Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 21.04.2008

Tänään oli ihan kivan liikunnallinen päivä, kaveri osti ostostv:ltä tanssi dvd: n ja sitä kokeiltiin yhdessä, rankaa oli mutta pitkästä aikaa kunnon liikunta teki ihan hyvää ja olo oli "sopivasti" nuutunut =)

[ Katso ruokalista! ]

2127 kcalPeruskulutus
+1976 kcalLiikunta
4103 kcalKokonaiskulutus
-1294 kcalTavoitevaje
-3727 kcalToteutunut vaje
2809 kcalTavoite
376 kcalSyöty (Toteutunut)
-2433 kcalTavoitteesta
1 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 22.04.2008

Uusi päivä alkoi juuri, kauhea nälkä heti aamusta mutta yritän sitä kestää vielä hetken jotta pääsen tuonne koulun ruokailuun syömään. Välttelen jääkaappia ettei tule mentyä haukkaamaan jotain pientä, vaikka tällä vvh dietillä vaikks juusto olisi sallittavaa mutta koittelen itsekuriani.
Tänään ajattelin käydä vähän kävelemässä, ehkä 30min ja kokeilla taas kaverini tanssi videota. Yllätyksekseni kun sitä eilen kokeilin nii ei tänään ole paikat kovin kipeät, vähän takareittä aristaa mutta muuten ihan ok olo. Ehkä en olekaan niin huonossa kunnossa kuin luulin tai tein liikeet ihan väärin =D
Uusia liikunta muotoja suunnittelen mielessäni, jos vaikka ostaisi sauvat tai jumppapallon. Jotta liikunta olisi moni puolista...
Tänään ruokavaliossa on lihasuikaleita, kukkakaalia ja parsakaalia pannulla sekä pari keitettyä kanamunaa. Tämän aterian syön 2 kertaa päivässä ja tietenkin yritän juoda mahdollisimman paljon vettä... Toivottavasti selviän tästä päivästä kunnialla...=D

1. Ses sanoi...

Miksi sinulla on noin suuri tuo sinun tavoite vajeesi? 850 kcal/päivä ei mitenkään ole riittävä määrä. Sinulla menee elimistö säästöliekille hyvin nopeasti tuota rataa.. Väh. suositus naisille laihduttaessa on 1200 kcal/pvä. .Kannattaa pyrkiä siihen määrään

tiistai 22.04.2008 klo 10:07

2. Brincessa sanoi...

Siksi että syön vähähiilihydraattista ruokaa ja en saa siitä tarpeeksi kaloreita muutankun syömällä ihan hirveästi ja laitoin tavoite painoni aika alas, aika nopeasti. Vaikka tarkoitus on vain laihtua siihen tahtiin kun kilot nyt sattuvat putoamaan.

tiistai 22.04.2008 klo 10:19

3. Brincessa sanoi...

Söin tänään koulussa makkara kastiketta ja kun tulin koneelle laskemaan hiilihydraatteja nii kyllä harmitti vietävästi että tämän päivän dietti oli sitten pilattu makkaralla. En tajunnut syödessäni että eihän makkara ole lihaa, =`(

tiistai 22.04.2008 klo 11:16

[ Katso ruokalista! ]

2111 kcalPeruskulutus
+1348 kcalLiikunta
3459 kcalKokonaiskulutus
-1260 kcalTavoitevaje
-1103 kcalToteutunut vaje
2198 kcalTavoite
2355 kcalSyöty (Toteutunut)
+157 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 23.04.2008

Jaahas ja tänää taas kauhee himo kaikkeen makeaan ja suolaiseen "kiellettyyn" herkkuun, sorruion syömään hieman suolapaähkinöitä ja kyllä nyt harmittaa. no loppu päivän aion pysyä kuosissa.

[ Katso ruokalista! ]

2124 kcalPeruskulutus
+651 kcalLiikunta
2775 kcalKokonaiskulutus
-1307 kcalTavoitevaje
-1651 kcalToteutunut vaje
1468 kcalTavoite
1124 kcalSyöty (Toteutunut)
-344 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 24.04.2008

Tänäään olin käymässä sukulaisille ja joudiun syömään ohi vhh diettini koska sukulaiseni ovat aina olleet sitä mieltä että olen liian paksu ja jos menenkin mainitsemaan että laihdutan niin ivailusta ei tule loppua, ja he tarkkailevat minua kuin haukka...Joten parempi syödä ruuat jota he tarjoavat. Tietenkin syön runsaasti salaattia joten ei ainakaan tule turhia kaloreita.

[ Katso ruokalista! ]

2298 kcalPeruskulutus
+512 kcalLiikunta
2810 kcalKokonaiskulutus
-1277 kcalTavoitevaje
-784 kcalToteutunut vaje
1532 kcalTavoite
2025 kcalSyöty (Toteutunut)
+493 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 25.04.2008

Eilen sain pidettä dietistäni erinomaisesti kiinni. Olin hakemassa uusia auton renkaita ja shoppailemassa melkein koko päivän joten eihän siinä ehtinyt popsia mitään ylimääräistä. Sain pidettyä sekä kalorit että hiilihydraatit kurissa, ja ilman nälän tunnetta =)

Yritän kaikkeni olla seuraavan viikon sortumatta yhtään mihinkään, perunaa on kyllä jo ikävä =(

[ Katso ruokalista! ]

2504 kcalPeruskulutus
+778 kcalLiikunta
3282 kcalKokonaiskulutus
-1321 kcalTavoitevaje
-2612 kcalToteutunut vaje
1960 kcalTavoite
669 kcalSyöty (Toteutunut)
-1291 kcalTavoitteesta
1 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 26.04.2008

Jaahas uusi aamu alkoi, kauheita nämä viikonloput kun ei oikein ole mitään tekemistä nii eksyy kyllä aivan liian helposti jääkapille ja mieli alkaa haaveilemaan herkuista. Asun solu asuntolassa ja joku oli jättänyt fazerin sinistä pöydälle, kyllä tekee nii himpsutisti mieli mennä ottamaan palanan, ja mielessään ajattelee ettei yksi palanen pahaa tee mutta jos antaa himolle vallan niin hetken kuluttua ottaa jo toisen ja kolmannenkin =( Joten en koske siihen suklaaseen, en vaikka mikä olisi...
Nyt yritän keksiä jotain tekemistä että saisi ajatukset pois ruuasta, ehkä voisi lähteä kävelylle tuonne lenkkipolulle, saisi ainakin 1t 30min tuhlattua.
Eilen ostin jumppa pallon, tänään tarkoituksena kokeilla jumppa pallo yoga dvd:tä jonka tilasin ellokselta =D
Toivottavasti on kiva...

[ Katso ruokalista! ]

2117 kcalPeruskulutus
+1499 kcalLiikunta
3616 kcalKokonaiskulutus
-1310 kcalTavoitevaje
-3086 kcalToteutunut vaje
2306 kcalTavoite
530 kcalSyöty (Toteutunut)
-1776 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 08.05.2008

Huh, viikko töitä takana ja nyt 1 vk loma häämöttää edessä, töissä kun on kiire niin ei ehdi tuhaa napsittua mitään, juostua tulee edes takaisin joten liikuntaa ainakin on kertynyt. Kilojakin karisi mukavasti, nyt vain pitäisi pystyä pitämään liikuntaa yllä tämä vapaa viikkokin, mutta kotiin tultua alkaa taas houkutukset huutamaan. Mikähän siinäkin on että heti kotiin tultua, pitää syödä ja syödä koko ajan... No katsotaan miten saan itseni pidettyä kurissa, toivon että juuri "menettämäni" kilot eivät tulisi takaisin...
heti on parempi olla kun vaattteet eivät purista niin paljoa =D

1. Krista74 sanoi...

Hienosti alkanut sulla! Suunnilleen samat tavoitteet meil. Ite haaveilen, ett' jospa voisi joskus painaa 59 kg...

torstai 08.05.2008 klo 20:42

2. Hms1 sanoi...

Sun painohan on laskenut ihan todella hyvää vauhtia.
Yritä vaan suunnitella lomallakin syömiset jo vaikka etukäteen järkeviksi ja säännöllisiksi, niin eiköhän se laihduttaminen suju lomallakin :)
Tsemppiä projektille! :)


perjantai 30.05.2008 klo 09:34

3. Nellanalle sanoi...

Tulin vain toivottamaan tsemppiä!!!! Vhh ei ole todellakaan helppoa ainakaa tällaiselle leivän ystävälle ;) Ja nytkin tuntuu että aina menee hiilarit yli vaikka n 40% saa niitä syödä.

lauantai 31.05.2008 klo 20:48

4. Piia1 sanoi...

Hei tsemppiä sulle! Kova on projekti mutta, niin taitaa olla asennekkin? Mulla on jäljellä vielä 16kg 20 kg urakasta, mutta tilanne muuten sama kuin sulla. Näytetään niille, kyllä me pystytään kun vain halutaan!

tiistai 10.06.2008 klo 22:14

[ Katso ruokalista! ]

2251 kcalKokonaiskulutus
-1260 kcalTavoitevaje
-2251 kcalToteutunut vaje
991 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-991 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=brincessa