Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 07.04.2008

Lähtöpaino: 83,0

Sateinen päivä, ei tässä paljoa liikkua tee mieli, vaikka eilen olikin kova uho päällä, että heti aamusta lähen vaunuja työntelemään. Keljuttaa kun pojan kanssa valvoessa tuli syötyä pari isoa karjalanpiirakkaa heti aamuyöstä, vei tuhottomasti kaloreita... Kärsin ja marisen mutta minähän p**kele laihdun! :)

Päivän kummastus; Jätin e-pillerit pari viikkoa sitten ja nyt on (just päällä olevista menkoista huolimatta) suklaa kaukana poissa mielestä. Muutenkin kaikki sokeriset herkut. :o Voi pysyispä herkkuhimot poissa, antaisin niin paljon mielummin itseni sortua vaikka rasvaisiin juustoihin, ne kun sentään täyttää oikein...

Edellisellä "laihdutusreissulla" söin kuituja paljon, Fibrex oli kovassa käytössä. Se jääköön nyt kuitenkin pois tai erittäin vähälle, pisti vatsan oikeastaan huonompaan kuntoon. Kokeilen siis nyt olla välittämättä noista liian vähäisistä kuitugrammoista, vatsa nimittäin ollu hyvänä jo useamman viikon (ruokavalio sellainen, millaisena sen yritän nyt miinuskaloreillakin pitää).

Tunnin iltapäivälenkki vaunujen ja toisen hauvan kanssa (330kcal - avg 115), ihanan raikas ilma. Illemmalla vielä 40 minsan käpsyttely synttärihauvan kanssa metsässä ja pelloilla (270kcal - avg 122). <3

[ Katso ruokalista! ]

1945 kcalPeruskulutus
+465 kcalLiikunta
2410 kcalKokonaiskulutus
-666 kcalTavoitevaje
-844 kcalToteutunut vaje
1743 kcalTavoite
1565 kcalSyöty (Toteutunut)
-178 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.04.2008

Huh kun yllättikin 1,9 kiloa pienempi lukema vaa'alla kello 5 aamulla. Ihana tsemppaava alku. :)

Aamupäivä menikin liikenteessä suunnittelemattomasti, suklaata patukan verran (jo yöllä rupes tekemään mieli) ja Hesestä salaatti, jotta jaksoi. Kiroan nyt ravintoainetaulukoita kotona katellessa ainoastaan sitä, että menin tuuppaamaan rasvaista paprikamajoneesia salaattiin... Onneks vaan puolikkaan pussin, olenpas positiivinen tänään! ;)

Tarttis käydä ostamassa paremmat lenkkeilykengät, kantapäitä aristaa eiliset metsässä räpiköinnit ja pellolla sutimiset... Nyt vaan sataa, päivä-urheilut jääköön meillä pojan kanssa.

Iltalenkki koirien kanssa, sykemittari tarkkana ku porkkana: 37min, 181kcal, avg 110. Raikas sade, ah!

[ Katso ruokalista! ]

1918 kcalPeruskulutus
+132 kcalLiikunta
2050 kcalKokonaiskulutus
-514 kcalTavoitevaje
-519 kcalToteutunut vaje
1536 kcalTavoite
1531 kcalSyöty (Toteutunut)
-5 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 09.04.2008

Yhä vaan sataa mutta niin pitkään kun ei lunta tule olen tyytyväinen. Vaaka näytti taas mukavia, vaikkei vatsa aamulla toiminutkaan. Tästä se sitten varmasti hidastuukin, pari ekaa kiloahan lähtee "tosta vaan" kun on menneet viikot mupeltanu iltasin... (Hyvin on muuten iltasyöminen jääny, tän pidän kyllä!)

Tänään jää liikkumiset ihan kokonaan, ei yksinkertaisesti kerkeä. Onneksi ei nälätäkään, joten vajetta jää juuri niin kuin pitääkin. Yleensä tällaset "löhöpäivät" on ne vaikeimmat.

[ Katso ruokalista! ]

1914 kcalKokonaiskulutus
-495 kcalTavoitevaje
-555 kcalToteutunut vaje
1419 kcalTavoite
1359 kcalSyöty (Toteutunut)
-60 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.04.2008

Yhä vaan mukavasti tippuu, vaikkei se vatsa ihan toimikaan. Taidan lisätä fibrexiä johonkin safkaan vasta sitten kun vessattomuus rupeaa häiritsemään. Ei nyt oo vielä yhtään tukkonen olo, kiitos vähäisten ruokamäärien. Sitä vaan on tottunu pääsemään hädälle heti aamusta. :)

Ihana aurinkoinen alku-ilta, ehittiin onneks tunnin reippaalle lenkille!

[ Katso ruokalista! ]

1902 kcalPeruskulutus
+270 kcalLiikunta
2172 kcalKokonaiskulutus
-432 kcalTavoitevaje
-482 kcalToteutunut vaje
1740 kcalTavoite
1690 kcalSyöty (Toteutunut)
-50 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 11.04.2008

Kivaa, alle 80:n painossa. :) Ei siitä kyllä montaa viikkoa ole kun samat lukemat näinkin vaa'assa, tän alle meno onkin sitten taas enempi työlästä. Nyt ollaan varmaan siinä ns. kropan omassa painossa (jos sellasiin on uskominen, joskus painoin vuosia aina 85 ja totuin sanomaan mm. raskausneuvoloissa sen omimmaksi painokseni).

Aamulenkille koirat seurana, poika viihtyi visiitille tulleen pappansa kanssa.

En viitti muuttaa tuota tavoitepainoa (75 juhannukseen mennessä), vaikka laskurin tarjoama kalorivaje pieneneekin mielestäni turhan paljon... Päätin nyt, että pyrin pitämään sitä noin 500 vajetta kokoajan (excl. mässypäiväni) ja kun tavoitepaino tulee niin hilaan sitä alas päin. Haluun heinäkuun lomamatkalla mahtua biksuihin, sinne on tästä nykyisestä varmasti kymppikilon matka. Itsekseni höpöttelyä, älkää kukaan häiriintykö. ;)

Pitäis kai lähteä lenkille kun kalorit paukkuu yli... Ei jaksais! Tehtiin pizzat, laittelin ihan liikaa juustoja mut en millään malttanu. Tuolla se lätty nyt tuoksuu uunissa, taistelen itselleni luvan syödä. Keltainenhan tää päivä vaan on.

Tai jos jättäis neljäsosan huomiseks ja nuuskututtais hauvat korttelin ympäri niin pääsis vihreeks. On se tarkkaa!

Mut onhan sen oltava! ;)

1. Ronja6 sanoi...

Tsemppiä sulle, hyvinhän olet vauhtiin päässyt ja paljon ehtii tapahtua juhannukseen mennessä kunhan me jokainen piiskaamme itseämme kohtuuden rajoissa[KUVA]

perjantai 11.04.2008 klo 13:06

2. Ploplop sanoi...

Kiitos! :)

perjantai 11.04.2008 klo 15:41

3. Ronja6 sanoi...

Nostapa se mittanauha pari senttiä navan yläpuolelle ja mittaa samasta kohdasta viikon päästä niin HUPS vaan jo vaikuttaa! Jokainen sentti on selätys ylimääräiselle painolle :D

perjantai 11.04.2008 klo 16:16

4. Heluna24 sanoi...

No sulla tuo paino rupee olemaan jo "naisellisella"puolella :)
kiitos kannustuksestasi :)


perjantai 11.04.2008 klo 17:01

5. Ronja6 sanoi...

NAINEN ON NAISELLINEN PAINOSTA RIIPPUMATTA, älkää muuta ajatusta päästäkö päähännekään, :D mutta jokaiselle ylimääräiselle kilolle on kiva sanoa tervemenoa ja nauttia jo siitä että tähän on ryhtynyt, koska se on eka selätys tässä lajissa :)

perjantai 11.04.2008 klo 17:45

6. Ploplop sanoi...

Niinpä! Mut monesti kyllä oon itteäni "äijämäiseks naiseks" kutsunu... Muut ei sentään oo uskaltanu. :D

perjantai 11.04.2008 klo 19:42

[ Katso ruokalista! ]

1899 kcalPeruskulutus
+167 kcalLiikunta
2066 kcalKokonaiskulutus
-420 kcalTavoitevaje
-378 kcalToteutunut vaje
1646 kcalTavoite
1688 kcalSyöty (Toteutunut)
+42 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 12.04.2008

Arvio, päivä reissussa...

[ Katso ruokalista! ]

1902 kcalPeruskulutus
+210 kcalLiikunta
2112 kcalKokonaiskulutus
-443 kcalTavoitevaje
-112 kcalToteutunut vaje
1669 kcalTavoite
2000 kcalSyöty (Toteutunut)
+331 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.04.2008

Surkea päivä kaikin puolin... Saiskos huomenna itsensä taas ruotuun, mieli hyväksi auringosta.

[ Katso ruokalista! ]

1909 kcalKokonaiskulutus
-493 kcalTavoitevaje
-264 kcalToteutunut vaje
1416 kcalTavoite
1645 kcalSyöty (Toteutunut)
+229 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=ploplop