Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 03.09.2008

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalPeruskulutus
+1322 kcalLiikunta
3629 kcalKokonaiskulutus
-433 kcalTavoitevaje
-3599 kcalToteutunut vaje
3196 kcalTavoite
30 kcalSyöty (Toteutunut)
-3166 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 04.09.2008

Tämän sivuston laihduttavan vaikutuksen täytyy perustua loputtomaan erilaisten asetusten ja valintojen viidakkoon, jonne uusi käyttäjä eksyy klikkailemaan koko illaksi. Olen istunut koneella lähes tunnin ja tajusin vasta nyt, missä blogia kirjoitetaan.

Tämä päivä oli varsin tyypillinen: heräsin varhain ja touhusin tallissa liian pitkään ja unohdin aamupalan. Kävin koiran kanssa eläinlääkärissä ja lähdin tallin kautta töihin. 70 km työmatkoista on jotain iloakin, koska söin matkalla jugurtin ja elovenan välipalajuoman. Hain ääsmarketista valmisaterian ('vain' 350 kcal) ja vedin sen naamariini töissä. Kahvitunnilla tätä seurasi vielä banaani ja riisikakku.

Typerän ateriarytmin vuoksi sorruin Lidliin ja ostin järkyttävän rasvaisen kolmioleivän. (myydään saksankielisissä kääreissä, mutta valmistetaan naapuripitäjän nakkitehtaalla SUOMESSA) En voinut vastustaa saksalaisen suklaan -joka valmistetaan varmaan pandan tehtaalla vaajakoskella..- kiusausta, vaan söin pienen levyn.

Tajusin mokan itsekin ja loppupäivän olen nähnyt nälkää. Tein pari tuntia tallitöitä ja sitten vedin reilun tunnin lenkin koiran kanssa. Jos osaan tulkita oikein tämän sivuston dataa, niin vahinkoa ei ole tapahtunut. Toisaalta viikonlopun hölmöilyä varten pitää olla riittävästi varaa joustaa.

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 15 minuuttia

1. Ronja6 sanoi...

Tervetuloa mukavaan kilonkaristajien joukkoomme!
Hieman opettelua on varmaan ollut kaikilla ,mutta aika pian sen oppi!
Täällä kannattaa reilusti kysyä jos jotain epäselvää, sillä aina löytyy joku joka osaa neuvoa! Tsemppiä projektiisi :)


torstai 04.09.2008 klo 23:08

2. Ronja6 sanoi...

Sun kannattaisi ehkä muuttaa tuo protskujen osuus 1.5g/painokilo sieltä kulutussivulta, kun näytät liikkuvankin tosi paljon! Sulla aika isot vajeet, vaarana että menet säästöille ja katoaa lihakset ja se"rasva"jää :D

torstai 04.09.2008 klo 23:19

[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalPeruskulutus
+532 kcalLiikunta
2839 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-982 kcalToteutunut vaje
2339 kcalTavoite
1857 kcalSyöty (Toteutunut)
-482 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 05.09.2008

Päivä, jolloin en jaksanut lenkkeillä. Hilluin töissä niin myöhään, että virtaa riitti vain pakollisiin tallitöihin. Varmaan hyvä näin, koska kroppa tuntuu olevan levon tarpeessa. Huominen on lähestulkoon vapaapäivä, joten teen kerrankin pitkän (2-3 tuntia) lenkin piskin kanssa ja otan vaikka evästä mukaan. Ja tietenkin silloin sataa vettä..

Päivän ruokailut menivät suht järkevästi, vaikka aivan tyytyväinen en olekaan. Kävin kaksi kertaa ruokakaupassa, mutta kiljuvasta nälästä tai alhaalla olevista sokereista huolimatta tajusin välttää karkkihyllyn houkutukset. Päivän ainoa kömmähdys oli tavallinen battery, koska koulun ruokalasta ei löydy strippedia. Siinähän olisi kyllä kaksi kauppaa 300 metrin säteellä, jossa olisi stripped-battery poikineen... Käsittääkseni isossa perseessäni on kiinni kaksi tervettä jalkaakin.. Töissä älysin pitäytyä loitolla kahvipöydän herkuista -jotka tosin alkavat käydä vähiin loppuviikkoa kohti.

Suurena tavoitteenani on päästä kasilla alkaviin lukemiin vielä ennen joulua. Olisi myöskin siistiä olla ensi keväänä opinnäytetyötä esittäessäni ihmisen mitoissa -saisin siitä varsin pätevän syyn ostaa hemalattoman kalliin jakkupuvun.

Seuraavaksi kokeilen, onko Colin Farrelin tähdittämä 'Pocahontas-leffa' juuri sellaista shittiä kuin miltä se kuulostaakin. Luultavasti...

1. Edna sanoi...

Moikka! :) Tsemppiä sulle tosi paljon tähän projektiin. Luin sun tarinan ja saat olla kyllä erittäin ylpeä, sillä -30 kg vuodessa on paljon! Koska olet onnistunut jo kerran, onnistut myös toisenkin kerran. Voimia kovasti ja älä luovuta. Tiedät varmaan,

perjantai 05.09.2008 klo 21:56

2. Edna sanoi...

Että matkan varrella tulee ylä- ja alamäkiä, mutta niitä tulee kaikille. Hiljaa hyvä tulee, ja ajattele, että tämä on elämäsi viimeinen kerta kun laihdutat, siispä miksi kiirehtiä. Tsemppiä kovasti !! :) :)

perjantai 05.09.2008 klo 21:57

3. Riinamariina sanoi...

Aika suoritus! Nostan sulle näkymätöntä hattuani ja tsemppiä jatkoon! :)

perjantai 05.09.2008 klo 22:45

4. Ronja6 sanoi...

Leppoisaa perjantaita sinulle ja kyllä se siitä lähtee liikkeelle ja se vanha sanonta hiljaa hyvä tulee pätee myös tässä ... :) Tsemppiä viikonloppuun!

perjantai 05.09.2008 klo 23:07

[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-533 kcalToteutunut vaje
1807 kcalTavoite
1774 kcalSyöty (Toteutunut)
-33 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 06.09.2008

Ei irtoo ny. prkele.

Voi saa.. pas mikä pulma! Säädin just tavoitevajeekseni 700 kaloria ja olen hienosti alle sen. Toisaalta hain isännän juhlapäivän kunniaksi minttusuklaa jätskiä, jonka kyljessä lukee kevyt.. Ärrh.. Jos vaihdan vajeeksi takaisin 500 kaloria, voin vielä ottaa kupin jätskiä (tai toisen lonkeron..), toisaalta 722 kalorin vaje näyttää hurjan hienolta.

Hööö.....

Kävely, 7 km/h (ripeä)1 tunti 45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalPeruskulutus
+1224 kcalLiikunta
3531 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-722 kcalToteutunut vaje
2831 kcalTavoite
2809 kcalSyöty (Toteutunut)
-22 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 07.09.2008

Että tällainen päivä tänään. Siivosin koko h-vetin aamupäivän, vaikka ulkona olisi ollut upea ilma. Onneksi koko iltapäivän ja illan yhdeksään asti saikin olla ulkosalla eläinten kanssa. Raitisilmamyrkytys..

Päivän syömiset ovat kalorimäärältään tavoitteessa, muutoin vituroillaan. En aamulla jaksanut tahi ehtinyt syödä kunnolla, päivällä ei huvittanut ja mikä oudointa: illallakaan ei ollut tapponälkää. Uskallan vetää vielä tulevan viikon tiukoilla kaloreilla, mutta sitten pitää säätää vajeeksi 500 kaloria. Tästä massasta pystyy kiskaisemaan pienessä ajassa nestettä useamman kilon, mikä motivoi taas pitempiaikaiseen urakointiin pienemmällä vajeella.

Omalla kohdallani säästöliekki-ilmiötä ei ole tullut vielä kertaakaan, vaikka välillä olen ollut kokonaan syömättä pitempiäkin aikoja.

Joskus teininä ostin merileväkapseleita, joilla uskoin laihtuvani ihannemittoihin (-15 kiloa) hiihtoloman aikana. Enpäs laihtunut, vaan sain uskomattoman, viikkoja kestäneen vatsataudin. Laihduin sen ansiosta pari kiloa..

Yo-kirjoitusten aikaan sairastin rauhaskuumeen (aka pusutaudin) ja olin korkeassa kuumeessa reilun kuukauden. Laihdun siinä rytäkässä 10 kiloa ja painoni oli alimmillaan 75 kiloa. Toisaalta siinäpä paloi lihaksetkin samalla ja kunto hävisi.

Erosin pitkäaikaisesta avomiehestä ja laihduin yhdessä kesässä 15 kiloa. (ok, olin kyllä 115 kiloinen silloin) En yksinkertaisesti saanut mitään nieltyä, enkä pystynyt lepäämään tai nukkumaan. Tein 18 tunnin työvuoroja ja loppuajan kävelin pitkn metsiä haamuna..

Näihin verrattuna painonvartijat olivat suht normaalia touhua... :D

1. Tuhtikeiju sanoi...

Erot ja rakastumiset ovat kyllä siitä ihmeellisiä asioita, että ne laihduttavat kummasti =) Tosin joillakin eroaminen voi aiheuttaa lihomista. Varmaan se miten eroon asennoituu, vaikuttaa tuohon mitä painolle käy.

torstai 11.09.2008 klo 13:06

2. Tuhtikeiju sanoi...

Niin joo ja ite olen tällä hetkellä myös painonvartijoissakin, mutta en mitenkään loistavalla tuloksella. Tosin auttaa se siihen, ettei paino lähde noususuuntaan kun käy viikoittain jonkun silmien edessä puntarissa.

torstai 11.09.2008 klo 13:07

[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-866 kcalToteutunut vaje
1607 kcalTavoite
1441 kcalSyöty (Toteutunut)
-166 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 08.09.2008

MUSTA TUNTUU, että teenpä tänään aika helevetinmoisen lenkin... Vaan kyllä teki juoruiluhampurilainen ja terapiakahvittelu hyvää!

Kävely, 6 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalPeruskulutus
+584 kcalLiikunta
2891 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-736 kcalToteutunut vaje
2191 kcalTavoite
2155 kcalSyöty (Toteutunut)
-36 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 09.09.2008

[ Katso ruokalista! ]

2307 kcalKokonaiskulutus
-700 kcalTavoitevaje
-946 kcalToteutunut vaje
1607 kcalTavoite
1361 kcalSyöty (Toteutunut)
-246 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=amjk85