Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 28.05.2008

Motivaation puutteesta ja flunssasta olen kärsinyt... Itse asiassa en motivaation puutteesta niinkään, sitä kyllä olisi ja halua tähän hommaan. Mutta jokin saamattomuus/masis/syöpöttely on vaan voittanut pelin tässä viime aikoina. Kuukausittainen järkyttävä makeanhimo iski pari viikkoa sitten ja sitten vedettiinkin jo pussikaupalla karkkia, jota tietty seuraa alaspäin vievä kierre...

Olen tässä kovasti yrittänyt löytää sisäistä rauhaa ja tyytyväisyyttä itseeni. Tiedän että mieheni ei näe niitä painonmuutoksia lainkaan (mikä voi olla lannistavaa laihtuessa). Kun vain itse oppisi ensin tykkäämään itsestään, niin laihduttaminenkin olisi vaivattomampaa. Jokin minusta pitää kiinni näistä muutamasta kilosta. Näin käy aina kun lähestyn normaalipainoa, löytäisinpä tähän arvoitukseen vastauksen. Suojaavatko ne kilot sitten kuitenkin maailmalta?

Harmittaa myös paljon tämä ahmimistaipumus. Haluaisin elää mahdollisimman terveellisesti ja voida hyvin. Sitten tulee se hetki kun ei ole mitään väliä mitä suuhunsa tunkee, kunhan se on jotain turhaa. Eilen menin kahvitauolle niin myöhään ettei siellä enää ollut muita tauolla. Herkkujakaan ei ollut tarjolla, mutta aamusta oli jäänyt sämpylöitä kulhoon. Istuin ja vetelin puolikuivia tylsän makuisia sämpylöitä naamaani ilman mitään päällisiä! Vitsi kun olisi edes maulla jotain väliä... On ihme että olen näinkin kevyenä pysynyt kuitenkin. Eli kai siellä jokin kontrolli minussakin elää, jos positiivisesti katsotaan asioita :)

Kun huomasin että yrityksistä huolimatta en pystynyt siihen kontrolliin, missä kalorilaskuri on minua auttanut, palasin siis nöyränä takaisin isoveljen vahdittavaksi ;) Poistan kuitenkin painon ja painokäyrän, jottei ajatukseni jumitu liikaa tuohon painonpudotukseen. Se ei ole tarpeeksi nopeaa, jotta se minua motivoisi, päinvastoin. Koitan ottaa rennosti , keskittämättä kaikkia voimavarojani laihtumiseen. On oltava muutakin elämää (?). Liikuntaa jatkan, kunhan flunssasta paranen, ja se varmasti motivoi sitten. Sykemittarikin tuli eilen postissa :D

1. Soletta sanoi...

Hei!
Täällä kohtalotoverisi; tunnesyöppö/ahmimishäiriöinen jojo-laihduttaja... Kovin on meillä samanlaiset mietteet. Itsensä hyväksyminen (jopa rakastaminen, heh...) ja sellainen sisäinen rauha hakusessa! Uskolla ja positiivisella asenteella me kyllä var


keskiviikko 28.05.2008 klo 11:03

2. Soletta sanoi...

Hukkui siis tuo aiemman tekstini loppuosa. Aika pitkälti kirjoitin, mutta enpä enää itsekään muista mitä, heh... No ainakin sen mainitsin että itselläni on myös haaveena aloittaa opinnot ravintoneuvojaksi tulevana syksynä, toivottavasti saan toteutettua.

keskiviikko 28.05.2008 klo 22:45

3. Amalia71 sanoi...

Olet kirjoittanut ihan mun ajatukset näkyviin. Tsemppiä ja jakasmista! Painon pudotus on niin kokonaisvaltainen operaation, että koko immeinen pitää olla siihen valmis ja innoissaan. Jos mieli haluaa laihtua mutta suu ei, suu voittaa. Hengessä mukana :)

torstai 05.06.2008 klo 10:15

[ Katso ruokalista! ]

2085 kcalPeruskulutus
+86 kcalLiikunta
2171 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1395 kcalToteutunut vaje
1671 kcalTavoite
776 kcalSyöty (Toteutunut)
-895 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 19.05.2008

Käyn silloin tällöin vaa'alla varmistakseni ettei paino ole noussut. Näin myös tänään. Eihän se ollut, onneksi. Silti... jännä miten sitä painoa sitten kuitenkin pitää jonkinlaisena mittana. TIEDÄN ettei painossa voi odottaa kuukauteen kummempia laskuja, kun on vasta ryhtynyt liikkumaan säännöllisesti ja jopa käymään salilla. Mutta jotenkin se on NIIN turhauttavaa... tuota samaa lukua tuijotella viikosta toiseen... Miten sitä pystyisi unohtamaan ne kilot?! Muutenkin ajatukset pyörii liikaa itsen ja painon ympärillä. Ehkä niin on tarkoituskin, onhan tämä suurten muutosten aikaa. Isoa prosessiahan tässä käydään läpi ja silloin kai kuuluukin katseen kääntyä sisälle. Toivottavasti tulee se aika, jolloin löytyy tasapaino sisäisen ja ulkoisen maailman välillä...

Olen kyllä itseeni tosi tyytyväinen. Kolme kuukautta olen saanut painon pysymään melko samassa, ei ole ollut vuoristorataa! Jotain on siis tapahtunut. Entisessä elämässä tämä ei olisi ollut mahdollista ja uskalsinko sellaista edes toivoa. Tunnesyöppönä paino vaihteli kolmen kuukauden aikana helposti useita kiloja. Pienillä muutoksilla eteenpäin kohti pysyvää muutosta siis. Täytyy välillä itseään muistutella ettei tällaisessa projektissa todellakaan ole kiire mihinkään :D

[ Katso ruokalista! ]

2059 kcalPeruskulutus
+84 kcalLiikunta
2143 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-621 kcalToteutunut vaje
1643 kcalTavoite
1522 kcalSyöty (Toteutunut)
-121 kcalTavoitteesta
36 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 18.05.2008

Kurkku hieman kipeä ja nuhainen olen ollut jo jonkin aikaa, joten ehkäpäs otan tänään iisisti, enkä harrasta liikuntaa pahemmin. En millään jaksaisi sairastua.

On ihana tunne, kun tuntuu kuinka maha on entisestä pienentynyt :D Siihen tulee istuessa enää yksi makkara, kun ennen tuli kaksi tai jopa kolme... Ei ole enää pitkään aikaan ollut sellaista tukalaa oloa, mikä oli silloin. Kyllä tämä kalorilaskuri on auttanut minua pysymään tässä muutosten tiellä, siitä olen kiitollinen. Painokäyrässä ei näy sitä muutosta mitenkään mainittavasti, mutta olossa ja ulkonäössä tuntuu sitäkin enemmän :D Täältä olen myös kanssasisaruksiltani oppinut tuon liikunnan tärkeyden, kiitos teille siitä!

[ Katso ruokalista! ]

1753 kcalPeruskulutus
+69 kcalLiikunta
1822 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1344 kcalToteutunut vaje
1322 kcalTavoite
478 kcalSyöty (Toteutunut)
-844 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 17.05.2008

Paino samassa, mutta vyötärö sentin kapeampi taas :D Nyt 77 cm, hui hitsi kun tuntuu kivalta!

Tänään vatsalihakset kipeenä, joten jotain on tapahtunut eilen salilla :) Muut paikat ei lainkaan, mutta niitä tulikin venyteltyä hyvin syvävenytyksessä.

Aamupäivällä kävin puolentoista tunnin hiostavalla mutta rauhallisella kävelyllä. Jospas se rasva vähän paloi...

Muuten rauhallinen päivä tiedossa, ehkä menen pyörimään kaupungille. Illalla päätettiin rentoutua miehen kanssa kotisohvalla leffan parissa, siitä on niin pitkä aika!

[ Katso ruokalista! ]

1753 kcalPeruskulutus
+196 kcalLiikunta
1949 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-530 kcalToteutunut vaje
1449 kcalTavoite
1419 kcalSyöty (Toteutunut)
-30 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 16.05.2008

Jee, Tänään on kuntosalipäivä! On niin vaikeaa olla maltillinen näin alussa, tekisi mieli jotain harrastaa joka päivä, kun tuntuu että se olisi tehokkaampaa. Eilen olin niin väsynyt koko päivän, että tajusin kuinka tyhmää olisi pakottautua tässä vaiheessa sinne pilatekseen. Töissä on nimittäin taas flunssa-aalto ja tunnen kyllä kuinka vastustuskykyny on jo muutenkin koetuksella. Pientä nuhaa jo heikkoa oloa on havaittavissa. Toivottavasti kaksi Immolinaa päivässä auttaa :D

Paino on aika nopeasti laskemassa takaisin sinne 70:een, joten ei tarvitse sitä painonnousuakaan tässä masentua.

Mietin tässä, että kun nyt olen ruvennut liikkumaankin vihdoin, niin voisin ne kahvitaukoherkut itselleni sallia, jottei niistä tulisi niitä kiellettyjä hedelmiä. Saisin varmasti siihen sen kohtuuden paremmin. Nythän on käynyt niin että olen monta päivää kieltäytynyt ja sitten yhtäkkiä, kun kukaan ei näe vetänytkin lautasen tyhjäksi... Eihän se niin voi mennä. Testaan siis Patrik Borgin ideaa useasta herkkupäivästä viikossa yhden tai harvemman sijaan. Jos välttyisi noilta järkkyrepsahduksilta. (sitä paitsi makeanhimoon on löytynyt se geeni ;)

Hauskaa ja energistä päivää kaikille!

[ Katso ruokalista! ]

2059 kcalPeruskulutus
+416 kcalLiikunta
2475 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-776 kcalToteutunut vaje
1975 kcalTavoite
1699 kcalSyöty (Toteutunut)
-276 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 15.05.2008

Paino noussut sen kilon siis takaisin, minulle tuttua hommaa :( Mutta kuten olen ennenkin sanonut niin tämähän on painon hallintaa... Eli ehkä sitten kun olen oppinut vaivatta pitämään painoani näissä lukemissa, voin taas tehdä uusia muutoksia painon pudotusta varten!

Täytyy pyöristellä noita ruoka-ainemääriä vähän ylöspäin, koska huomasin eilen vaakani valehtelevan välillä paljonkin... tylsä homma sekin, neljän kympin vehe kuitenkin...

Tänään haluaisin kokeilla pilatesta... saas siis nähdä!

[ Katso ruokalista! ]

2068 kcalPeruskulutus
+85 kcalLiikunta
2153 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-568 kcalToteutunut vaje
1653 kcalTavoite
1585 kcalSyöty (Toteutunut)
-68 kcalTavoitteesta
37 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 14.05.2008

Eilen oli iltatöitä, kun suunniteltiin syksyä. Oltiin pomon asunnossa nyyttärimeiningillä. Suurimmaksi osaksi oli terveellisyyksiä tarjolla: Feta-couscussalaattia, hedelmiä, porkkanoita, kurkkua, dippiä. Mutta myös karkkia ja suklaata sekä juustoja ja keksejä... En nyt loppujen lopuksi kuinka paljon söin, joten en merkkaillut. Kaikkea tasapuolisesti, karkkia aika paljon, oli niin järkyttävä makeanhimo ollut jo pitkään... Nyt pitäisi tosissaan saada tuo syöminen kuriin taas, turhauttavaa tämä kontrollin puute. Vaa'alle en uskaltaudu...

Kädet olleet kipeinä maanantaisen kuntosalin jälkeen, ihana tunne kieltämättä :) Heikossa kunnossa olkalihakset, kun pienimmätkin painot oli liikaa, ehheh...

Tänään ajattelin mennä testaamaan aloittelijoiden spinningiä, jospas en tulisi kipeäksi tällä kertaa.

_________________________________________

Spinning olikin sellainen puoli tuntinen, missä käytiin lähinnä tekniikkaa, eipä voi liikuntoihin merkata. Sen jälkeen menin syvävenyttelytunnille. Olen jäykkä kuin rautakanki ja oli aika tuskaisaa. Ohjaajakin oli oikea ilkimys, ihan erilaista kuin Astangakoulun joogatunneilla. Siellä on ihanan lämmin henki ja suvaitsevainen... Toivottavasti nyt kuitenkin uskaltaudun jatkamaan noita tunteja, olisi kiva notkistua tästä!

Ehkä ohjaajalla oli vain huono päivä tai sitten se on turhautunut duuniinsa tai...

[ Katso ruokalista! ]

2051 kcalPeruskulutus
+288 kcalLiikunta
2339 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-807 kcalToteutunut vaje
1839 kcalTavoite
1532 kcalSyöty (Toteutunut)
-307 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=sunrise