Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 31.03.2009

Aloitus!

Nyt meni hermot! Olen jo jonkin aikaa käynyt kuntosalilla ystäväni kanssa. Meille on molemmille laadittu henkilökohtaiset treeniohjelmat, ja salilla käynti on taas kaikin puolin mielekästä. Tarkoitus oli treenata heti aamusta klo 6, mutta nukkuminen houkutti enemmän. Iltapäivällä uusi yritys, joka kaatui pesussa oleviin treenivaatteisiin. Masentavinta oli lounaalla nähdä itsensä kuin kärpäsenä katossa: Valtava rekkamiesannos ruokaa, vaikkakin ihan terveelistä sellaista. Nyt riitti tämä räpellys, ja tähän hommaan on tultava ryhtiä. Heinäkuu häämöttää ja jotain pitäisi tapahtua ennen sitä.

Autolla ajo, pääosin maantiellä40 minuuttia
Kävely, rauhallinen20 minuuttia

1. Nuunu sanoi...

HYVÄ HYVÄ BLANCHE! :D

tiistai 31.03.2009 klo 20:57

[ Katso ruokalista! ]

1837 kcalPeruskulutus
+133 kcalLiikunta
1970 kcalKokonaiskulutus
-663 kcalTavoitevaje
-1035 kcalToteutunut vaje
1307 kcalTavoite
935 kcalSyöty (Toteutunut)
-372 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 01.04.2009

[ Katso ruokalista! ]

1837 kcalKokonaiskulutus
-663 kcalTavoitevaje
-366 kcalToteutunut vaje
1174 kcalTavoite
1471 kcalSyöty (Toteutunut)
+298 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 02.04.2009

Kuntosaliharjoittelu40 minuuttia
Crosstrainer, kevyt10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1998 kcalPeruskulutus
+185 kcalLiikunta
2183 kcalKokonaiskulutus
-675 kcalTavoitevaje
-654 kcalToteutunut vaje
1508 kcalTavoite
1529 kcalSyöty (Toteutunut)
+22 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 03.04.2009

[ Katso ruokalista! ]

1837 kcalKokonaiskulutus
-637 kcalTavoitevaje
-433 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
1404 kcalSyöty (Toteutunut)
+204 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 04.04.2009

Tutustuminen kalorilaskuriin on lähtenyt innokkaasti käyntiin. Salikäyntejä ei ole ollut hirveästi, johtuen vapaa-ajan harrastuksia haittaavastia työstä ja koulusta.
Olen miettinyt, miten epäsäännöllinen ja aikatauluton elämäni vaikuttaa ruokailutottumuksiini. Tulokset ovat lähes pelottavia. En voi luopua työstäni enkä opiskelusta, joten järki on löydyttävä muilla keinoilla.
Torstai meni vähän punaiselle kaloreiden puolesta, mutta kalsarikännit ystävän seurassa oli muuten niin palauttava ja sielua hoitava kokemus, että ei juurikaan harmita. Aina on uusi päivä ja uudet kujeet.
Painoa näytti lähteneen puoli kiloa. Johtuuko sitten todellisesta laíhtumisesta vai jostain muusta, siitä otetaan selvää ja jatketaan samaan malliin.

Autolla ajo, pääosin maantiellä40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1830 kcalPeruskulutus
+25 kcalLiikunta
1855 kcalKokonaiskulutus
-612 kcalTavoitevaje
-572 kcalToteutunut vaje
1243 kcalTavoite
1283 kcalSyöty (Toteutunut)
+40 kcalTavoitteesta
34 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 05.04.2009

Aurinkoinen sunnuntaiaamu herätteli lähtemään kuntosalille heti aamusta. Olikin niin paljon virtaa, ettei oikein tiennyt, mihin sitä olisi käyttänyt. Salilla käymisen lisäksi sujhati niin pyykin- kuin astianpesukonekin päälle. Mattojen suoristelu on muuten hyvää liikuntaa kissaperheessä :) Samaan aikaan kun vetää rytättyä mattoa suoraksi takapuoli pystyssä, kissa kiskoo mattoa ryppyyn toisesta päästä.

MIetin muuten tuota salitreeniäni. Minulla on siis sekä perussaliohjelma, jossa on enemmän toistoja ja vähemmän painoja, ja ns. kesäkuntoon-ohjelma, jossa taas toistomäärät ovat hieman pienemmät, mutta painot suuremmat. MOlemmat ohjelmat ovat minulle uusia sikäli, että molemmissa sarjoja on vain yksi. Ennen treenasin periaatteella ensimmäinen sarja lämmittää lihaksia, toinen ja kolmas sarja sitten kovilla painoilla. Toistomäärä oli tuolloin 8-10, kun nyt toistomäärät ovat jopa 30. En kiellä etteikö uusi ohjelma olisi tehokas, mutta kertaakaan en ole enää seuraavana päivänä tuntenut käyneeni salilla. Lihakset eivät kipeydy. Onko tämä hyvä vai huono? Tapahtuuko mitään kehitystä? Taidan ottaa asiasta selvää...

Crosstrainer, raskas15 minuuttia
Crosstrainer, kohtalaisen raskas5 minuuttia
Kuntosaliharjoittelu30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2151 kcalPeruskulutus
+621 kcalLiikunta
2772 kcalKokonaiskulutus
-618 kcalTavoitevaje
-1262 kcalToteutunut vaje
2154 kcalTavoite
1510 kcalSyöty (Toteutunut)
-644 kcalTavoitteesta
54 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 06.04.2009

[ Katso ruokalista! ]

2151 kcalKokonaiskulutus
-618 kcalTavoitevaje
-549 kcalToteutunut vaje
1533 kcalTavoite
1602 kcalSyöty (Toteutunut)
+69 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=blanche