Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 13.10.2008

Nooooooouuuuuuuuuu, enää ei vaaka näyttänytkään niin kivaa lukemaa kuin eilen. NähNähNäh. Olisikohan jotain tekemistä sillä, että söin eilen vajaa 100 g sipsejä? :D Ansaitsin liikunnalla niin paljon kaloreita, että ajattelin kerrankin herkutella. Taitaa siis olla ainakin nesteitä, kun tuommoiset suolaiset herkut kerää niitä aika hyvin.

Kävin aamulla jo ennen duunia sauvakävelemässä, tällä kertaa lukema ei ollut ihan yhtä kiva kuin eilen ja toissapäivänä. Tosin lenkkikin oli melkein puolet lyhyempi, joten ihmekös se, että kaloreitakin kului puolet vähemmän.

Sykemittarilla 330 kcal36 minuuttia

1. Sofiaem sanoi...

Ah marketit kutsuu siis! Olen nyt huomannut sen että se sykevyö tsemppaa ihan kauheasti. Jotenkin on kivempi tehdä kun heti huomaa että jotain tapahtuu :D Toisaalta tämä laskuri antaa kivempiä lukuja esim. pumpista kuin oma sykevyö ;)

maanantai 13.10.2008 klo 09:52

2. Sofiaem sanoi...

Joo nyt oli kiva merkata, mutta huomenna ei tule olemaan kivaa... ;) Mutta laitoin tuon tsemppaamaan, jotta joskus oikeasti pääsen tuohon lukemaan :D

maanantai 13.10.2008 klo 10:00

[ Katso ruokalista! ]

1847 kcalPeruskulutus
+284 kcalLiikunta
2131 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-489 kcalToteutunut vaje
1631 kcalTavoite
1642 kcalSyöty (Toteutunut)
+11 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 12.10.2008

Takana tunnin sauvakävelylenkki koiran kanssa. Melkein 700 kcal kului, wau! Enää en luovu sauvoista, vaikka näytänkin niiden kanssa täysidiootilta. :)

Lisäys klo 16:07
Näemmä ruohonleikkauskin on tehokasta. Melkein puoltoista tuntia työntelin leikuria ja saldoa tuli reilu 800 kcal. Ei paha. Isosta pihasta on siis etua myös painonpudotukselle. :D

Sykemittarilla 1504 kcal2 tuntia 9 minuuttia

1. Vilandra sanoi...

Oho, onpas sulla tullut tänään huimat liikunnat! Huh, tsemppiä! :D

sunnuntai 12.10.2008 klo 20:13

[ Katso ruokalista! ]

1840 kcalPeruskulutus
+1339 kcalLiikunta
3179 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1555 kcalToteutunut vaje
2679 kcalTavoite
1624 kcalSyöty (Toteutunut)
-1055 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 11.10.2008

Oho, 600 g lähti päivässä. En meinannut aamulla silmiä uskoa, kun paino näytti tuommoista mukavaa tasalukua. Nautin tästä nyt niin kauan kuin iloa kestää, jotenkin nimittäin tuntuu, että kyllä tuo vielä takaisin pompsahtaa.

Näin eilen kaupungilla ihmisen, jota en ole nähnyt ainakaan pariin vuoteen. Me ei olla koskaan tultu juttuun ja olettaisinkin, että hän nauttisi siitä, jos kohtaisin jotain vastoinkäymisiä. Niinpä ensin turhamaiseen tapaan mietin, että voivoi, ilkkuukohan se nyt ystävilleen mun lihonneen ihan kauheasti viime näkemästä. (Tyhmää, tiedän, mutta noin ajattelin). Heti sen jälkeen tuli mieleen, että mähän olen laihtunut jo viitisen kiloa! Taidan olla jopa pikkuisen kevyempi kuin pari vuotta sitten. :)

Sykemittarilla 690 kcal1 tunti

1. Mii83 sanoi...

Onnittelut pudotuksesta...ei ne grammat enää takaisin tule, toivotaan näin!

lauantai 11.10.2008 klo 20:36

[ Katso ruokalista! ]

1843 kcalPeruskulutus
+613 kcalLiikunta
2456 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-770 kcalToteutunut vaje
1956 kcalTavoite
1686 kcalSyöty (Toteutunut)
-270 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 10.10.2008

Paino on taas hilautunut alaspäin, lalllalllaaa :) Perjantain kunniaksi ilmeisesti. Nyt odotan jo innokkaana sitä hetkeä, kun vaaka näyttää reilua 75:ttä kiloa. Tosin toki olen tuosta tämänpäiväisestäkin painosta innoissani, kivasti on ruokaremontti purrut.

Tänään kävin aamulla lenkillä nilkkapainot jaloissa, tosin sykemittari temppuili jossain vaiheessa. Hukkasi koko sykkeen puolivälissä lenkkiä! Ehkä siitä on patterit lopussa tai sitten sykevyötä pitäisi pikkuisen kiristää (se kun on siinä samassa mitassa kuin dieetin alussa ja on kroppa siitä vähän pienentynyt kuitenkin). Illalla luvassa on vielä xyclingiä, toivottavasti mittari toimii silloin paremmin.

Muoks 13:30
Olen laiska p*ska, nimittäin en saanutkaan kaveria xyclingiin, niin taitaa jäädä itseltäkin väliin. Sen sijaan ajattelin piipahtaa ostoksilla. Kyllä siinäkin kaloreita kuluu, eikös vaan? Sanokaa pliis, että joo :D

Sykemittarilla 288 kcal38 minuuttia

1. Mii83 sanoi...

Onnittelut uudesta alimmasta painosta! Voi kun toiset ovat reippaita jo heti aamusta...tai enhän mä ole reipas missään vaiheessa päivää, jos siis reippaus mitattaisiin liikuntana. Heh!

perjantai 10.10.2008 klo 10:14

[ Katso ruokalista! ]

1851 kcalPeruskulutus
+239 kcalLiikunta
2090 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1414 kcalToteutunut vaje
1590 kcalTavoite
676 kcalSyöty (Toteutunut)
-914 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 09.10.2008

Noniin, nyt paino on samoissa lukemissa kuin päivänä, jolloin vedin lounaaksi Kotzonen :) Tästä kun saisi sitä hilattua vielä alaspäin. Mun painonpudotuksesta on vielä noin puolet jäljellä, tavoitteena olisi painaa kymmenisen kiloa vähemmän kuin aloittaessani. Toki jo nyt muutoksen huomaa - esim. tänä aamuna jalkaan mahtuivat semmoiset housut, joiden kanssa ei ennen ollut toivoakaan.

Aamulenkin tein painot jaloissa, tuntui aika jännältä. Erityisesti just heränneenä oli hassu fiilis, kun jalat painoivat enemmän kuin yleensä.

Sykemittarilla 368 kcal47 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1856 kcalPeruskulutus
+307 kcalLiikunta
2163 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-589 kcalToteutunut vaje
1663 kcalTavoite
1574 kcalSyöty (Toteutunut)
-89 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 08.10.2008

Sata grammaa plussaa, ounou! Tosin ihmekös tuo, kun eilen vedin vielä illalla ämpärillisen salaattia, raejuustoa + kanaa. Järkevä setti, mutta tuskin siihen aikaan. :D Ja tuskin se Kotzonekaan kauheasti edisti mun painonpudotusta.

Tänään on taas taukopäivä kuntokeskusliikunnasta. Eilen sheikkasin tanssitunnilla ja oli superhauskaa, vaikken ihan koreografioissa mukana pysynytkään. Mut pääasia, että syke nousi ja kaloreita kului.

Koiran kanssa lenkkeily40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1857 kcalPeruskulutus
+256 kcalLiikunta
2113 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-694 kcalToteutunut vaje
1613 kcalTavoite
1419 kcalSyöty (Toteutunut)
-194 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 07.10.2008

Paino on samoissa lukemissa kuin eilen, on siis pientä jumitusta aistittavissa. Olen kyllä nyt liikkunut vähän turhan laiskasti, lähinnä vain lenkkeillut ja touhunnut kotiaskareiden parissa. Tänään luvassa on tanssia, tosin yleensä tanssipäivän jälkeen paino on hetken vähän koholla.

Muoks 12:14
Söin lounaaksi Kotzonen! Mutta se oli niiiiiiiiin hyvää :) Päätin tuon jo aamulla ja söin pienikalorisen aamiaisen :D

Sykemittarilla 827 kcal1 tunti 39 minuuttia

1. Mii83 sanoi...

Voihan sitä joskus herkutella ja varsinkin jos on suuniteltu herkuttelu, niin osaa varautua siihen muiden syömisten osalta. Mä myös tässä viime viikolla varasin itselleni subin ja söin sitten muut sen mukaan ettei ihan kamalaa tulosta tullut.

tiistai 07.10.2008 klo 23:24

[ Katso ruokalista! ]

1856 kcalPeruskulutus
+699 kcalLiikunta
2555 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-816 kcalToteutunut vaje
2055 kcalTavoite
1739 kcalSyöty (Toteutunut)
-316 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=liliath