Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 21.09.2011

PÄIVÄNUMERO 94...

Ollaan sentään tasaisesti samassa painossa, mutta mikään ei meinaa mahtua päälle, kaikki leivät, murot, pullat, perunat ja pastat maistuis mielettömän hyvin mulle :( Luin jostain et joskus kroppa ainakin imetys aikana tahtoo tollaista hiilarienergiaa et jaksaa tehdä maitoa, kun taas ehkä parempi olisi lisätä rasvoja ruokavalioon enemmän niin maitokin olisi tuhdimpaa. Jotkut olivat jopa olleet ketoosissa mutta ajattelin et voisin muokata tuota ruokaliota vähähiilarikseks niin kuin ennenkin joskus olen syönyt, ihan jo tuon hiilari turvotuksen takia. Tuntuu ettei mahdu itseensä enää illalla kun leivät maistuu :(
Kokeilempa siis vähän jättää omalta osaltani leivät ja perunat vähemmälle, en väliin mutta vähemmälle :) Taas yksi suunnitelma joka jossain vaiheessa menee nurin :D :D

Mut aina kannattaa yrittää :)

[ Katso ruokalista! ]

1899 kcalKokonaiskulutus
1899 kcalTavoite
1383 kcalSyöty (Toteutunut)
-516 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 18.09.2011

PÄIVÄ NRO 97.

Tässä jumitellaan, en millään osaa lähtee laihisteleen kun huomaan tossa maidossa heti muutoksen :( Ja sit en jaksais laskee kaloreita kun saa syödä "niin paljon" tai kun ei ole vajetta niin tulee syötyä ihan liikaa koko ajan ja kun tietää et kaloreita jäljellä tulee myös herkuteltua enemmän kuin yleensä jos olis tiukemmalla niin käyttäisin kalorit ruokaan en suklaaseen :D :D

1. Rebecka sanoi...

Mä uskon, että sulla paino putoaa pitkällä aikavälillä pelkästään imettämisellä ja vaunuja työntämällä (kävelyllä) :)
Vähemmän stressiä, enemmän maitoa ja imetys kuluttaa :)
Tsemppiä :)


sunnuntai 18.09.2011 klo 12:28

[ Katso ruokalista! ]

1899 kcalKokonaiskulutus
1899 kcalTavoite
825 kcalSyöty (Toteutunut)
-1074 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 16.09.2011

[ Katso ruokalista! ]

1900 kcalKokonaiskulutus
1900 kcalTavoite
20 kcalSyöty (Toteutunut)
-1880 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 15.09.2011

PÄIVÄ NRO 100.

Ja tulos erittäin kehno :(

Toisaalta nyt on mennyt 10pv joka tarkoittaa 1kg pudotusta, ja pudotusta "kiitos alun nopeudun" on ollut 1,7kg, jtn vielä ollaan oikella linjalla, mut jatkossa pitää olla tarkempi. Mut aattelin et pudotan vähän tota mun tavoitetta, nyt ruokavalio terveelliseksi linjalla ja imetys tuntuu kärsivän, maitoo tulee todella paljon vähemmän kun vahdin ruokailua, mut en anna vielä mtn numero tavoitetta jouluksi mutta jos 75kg päästään niin et maitoo tulee hyvin olen tyytyväinen, mielummin pari kiloo ylimääräistä kuin et poitsu joutuu siirtyyn tutteliin. Veikkaan et osittain tää on päästäkin kii, kalorien laskun "stressi" lopettaa maitoa?

[ Katso ruokalista! ]

1898 kcalKokonaiskulutus
1898 kcalTavoite
859 kcalSyöty (Toteutunut)
-1039 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 13.09.2011

PÄIVÄ NRO 102.

Jumitus!

[ Katso ruokalista! ]

1895 kcalKokonaiskulutus
1895 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1895 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 12.09.2011

PÄIVÄ NRO 103

Vähän takapakkia mut oikeella kymmenyksellä mennään ;)

[ Katso ruokalista! ]

1895 kcalKokonaiskulutus
1895 kcalTavoite
20 kcalSyöty (Toteutunut)
-1875 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 10.09.2011

PÄIVÄ NRO 105.

Eilen oli hammaslääkäri käynti jonka vuoks jäi syöminen aiak vähiin :D Mut hyvähän se vaan on ;)
Toisaalta huomaan jos syön liian vähän loppuu maito heti :( Eli pitää syödä paljon mut kohtuuden rajoissa et maitoo riittää.

Hammaslääkäri määräsi mulle penisiliini kuurin kun hammas niin pahasti tulehtunut, höhheli, Eemi kyll heti ilmaisi et maito maistuu erilaiselle ja sain yöllä kanniskella huutavaa poitsua ympäriinsä kun ei suostunut syömään mut lopulta sit söi, onneks! Meillä ei oo korviketta kotona koska päätin et mähän imetän ja sillä selvä jos on korviketta, saatan siihen tarttua liian helposti kun alkaa maidon riittäminen pelottaa...

Sellaisia mietteitä tälle päivää, ja 78 lähenee taas ja niin kuin aina tietysti luovutan ennen kuin sinne pääsen :D Ei vais nyt ruodussa sinne jouluun...

[ Katso ruokalista! ]

1886 kcalKokonaiskulutus
1886 kcalTavoite
301 kcalSyöty (Toteutunut)
-1585 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=brincessa