Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 04.02.2014

Siinä meni viikonloppu aika lailla juhlien :D Oli firman bileet perjantaina ja lauantaina , mentiin sitten vielä viihteelle muuten vaan :) Tuo alkoholi todellakin sekoittaa koko tuon kalorilaskennan.

Oli kuitenkin huippu viikonloppu. Syötiin hyvin ja pidettiin hauskaa. Päätin eilen lähteä salille korjaamaan edellisen viikon huonoa salitreeni putkea. Juoksin mukavat 13 km ja oli todella mukavaa jos pois-sulkee sen, että jalat ovat täynnä rakkuloita ja isovarpaan kynsi on kuollut :D

[ Katso ruokalista! ]

1849 kcalPeruskulutus
+213 kcalLiikunta
2062 kcalKokonaiskulutus
-355 kcalTavoitevaje
-566 kcalToteutunut vaje
1707 kcalTavoite
1496 kcalSyöty (Toteutunut)
-211 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 03.02.2014

[ Katso ruokalista! ]

1849 kcalPeruskulutus
+814 kcalLiikunta
2663 kcalKokonaiskulutus
-353 kcalTavoitevaje
-1074 kcalToteutunut vaje
2310 kcalTavoite
1589 kcalSyöty (Toteutunut)
-721 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 29.01.2014

Lepo päivä ollut!

Enpä ole päässyt erron tuosta suklaan mässilystä! Pyrin kuitenkin pysymään tuossa päivittäisessä sallitussa kalorimäärässä. Nyt on aikeina taas lähteä salille juoksemaan :P

[ Katso ruokalista! ]

1849 kcalPeruskulutus
+274 kcalLiikunta
2123 kcalKokonaiskulutus
-340 kcalTavoitevaje
-408 kcalToteutunut vaje
1783 kcalTavoite
1715 kcalSyöty (Toteutunut)
-68 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 27.01.2014

Huippua, paino lähtenyt taas tippumaan!!!

Alkusyksystä painoin 70 kg ja sain sitä painoa pois tuohon 67 kohtaa, sen jälkeen se jäi siihen junnamaan. Onneksi se on vihdoinkin alkanut liikkumaan alaspäin taas! Olen innostunut tuosta juoksemisesta sen verran etten huomannut, että kävin viime viikolla 6 kertaa juoksemassa. Havahduin tähän vasta kun katsoin tietojani tuosta kehittyminen välilehdestä.

Viikonloppu meni minulla hyvin, sain onnekseni liikuttua kunnolla ja tein jopa pitkästä aikaa kahvakuula treeniä. Kroppa reagoi siihen heti, lihaksia oikein särki eilen :P

Ainoa miinus v-lopussa oli se, että tuli syötyä paska ruokaa. Perjantaina käytiin Hard rock Cafessa, siellä otin club sandwichin salaatilla. Lauantaina oli siskontyttären synttärit, siellä tuli tietty syötyä kinkkupiirakkaa, mustikkapiirakkaa, karjalanpiirakkaa

[ Katso ruokalista! ]

1849 kcalKokonaiskulutus
-335 kcalTavoitevaje
-660 kcalToteutunut vaje
1514 kcalTavoite
1189 kcalSyöty (Toteutunut)
-325 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 24.01.2014

Mässäilypäiväksi meni!

Serkku tuli Turusta käymään ja olihan sitä pakko käydä Hard Rock Cafessa. Otin chicken sandwichin salaatilla, mutta jälkkärin kohdalla murruin. Tuli juotua perjantain kunniaksi yksi mojito ja jälkkäriksi brownien. Onneksi huomenna on taas sali päivä!

Eilinen treeni oli sen verran löysää kamaa et huomenna pitää ottaa itseään niskasta kiinni! Jaksoin juosta 5,5 km n.30min ja sen jälkeen hyydyin, jalat olivat niin väsyneet. Kävelin sitten loppu pätkän 30 min jolloin koko matkasta tuli 7 km. Huomenna olisi ajatuksena juosta jälleen ja jos kerkeän, niin vedän siihen käsitreenin päälle.

Ideana on kuitenkin vetää kunnon cardio ennen siskontyttären synttärikemuja. Siellä saan harjoitella itsehillintää oikein kunnolla! Herkut jääköön syömättä :P

Ainiin, huomenna on punnitus! Wish me luck ;)

[ Katso ruokalista! ]

1864 kcalKokonaiskulutus
-365 kcalTavoitevaje
-145 kcalToteutunut vaje
1499 kcalTavoite
1719 kcalSyöty (Toteutunut)
+220 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 23.01.2014

Huomenta päivää! Eilen olikin sitten vähän aktiivisempi päivä. Tiistaina kun en jaksanut muuta kuin lähteä töistä kotiin ja mennä päikkäreille. Sen verran Maanatain "kahvittelu" (meni viinin puolelle) vei voimia kun nukkumaan pääsin noin 3 aikaan :D Joten tiistai oli aika kooma päivä.

Harmitti kun en keskiviikkona päässyt salille! Päätin sitten eilen raahata ystäväni Johannan mukaan Elixiaan ja tehtiin koukkaus Vantaan Flamingolle. Huomasin vasta pukkarissa, että urheilurintsikat oli jäänyt himaan. Siinä sitten lähdin urheiluvetimissä juoksemaan jumboon hakemaan uudet liivit kaupasta :D

Eilen tuli juostua vähän päälle 9 km ja tein intervalli harjoitusta. Juoksin keskimäärin 9km/h tunnissa, mutta väliajoin musiikin tahtiin nostin vauhtia ja juoksin parhaimmillaan 13km/h. On mahtava huomata kuinka juoksu on kehittynyt, tuollaisen nopean juoksun jälkeen tuo 9km/h ei tunnu missään, se on jo hölkkää :)

Tänään on agendalla kynsihuolto ja juoksua!

[ Katso ruokalista! ]

1864 kcalPeruskulutus
+357 kcalLiikunta
2221 kcalKokonaiskulutus
-365 kcalTavoitevaje
-629 kcalToteutunut vaje
1856 kcalTavoite
1592 kcalSyöty (Toteutunut)
-264 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 22.01.2014

Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja salitreeniohjelmia... toiveena olisi saada jalat/pakart kuntoon sekä keskivartalo!

[ Katso ruokalista! ]

2013 kcalPeruskulutus
+569 kcalLiikunta
2582 kcalKokonaiskulutus
-362 kcalTavoitevaje
-988 kcalToteutunut vaje
2220 kcalTavoite
1594 kcalSyöty (Toteutunut)
-626 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=ccristal