Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 01.11.2010

Tänään tuntui, ettei aika riitä millään täyttämään päivän minimikaloreita.

Aamulla join Nutrilett-pirtelön ennen koulua, ja sillä pysyi nälkä pois ruokailuun asti. Tonnikalarisottoa joutui syödä 400g että saisi energiaa vähän enemmän. Laskin valmiiksi yötyöhön vieväni lohikiusauksen kalorit, ja vajausta jäisi silti 500kcal.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin syömään 100g tummaa suklaata, että saan vähällä määrällä kalorit "täyteen".

Tuntuu ihan tyhmältä väkisin mättää ruokaa, kun miettii mistä kaikki kilot on alunperin tullut ;)

[ Katso ruokalista! ]

2413 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1083 kcalToteutunut vaje
1413 kcalTavoite
1330 kcalSyöty (Toteutunut)
-83 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 02.11.2010

Tänään oli helppo päätös vetäistä ruoaksi puolikas perhepizza, koska kello oli jo niin paljon (17) ja vasta 100kcal syötynä (Nutrilett aamulla). Olinkin pizzasta sitten niin ähkynä, että otin yöksi mukaan kaksi keitettyä munaa, joilla pärjäsi sitten läpi yön :) Ei nyt niin terveellinen päivä, mutta tarviiiko sitä aina olla...

[ Katso ruokalista! ]

2420 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1053 kcalToteutunut vaje
1420 kcalTavoite
1367 kcalSyöty (Toteutunut)
-53 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 03.11.2010

Tänään tein yötyön jälkeen (klo 6) perheelle aamupalaa, enkä voinut vastustaa maksamakkaraa ruisleivän päällä. Mutta siitä olen tyytyväinen itseeni, että jätin syömisen yhteen siivuun. Nyt vasta alkaa nälkä tuntua, (klo 14:30) jos ottais yhen pirtelön tähän väliin. Sitten jaksaiskin odottaa ruokaa, ajattelin syödä tonnikalarisottoa ja säästää kaloreita jättisalaattia varten illaksi :)

[ Katso ruokalista! ]

2410 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-987 kcalToteutunut vaje
1410 kcalTavoite
1423 kcalSyöty (Toteutunut)
+13 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 04.11.2010

Tänään muutin "kaloritavotetta", kun vaihdoin työnkuvan kohtalaisesta kevyeksi. Edelleen -1000 kcal tavoite, mutta silti yli 200 kcal vähemmän. Ja nyt tuntuu ettei saa syödä mitään... Ehkä sitä tähänkin tottuu, ja katsoo sitten kevyempiä iltaploja pakastepizzojen sijasta :)

Vähän ylittyi (150kcal) tuo tavoite, kun "piti" ottaa itsekin riisiä kun maustoin sen niin hyväksi. 100g sitä otin, ja siitä se ylitys sitten tulikin... Nyt on kauhean huono omatunto, niinku olis tehny isompaakin syntiä ja ärsyttää!

Lisäys: Sain itsestäni irti puolisen tuntia WiiFitillä, nyt ylitys jäi vain 15 kcal:iin. Jee :)

Voimistelu, rauhallinen30 minuuttia

1. Vinnienna sanoi...

Hmm pienenpi pala sitä pitsaa niin riisiä olisi mahtunut aika paljonkin enenpi.

Mutta kovasti tsemppiä. ite aiemmin 20 kiloa täällä laihistelin ja nyt menossa toinen 10 kilon rutistus ja tää kyllä toimii.


perjantai 05.11.2010 klo 06:25

[ Katso ruokalista! ]

2216 kcalPeruskulutus
+108 kcalLiikunta
2324 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-985 kcalToteutunut vaje
1324 kcalTavoite
1339 kcalSyöty (Toteutunut)
+15 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 05.11.2010

Heittelee mun paino 0.5kg/pvä. Ei saisi joka päivä käydä puntarilla, mutta olen kaikki-mulle-heti -tyyppiä :)

Tänään en varmaankaan saa syötyä kaikkia kaloreita, mutta tuskin keho uudestaan menee säästöliekille jos päivän syö vähän. Oon tähän mennessä syönyt yhden nutri-patukan, ja otin riisiä ja lihapullaa evääksi.

"Onneksi" työkaveri tarjosi munkkia, tällä kertaa ei tarvinnut kieltäytyä ;) Nuo jäljellä olevat kalorit vois käyttää vaikka maksamakkaraleipään...

1. Vinnienna sanoi...

Vauhtiin kun pääsee niin laihtuminen on aika helppoa lopunperin.. ite katselen että viikon keskiarvovaje olisi se haluamani, päivittäinen heittely ei niin haittaa.

perjantai 05.11.2010 klo 13:55

2. Vikki83 sanoi...

Joku heitti jollain foorumilla linkin, jossa oli tollasta juttua säästöliekistä Siirry sivulle!
Elä tässä nyt näitten kanssa. :D


lauantai 06.11.2010 klo 08:28

[ Katso ruokalista! ]

2210 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-915 kcalToteutunut vaje
1210 kcalTavoite
1295 kcalSyöty (Toteutunut)
+85 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 06.11.2010

Huomasimpas tuossa aamukahvia juodessani, että on ollut kolme päivää ummetusta. Ja nyt on ollut maha tosi kipeä... Kieltämättä on tullut kuituja syötyä liian vähän, nyt kun selaa niitä taaksepäin.

Tämän päiväisen punnituksen mukaan olisi vain 1,5kg matkaa ensimmäiseeen välitavoitteeseen. Kaksi viikkoa aikaa, olen ottanut syntymäpäiväni eräpäiväksi. Pitänee alkaa jo miettia palkintoa/lahjaa, kun näyttää pahasti siltä että vihdoinkin saavutan jonkun laihtumistavoitteen :)

Ja nyt se pahin kompastuskivi, ALKOHOLI. Tiedän ettei pitäisi, mutta on kiva v-loppuna illalla ottaa muutama siideri ja laulaa SingStaria... Mutta, pitää sitä toisaalta kivaakin olla ja niinkun Patrik Borg sanoo, se merkitsee mitä syö kuutena päivänä viikossa! ;)

[ Katso ruokalista! ]

2199 kcalKokonaiskulutus
-999 kcalTavoitevaje
-1019 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
1180 kcalSyöty (Toteutunut)
-20 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 07.11.2010

Tuli sitten tälle päivälle merkinnäksi eilen yöllä juotu viimeinen siideri ja iltapala. Eilen oli jäänyt 300 kcal vajaaksi, niin siirsin kuitenkin ne sinne päivälle, koska sinnehän ne periaatteessa kuuluukin.

Isäntä on nyt kokkaillut, kun oon iltavuoroissa. Yöllä tuli sit otettua jäänyttä ruokaa, olipas vain perus makaroni ja jauhelihakastike hyvää! :)

Tein tänään koko perheelle ruoaksi pizzaa :9 Punnitsin omat ainekseni, ja kauhistuin. Tosi vähän täytettä ja silti kamalasti kaloreita. Ja oikeasti järkytyin pelkän pizzapohjan kalorimäärästä! Onneksi täällä saa tehtyä omia reseptejä, josta saa yhden annoksen kalorit. Kun en jaksanut koko pizzaa syödä, sai ilman punnitsemista syömäni kalorit.

128 kcal jäi yötyön evästä varten, ei ihan riittänyt. Mutten usko että +11 kcal on vakava rikkomus ;) Eväänä maksamakkara leipä ja Piltti mustikkasose.

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2200 kcalPeruskulutus
+53 kcalLiikunta
2253 kcalKokonaiskulutus
-998 kcalTavoitevaje
-987 kcalToteutunut vaje
1255 kcalTavoite
1266 kcalSyöty (Toteutunut)
+11 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=mustikka82