Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 08.03.2014

Hei, olen kohta vuoden tätä kalorilaskuria käyttänyt ja nyt vasta aloin tutustua paremmin näihin ominaisuuksiin. Täällähän on blogi. :D

Paino on pudonnut hitaasti, mutta varmasti. Olen kovasti tyytyväinen, nyt on päästy 90 kilon alle, lähtötilanne viime keväänä oli lähes 110 kg. Hyvä minä!

Kävin toissa päivänä ensimmäistä kertaa hienolla kuntosalillamme. Taidan tehdä siitä tavan. Jo harrastamiani liikuntamuotoja ovat pyöräily sään salliessa ja kävely/sauvakävely lähes missä vaan säässä.

Verenpaineeni on laskenut viime kevään 142/104 -lukemista 124/78 -lukemiin. Luultavasti innokas liikuntani on tähän vaikuttanut huomattavasti, ja tietenkin painon putoamisellakin jotain tekemistä on asian kanssa.

1. Hetkinen sanoi...

Kiitoksia, ja onnittelut sinullekin upeasta tähänastisesta suorituksesta!

lauantai 08.03.2014 klo 12:56

2. Sirpy sanoi...

Oi kun hieno verenpainelukema! Onnea! olet jaksanut sinnikkäästi pudottaa painoa ja liikkua se auttaa ...ja vältät lääkityksen...
Herkullisen näköisiä mansikoita, nam, nam :)
Hieno on jo pudotussaldosikin! Hyvä Sinä! :)


sunnuntai 09.03.2014 klo 22:13

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-199 kcalToteutunut vaje
1490 kcalTavoite
1791 kcalSyöty (Toteutunut)
+301 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 10.03.2014

Nyt on mennyt pari päivää ilman liikuntaa, sunnuntaina oli vilustunut olo ja tänään tuli ajeltua autolla ympäriinsä kaverin kanssa. Huomiseksi sovittiin kävelylenkkiä, jo on aikakin!

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-473 kcalToteutunut vaje
1490 kcalTavoite
1517 kcalSyöty (Toteutunut)
+27 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 11.03.2014

6,5 kilometrin kävelylenkki kaverin kanssa. Olipas hieno ilma! Aivan mahtavaa saada happea keuhkoihinsa työpäivän jälkeen. Kurjet huudahtelivat läheisellä järvellä, ne ovat taas palanneet. Lunta ei näy missään, omituinen maaliskuu.

Kylmiö lakkasi toimimasta, vein huonosti säilyvät tavarat ulos, siellä on sopiva kylmiölämpötila nyt. Toivottavasti yöllä ei pakasta ja toivottavasti villieläimet (karhut, sudet tai naapurin kissa) eivät keksi ruokakätköäni. :D Kauppaan on vielä suunnistettava, maito oli pilaantunut lämpimässä kylmiössä. Kaikenlaista pikkuriesaa, mutta ei haittaa.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+276 kcalLiikunta
2266 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-792 kcalToteutunut vaje
1766 kcalTavoite
1474 kcalSyöty (Toteutunut)
-292 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 12.03.2014

Päivä meni töissä ja illalla oltiin koulutuksessa. Liikuntaa siis ei ollenkaan tälle päivälle. Syömiset vähän huolimattomia.

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-398 kcalToteutunut vaje
1490 kcalTavoite
1592 kcalSyöty (Toteutunut)
+102 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 15.03.2014

Kaali-sipuli-keittojuures-jauhelihapata porisemassa. Aurinko paistaa ja tuuli kuivaa pyykkejä ulkona narulla. Kerrassaan hieno kevätpäivä.

Keräilen isoksi jääneitä vaatteitani Huutonettiin myyntiin. Jess! Kerrankin näin päin keväällä: vaatteet ovat isontuneet kaapissa. Viime keväänä en saanut kiskotuksi päälleni kuin muutaman kaapissa olleen rievun. Nyt ne samat roikkuvat pahasti päälläni. Jee jee jee!!!!

Tilasin netistä kokeiltavaksi uusia silmälasinkehyksiä, saapi nähdä miltä näyttävät naamallani. Kuvankin sinne sai ladattua, mutta en osaa silti oikein päättää, ovatko istuvia vai eivätkö. No sitten näkee. Yhdet lasit tilasin kylmiltään. Onneksi niissä on palautusoikeus, jos eivät sovi. En ole aiemmin laseja netistä ostanut, mutta kun maksoivat kuudenneksen siitä, mitä viimeksi näistä maksoin, uskalsin kokeilla.

1. Mirtsukka sanoi...

Juu, ei tämmönen pieni irtiotto hetkeksi varmaan hirmu vaarallista ole , vaan siinä on puolensa. Eiköhän tää tästä. :)

Täällä päin on aika harmaa taivas ja yhtäkkiä aamulla maa olikin kunnolla lumessa pitkästä aikaa.

Hienosti oot saanut painoa alaspäin! Onnittelut! Leppoisaa lauantaita! :)


lauantai 15.03.2014 klo 14:19

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-274 kcalToteutunut vaje
1490 kcalTavoite
1716 kcalSyöty (Toteutunut)
+226 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 16.03.2014

Tämän viikon liikunnat ovat olleet käytännössä nolla. Ei vain ole ehtinyt/viitsinyt/on viluttanut tai jotain sellaista. Sinänsä outoa, sillä olen viime kuukausina tottunut liikkumaan säännöllisesti.

Liikunnan tuloksena on tuo verenpaineen huima parannuskin tullut, tämän aamuinen lukema oli 99/77 ja pulssi 55. Vuosi sitten sama mittari näytti 140/104 ja pulssi oli jotain 80 luokkaa.

Oikeastaan aloin tähän urakkaani suurten diabetesriskipisteiden vuoksi. Riskit ovat vieläkin suuret, mutta kyllä se motivoi tekemään asialle jotain.

Kävin viime viikolla verikokeessa ja loppuviikosta pitäisi saada sitten tietää, millaiset sokeri- ja kolesteroliarvot minulla on. Pitäkää peukkua!

Sauvakävely 4 km/h15 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)55 minuuttia

1. Ankie sanoi...

Kiitos! On kyllä varsin onnellinen olo kun mahduin noihin farkkuihin.

Kilojen kerääntymisessä kroppaan on kyllä suuria eroja. Mulla on kilot kerääntyny hyvin paljolti mahaan ja yläkroppaan (hartialinja on todella leveä kuljetus :D )..

Täällä peukut pystyssä koetuloksiin!


sunnuntai 16.03.2014 klo 08:12

2. Marjattat sanoi...

No hei :)
Ihailin tuota sun paino käyrääsi, se on muuten tosihieno ja tasainen alaspäin, aivan mahtava suoritus ja verenpaineet ja kaikki kohillaan :)
ONNITTELUT!!!! :) :)
Ja peukkuja pidetään!!!!!!
Mulla kaikki normaalin rajoissa, mutta yläkantissaan, se vaara siellä kolkuttelee, että joskus saatan sairastua jos en pidä varaani.
Mun askelmittari on sellainen perusmalli, mutta antaa kalorikulutuksen ja kuletun matkan kuitenkin.
Kivaa päivää sinulle :)


sunnuntai 16.03.2014 klo 08:13

3. Bj sanoi...

Joo, omat ylisuuret jo vein pelastusarmeijan keräyslaatikkoon. Jotenkin niitä ei huvita edes yrittää myydä, kun ei halua katsella nurkissaan yhtään enempää. :D (Pieniä taitaa olla mulla enemmän nuo kaapit pullollaan... :D ) Mut toivottavasti tuo teoria toimii, nyt kun ne isot jo kerta on raivattu pois. ;)

sunnuntai 16.03.2014 klo 08:21

4. Nokinena86 sanoi...

Itellä roikkuu ylimäärästä nahkaa niin että ottaa oikein päähän... Tarvis vaan lisätä reeniä käsille ja jaloille et sais kiinteytettyä ja vatsareeniäkin lisää...

Alotin itsekkin tän projektin siitä kun verikokeissa todettiin et oon ihan rajoilla, onko jo puhjennu diabetes... Päätin et minä en sellasta halua... Toukokuun aikana ois tarkotus mennä uusintakokeisiin ja ois kiva nähä onko muutkin arvot siitä laskeneet... Tsemppiä sullekin projektin jatkoon =)


sunnuntai 16.03.2014 klo 09:39

5. Hheidi sanoi...

Hieno pudotus sulla. Mä olen palellut koko talven, aineenvaihdunta tekee sen... kestää kuulemma vähintään vuoden, että lämmönsäätelymekanismi normalisoituu ja kroppa tajuaa, että se vanha rasvakerros ei tuu takas! :D

Mä ootan mielenkiinnolla sun veriarvojen tuloksia!


sunnuntai 16.03.2014 klo 12:37

6. Jula9 sanoi...

Kiitos tuesta. Olen ajatellut samaan tapaan jumituksen hallinnasta, eli kronlaamalla kehonkin saa toimimaan.

sunnuntai 16.03.2014 klo 15:32

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+263 kcalLiikunta
2253 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-825 kcalToteutunut vaje
1753 kcalTavoite
1428 kcalSyöty (Toteutunut)
-325 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 17.03.2014

Raikasta maanantaiaamua kaikille!

Eilen pääsin lenkille, olipa hieno tunne. Iltakävely täyden kuun valaistessa ei ole hassumpaa! Elimistö alkoi jo vaatia ulkoilua, viime viikolla taisin käydä vain kerran kunnon kävelyllä.

En ole mielestäni moneen aikaan enää nukahdellut viikonloppuisin sohvalle kesken päivän, mutta eilen se tapahtui. Voisikohan sekin johtua liikkumattomuudesta?

Nyt täytyy mennä kasaamaan aamupuuroa - tavallisesta kaurapuurosta tulee kauniin värikästä ja ravitsevaa, kun siihen heittelee sekaan siemeniä ja marjoja ja kaikenlaisia kaapista löytyviä hippusia. <3

Kävellen töihin, pakkaspunaa poskiin!

Kävely 4km/h20 minuuttia

1. Hheidi sanoi...

Päiväunet on JOSKUS terveellisiä! :D Ja ansaittuja! :D

maanantai 17.03.2014 klo 14:27

2. Sasitam sanoi...

Kuutamokävely kuulostaa mukavalta :)

maanantai 17.03.2014 klo 19:37

[ Katso ruokalista! ]

1990 kcalPeruskulutus
+65 kcalLiikunta
2055 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-572 kcalToteutunut vaje
1555 kcalTavoite
1483 kcalSyöty (Toteutunut)
-72 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=eija1959