Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 02.08.2009

Aurinkoinen sunnuntaiaamu. Koiran jalka edelleen turvoksissa ja siitä tulee märkää. Kuumettakin on aina välillä. Päivystävälle eläinlääkärille edelleen ruuhkaa. Vuorokauden ollaan yritetty päästä, eli lauantaiaamusta alkaen, mutta ei vieläkään ole onnistuttu. Itsellä on ihan paha olo siitä kun ei voi koiraa juurikaan auttaa. Illalla otimme vielä tuon lastankin ja varmistimme ettei turvotus johdu sen kireydestä. Nyt syyt ovat muualla. Huomenna meillä on aika Kouvolan eläinlääkäriasemalle, jaksaakohan koira sinne asti.

1. Jojo70 sanoi...

:( :( Voi toi on niin surullista seurattavaa kun eläimellä hätä. Sitä olis valmis tekee kaikkensa parantaakseen oloa. Ihan pyllystä toi päivystys jos sinne ei sitten pääse. Toivottavasti huominen tulee nopeesti ja saatte kaverin lääkäriin. Jaksamista!!

sunnuntai 02.08.2009 klo 10:53

2. Kamu5 sanoi...

:( Voi, voi, toivottavasti koiruus pärjäilee huomiseen ja tulee kuntoon, ihanaiselta tuossa kuvassa näyttää :) Niin ja kiitoksia, paino on pysynyt kurissa ja tänään jopa vähän laskusuuntaa :) Mukavaa sunnuntaita :D

sunnuntai 02.08.2009 klo 11:42

3. 6kk sanoi...

Mitä toi tollanen päivystys on???? Voi pientä rukkaa...

sunnuntai 02.08.2009 klo 13:06

4. 6kk sanoi...

Ihan perseestä!!!! Tsemppii teille molemmille :)

sunnuntai 02.08.2009 klo 13:12

5. Kamu5 sanoi...

Kuis koiruus jakselee, toivottavasti jo paremmin :)

maanantai 03.08.2009 klo 15:17

6. Jojo70 sanoi...

Mites teillä menee?? Pääsittekö vihdoin eläinlääkäriin??

maanantai 03.08.2009 klo 15:25

[ Katso ruokalista! ]

1882 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-768 kcalToteutunut vaje
1382 kcalTavoite
1114 kcalSyöty (Toteutunut)
-268 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=akunttu