282 kcalLiikunta
2102 kcalKokonaiskulutus
2102 kcalTavoite
2257 kcalSyöty (Toteutunut)
+155 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 13.02.2010

Urheilumotivaatio edelleen nollassa. Kävin silti sentään oikein kunnon kävelyllä koiran kanssa. Mulla on taas vapaa viikonloppu ja tänään meinaan piristää itseäni pienellä shoppailureissulla :)

Koiranulkoilutus, rauhallinen1 tunti 30 minuuttia
Koiranulkoilutus, rauhallinen20 minuuttia
1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

1820 kcalPeruskulutus
+221 kcalLiikunta
2041 kcalKokonaiskulutus
2041 kcalTavoite
1916 kcalSyöty (Toteutunut)
-125 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 12.02.2010

Tänään töihin aamuvuoroon jo, ja sitten vapaa viikonloppu :) Jee!!! Töiden jälkeen saan vielä hiuksiin tyvivärin, eli aivan mahtava päivä tiedossa :) Jostain pitäisi löytää aikaa jonkinlaiselle liikunnalle. Ei ehkä tänään, mutta huomenna kai jo pitäisi. Motivaatio on nollassa kun ei voi juosta :( Mä olen jopa salaa suunnitellut, että jos vaikka sunnuntaina taas kokeilis kun olenhan mä sitten ollut juoksematta viikon, mutta ei siinä taida olla mitään järkeä :( (voi olla että kokeilen silti)

[ Katso ruokalista! ]

1817 kcalKokonaiskulutus
1817 kcalTavoite
1778 kcalSyöty (Toteutunut)
-39 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 11.02.2010

Tänään on taas työpäivä. Jaksaiskohan sitä mennä vaikka salille ennen töitä. Salilla on vaan niin tylsää, mutta nyt kun en voi juosta niin sali on kaikkein lähin vaihtoehto tähän hätään. Ja lisäksi kun menin ostamaan sinne salille sen kymmenen kerran kortin niin onhan ne käytettävä. Jos tää sama meininki vielä jatkuu, että kaks viikkoa olen juoksematta, sitten yhden viikon pystyn juoksemaan kolme lenkkiä minkä jälkeen taas onkin oltava kaks viikkoa juoksematta, niin lumet sulaa ennen kun mun polvi on taas kunnossa. Sitten ei kyllä ole enää mitään motivaatiota käydä salilla. Ja kyllä, minäkin olen yksi niistä ihmisistä jotka ostavat sen kuntosalikortin mutta jättävätkin käyttämättä kun into loppuu. Nyt yritän tätä taktiikkaa että käytän ne kerrat näin niin kuin väkisin vaikka ei yhtään huvittaisi :D

Koiranulkoilutus, rauhallinen40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1819 kcalPeruskulutus
+107 kcalLiikunta
1926 kcalKokonaiskulutus
1926 kcalTavoite
1841 kcalSyöty (Toteutunut)
-85 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=tulsukki