Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 11.10.2012

Paino samassa kuin eilen oli. Jokohan ne nesteet olis pois?

Kerrankin heräsin ajoissa ja pääsin nauttimaan ihanan rauhallisesta aamusta :) Hyvää musiikkia (tällä hetkellä soi: Fun - Some nights) ja aamupala kaikessa rauhassa. Meikatakin ehtii kerrankin kunnolla.

Töihin kymmeneksi, jälkkärissä tänään ohjelmassa lautapelejä. Teen siis työkseni kouluavustajan hommia aamupäivät ja iltapäivisin ohjaan iltapäiväkerhoa (=jälkkäri) samaisille 1-2lk. muksuille. Iltapäivällä myös palaveri rehtorin kanssa, koska meidän avustajien ja opettajien välillä olisi parantamisen varaa, hommat ei oikein ole sujuneet.

Illalla voisi piiiiitkästä aikaa pyrkiä vaikka saamaan itsensä lenkille! Jos vaan töiden jälkeen jaksaa. En ota turhaa stressiä tuosta liikunnasta ainakaan vielä, tällä hetkellä pääpaino fiksuilla syömisillä. :) Mukavaa torstaita kaikille!

[KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

1989 kcalKokonaiskulutus
-565 kcalTavoitevaje
-770 kcalToteutunut vaje
1424 kcalTavoite
1219 kcalSyöty (Toteutunut)
-205 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 12.10.2012

[ Katso ruokalista! ]

1989 kcalKokonaiskulutus
-565 kcalTavoitevaje
-597 kcalToteutunut vaje
1424 kcalTavoite
1392 kcalSyöty (Toteutunut)
-32 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 13.10.2012

Huomenta ihmiset :) Paino on ollut neljä päivää nyt tismalleen samoissa lukemissa, ihmetyttää tällainen. Jospa se kohta lähtisi laskuun.

Täällä aloitellaan rauhallista lauantaipäivää. Ihana olla kotona pitkästä aikaa näin viikonloppuna, viimeiset neljä viikonloppua ollaan oltu jossain reissussa kokoajan, joko mun tai Ollin sukulaisten luona. Ihanaa on myös se, ettei mene päivä pilalle krapulan takia! Ollilla menee kyllä. Laskin äsken, että olen ollut nyt 10 viikkoa juomatta tippaakaan alkoholia. :) Gotta be proud.

Oon siivoillut tässä aamulla kaappeja ja tätä kotia muutenkin, nyt aamupalaa. Kohta voisi yrittää vaikka laittaa itselleen kynnet nätiksi. Omistan sellaiset kamppeet joilla voi tehdä geelikynsiä. :) Viime Kotkan reissulla sain äitiltä uusia hileitäkin niin pystyis tekemään vaikka miten kivat nyt.
Päivemmällä vois pyrkiä lenkkeilemään vaikka seppälään kirpparille. Saa nähdä. Tästä tulee hyvä päivä. :)

Ihanaa lauantaita kaikille! <3

[KUVA]

//Edit:

Nyt on kynnet laitettu. Tällaiset hassun näköiset töpöt niistä tuli. :) En halunnut laittaa tippejä, vaan laitoin geelin oman kynnen päälle vaikka omat onkin tosi lyhyet. Nyt kun niissä on geeli päällä, ne ei heti katkea ja saan kasvatettua niistä pidemmät. :)

[KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

1989 kcalKokonaiskulutus
-565 kcalTavoitevaje
-350 kcalToteutunut vaje
1424 kcalTavoite
1639 kcalSyöty (Toteutunut)
+215 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.10.2012

Jeij, tipahtihan se. :) Tosin parin päivän sisään nousee varmasti takaisin ylemmäs kun alkaa naistenvaivat.

Eilisen syömiset meni vähän pipariksi, kun kultu leipoi korvapuusteja... Olihan niitä maistettava "vähäsen". Karkkiakin söin :/ Mutta ei onneksi ainakaan vielä tänään näkynyt vaakalukemassa, eikä kalorit menneet yli kulutuksen.
Nyt on tämän viikon herkkupäivä pidetty.

Tänään pyykinpesuhommia ja kahdenkeskistä laatuaikaa tuon ukkomuksen kanssa, varmaankin leffaa ja ruuanlaittoa. Tykkään <3

Alkava viikko on syyslomaviikko, joten huomenna luvassa leppoisa työpäivä - pääasiassa suunnittelu- ja muita paperihommia. Ei siis harmita yhtään että on sunnuntai! :)

[KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

1744 kcalKokonaiskulutus
-540 kcalTavoitevaje
-170 kcalToteutunut vaje
1204 kcalTavoite
1574 kcalSyöty (Toteutunut)
+370 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.10.2012

Huomenta laihduttava kansa :)

Aamu alkoi täällä innosta hihkuessa, kun löysin netistä ihmisen, joka myy kermansaven siniperho-astiasarjaa! Ei ehkä kuulosta järin suurelta uutiselta, jos ei tiedä miten kauan olen etsinyt tuon sarjan myyjää. :D Sain aikoinani kotoa pois muuttaessa täyden astiaston kyseistä sarjaa kun äiti oli sitä meille kerännyt. Sarjan valmistaminen on lopetettu vuosia sitten joten niitä on tosi vaikea löytää.. Viimeiseen kolmeen vuoteen en ole törmännyt yhteenkään ihmiseen jolla olisi noita lautasia myydä, vaikka kohtuullisen aktiivisesti nettikirppareita ja huuto. Nettiä selailen. Oon tykännyt tästä sarjasta paljon, kun nuo astiat on kohtalaisen kestäviä ja niitä voi pitää uunissakin ilman että hajoavat. Tältä näyttää tuo sarja, josta nyt intoan:

[KUVA]

Muita sarjan astioita mulla onkin jo paljon, mutta ruokalautasia on pikkuhiljaa aina hajoillut eikä niitä ole jäljellä enää kuin muutama. Ihanaa, toivottavasti saan noita häneltä ostettua! :)

Paino oli tänään vähän enemmän koholla kuin eilen, kuten arvelinkin sen olevan. Eilisen syömiset oli kaikkea muuta kuin järkevää, söin mm. nachoja ja pullaa. Ei kuitenkaan mitään jäätäviä morkkiksia täällä, koska kalorit ei menneet kulutuksen yli ja luotan siihen että paino lähtee tällä viikolla vielä laskuun. :)

Tänään fiksummmat syömiset. Nyt smoothieta aamupalaksi, sitten töihin muutamaksi tunniksi tekemään iltapäiväkerhon toimintasuunnitelmia. Illalla lenkille kera vanhan kaverin, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Sain "valkoisen" lenkkitakkinikin pesussa oikeasti valkoiseksi, vaikka sitä vahvasti epäilinkin - kylläpä nyt kelpaa lähteä lenkille! 8)

Tämän aamun fiilistelybiisinä toimii Free design - love you.
http://www.youtube.com/watch?v=vHotGkZdcyw Lyriikat <3

Ihanaa maanantaita kaikille! :)

[KUVA]

[KUVA]

1. Mazmaz sanoi...

Kiitos kovasti tsempistä :) Motivaatio on ainakin tosi korkealla ja tosiaan haluan onnistua niin eiköhän tää tästä. Jännä vaan nähdä miten just mun keho reagoi tämmöseen "dieettiin" ku en oo ikinä kokeillu mitään vastaavaan .Toivottavasti tulis paaaaaljon tuloksia :D
Ja tervetuloa takaisin kalorilaskurin pariin ;) Välillä tulee repsahduskausia elämässä itse kullakin, mutta tärkeintähän se on kai sinnikkäästi ottaa uusia alkuja kun niitä tarvitaan :)
Mä olen täällä pyörinyt jo vuodesta 2008 :D


maanantai 15.10.2012 klo 11:30

[ Katso ruokalista! ]

1750 kcalKokonaiskulutus
-550 kcalTavoitevaje
-445 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
1305 kcalSyöty (Toteutunut)
+105 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 16.10.2012

Sadepäivä = rötväyspäivä. Laiskottaa!

[KUVA]

Vaakalukema oli mieleinen tänä aamuna, ei oo hetkeen ollut noin pieni :) Suunta on oikea, tosi hyvin lähtenyt tippumaan paino. Eilen rupesin harkitsemaan josko hankkisin marraskuuksi salikortin tuohon SATSille, kun siellä ei ole pakko tehdä määräaikaista sopimusta enää nykyään. Kuukauden kortti olisi 63€, minusta ihan kohtuuhintainen. Eikä sinne ois matkaa kun 50m tästä kotoa. Ja siellä olisi saunakin, pääsisi sitten treenin jälkeen aina saunomaan.

Kävin äsken pari tuntia töissä hohhailemassa, varastoja siivoilin ja semmoista, nyt kotihommia. Vois pyrkiä tiskaamaan jossain vaiheessa ennenkuin ukkomus tulee töistä kotia. Tosin ennen sitä otan kyllä päikkärit, väsyttää rutosti.

Jos piristyn jollain ihmeen kaupalla ja keli paranee, vois yrittää repiä itsensä lenkille illalla. Saa nähdä. :)

[KUVA]

1. Etella sanoi...

Ihan sama juttu täällä :D Käytiin vähän kaupoilla, mutta ei huvita yhtään lenkki eikä sali :D Rötväysss <3 Ja hö, tuu Elixialle, treenattais yhessä ;) Sielläkään ei tarvitse enää vuoden sopparia. Onnea painolukemista :)

tiistai 16.10.2012 klo 17:24

[ Katso ruokalista! ]

1892 kcalKokonaiskulutus
-548 kcalTavoitevaje
-643 kcalToteutunut vaje
1344 kcalTavoite
1249 kcalSyöty (Toteutunut)
-95 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 17.10.2012

Joululaulut soimaan ja siivoamaan! Niin alkoi tämä aamu. :) Ihanaa kun tulee joulu.

Eilis illan lenkki vaihtui sittenkin jääkiekkopelin katseluun ja dippikasviksiin. Jos tänään saisi itsensä sinne lenkille?

[KUVA]

Jääkiekkopelin katselun lisäksi kulutin eilen aikaa selaillen netistä valaisimia, mattoja ja sisustustarroja. Meillä oli Ollin kanssa pientä kinaa siitä, millainen sisustustarra sopii meidän makkariin.. Minä olisin halunnut jonkun tekstin, mutta ei tuo isäntä huoli sellaista. Lopulta löytyi tarra, josta molemmat tykkää, tällainen siltarakenne. :) Kyllähän se maksaa kolme kertaa enemmän kuin oli tarkoitus, mutta kyllä, hankintalistalla on, heti tilaan kun vain on rahaa. :)

(Täältä tuollaisen voi tilata: Siirry sivulle! )

[KUVA]

Olen tullut siihen tulokseen että jos rahaa olisi rutosti, meillä olisi jo hemmetin hieno koti. ^_^

Tänään ohjelmassa siivouksen lisäksi omaa aikaa eli hemmotteluhommia. Kasvonaamioita, rasvausta, kynsien hoitoa ym. :) Mukavaa keskiviikkoa kaikille, muistakaa hymyillä! :)

[KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

1894 kcalKokonaiskulutus
-576 kcalTavoitevaje
-690 kcalToteutunut vaje
1318 kcalTavoite
1204 kcalSyöty (Toteutunut)
-114 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=piparilintu