Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 01.06.2010

Jei!

Niinhän siinä kävi, että kyllä se paino ropisi alaspäin kun vähän odotteli, ei kyllä ihan vieläkään olla lauantai-aamun lukemissa, niinpä oottelen vielä huomiseen. Jos tänään sais heiluttua läskejä irti.

Täytyy vaan toivoa, että iltavuoro on tajunnu syödä jääkaapista ne loput suklaat. Mä kun en vaan oo kykenevä niitä vastustamaan. Oikeeta ruokaa pystyn kyllä heittämään roskikseen jos tiedän, ettei sitä ole kukaan syömässä, mutta ajatus karkkien, suklaan tai sipsien pois heittämisestä on täysin mahdoton. Pitäis varmaan harjoitella ;)

Asetin muuten eilen itelleni ehkä jo ihan lopullisen tavoitteen. Haluaisin painaa joku 63kg elokuun loppuun mennessä. Sitte olisin tiputtanu tän vuoden aikana semmosen 15kg. Elokuun loppuun mennessä sen takia, että ollaan syyskuun alussa lähössä espanjassa käymään. Ja rantakunnossa on oltava!

[ Katso ruokalista! ]

2050 kcalKokonaiskulutus
-552 kcalTavoitevaje
-331 kcalToteutunut vaje
1498 kcalTavoite
1719 kcalSyöty (Toteutunut)
+221 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 02.06.2010

Hidasta huomenta.

Nyt on jotenkin ihan älyttömän jumi olo. Tuli nukuttua normaalia myöhempään, mikä saattaa hyvinkin aiheuttaa tän olotilan. Toisaalta jos ei ukkokulta olis tullu herättämään kun lähti puol kymmeneltä töihin, niin nukkuisin varmasti vieläkin. Normaalisti oon tälleen vapaapäivinä käyny suorittaa päivän liikunnat heti aamusta, mutta koska eilen tuli hiukan keikkailtua ja kotosalla oltiin vasta puolenyön jälkeen niin aattelin jättää aamujumpat suosiolla väliin. Oon kyllä aikasta tyytyväinen itteeni, vaikka eilen tuli keikkapaikalla nautittua pari lonkeroa niin silti keikan jälkeisillä fiilistely olusilla mä tyydyin pepsi maxiin. Hyvä minä!!

Tänään olis ohjelmassa vähän kämpän siivoilua, ruoan laittoa ja iltapäivällä crossingia sekä ylävartalotreeni. Pääsen siis kokeilemaan mun uusia salihousuja <3. Mut kyllä vähän epäilen, että kuinka siisti tästä kämpästä tulee, varsinkin kun toi aurinko tuolla ulkosalla paistaa niin ihanasti, että tekis mieli kadota ulos nauttimaan kesästä.

[ Katso ruokalista! ]

1742 kcalKokonaiskulutus
-534 kcalTavoitevaje
-452 kcalToteutunut vaje
1208 kcalTavoite
1290 kcalSyöty (Toteutunut)
+82 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 03.06.2010

Eipä mennyt eilinen päivä sitten ihan niinkuin suunnittelin. Alunperin piti siis siivota, no yllättäen en saanut itseäni liikkeelle sohvalta. Sitten piti käydä liikkumassa, mutta just kun olin lähdössä kaveri pyys terassille, enkä nyt jotenkaan saanut kieltäydyttyä kun olin kokopäivän itekseni miettinyt, että olispa ihana päästä aurinkoon. Eli ei siivousta, eikä liikuntaa. Mutta voin edes taputtaa itteäni selkään siitä, että vaikka istuttiin terassilla melkein kymmeneen asti, en silti juonut kuin 2 pientä light siideriä, ja sitten loput vettä ja pepsi maxia.

Kumma kyllä paino laskee siitä huolimatta, ettei liikuntaa ole tullut harrastettua melkein viikkoon. Mutta tänään olis illemmalla spinning tunti. Jos sinne sitten kerkeis :)

Näkeekö muut muuten tän blogin ihan normaalisti? Mulla tää ei nimittäin ilmesty tohon blogi listaan ollenkaan...

Tulipahan käytyä spinnaamassa. Ja olikin rankkaa, normi ohjaaja oli ilmesesti kesälomilla ja tää sijainen veti huomattavan erilaisen tunnin. Sykkeet huiteli ihan taivaissa koko ajan. Siitä saa kyllä ehkä syyttää tätä mun melkein viikon kestänyttä rappiotani. Pelottaa jo valmiiks huominen kun olis tarkotus mennä vetämään jonkinlainen lihaskuntotreeni. Tulis nyt vaan äkkiä mun spinning housut, jotka saan kunto plus-lehden tilaajalahjana, käyttöä löytyis varmasti. Jos niiden kanssa sais ittensä pysymään siellä satulan takaosassa paremmin. Pitäis muutenkin alottaa keskivartalon tehovahvistus jakso, tuntuu ettei niitä vatsalihaksia millään jaksa tehdä ja sen seuraukset kyllä huomaa... Jos ottais tavotteeks, että aina kun käy liikkumassa niin sais vetästyä edes 3x15 setin jonkinnäkösiä vatsalihasliikkeitä, vaikka ne mun inhokkeja onkin.

1. Modestyb sanoi...

Ihan normisti näkyy :)

torstai 03.06.2010 klo 11:42

[ Katso ruokalista! ]

1741 kcalPeruskulutus
+382 kcalLiikunta
2123 kcalKokonaiskulutus
-532 kcalTavoitevaje
-778 kcalToteutunut vaje
1591 kcalTavoite
1345 kcalSyöty (Toteutunut)
-246 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 04.06.2010

Herätys..

Onpas tää herääminen vaikeeta tänään, ei meinannu sänky lähteä selästä millään. Tosin silläkin saattaa olla tekemistä, että nukkumaan pääsi melko myöhään ja unen laatu oli aika heikkoa. Iski meinaan eilen illalla stressi siitä miten aika riittää mihinkään.

Mulla on siis kesällä ainoastaan rapeat kolme-viikkoa lomaa, ja niiden aikana pitäis keretä vastaanottamaan vieraita ja vähän rentoutumaan, mikä on ihan jees, koska vieraat on odotettuja ja mukavia. Ongelman aiheuttaa se, että mulla ei tosiaan ole kesän aikana muita viikonloppuja vapaana kuin ne mitkä osuvat kesälomalle, ja silti pitäis olla joka viikonloppu jossain. Yleensä kutsut tulee vielä ihan naurettavilla varotus ajoilla, jolloin en millään kerkeä vapaata rukkaamaan :/. Viikonloput kun sattuneesta syystä on ravintola-alalla sitä kiireisintä aikaa. Eilenkin yks kaveri muutaman sadan kilometrin päästä olis halunnut meidät kylään kesäkuun lopussa, oltiin siitä kyllä puhuttu joskus aikasemmin, silloin en vaan tiennyt vielä loma-aikatauluista, enkä siitäkään koska duunikaverit on lomalla. Mut katellaas miten käy, täytyy ehkä kohta lopettaa vapaa-ajan aikataulujen tekeminen jos sitte stressais vähemmän.

Mut nyt vaan positiivista ajattelua: onneks tää viikonloppu mulla on lauantai-ilta ja koko sunnuntai vapaata, eikä tartte tehdä mitään muuta kuin ihan vaan olla kotona, eikä tuu edes vieraita :) . Voi keskittyä lauantaina vaan olemiseen ja sunnuntaina sitten voi keskittyä liikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvään oloon..

[ Katso ruokalista! ]

1741 kcalKokonaiskulutus
-539 kcalTavoitevaje
483 kcalToteutuneet pluskalorit
1202 kcalTavoite
2223 kcalSyöty (Toteutunut)
+1022 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.06.2010

Öyh..

Eilinen meni sitten melkein mallikkaasti, kunnes illalla iski valtava karkin himo, jota en väsyneenä sitten jaksanutkaan vastustaa. Meni sitten illalla kokonainen pussukka noita fazerin choko mix- karkkeja, eli tänään ei kyllä punnita ;) Eipä kyllä ihan heti käy mielessä samanlaisen satsin vetämistä, sen verta huono-olo kyllä tuli, eikä ne ollu ees mitenkään hyviä. Täytyi vaan ahmia koko pussi kun kerrankin oli "lupa" syömiseen. Fiksua, eikö?

Noh, nyt enää nopea seitsemän tunnin puristus töissä ja sitten loppu viikonlopun voin omistaa ihan vaan omalle hyvinvoinnilleni. Onneks tänään on ravintolatkin niin täynnä, ettei varmaan tee mieli lähteä mihinkään humputtelemaan. Jos sais kaverin illalla mukaan kävelylle niin olis ehkä helpompi motivoida ittensä lähtemään. Täytyypä koettaa kysellä jos joku muukin haluiais viettää vähän rauhallisemman lauantai-illan.

[ Katso ruokalista! ]

1892 kcalKokonaiskulutus
-545 kcalTavoitevaje
-262 kcalToteutunut vaje
1347 kcalTavoite
1630 kcalSyöty (Toteutunut)
+283 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.06.2010

Sunnuntaita..

Miks näiden viikonloppujen pitää olla näin hankalia?!? Vaikka tää viikonloppu pysyin erossa baareista ja alkoholista, niin sitten piti mennä syömään ihan miten sattuu.. Perjantaina tuli syötyä karkkipussi, ja eilen sitten hesburger ruokaa (eikä kumpikaan nyt ees maistunu niin ihmeelliseltä). Eilisestä syytän vähän sitä, kun menin töiden jälkeen nukahtamaan sohvalle. Siitä sitten heräiltyäni oli niin väsy-nälkä-kiukku, että päätin hakea subwaysta ruokaa. Noh, sinne asti kyllä pääsin, mutta koska jono oli valtava ja töissä oleva likka ilmeisesti harjoittelija petti multa hermo ja nälkäisenä marssin viereiseen heseen vaatimaan ruokaa. Ja kotona sitten jonkin verran harmitti.
Eikä muuten tietenkään tullu eilen harrastettua juurikaan liikuntaa, mitä nyt töissä hiukan juoksemista. Eli eipä oo nyt mitenkään ylevä olo.

Vaan eipä auta, ei tää puolikiloa läskiä voi olla, minkä oon lihonnut, vaan varmaan vaan ikävää turvotusta. Vähän kyllä turhauttaa joka viikonlopun jäljiltä sitä turvotusta pudotella. Nyt siis taas hiilarit tarkkailuun ja liikuntaa kehiin niin kai se sillä tippuu taas. HuoH, kyllä voi olla itestään ylpee... Mut jos ens viikonloppuna sitte paremmin?

1. Chmc sanoi...

Keho tarvii energiaa, jotta se jaksaa laihduttaa. Tästä vaan uuteen nousuun, eikö niin? :) Mä en oo päässy lenkille koko viikkona ja paino on heilahdellu, niinku mikäkin jousivaijeri :D

sunnuntai 06.06.2010 klo 12:28

2. Chmc sanoi...

Siivosin täällä ku heikkopäinen sillon ku muutin. Et on tää siinä kunnossa, et ei tää oo ikinä ollu näin "siisti" sen kaverin aikana :D Koska ei tää on mun kämppä, niin en mä rupee laittaa mitenkään prameeksi... Se vaan ku on päästetty niin huonoksi :(

sunnuntai 06.06.2010 klo 20:40

[ Katso ruokalista! ]

1748 kcalPeruskulutus
+309 kcalLiikunta
2057 kcalKokonaiskulutus
-545 kcalTavoitevaje
-528 kcalToteutunut vaje
1512 kcalTavoite
1529 kcalSyöty (Toteutunut)
+17 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.06.2010

Uusi viikko

Nyt ei oo jäljellä enää kuin yks suunta, alaspäin, ainakin töivottavasti.. Viimeviikko tuli lusmuiltua oikein huolella, ja viikonloppuna vietin näköjään jonkinlaisen grandefinaalin itteni tuhoamisessa. Joten nyt kohti uutta.. laskua?. Jep, niin se on tehtävä, ei muu auta.

Liikunnat on illalle jo varattu, harmi kun oli pakko mennä crossing-tunnille, sillä en oo vielä löytänyt yhteistä säveltä mun normi spinning-tuntien sijaistajan kanssa. Eikä nyt tänään houkuta yhtään takkuaminen pyörän selässä. Ja keskiviikkona aattelin mennä semmoselle vatsa-pakara, selkä-hartia tunti yhdistelmälle. Kävin niillä talvella ihan säännöllisesti, mut nyt se on jäänyt. Jos sieltä sais taas vaikka puntti kärpäsen puraisemaan.

Tänään alkko myös mun duunikaverin kesäloma, mikä mulle tarkoittaa ihanaa neljäntoista päivän työputkea. Saas nähdä mitä tapahtuu, onneks kaikki on sentään pelkkää aamuvuoroa niin ei pitäis tulla unirytmin kanssa ongelmia. Toisaalta olis kaikkia loistokeikkoja luvassa joille pitäis päästä. Miksei bändit ikinä voi soittaa vaikka klo 17-20?

Tulipa taas sekalaista (ja sekaista ;) tekstiä. Toivottavasti tästä saa myöhemminki jotain selvää. Nyt aamupalaa!!!

Olipas nyt jotenkin tehoton crossing, tai ei nyt ehkä tehoton, mut erilainen mihin oli tottunu. Kivasti rasitettiin lihaksia sen peruskestävyyden lisäksi, eli muutama puolitahtinen biisikin mahtu mukaan (tai miksi niitä nyt kutsutaan?). Mut tulipa nyt sitten ainakiin käytyä ja tehtyä niin ehkä nyt voi sitten paremmalla omallatunnolla ihan vaan olla seuraavaks.

[ Katso ruokalista! ]

1748 kcalPeruskulutus
+329 kcalLiikunta
2077 kcalKokonaiskulutus
-545 kcalTavoitevaje
-764 kcalToteutunut vaje
1532 kcalTavoite
1313 kcalSyöty (Toteutunut)
-219 kcalTavoitteesta
9 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=karula