Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 11.09.2009

Jees, jees.. Mä katoin dieetit vaihtoon-ohjelmaa eilen ja ihan huvikseen meditoinnin avulla päätin kokeilla, toimisiko itse tehty aivopesu ruokahalun hallintaan ja täytyy todeta, että TOIMII! Mä en ole edes ajatellut ruokaa tänään niin kuin yleensä.. Huh ja joo miten hassua :) Maha on ihan tötteröötäynnä vaikka söin vaatimattoman lohisalaatin, ei se ennen tosta annoksesta ole täyttynyt. Miksen mä tätä ole aikasemmin keksinyt? Kaikkeen muuhun meditointia kyllä olen käyttänyt kuten itsetuntomietintään ja elämän suuriin kysymyksiin, arkiset asiat ja niiden pohtiminen oli kannattavaa. Tänään mulle tulee vieras yökylään ja me vietetään tyttöjen iltaa, kaupan kautta toki mennään vuokraamaan parit leffat ja syöpötellään (taas) kunnolla. Saa nähdä, tuleeko syötyä kun jo nyt on semmonen fiilis, ettei tee mieli mitään.. Ihmeellistä. Ostan näkkileipää ja mutustelen sitä? Porkkanaa? Kaasuvettä ainakin ostan, se on niin hyvää :)

1. Pumpumkatti sanoi...

Siis teitkö jotain "oikeeta" meditointia?
Mä en sellasta osaa, mutta usein toimii, kun kuvittelen ja ajattelen hyväkuntoista Sportti-Kattia, joka voi hyvin ja treenaa kovaa ja on hyvässä kunnossa :)


perjantai 11.09.2009 klo 15:32

[ Katso ruokalista! ]

2106 kcalKokonaiskulutus
-630 kcalTavoitevaje
-1174 kcalToteutunut vaje
1476 kcalTavoite
932 kcalSyöty (Toteutunut)
-544 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.09.2009

Eilen mulla oli koko päivän netti katki, hemmetin sonera prkle kun se tekee temput ikävät monesti :///

No mutta, aika hyvin sain silti kalorit pidettyä kurissa kun merkkailin niitä tälleen jälkikäteen! Ei siis ihan turha saitti ole tämä, jotain oon oppinut. Tänään mennään taasen salille rautaa nostelemahan, fiilikset on hyvät. Juon juuri ihanaa aamiaissmoothieta joka ei maullaan oikeestaan imartele mutta terveellisyys on aina puoliruokaa.. Sitten tulee vasta maku :P

Jiihaa, olipa IHANAA olla taas salilla <3 Olen vaihtanut joitakin liikkeitä käytettävien painojen suhteen, esim. entinen vipunosto on nyt olkapääsoutu ja penkkipunnerrus joka tehtiin ennen levypainolla tehdään nyt käsipainoilla. Penkistä nostin 7 kg per käsi mikä olisi voinut olla enemmänkin mutta jätän painoille nostovaraa ja otan varovasti vielä toistaiseksi, näilläkin sain hyvän tuntuman rintaan. Olen "jo" kolmatta kuukautta salilla käymässä joten tekniikka alkaa pikkuhiljaa olla hanskassa. Olkapääsoutu meni hyvin 10 kg painolla + tanko, irvistin aika ilkeesti ja sjmave kehittynyt 15kg per pääty painoihin.. Tekeekö se sitten peräti 30? *virn*
Olen jättänyt kyykyt pois, ihan surkeeta. Nykyään teen sitten pakaroita taljassa ja se oikeesti tuntuu myös takareidessä ja tukijalan etureidessä. Oli muuten naurussa pitelemistä kun ähky-bodari oli taas salilla joka viimeksikin sai niitä megaorgasmejaan: tänään se oli hurjaa kiihtymistä, ensin aah.. aaaah... Kraaah, HUOAAAAAH! *KLONK RÄKS* Voi veljet!!!! x'D

Sali+ aerobinen1 tunti 20 minuuttia

1. Pumpumkatti sanoi...

Minusta toi on hyvä suunnitelma, että aloitat pienemmillä painoilla ja lisäät niitä sitten, kun tekniikka on hallussa :)
Mä olen tosi varovainen ja pelkään rikkovani itseni, jos siippa ei säänöllisesti tarkkaile ja kehu mun tekniikkaa ;)


torstai 10.09.2009 klo 15:18

2. Pumpumkatti sanoi...

Oliskohan syyllinen jotain tän tapaista: Siirry sivulle!
Löysin linkin Sugarmindyn blogista. Juttu on enkuks ja aika pitkä, mutta ihan hyvä luettava...


torstai 10.09.2009 klo 15:42

[ Katso ruokalista! ]

2106 kcalPeruskulutus
+636 kcalLiikunta
2742 kcalKokonaiskulutus
-623 kcalTavoitevaje
-633 kcalToteutunut vaje
2119 kcalTavoite
2109 kcalSyöty (Toteutunut)
-10 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 08.09.2009

Huhheijaa, mikä mässypäivä mulla oli eilen! Yööööks :S

Nyt on karsee nälkä ja paha olo samaan aikaan. Ylläri että mässäilyn jälkeen alkoi menkat, ne olikin myöhässä enivei joten ihan kiva että ne alkoi.. Illalla bodybalancea ja muuten päivä meneekin siivoillessa, hurraa.. :)

Illan suussa on tälleen hyvä painia eilisten hiilari-overdosen parissa ja potea mässyhimoa. Mä niin vihaan tätä, se kierre kun alkaa tosi nopeasti ja nyt mua kiinnostai käydä ostamassa kaurakeksejä.. Jyväshyvää, nami nam.. *tekee Homer Simpsonit ja kuolaa*

Ja body balanceen en mene. Ei ole yhtään fiiliksiä sitten mennä sinne kun nää menkat painaa mahaa tosi pahasti :( Mikäköhän tekosyy tämäkin on taas vaihteeksi. En mene.

1. Pumpumkatti sanoi...

On se vaan masentavaa, miten pienellä syömisten määrällä saa kalorit noin paljon yli :( katsoin nimittäin sun eilisen ruokalistan, eikä siellä ollut mitenkään hirveen paljon tavaraa - ihan normaalimäärä grammoissa laskettuna. Ihan helposti ton verran

tiistai 08.09.2009 klo 13:11

2. Pumpumkatti sanoi...

...tulis syötyä, jos ei laskis kaloreita!
Taitaapi olla niin, että tän kissan on pakko lopun ikäänsä kytätä suurennuslasin kanssa, mitä työntää ääntä kohti, tai muuten paisuu taas valaaksi :(


tiistai 08.09.2009 klo 13:12

[ Katso ruokalista! ]

2106 kcalKokonaiskulutus
-608 kcalTavoitevaje
-683 kcalToteutunut vaje
1498 kcalTavoite
1424 kcalSyöty (Toteutunut)
-75 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 07.09.2009

Tänään menen elämäni ensimmäistä kertaa spinning-tunnille! Vähän kyllä jänskättää mitä siitä tulee, valitsin aloittelijan tason vaikka pyöräily onkin mulle kovin tuttua puuhaa. Mulla on eilisen jäljiltä mukavasti selän- ja hartiaseudun lihakset muistuttamassa olemassaolostaan: eilinen treeni oli aikalailla onnistunut ja huomasinpa tuossa keimaillessani peilin edessä alusvaatteillani, että kun mä vähäsen jännitän niin mun rinta ja "latsit" pullistuu mukavasti, huoh <3

Aamulla oli muutenkin niin ihanaa herätä kun vatsa oli ihanan litteä ja tunsin käsilläni kauan kadoksissa olleita muotoja ihon alta, kuten lantioluut ja kylkiluiden kaaret. Mä sain niin ihana spurtin siitä, että eilen suunniteltu muromysli+jugurttimättö siirtyy viikonloppuun. Takaisin eiliseen, salilla kun tein olkapääsoutuja niin huomasin peilistä ihan puolihuomiossa että mun olkavarret ovat saaneet urheilijan pyöreyttä ja allit roikku vähemmän.. Tää on niin jännää huomata kehossa muutoksia, ihan kuin syntyisin uudestaan ja uudestaan joka päivä uudessa kehossa. Ja mitä mä olen treenaillut, noin 2 kk? Paino ei ole pudonnut juurikaan, pikemminkin kasvanut mutta mutta..

Ei mun otsassa lue mun painoindeksiä :)

Päivän kuulumisia.. Rakas migreeni iski, spinning peruttu ja mä tasan aion toteuttaa muromyslijugurttimätön tänään, prkle.. Migreenikohtausten kanssa mä oon aina sallinut itseni syödä jotain makeaa koska sen himo on jotain käsittämätöntä.. Kunhan mä tässä toivun ensin niin suuntaan kauppaan murohyllylle.. namm. On tämäkin tekosyy mässäillä!

1. Pumpumkatti sanoi...

Eikä se painoindeksi yksin merkitse mitään - kehon koostumuksella on myös väliä. Isoilla bodareilla on BMI ylipainon puolella, vaikka rasva% on alle 10!
Niinpä mun tavoite ei ole saada väkisin paino alas, vaan rasva% alas :D


maanantai 07.09.2009 klo 15:21

2. Pumpumkatti sanoi...

Näin naisena voi vaan olla mahdotonta kasvattaa niin paljon habaa, että rasva% olis pieni ja paino silti iso...

maanantai 07.09.2009 klo 15:23

[ Katso ruokalista! ]

2106 kcalKokonaiskulutus
-601 kcalTavoitevaje
2112 kcalToteutuneet pluskalorit
1505 kcalTavoite
4218 kcalSyöty (Toteutunut)
+2713 kcalTavoitteesta
42 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 06.09.2009

En tiedä milloin viimeeksi olisin potenut näin tylsää mussuttamispiinaa, illat menee siinä että tekisi mieli syödä ja napostella jotain. Ostin siis porkkanoita joita aion tänään tehdä kanan kanssa lisukkeeksi: rakuunaporkkana-linssiseosta, namiskuukkeli sentään...! :) Mä urheasti merkkasin eiliset pupeltamiset ja toki kalorit ylittyivät. Ihmekös tuo, ettei paino putoa ja mä teen tästä mun syömisestä ongelmaa itselleni. Ei hyvä sitten ollenkaan, murrr!

Tänään testaan uutta ohjelmaa salilla johon olen lisännyt uusia juttuja ja poistanut vanhoja, runko on edelleen se sama yksijakoinen + lämmittelyt ja venytykset lopussa. Saan aina sen reilun tunnin tapettua siihen ja toivotaan, että nyt tällä ohjelmalla saan enemmän tuloksia aikaiseksi. Kalorit kyllä palaa, se on taattua! Mä tuun vielä ihmettelemään tänne mun kipeitä lihaksia päivän mittaan.. :D

Päivämuokkista taas vaihteeksi. Saliohjelma oli toooosi hyvä, kerrankin tuntui että teki jotain eikä vaan heilunut päämäärättömästi. Sain jalkoihin tuntumaa ja menin käymään "äijien" puolella, sinne oli ilmestynyt kyykkyhäkki!! Olin tosi innoissani kunnes kokeilin pelkällä tangolla miltä tuntuu.. Ei juma, en mä osaa käyttää tota ja lisäksi että se tango painoi tonnin niin huvikseen laitoin pienimmät (5 kg) painot päihin ja tulos oli surkee toteaminen, että en pysty kantamaan tota. Suuren suuri pettymys joten kyykkäsin käsipainojen avulla 10 kg molemmissa käsissä. Hartioille en jaksa nostaa maatasolla olevia painavimpia valmiita levytankoja sillä tarvitsen isot painot jalkoihin ja eipä kyykky tuntunut sen kummosemmalta, mutta talja puolestaan teki kyllä gutaa pakaroille :)

Salilla oli jälleen joku saamassa megaorgasmeja kun kauhee ähkiminen ja kolina kävi seinän toisella puolella *reps*

Sali+ aerobinen1 tunti 20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2096 kcalPeruskulutus
+384 kcalLiikunta
2480 kcalKokonaiskulutus
-545 kcalTavoitevaje
-511 kcalToteutunut vaje
1935 kcalTavoite
1969 kcalSyöty (Toteutunut)
+34 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 05.09.2009

Eilinen salireissu oli toooodella onnistunut, oon niin iloinen siitä :) Jaksoin tosi hyvin ja kokeilin taas uusia juttuja, meinaan tänään suunnitella lenkin aikana uuden ohjelman: meinasin kävellä 13 km ja sen ainaka ehtii miettiä mukavasti kaikkea asioita. Musta tuntuu, että mä haluun happea!! :D

Eilinen HM-paketti oli ihan kiva, farkut oli vähän pienet mutta säästän ne: hame ja paita menee palautukseen ja tilaan niiden tilalle isommat farkut niin on sitten byysia mitä käyttää pienenemisestä huolimatta. Mulla on nyt vahva olo, on tehnyt hyvää pitää pientä taukoa, motivaatiota löytyy paljon! Mun tekee mieli panostaa kunnolla ravintoon, haluisin tutkia elintarvikkeiden vaikutuksia terveyteen ja syödä sitten tietämysten mukaan optimaalisesti. Ihan vaan tuli mieleen, että saako tarpeeksi iso "hifistely" jo anorektisia piirteitä, jotain kuten ortorexiaa tms.. Mutta en mä nyt aio ottaa stressiä ruoasta silleen, mä haluun vaan nää löysät pois mun kehosta! Terve mieli terveessä kehossa :)

Päivän kuulumisia

Lenkki oli aika tiukka. Koko lantionseutua särki kamalasti, jalat, pohkeet, alaselkä, nivuset ja alavatsa.. Kaikki ihan juntturassa ja vielä oli matkaa kotiin 40 min! Onneksi selvisin, täytyy venytellä kunnolla vielä illalla ennen nukkumaanmenoa, olo on silti tyytyväinen lenkin jälkeen.

Tää on muuten aika kamalaa, mutta mä selailen täytekakkureseptejä netissä.. Tekis mieli leipoa! Mä tiedän, että kun jos mä sen kakun teen mä sen sitten syön armotta :S Mun pitäis hakea vaan valkosipulia, pippuria ja aski tupakkaa kaupasta mutta houkuttelis ostaa ne kakkutarpeetkin.. Jos ensi viikolla sitten leipoisi kakun itselleen? Se olisi mättöpäivän menu :p

Kävely 5.12 km/h2 tuntia 15 minuuttia

1. Pumpumkatti sanoi...

Jepjep, uutta ohjelmaa kehiin, ettei kroppa totu ja jää paikalleen junnamaan :D
En vaan vieläkään ole ehtinyt salille asti - peijoonin kotityöt!


lauantai 05.09.2009 klo 13:58

[ Katso ruokalista! ]

2096 kcalPeruskulutus
+542 kcalLiikunta
2638 kcalKokonaiskulutus
-539 kcalTavoitevaje
-242 kcalToteutunut vaje
2099 kcalTavoite
2396 kcalSyöty (Toteutunut)
+297 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 04.09.2009

Nonnih, taas on pidetty taukoa tästä puuhasta kun on tää kamala flunssa iskenyt :( Keuhkoja poltteli ja nenä vuos mutta nyt on taas kaikki OK, ja mun synttärit on tänään :) Sen kunniaksi mennään salille kokeilemaan miten sitä jaksais painella, en jaksa odottaa! On vähän nihkee fiilis koska olen pitänyt "taukoa" salilla käymisestä ja ruokien merkkailusta, en uskalla mennä edes vaa'alle.. Pakko olla rehellinen itselleni, onhan tässä sitä myös syöty kunnolla.

Nyt itseäni pitää ottaa niskasta kiinni! H&M:n vaatepaketti odottaa postissa ja haen sen tänään, jippii! On sitäkin ootettu, jänskättää ihan mielettömästi miten ne vaatteet käy mulle ja etenkin ne ns. "elämäni ensimmäiset kunnon farkut". Muodot antaa periksi vihdoinkin :D

Oon ehkä laiska. Mä en ole jaksanut/viitsinyt availla koulukirjoja viime päivinä töiden ohella enkä käydä ulkoilemassa. Nyt alkoi 2 viikon kesäloma, eli viimeisiä viedään ja sen jälkeen lähdetään jo joulua ja mun mahdollisia tatuointeja kohti!!! TAHTOO TATSKAT!!

Sali+crosstrainer perus1 tunti 15 minuuttia

1. Pumpumkatti sanoi...

Paljon onnea päivänsankarille!
Mukavaa, että on lahjapaketti odottamassa :)
Otahan salilla sopivan iisisti, että pystyt vielä huomenna kävelemään ja pukemaan rintsikat päälle ;)


perjantai 04.09.2009 klo 11:09

2. Pumpumkatti sanoi...

Äkkiä ne voimat palautuu pienen sairastelun jälkeen. Mä oon huomannut, että parin viikon tauko voi olla vaan hyvästä, kun saa kerrankin kunnolla lepoa, ja sen jälkeen lähteekin painot uuteen nousuun!

perjantai 04.09.2009 klo 11:20

3. Timangy sanoi...

Onnevaaa!

perjantai 04.09.2009 klo 11:50

4. Pallomaha sanoi...

Onnea päivänsankarille! :)
Pidä hauskaa salilla mutta älä rehki liikaa ettei tuu jälkitauteja...


perjantai 04.09.2009 klo 13:01

5. Pumpumkatti sanoi...

Mäkin katsoin sen. Ihan sairasta menoa. Ohjelman taka-ajatus on varmaan opettaa katsojille terveellisiä elintapoja, mutta mä pelkään että vaikutus on päinvastainen - ihmiset näkee, mitä kaikkea onkaan olemassa ja alkaa matkia...

perjantai 04.09.2009 klo 13:05

6. Pumpumkatti sanoi...

Esim joku ei ehkä ennen ole ollut tietoinen dieettipillereistä, tai siitä efedriinistä, mutta nytpäs on, ja saattaa erehtyä kokeilemaan!

perjantai 04.09.2009 klo 13:06

7. Pumpumkatti sanoi...

Ei vitsi, sul on vielä 1kcal tavoitteeseen... Mitä aiot syödä? :D

perjantai 04.09.2009 klo 21:10

[ Katso ruokalista! ]

2096 kcalPeruskulutus
+391 kcalLiikunta
2487 kcalKokonaiskulutus
-532 kcalTavoitevaje
-533 kcalToteutunut vaje
1955 kcalTavoite
1954 kcalSyöty (Toteutunut)
-1 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=zigzag