Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 03.01.2014

Toimelias vapaapäivä ollut täällä. Aamulla heti salille ja sitten päälle pieni uinti.

Kotiin syömään ja tekemään vähän kotihommia. Sitten maalle. Yläkerran siivousta ja jatkoin sitä myös pihalla. Huomenna sinne uudestaan, kummipoikakin on yökylässä.

Keskiviikkona iski väsymys töissä, oli se aamuinen uinti liikaa huonosti nukutun yön jälkeen. Migreeniä pukkasi ja kotimatka oli yhtä helvettiä kun meinasin rattiin nukahtaa...onneksi keskiviiva rupesi "tärisemään" renkaiden alla...Juu, vaarallista touhua. Nyt pitää priorisoida nää hommat kun toi remonttitouhu puskee päälle tänä keväänä. Ei oo kuitenkaan tarkoitus itseään loppuun polttaa. Ja töissäkin pitää käydä...Mutta nyt nautitaan vielä kolmesta vapaasta!

1. Maija7 sanoi...

Nukkuminen on tärkeetä, jos vaan joutuu valvomaan ja siihen liikuntapläjäys päälle niin tattista vaan. Ei kättä ei jalkaa ja taju kankaalle. Mutta tästä viisastuneena ei kannata tappaa itseään töillä eikä muillakaan asioilla.

lauantai 04.01.2014 klo 01:26

2. Sirpa sanoi...

Mulla on jatkuvasti uniongelmia ja tiedän mitä väsymys on. onneksi nyt löytyi lääke (antihistamiini, heinänuhalääke), joka auttaa nukkumaan. Jaksaa vahtia syömisiään ja liikkua! Nukun nyt 11 tuntia vuorokaudessa, muta ihan eri olo kuin silloin kun nukuin vaan 6 tuntia. Paino nousi ja ei jaksanut mitään...

lauantai 04.01.2014 klo 08:29

3. Laskipera87 sanoi...

Olet hyvin onnistunut laihduttamaan. Kaksi kertaa niin paljon kuin mä. Oot tosin näemmä aloittanut kaksi kuukautta aiemmin. Silti sulla on ollut tahti kova.

lauantai 11.01.2014 klo 14:53

[ Katso ruokalista! ]

2163 kcalPeruskulutus
+510 kcalLiikunta
2673 kcalKokonaiskulutus
-875 kcalTavoitevaje
-2673 kcalToteutunut vaje
1798 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1798 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 01.01.2014

Aamulla pieni lenkki vesisateessa. Uimassakin kävin. Nyt väsyttää täällä töissä...Kuudes päivä töissä. Mutta huomenna alkaa viiden päivän vapaa!!!

1. Laskipera87 sanoi...

Miten sulla on sujunut laihdutus? Et ole vähään aikaan ilmeisesti kerennyt päivittää tilannetta.

torstai 30.01.2014 klo 18:57

[ Katso ruokalista! ]

2163 kcalPeruskulutus
+487 kcalLiikunta
2650 kcalKokonaiskulutus
-863 kcalTavoitevaje
-1101 kcalToteutunut vaje
1787 kcalTavoite
1549 kcalSyöty (Toteutunut)
-238 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 30.12.2013

1. Hheidi sanoi...

Oikein hyvää uutta vuotta! :)

tiistai 31.12.2013 klo 12:25

2. Laskipera87 sanoi...

Hyvää uutta vuotta!

tiistai 31.12.2013 klo 16:11

3. Heli68 sanoi...

Onnellista ensi vuotta!

tiistai 31.12.2013 klo 19:34

[ Katso ruokalista! ]

2163 kcalPeruskulutus
+193 kcalLiikunta
2356 kcalKokonaiskulutus
-852 kcalTavoitevaje
-2356 kcalToteutunut vaje
1504 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1504 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 29.12.2013

[ Katso ruokalista! ]

2163 kcalKokonaiskulutus
-846 kcalTavoitevaje
-1568 kcalToteutunut vaje
1317 kcalTavoite
596 kcalSyöty (Toteutunut)
-722 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 26.12.2013

1. Chatrine sanoi...

Hellurei :) piipahdin sattumoisin tänne sinun sivuillesi lueskelemaan tarinaasi. Sinulla mahtava tsemppi ja vauhti päällä. Upeasti ole saanut jo kiloja karistettua itsestäsi - se vaatii kovaa sisua, jota sinulla näyttää olevat. HYVÄ SINÄ - OLE YLPEÄ ITSESTÄSI!! :) Ei muutako mukavaa loppuvuotta ja vieläkin parempaa vuotta 2014.

perjantai 27.12.2013 klo 18:02

[ Katso ruokalista! ]

2137 kcalPeruskulutus
+787 kcalLiikunta
2924 kcalKokonaiskulutus
-736 kcalTavoitevaje
-2924 kcalToteutunut vaje
2188 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2188 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 23.12.2013

Aamulla salille ja uimaan. Lauantaina ei ollut ketään niin tänään oli melko paljon. Selkeästi opiskelijoita jotka ovat tulleet joulun viettoon kotikonnuille. Lauantaina mulla jäi uimapuku hallille ja kiroilin jo mielessäni josko sitä enään löydän. Mutta kyllä se siellä minua odotti. Kokeilin illalla kahta uimapukua. Toinen oli liian reilu mutta tänään kyllä uin siinä. Toinen, ihana Adidaksen ei viime kokeilulla mennyt päälle mutta nyt meni! Vähän oli naftin tuntuinen vielä että jääköön odottamaan. Uintiliikkeiden tekeminen siinä olisi ollut vähän hankalaa...

Täällä sataa vettä että matot on katoksen alla pihalla. Kohta lähdetään maalle. Mies lämmittää siellä leivinuunia ja kinkku laitetaan tulemaan ja paistin vien mennessäni sinne myös. Anopilla ja apella käydään jouluvierailulla. Vaihdetaan paketteja...

[ Katso ruokalista! ]

2137 kcalPeruskulutus
+337 kcalLiikunta
2474 kcalKokonaiskulutus
-722 kcalTavoitevaje
-2474 kcalToteutunut vaje
1752 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1752 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 22.12.2013

Aamulla lähdin lenkille. Onneksi katsoin sään etukäteen, piti meinaan laittaa kevyemmät vaatteet kun oli niin lämmintä...Ja liukasta!! Pari kertaa oli kaatuminen lähellä. Lenkin loppupuolella tavoitin pojan joka oli tulossa kotiin yöreissuiltaan...

Päivä kulunut jouluhommissa. Nuoremman pojan kanssa tehtiin riisisuklaata....Nyt se on jääkaapissa. Perunalaatikko imeltyy...tämmösiä perusjuttuja.

Nyt en noita ruokailuja merkkaa mutta liikunnat laitan ylös. Ensi perjantaina menen töihin ja sitten alkaa arki ja merkkaaminen taas ruokien osalta. Toivotaan että kohtuus pysyy eikä tule kamalia ylilyöntejä syömisien kanssa...Mutta en stressaa!

[ Katso ruokalista! ]

2137 kcalPeruskulutus
+439 kcalLiikunta
2576 kcalKokonaiskulutus
-718 kcalTavoitevaje
-2576 kcalToteutunut vaje
1858 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1858 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=minnas66