Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 21.03.2012

Just. Oon ilmeisesti käyttäny laskuria viimeeksi vuonna 2009. Johan se oli aikakin taas tulla takaisin :) .

Oon tässä välissä lihonut ja laihtunut ja taas lihonut. Näköjään paino on melkein sama (+2kg) kuin mitä se oli silloin, kun viimeeksi täällä olin. Tässä välissä paino on käynyt korkeimmillaan hiukan yli sadassa, mutta nyt tilanne on lähtötilanteeksi minusta aika hyvä :) . Laihdutin viime keväänä n. kymmenen kiloa ja oon saanut sen pidettyä poissa. Tämän kevään tavoite on taas kymmenen kiloa pois... Jos sen sais sitten taas pidettyä poissa talven yli.

Edelleen uskon ja luotan karppauksen tehoon, vaikka välillä olenkin hairahtunut mässäyslinjalle. Nyt oon nostanut hieman hiilarirajaa ja yritän ns. rentokarpata ja pitää hiilarit alle 100 g:n per päivä. Oon käyttänyt nyt pari viikkoa kiloklubia ja kyllä ne aika helposti jää tuonne 60-80 grammaan. Muuten olisin varmaan jatkanut iloisena kiloklubin käyttäjänä, mutta meni hermo, kun se ei tänään oo toiminut ollenkaan. Ja onhan se mukavampi täällä kun pallerot ei vingu millon mistäkin syystä.... "lisää kuitua" "liian paljon rasvaa" "vääränlaista rasvaa" jne.

Nyt sitten pitäis päivittää kaikki tiedot alottaa taas kalorilaskurilaisen elämä...

Lihaskunto15 minuuttia
Venyttely, koko kroppa20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2026 kcalPeruskulutus
+128 kcalLiikunta
2154 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-453 kcalToteutunut vaje
1654 kcalTavoite
1701 kcalSyöty (Toteutunut)
+47 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 22.03.2012

En meinannu millään jaksaa lähtiä liikkeelle, mutta kävinpähän kuitenki reilun tunnin reippaan lenkin ulkoilemassa :) .

Yritän nyt saaha kroppaa vähän liikkeelle, ku oon niin kauan vaan lekotellu. Suunnitelmana on, että aloittaisin varovasti, ettei jalat taas tekis tenää, mutta katotaan nyt miten se onnistuu. Mulla tahtoo käydä niin, että innostun liikaa ja sitten into loppuu, kun penikat alkaa vaivaamaan... Lenkkeilyn lisäksi teen pientä lihasjumppaa parin kilon painoilla, niin että kauan levossa ollut yläkroppakin sais jotain liikettä.

Hiilarit ylitty nyt tän päivän osalta aika reilusti, kun pääruokana oli hernekeitto ja tuli syötyä välipalakin lenkin jälkeen. Kalorit on kuitenkin ihan kurissa :) .

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 15 minuuttia
Venyttely, koko kroppa15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalPeruskulutus
+308 kcalLiikunta
2192 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-459 kcalToteutunut vaje
1692 kcalTavoite
1733 kcalSyöty (Toteutunut)
+41 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 23.03.2012

13.30
Tässä, kun suunnittelin päivän syömisiä, niin huomaa kyllä, että "sallitut" kalorimäärät on täällä pienemmät kuin kiloklubissa. Siellä tuntu, että kalorit riittää vaikka mihin ja täällä ei kaloreihin mahdu juuri välipaloja. Mutta toisaalta se kyllä kannustaa liikkumaan, koska sillä tavalla saa syödäkin enemmän :D .

Tänään tulee taas ylitettyä tavoitehiilarit, koska jatkan edelleen hernarilinjalla. Huonoa tässä on se, että proteiinit jää liian alhaseksi, mutta eipä oo paljon valinnan varaa tällä hetkellä. Matti kukkarossa pakottaa syömään just sitä, mitä kaapista löytyy. Onneksi kuitenki tein tuosta keitosta aika lihaisan, kun pakkasesta löyty kunnon kimpale palvikylkeä (namia). Lisäksi syön salaatinjämiä, kananmunia, jogurttia jne. Kunhan tässä nyt pääsis ens viikolle, niin sitte pitäs taas helpottaa...

Täytynee ostaa jotain proteiinilisää kaappiin pahan päivän varalle, että saa sitten tarpeeksi protskuja, vaikkei lihaa oiskaan varaa ostaa just sillon.

Tänään pitäs jaksaa tehä jotain lihaskuntoliikkeitä ja venyttelyä.

[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-465 kcalToteutunut vaje
1384 kcalTavoite
1419 kcalSyöty (Toteutunut)
+35 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 24.03.2012

En sitten eilen jaksanu tehä mitään kuntoiluja, mutta tänään kävin lenkillä :D . Alkaa olla jo liian lämmin kävellä talvitakki päällä, täytyy varmaan seuraavalla kerralla laittaa vähän ohuempi takki... Ihana muuten, kun on Goretex-kengät <3. Voi lompsutella lätäkköjen ja lumisohjon läpi pelkäämättä, että sukat kastuu. Vähän nuo on tietenki painavat, vois olla parempi kävellä kevyemmillä kengillä, mutta toisaalta eipähän ainakaan tee niin helposti mieli juosta. Pitää nyt ainaki kaks kolme kuukautta varoa rasittamasta jalkoja liikaa.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalPeruskulutus
+284 kcalLiikunta
2168 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-580 kcalToteutunut vaje
1668 kcalTavoite
1588 kcalSyöty (Toteutunut)
-80 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 25.03.2012

Eipä oo ihme, että mulla on viimepäivinä haluttanu ihan hirveesti kaikkea hiilaripitoista eikä oo tehny oikeen mieli liikkua. Tänään alko menkat. Hyvä juttu sinänsä, mutta olo ei oo kaikkein mahtavin... Kävin kuitenki kävellen kaupassa, kun ajattelin, että se saattais helpottaa olemista ja kyllähän se vähän auttaakin.

Vaa'an patteri sanoi työsopimuksensa irti, joten nyt ei ihan hetkeen puntaroida. Täytyy kuitenki yrittää pitää syömiset kurissa, niin että sitten kun saan sen patterin hommattua, niin ois jotain tulostakin syntyny.

Muoks. Laitoin nyt vihdoinkin profiiliin oman kuvani edesmenneen kanini tilalle... Tuo kuva on otettu viime syksynä Alanyan reissulla. Paita on kätevästi sen mallinen, että keskivartalon pahimmat läskit peittyy :D . Mitat on melkolailla samat nyt kuin mitä ne oli sillon. Tästä lähetään... Kiloja pitäis saada pois n. miljoona, mutta yritetään nyt yksi kerrallaan kuitenkin...

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)45 minuuttia
Lihaskunto likkeeitä10 minuuttia
Venyttely, koko kroppa20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1884 kcalPeruskulutus
+269 kcalLiikunta
2153 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-895 kcalToteutunut vaje
1653 kcalTavoite
1258 kcalSyöty (Toteutunut)
-395 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 26.03.2012

15.20
Ärsyttävää... Korjasin tuota tavoitepallukkaa hiilareiden osalta pari päivää sitten, mutta se ei vaan suostu pysymään halutun näkösenä. Tänäänkin jouduin asettamaan sen uudelleen. No toivon mukaan se siitä alkaa toimimaan, kunhan unohtaa tuon vanhan. Onhan se nyt aina vähän vaikeeta muuttaa rutiineita... Ymmärrän.

Eilen jaksoin tehä vähän yläkropalle lihaskuntoliikkeitä, että ees veri lähtis kiertämään. En jaksais oottaa, että voin ostaa sen salikortin. Motivaatio ois nyt kohillaan siihen hommaan ja kokemuksesta tiedän, että se pitäs alottaa just sillon, ku motivaatio nousee... Viikko pari varmaan menee kuitenki ennen ku pääsen...

21.40
Nyt ois AMK-haku laitettu menemään. Toivotaan, että lykästää ja pääsisin syksyllä opiskelemaan :) .

Näyttäis muuten vähän siltä, että pääsen jo tällä viikolla salille :D . Tässä on vähän muuta tärkeetä hommaa ensin, mutta jos vaikka torstaina tai perjantaina menis kokeilemaan. Vähän kyllä jänskättää, ku en oo käyny salilla kohta kymmeneen vuoteen enkä varmaan ees muista miten ne laitteet toimii... En tiiä minkälaista porukkaa tuossa lähisalilla käy, mutta ilmeisesti ihan tavallisia peruskuntoilijoita ja sitten lisäksi jotain kaappeja :D . Kehuvat Pakkotoistolla tuota hyväksikin saliksi (siis kunnolla painojen kans leikkivät kehuvat), niin että toivotaan että tämmönen peruspullukkakin uskaltaa tuolla käydä :D :D . Kysessä on sen niminen sali ku Kunnonpaikka ja ois mulle sijainniltaan erinomainen, kun kotiovelta salin ovelle on matkaa vajaat sata metriä...

1. Hiltsu sanoi...

Vähänkö hyvä sijainti! Mäkin otin tohon Forever-salin lisäksi, joka siis Töölössä keskustassa niin tuohon Espoon keskukseen kilsan päähän 200 e/12 kk kortin, työvuorot ei vaan salli mun kortinhakua ennen perjantaita, kun ovat auki 16-20 ja oon töissä 13-20 :(

keskiviikko 28.03.2012 klo 10:47

[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-574 kcalToteutunut vaje
1378 kcalTavoite
1304 kcalSyöty (Toteutunut)
-74 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 27.03.2012

12.35
Nyt sain vihdoin vaa'an taas toimintaan ja tän päivän paino on puoli kiloa alempi kuin neljä päivää sitten :) . Jotain tällasta kyllä ootinkin, koska menkkojen jälkeen paino on aina alempi. Yritän nyt olla käymättä vaa'alla joka päivä, mutta saa nähä miten se onnistuu...

Lihaskunto15 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 10 minuuttia

1. Hiltsu sanoi...

Mä kanssa lopetin vaa'alla käymisen päivittäin. Sitten kun mun fiilis ei määräytynyt painon mukaan niin herkkupäiviä tuli lisää ja lisää ja lisää ja lisää ja. Kunnes sitten vaaka näytti yllättäen 6 kg enempmän ku piti.

Joo, mä pakastan alelihat just annoksiksi et töistä tullessa on helppo sitten valita oikein. Pitäis nyt vaan saada aikaiseksi käytyä niitä lihoja hakemassa ja jaksaa paistaa ne jne. Mielialat vaan kun vaihtelee päivittäin aika rajusti ja jaksaminen kans. Tänään joku huono päivä näemmä.

Mut hyvä että sä oot pysynyt vajeissa ja tsemppiä lisää vain!


keskiviikko 28.03.2012 klo 10:45

[ Katso ruokalista! ]

1878 kcalPeruskulutus
+360 kcalLiikunta
2238 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-693 kcalToteutunut vaje
1738 kcalTavoite
1545 kcalSyöty (Toteutunut)
-193 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=jemi