Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 26.08.2008

Humppappaa humppappaa!

Meillä täällä paistelee aurinko ja tuntuu, kuin olisi tullut kesä keskelle syksyä, mutta ehkä jos tuon oven avaa niin tuntee syksyn viileän kosketuksen kulman takaa. Noh pakko lähteä asioita hoitamaan, jotta pääsee taas töidenkin kimppuun, mutta koetetaan vain selvitä vaikka meidän lämmittävä rasvakerros kutistuukin päivä päivältä. Pitääköhän sitä alkaa harkita turkin hankkimista ensi talveksi ? = )

Mutta päivän jatkoa ja lippu korkealle liehumaan!!!!

1. Ronja6 sanoi...

Minä täällä otin eilen opiksi sinun dieetti ohjeestasi sen :että olen lihottanut muita ympärilläolijota, että tunnen itseni "hoikemmaksi"se kyllä tehoaa!

tiistai 26.08.2008 klo 12:28

2. Sirpan sanoi...

(kurkistus) mitäs tänne kuuluu? Toivottavasti hyvää :)

sunnuntai 07.09.2008 klo 16:57

3. Saparo32 sanoi...

KUKKUU onkos täällä enään ketään???

torstai 18.09.2008 klo 15:35

[ Katso ruokalista! ]

2545 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2545 kcalToteutunut vaje
2045 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2045 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 25.08.2008

Aah. Juhlat ja viikonloppu on takan. Uskomaton määrä töitä tehtiin muutamaan tunnin takia, mutta kaikilla oli hauskaa ja se kyllä kattoi univelat ja muut vaivat. = )

Noh tulihan sitä sitten taas 200 grammaa lisää noita herkkulisiä, mutta eiköhän ne alas saada, kun taas otetaan uusi kunnon ote niskasta ja lähdetään laskeutumaan!

Tässä näin viikon aluksi hieman dieetti ohjeita. Ohjeiden noudattaminen on sitten ihan jokaisen omalla vastuulla = )

DIEETTIOHJEET

1. Jos syöt salaa eikä kukaan näe sitä, siinä ei ole kaloreita.

2. Jos juot dieettilimsaa suklaapatukan kanssa, limsan kalorittomuus neutraloi luonnollisesti suklaapatukan sisältämät kalorit.

3. Jos syöt seurueessa, omia kaloreitasi ei tarvitse laskea, jos muut syövät enemmän.

4. Lääketieteellisiin tarkoituksiin nautitun ruoan kaloreita ei lasketa koskaan. Tällaisia ovat mm. kaakao, jäätelö, viinat ja lakritsa.

5. Jos lihotat perheenjäsenesi, näytät itse laihemmalta.

6. Elokuviin, tv-sarjoihin yms. liittyvät nautintoaineet eivät sisällä lisäkaloreita, koska ne ovat osa
viihdepaketin kokonaisuutta. Tällaisia tuotteita ovat mm. limsat, erilaiset purukumit, popcorn, perunalastut, keskikalja jne.

7. Kekseissä ei ole rasvaa. Murrettaessa keksin sisältämä rasvahan putoaa murusina lattialle, pöydälle jne.

8. Lusikoista, veitsistä, kulhoista yms. keittiövälineistä nuolemasi (runsaatkin) rippeet eivät sisällä kaloreita, sillä se on valtavasti energiaa vaativaan tiskiin valmistautumista.

9. Samanvärisissä ruoka-aineissa on saman verran kaloreja. Esimerkiksi: pinaatti ja pistaasijäätelö, sienet ja valkoinen suklaa, tomaatti ja mansikkajäätelö jne. HUOM! Ruskea suklaa on universaali väri, ja sillä voidaan korvata mikä tahansa muu väri.

10. Pakastetuissa ruoissa ei ole kaloreita, koska kalorit ovat lämpöyksiköitä. Tällaisia ovat esimerkiksi jäätelö, pakasteesta otetut piiraat jne.

Hauskaa viikon alkua!

1. Taika3 sanoi...

Oikein hyvää päivää sinullekin :)
[KUVA]
[KUVA]


maanantai 25.08.2008 klo 13:28

2. Ronja6 sanoi...

Täytyypä ruveta oitis leipomaan täytekakkua noille muille ympäeillä oleville...josko siten näyttäis vilä hoikemmalta :D aivan ihania ohjeita...!mukavaaa maanantaita sinulle

maanantai 25.08.2008 klo 13:52

3. Annaliza sanoi...

Juu on tuo ihana totuus että ruskea suklaa korvaa mikä tahansa muu väri tai ruokaine! Olen ihan samaa mieltä. Tsemppiä vaan! ;)

maanantai 25.08.2008 klo 13:56

4. Nupe sanoi...

Tosta listasta puuttui synttärikakku... Normaalikakusta toki tulee kaloireita, mutta eihän synttärikakusta... se on vähän niinkuin velvollisuus!? ;)

maanantai 25.08.2008 klo 22:33

5. Cata sanoi...

Hyvin oivallettu! Täyttyypi muistaa ja laittaa korvan taakse!!! = )

tiistai 26.08.2008 klo 12:11

[ Katso ruokalista! ]

2545 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1787 kcalToteutunut vaje
2045 kcalTavoite
758 kcalSyöty (Toteutunut)
-1287 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 22.08.2008

Hellurei ja hellät tunteet!

Ehin vasta nyt piipahtaa lukemassa teitin juttuja, kun piti juosta kaupassa hakemassa tarjottavia ja juomia viikonlopun juhliin. No hankittiinhan siinä samalla viikon ruokatarpeetkin.

Piti hankkia kynttilätkin kakkuun, kun on vielä viimeinen kerta, kun saa laittaa kynttilät kakkuun ( ja ne mahtuukin siihen päälle) = )

Vaikka aamu olikin hieman harmaa on onneksi aurinko jo tullut piilostaan ja paistaa näin illalla.

Mutta erittäin mukavaa viikonloppua, jos en ehdi tänne tulla rupattelemaan! Ensi viikolla viimeistään taas itseään niskasta!

1. Motukka sanoi...

Vietähän mukavat juhlat-nauti! ;) ja mukavaa viikonloppua! :) :) :)

perjantai 22.08.2008 klo 20:14

2. Ronja6 sanoi...

Minäpä olenkin niin nokkela että pistänkin sitä liimaa vain kintaisiini...ens ole ovela :) mukavia juhlia sinne ja leppoista viikonloppua

perjantai 22.08.2008 klo 20:17

[ Katso ruokalista! ]

2543 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2543 kcalToteutunut vaje
2043 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2043 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 21.08.2008

Heipparallaa!

Se on muuten yllättävän paljon, mitä vaaditaan, että saa teemabileet aikaiseksi. Noh okei ihminen täyttää vain kerran täysi-ikäisyyden rajan, mutta kun alkaa järjestää juhlia teemalla on tekemistä niin, ettei meinaa tunnit päivässä riittää.

Eilenkin tehtiin hommia hikihatussa ja eikä juhlat ole edes mitkään megalomaaniset. Noh kuten arvata saattaa niin syöminen jotenkin kummasti pääsi unohtumaan ja kun illalla sitten avasi jääkaapin niin nälkä oli niin hirveä, ettei mikään tuntunut sitä sammuttavan.

Tämäkin päivä menee taas juostessa erään tavaran perässä koko kaupungin ympäri, mutta onneksi täällä pitkästä aikaa ja meteorologien puheista huolimatta, paistaa aurinko! Ihanaa!!! = )

Mutta toivottelen monia askelia alaspäin teille vauhtihirmuille, minä jään vielä hetkeksi huilimaan tälle askelmalle. Mutta varokaa vain, perässä tullaan!!!

1. Ronja6 sanoi...

Mitäs huilimista se on kun juokset ympäri kaupunkia?...mutta hommia nuo juhlat kyllä teettävät :D toisaalta siinä kuluu aivan huomaamatta energiaakin yllättävän paljon!

torstai 21.08.2008 klo 12:38

2. Taika3 sanoi...

Voi, täällä sataa oikein kunnolla vettä ja saa vain haaveilla auringosta. Kyllä jaksatkin, tuollaista juhlien järjestämistä kun ajattelee, niin on niissä kovasti työtä. Toivotan oikein paljon jaksamista ja muutenkin kaikkea hyvää. :)

torstai 21.08.2008 klo 12:52

[ Katso ruokalista! ]

2543 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1022 kcalToteutunut vaje
2043 kcalTavoite
1521 kcalSyöty (Toteutunut)
-522 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 20.08.2008

Mahtavaa täällä taas!

Ilma on ulkona puolipilvinen, mutta itsellä tuntuu aurinkoiselta mieli, kun taas pääsin tänne. Tämä vanha rakkine, kun eilen päätti pistää sopimuksen uusiksi ja sitten menikin koko päivä metsästäessä uutta. = (

Luojan kiitos paino ei ehtinyt vielä nousta, mutta pienellä liekillä taitaa tuo Ronja keitellä meikäläistä padassaan, kun kuitenkin hieman "pelkään" nousua viikonlopun iloista = )

Tänään onkin taas päivä, ettei kotona ehdi, kuin käännähtää, mutta toivon oikein mukavaa ja pudotus painotteista päivää teille! Palaillaan astialle taas huomenna = )

1. Ronja6 sanoi...

Vai pienillä liekeillä..!Mutta niinhän se on, että hiljaa hyvää tulee! Mukavaa keskiviikkoa sinne ja tsemppiä :D

keskiviikko 20.08.2008 klo 16:23

[ Katso ruokalista! ]

2543 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2133 kcalToteutunut vaje
2043 kcalTavoite
410 kcalSyöty (Toteutunut)
-1633 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 18.08.2008

Mahtavaa huomenta!

Meillä täällä pääkaupungissa on taas pitkästä aikaa täysin sininen taivas ja aurinko paistaa, niin ettei syksyn tunnusta ole tietoakaan.

Viikonloppu meni taas tukka putkella juostessa ja kuten arvata saattoi niin ruokailuja ei ehtinyt varsinaisesti olla. Silloin syötiin, kun ehti ja sekin seisoen ja toisella kädellä töitä tehden. Mutta kyllä tuli sitten taas vähän sorruttuakin. Kun hotellin seisova aamiaispöytää ei vain voinut vastustaa. Noh onneksi valkoisia sämpylöitä ei tule muulloin syötyäkään.

Ja kyllä täytyy sanoa, että tuntui, kuin olisi laittanut palan taivasta suuhunsa, kun sai maistella käsitehtyjä konvehteja kahvin kanssa. Kun yksi asiakas toi meille konvehtirasian päiväkahville. ne oli todellakin syntisen hyviä.

Ja nyt sitten käärimistelen täällä ja odotan, koska viikonlopun herkut näkyy puntarissa. Mutta aurinkoista pudotusta teille täältä maanraosta.... : /

1. Ronja6 sanoi...

Ei se yksi pala maata kaada...mutta sen jälkeen mahdollisesti menevät sitten jo kiusaavat, ainakin omaatuntoa :D mukavaa alkanutta viikkoa ja ruodussa taas ollaan :)

maanantai 18.08.2008 klo 11:41

2. Taika3 sanoi...

Vai ollaan sitä herkuteltu ja vielä kehuskellaan siellä. Hyi sinua. Et edes häpeä. Minä aina sentään häpeä mielessä tunnustan. No, ei älä minusta välitä. Minä olen se, joka en malta olla kiusaamatta. Hyvinhän tuo meni, kun painokin pysyi entisellään.

maanantai 18.08.2008 klo 11:50

3. Taika3 sanoi...

Oikein hyvää maanantaita. :)

maanantai 18.08.2008 klo 11:51

4. Cata sanoi...

Niin, jos puntarissa ois ollu nyt jo lisäystä niin mieli ois matalalla. Mutta noh yleensä mulla näkyy "synnit" parin päivän viiveellä. = (

maanantai 18.08.2008 klo 17:24

5. Ronja6 sanoi...

Et kyllä sinne jää etukäteen piiloon suremaan ....sassiinsa esiin sieltä...ja unohda ne vanhat syömiset, nyt ollaan tiistaissa ja sillä hyvä :D tsemppiä ja tule vaan esiin sieltä :)

tiistai 19.08.2008 klo 15:17

[ Katso ruokalista! ]

2543 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-825 kcalToteutunut vaje
2043 kcalTavoite
1718 kcalSyöty (Toteutunut)
-325 kcalTavoitteesta
34 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 15.08.2008

Jiihaa! Taas pieni notkahdus alaspäin. Tämä pieni askel ihmiskunnalle miten voikin olla niin suuri yhdelle ihmiselle? = )

Eilisen täysin yllättävän rankkasateen jälkeen meillä täällä paistelee aurinko ja minäkin yritän hymyillä sen kanssa kilpaa. Työreissun takia onkin tänään mentävä jo kauppareissuille. Joten joudun jättämään seuranne viikonlopun ajaksi, mutta jos vain pääsen koneelle käyn katselemassa edistymistänne.

Pidetään lippu korkealla ja paino alhaalla! = )


LÄSKINLÄHDETYSMANAUS

Sula läski lyllymästä,
liha liika lellumasta,
ihra kaikkoa kavala,
suksi suohon selluliitti!

Makeassa on majasi,
virus vinha viinerissä,
rasvaisessa on kotisi,
voikkoleivän makkarassa.

Mene kinkku matkoihisi,
suden suuhun paksu reisi!
Parempi minun elellä,
kepeänä kepsutella,
kun ei perä maata laahaa,
raavi maantietä takamus.

Shoppailu, ostoskärryjen tai rattaiden kanssa40 minuuttia

1. Mep sanoi...

Heips!
Mitenköhän toi manaus toimisi parhaiten? Kuuluuko siihen jotain muita poppakeinoja? vai jos tota vaan manailee ni lähteekö se läski sitten pois? T. Erittäin epätoivoinen Mep :D


perjantai 15.08.2008 klo 10:24

2. Cata sanoi...

Tuota noin. Siis sehän on kulkenut suvussa jo vuosituhansia, mutta valitettavasti sen käyttöohje on päässyt unohtumaan. Mä olen ite koettanut jo aika montaa eri tapaa ja tyyliä. Ehkä parhaiten on toiminut se, että hyppelee ilman vaatteita, savusaunan

perjantai 15.08.2008 klo 11:56

3. Cata sanoi...

Ympäri kuusi kertaa, kainalossa tuore saunavihta ja latelee manauksen hullun kiilto silmissä ja sitten lopuksi menee saunaan ja vihtoo kaiken "irronneen" läskin pois kehosta. Oppineet ovat kyllä sitä mieltä, että tieteellistä näyttöä ei ole. Mutta kyllä

perjantai 15.08.2008 klo 11:58

4. Cata sanoi...

Se toimii. Ihan varmasti toimii. Tulokset kylläkin näkyvät toisinaan hieman hitaammin. = )

perjantai 15.08.2008 klo 11:59

5. Mep sanoi...

Hehhee!! Aivan loistavaa! Täytyypi kokeilla kun mökille eksyy! Jos kaupungissa tuota kokeilen ja taloyhtiön saunaa ympäri juoksen voipi tuo virkavalta olla pian menossa mukana :D mutta siinäpä niitä kaloreita vasta kuluiski, ku niitä karkuun juoksis ;)

perjantai 15.08.2008 klo 12:40

6. Ronja6 sanoi...

Testattu jossain muodossa...ja voin taata että toimii varmasti! Tsemppiä päivääsi :)

perjantai 15.08.2008 klo 13:09

7. Cata sanoi...

No niin! aivan varmasti kaloreita palaa ja läskit sulaa! Sehän se on koko tarkoitus. = ) Mutta noh ehkä se on turvallisempaa säästää sinne mökille.

perjantai 15.08.2008 klo 16:38

[ Katso ruokalista! ]

2543 kcalPeruskulutus
+242 kcalLiikunta
2785 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-765 kcalToteutunut vaje
2285 kcalTavoite
2020 kcalSyöty (Toteutunut)
-265 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=cata