Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 12.07.2008

9:00
Heräilemässä ekaan loma-aamuun. Miesväki nukkuu. Lähdin etsimään tietoa ja päädyin tänne. Olen siis uusi joukossanne ja tästä lähdetään kohti tavoitetta.

20:00
Menihän se päivä lasten Tammerfesteillä ja ravintolassa syöden. Plussaa: söin salaattia, jälkiruoaksi jäätelöä. En syönyt kahvin kanssa pullaa. Kaloreita jäljellä vielä! Miinusta: kasviksia liian vähän, samoin kuituja.

Ruokaympyrä näyttää suomalaiselta suositukselta aika hyvin, mutta ei vähähiilariselta mihin tähtään, koska GI- ja GK-arvot pitäisi saada mahdollisimman pieniksi. Toisaalta kasviksissa on hiilareita, mutta matala GI.

1. Hetukka sanoi...

Tervetuloa joukkoon! Täältä kyllä saat potkua hankkeeseen...

lauantai 12.07.2008 klo 21:14

2. Soletta sanoi...

Hei! Kiva kun olet liittynyt joukkoon! Meitä on täällä monenlaista tallaajaa, oikein mukavaa porukkaa. Tsemppiä projektiisi ja mukavaa lomaa! :)

lauantai 12.07.2008 klo 21:21

3. Ronja6 sanoi...

Nosta sieltä kulutus sivuilta se protskun määrä 1.5g/painokg ja katso miltä sitte vaikuttaa :) tervetuloa hilpeään joukkoomme, me pudotamme painoa tosissamme mutta emme liian totisina! Tsemppiä projektiisi

lauantai 12.07.2008 klo 21:25

4. Arganna sanoi...

Tervetuloa minunkin puolestani! Tänne liittymisen jälkeen kuulut parhaaseen A-ryhmään :)

lauantai 12.07.2008 klo 23:14

5. Krista74 sanoi...

Tervetuloa ja onnea matkaan! Kalorilaskurin käyttö tuo sitä tietoa ravinnosta ja laihduttamisesta helposti hiukan kuin itsestään! Toimii kyllä, kunhan itse pysyy kurissa ;)

sunnuntai 13.07.2008 klo 02:53

[ Katso ruokalista! ]

2401 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-653 kcalToteutunut vaje
1901 kcalTavoite
1748 kcalSyöty (Toteutunut)
-153 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.07.2008

7:00
Huomenta. Meillä miesväki nukkuu ja itse olen tämmöinen aamuvirkku. Mutta mikäs sen rauhallisempaa. Kävin juomassa vesilasin, mutta ajattelin säästää aamiaisen syömisen miesten seuraksi.

Kiva kun tervetulotoivotuksia oli kovasti. Kävin katselemassa blogejanne. Vähitellen opin varmaan kaiken. Noita "ryhmiä" vielä ihmettelin, joku varmaan voi selittää, mitä niistä on hyötyä?!

16:00
Nyt on sitten lenkkeilty, poika ajeli pyörällä. Käytiin puistossa ja oli ihanan lämmin päivä. Syömässä käytiin tänään myös ravintolassa. Laiskuutta, kun ei viitsi laittaa ruokaa. Kokeiltiin uutta ravintolaa. Hieman on hankala merkitä, mitä söi, kun ei tiedä täsmällisiä sisältöjä, mutta yritetty ainakin on. Söin alkupalaksi katkarapuleipää (valitettavasti vaaleaa leipää) ja ceasarsalaatin. Juustokakku piti kokeilla kyllä jälkiruoaksi. Kaloreita tuli :(

Käytiin kaupassa ja ostettiin sitten hieman selkeämmin "laihdutusruokaa" eli paljon proteiineja ja matala-GK-hiilihydraatteja: kasviksia ja hedelmiä, ruisleipää. Miehen mielestä pitäisi napata vielä proteiini 2g/painokilo ja hiilareista pois, mutta anti olla. Tänään näyttää rasvaa tulleen vähän liiankin kanssa. Mutta vastahan sitä harjoitellaan!

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)30 minuuttia
Kävely,kaupoista toiseen30 minuuttia

1. Ronja6 sanoi...

.. aina kun käyt siellä ,niin kelaa sivu alas ja klikkaa kirjaudu ulos ryhmästä ,muuten olet jäsenenä niissä kaikissa...ja siellä on aika erikoisiakin ryhmiä! Mutta tutustu kaikkeen mahdolliseen! Kun klikkaat ruokalistaa muiden siv. saat hyviä vinkkejä :D

sunnuntai 13.07.2008 klo 12:07

2. Vesipullo sanoi...

Kiitos kommentista! (: Kiva kuulla sinunkin näkökulma. Ja tervetuloa tosiaan Kalorilaskuriin, tämä on ihan mahtava paikka! Vähän aikaa kestää, kun oppii käyttämään kaikkia ominaisuuksia, mutta ilahtuupahan useamman kerran kun saa uuden ahaa-elämyksen aina

sunnuntai 13.07.2008 klo 16:03

3. Vesipullo sanoi...

Parin päivän välein. :D
Onkos siellä lomasuunnitelmia tehty, tai onko pitkäkin kesäloma? Tsemppiä päivään!


sunnuntai 13.07.2008 klo 16:06

4. Vesipullo sanoi...

Kuulostaa rennon kesäiseltä. (: Hienoa että aurinko on lomasuunnitelmissasi mukana, aina se kun ei taida niin ihan mennä.. Mekin perheen kanssa palailtiin mummolasta etuajassa kun yhtäkkiä olikin iltapäivän lämpötilat 7-10 astetta ja sadetta.

sunnuntai 13.07.2008 klo 16:25

5. Vesipullo sanoi...

Eli hyvin kesäistä siis. Sitä se on se Suomen kesä välillä, mutta toivottavasti sun loma-ajan pysyy säät parempina! (:
Eikö tuo 2g/painokilo proteiniia ole aika paljon? Olen saanut sen kuvan että se on jo reilusti. Ruksin itse tuolta kulutus-sivulta kohd


sunnuntai 13.07.2008 klo 16:26

6. Vesipullo sanoi...

An, joka laskee 1g/painokilo. Ajattelin nyt vaihtaa sen siihen 1,5g/kg, kunhan painoindeksi tipahtaisi tuosta 30,1:stä tuonne kolmenkympin alapuolelle. Jmal kirjoitti tuosta proteiininsaannista jotain tuonne keskusteluihinkin, jos vain muistaisin missä

sunnuntai 13.07.2008 klo 16:27

7. Vesipullo sanoi...

Kyseinen kirjoitus olisi. o:

sunnuntai 13.07.2008 klo 16:28

8. Taika3 sanoi...

Kiitos kommentista. En minä virallisesti ole omaishoitaja, mutta silti olen täysipäiväinen ja öinenkin hoitaja. En siis saa tukea rahallisesti siitä. En oikein tiedä, tuntuu vain velvollisuudelta hoitaa äiti. Olin ilkeä, kun noin sanoin, ymmärtämätön

sunnuntai 13.07.2008 klo 21:28

9. Taika3 sanoi...

Vanhaa ihmistä kohden. Pitäisi osata joka kerta asettua hänen asemaansa. Ei ole helppoa olla avuton ja toisten avun varassa. Kaduttaa, joten yritän jatkossa olla viisaampi. Kaikkea hyvää sinulle.

sunnuntai 13.07.2008 klo 21:30

10. Vesipullo sanoi...

Sinustahan sitten tuleekin lihaskimppu! (:

maanantai 14.07.2008 klo 00:04

[ Katso ruokalista! ]

2395 kcalPeruskulutus
+169 kcalLiikunta
2564 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
54 kcalToteutuneet pluskalorit
2064 kcalTavoite
2618 kcalSyöty (Toteutunut)
+554 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 14.07.2008

8:00
Virallinen ensimmäinen lomapäivä ja aurinko paistaa :) Ihanaa! Poika on kärttänyt rannalle, mutta vielä ei ole ollut joko aikaa tai jos olis ollut aikaa niin ei ilmaa - josko tänään...

Eilen illalla tuli vielä vähän mässättyä ja kaloreita kului, mutta silti tilanne on vielä miinuspuolella. Hyvä niin.

14.00:
Ei ainakaan vielä olla lähdetty rannalle. Olen pessyt pyykkiä (saisikohan siitä vähän liikuntapisteitä?) ja juossut viemässä niitä ulos kuivumaan ja poika leikkinyt apulaista. Olen tosin siivonnutkin rauhallisesti vähän. Kaappien siivous ja tavaroiden järjestely olis tarkoitus tehdä loman aikana. Meillä on pihakirppis tulossa elokuussa ja sinne olis kiva roudata kaikki itselle "turha" myyntiin.

Oletteko muuten huomanneet, että osasta kasvisruoasta ei tule kasviksiin kuitenkaan yhtään pisteitä? Ainakin itse huomasin, että eilinen ceasarsalaatti ei tuonut yhtään pistettä eikä myöskään HeVi-shot-juomat. Ja molemmissa on kasviksia. Tiedän kyllä että jos laittaisi erikseen kaikki esim. ceasarin ainekset niin saisi kasvikset nousemaan, mutta miksiköhän ne ei nouse, kun valittavissa on kuitenkin caesarsalaatti sellaisenaan?

18:00
No joo, poika vinkui, että tekisin kauralastuja. Nyt herrat vetää niitä napaansa ja otinhan minäkin pari :)

Joku lähetti tänne sadepilvet, piti lähteä hakemaan lakanat pois narulta. Olen ahkeroinut tämän päivän. Tuntuu ihmeelliseltä olla vaan kotona ja puuhata omia juttuja. Töissä ollut aika hektistä aikaa pidempään. Loma tuli tosi tarpeeseen.

Siivous. ( kevyttä järjestelyä jne )2 tuntia
Kotityöt ( kevyttä )1 tunti

1. Taika3 sanoi...

Onnea alkavalle lomalle. Toivotaan ihania päiviä. Niinpä, ihmisiähän sitä ollaan ja inhimillisiä tunteita on. Rakkaus kuitenkin on tärkein. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja perheellesi. Mukavaa päivää.

maanantai 14.07.2008 klo 08:54

2. Ronja6 sanoi...

Toi pihakirppis on meilläkin ollut mielessä. .mutta pitäisi saada joku toinenkin naapuri kuvioon mukaan, niin olisi mukavampaa ja saisi ihmisiä enemmän liikkeelle :D mukavaa maanantaita

maanantai 14.07.2008 klo 14:47

3. Motukka sanoi...

Oikein paljon tsemppiä sulle matkaan! :) :) :)

maanantai 14.07.2008 klo 20:58

[ Katso ruokalista! ]

2394 kcalPeruskulutus
+456 kcalLiikunta
2850 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-802 kcalToteutunut vaje
2350 kcalTavoite
2048 kcalSyöty (Toteutunut)
-302 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 15.07.2008

7:00
Huomenta! Tämähän alkaa loistavasti. 3 päivässä -1,4kg. Huimaa! Mutta tokihan tiedän miljoonasta edellisestä laihdutuskerrasta, että muutamalla eka viikolla menee helposti 2-3 kiloa/vko, kun nesteet lähtee liikkeelle ja sitten tasoittuu. Mulla tuo lähtöpainokin oli varmaan hieman yläkanttiin, kun perjantai-iltana oltiin yksillä synttäreillä ja siellä tuli mässättyä voileipäkakkua, kermakakkua ja muita herkkuja. Ei ihme, jos seuraavana aamuna on ollut paino hurjana.

Nyt on loman aikana helppo ja kiva tehdä tätä seurantaa. Eri asia sitten, miten helppoa se on, kun palaa taas töihin. Meillä ei voi eikä ehdi päivän aikana netissä pyörähtää eli ruoat tulee merkittyä vasta illalla. Nyt on helppo seurata, mitä on syönyt ja mitä on jäljellä. Mutta onhan mulla kuukausi aikaa harjoitella ennen töihin menoa.

20:00
Nyt tuli kokeiltua, muistanko kaiken syömiseni vasta illalla ja miten meni. Ihan kohtuullisesti näköjään. Käytiin Vammalassa Herra Hakkaraisen talossa retkellä. Poika tykkäsi paikasta. Vieressä oli kiva "Vanha mummula" -kahvila. Aivan ihana! Käykää ihmeessä! Kaikki leipomukset luomua ja vaikka mitä kivaa. Olis tehnyt mieli maistaa kaikkea (jos jollekin ei ole selvinnyt, niin mun kompastuskivi on pullat, kakut, leivokset, keksit jne.). Söin aivan ihanaa kaurahyvettä (enkä löytänyt sitä ruokapäiväkirjaan kunnolla, käytin raparperipiirakkaa), jonka päällä mustaherukkakermavaahtoa.

Tosin sitten kierreltiin Vammalaa jalkapatikassa, kun ei olla siellä käyty. Ja kotimaisemissa lisää kauppoja. Tosin sitten suuntana oli pojan oma mummula, kun mummu oli mukana ja siellä tuli juotua kahvit marjapiirakan kera. Mutta vain yksi pala! Ja sain hyvin estettyä itseni ottamasta mokkapaloja, joita mummu pojalle sulatti pakkasesta (mun kompastuskivi nro 1). Hyvä minä!!! :) :) :)

Kävely,kaupoista toiseen,tavaroiden kantaminen2 tuntia 30 minuuttia

1. Motukka sanoi...

Huomenta ja onnea pudotuksesta! :D itse pidän tänään ns. herkkupäivän, koska on kaikenlaista joka estää tarkan kalorinlaskennan. Kuulemma hyväkin viettää sellasta välillä :) oikein mukavaa lomanjatkoa sinulle ja tsemppiä! :) :) :)

tiistai 15.07.2008 klo 07:41

2. Hetukka sanoi...

Vallan hieno alotus, ei muuta kuin hymyssä suin eteenpäin!!

tiistai 15.07.2008 klo 07:43

3. Ronja6 sanoi...

Onnituksia mahtavasti alkaneesta projektistasi ja tsemppiä jatkoonkin :D

tiistai 15.07.2008 klo 10:05

4. Motukka sanoi...

:D

tiistai 15.07.2008 klo 11:01

5. Arganna sanoi...

Paistaa, paistaa ja lämmintä piisaa :) Fillaroidessa ainakin tuli kuuma, vaan niin kai se kesällä pitääkin tulla ;)

tiistai 15.07.2008 klo 12:06

6. Vesipullo sanoi...

Onnea, ettet jäänyt mokkapaloihin kiinni! (: Se antaa aina aiheen olla ylpeä itsestään kun onnistuu pysyttelemään (nenän edessä olevasta) herkusta kaukana, vaikka jollekin muulle voi mokkapalasta kieltäytyminen olla ihan perusjuttu. Niin hassua. :D

tiistai 15.07.2008 klo 22:23

7. Krista74 sanoi...

Kiitos, pikkuhiljaahan se tippuu! Mulla on paljon helpompi pysyä ruodussa ruokailun suhteen töissä ollessa! Lomalla menee miten sattuu kuten välillä viikonloppuisinkin :) Hyvä saavutus tuo kieltäytyminen! Se on niin vaikeeta välillä!

tiistai 15.07.2008 klo 22:30

[ Katso ruokalista! ]

2385 kcalPeruskulutus
+194 kcalLiikunta
2579 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-572 kcalToteutunut vaje
2079 kcalTavoite
2007 kcalSyöty (Toteutunut)
-72 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 16.07.2008

7:00
Jopas alkaa hirvittää kohta tuo pudotusvauhti, vaikka tiedänkin, että se on nestettä ja alkuvauhtia. Menisikin pari kiloa viikossa koko ajan, niin ei olisi "huolenhäivää". Paitsi, ettei nopeasti laihtuminenkaan ole mikään hyvä juttu!

20:00
Kuluipas päivä nopeasti. Käytiin (?) Ideaparkissa. Se on liikuntaa! Kun ravaa kaupoissa ja kanniskelee tavaroita. Poika kyllästyi puolessa välissä. Lähetettiin mies omille ostoksilleen (pelikaupat, clas ohlsson jne.) ja mentiin PiiPoohon leikkimään. Siellä oli sirkus- ja prinsessa-teemat tällä kertaa. Kiva paikka! Ja sielläkin tulee leikittyä ja liikuttua. 1,5 tuntia hurahti nopeasti.

Kauankohan lapset olis siellä, jos saisivat itse valita? Varsinkin HopLopista tuon vekaran saa olla melki väkisin kiskomassa 2 tunnin jälkeen ulos, vaikka naama helottaa punaisena ja on ihan poikki. Viimeisillä voimillaan sopertaa, että "äiti, ei mennä vielä pois! " ;) Mä ihan oikeasti tahtoisin edes puolet tuosta 4-vuotiaan energiasta. Olisin silloin joku maratoonari tai kilpapyöräilijä tms.

Leikkiminen lasten kanssa, rauhallinen1 tunti 30 minuuttia
Kävely,kaupoista toiseen1 tunti 30 minuuttia

1. Ronja6 sanoi...

Onnea-800g. .ole huoleti, se tasaantuu siitä ja pudotustahti normalisoituu! Pitkäaikaisia tuloksia ajatellen se puolikiloa viikossa on terveellistä ja kestävää painonpudotusta! Mutaa nauti noista alkupudotuksista rauhassa, ne tsemppaa sinua kyllä jatkossa :)

keskiviikko 16.07.2008 klo 08:55

2. Kirsikka69 sanoi...

Joo hieman aamulla hirvitti mennä vaa'alle, kun eilen tuli herkkujakin syötyä, mutta silti miinusta noin runsaasti. ;)

keskiviikko 16.07.2008 klo 09:01

3. Tuula sanoi...

Otat vain kaiken nyt irti noista pudotuksista :) Niin kuin Ronja tuossa mainitsi, se tasaantuu. Noista miinuksista saat hyvät tsempit jatkoon :) Mukavaa keskiviikkoa kevennyksessäsi ja jatka samaan malliin :)

keskiviikko 16.07.2008 klo 09:15

4. Piskowitch sanoi...

Kiits :D Niin jumissa jo oon tänne että näin vaunuillessakin pakko kaivaa läppäri esiin että saan kirjattua liikkumiset ja syömiset ylös. Nyt en anna piiruakaan periksi :D Tsemppiä myös sulle "naapuri" .

keskiviikko 16.07.2008 klo 13:49

5. Salvia sanoi...

Ilman muuta nauti alkutsempeistä :) Kun alkuun pääsee, niin jumipäivätkin jaksaa sitten paremmin. Onnittelut todella hienosta alusta!

keskiviikko 16.07.2008 klo 20:03

[ Katso ruokalista! ]

2376 kcalPeruskulutus
+409 kcalLiikunta
2785 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-581 kcalToteutunut vaje
2285 kcalTavoite
2204 kcalSyöty (Toteutunut)
-81 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 17.07.2008

21:00
Tämä päivä meni hieman metsään. Aamulla ehdin jo juoda ja syödäkin vähän ennen vaa'alle menoa, joten tulos oli plussaa - hitusen tosin.

Aamupäivällä kävimme torilla hakemassa pakastemansikoita ja muutenkin etsimässä tuoreita vihanneksia. Lounas vielä sujui kohtuullisesti mummulan mokkapaloista huolimatta.

Sitten ajelimme siskonpojan nimipäiville ja siellä tuli sitten maisteltua kaikenlaista eli kinkkupiirakkaa, kinuskikakkua, sipsejä (auts!) ja karkkia (alku, geisha) ja kitattua kahvia. Arvasinkin, että tämä päivä menee metsään. Eli kaloreita tuli yli kulutuksen. En kuitenkaan viitsinyt poistaa koko päivää, vaan "rehellisyys maan perii". Otetaan mukaan myös ne huonot päivät.

Nyt tuleekin sitten pieni tauko. Aamulla käyn kyllä vaa'alla ja ehdin ehkä kommentoidakin jotain. Sitten hiljenen muutamaksi päiväksi, kun lähdemme lomareissuun.

Miten muuten saatte juotua vettä riittävästi? Mä kyllä juon riittävästi päivän aikana, mutta vettä en. Sen juominen on melkoista pakkopullaa...

Kävely,kaupoista toiseen,tavaroiden kantaminen30 minuuttia

1. Krista74 sanoi...

Mulla kans meinaa vesi jäädä, mutta kun pitää koko ajan vierellään vesipulloa niin yllättäen siitä tulee huikkaa otettua! :) Mukavaa lomaa!

torstai 17.07.2008 klo 22:06

[ Katso ruokalista! ]

2380 kcalPeruskulutus
+38 kcalLiikunta
2418 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
93 kcalToteutuneet pluskalorit
1918 kcalTavoite
2511 kcalSyöty (Toteutunut)
+593 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 18.07.2008

6:00
Sen siitä saa kun eilen mässäili herkuilla ;(

Pikaisiin näkemisiin, pieni nettitauko seuraa!

[ Katso ruokalista! ]

2389 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2389 kcalToteutunut vaje
1889 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1889 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=kirsikka69