Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 08.03.2011

Tästä se alkaa! =)

[ Katso ruokalista! ]

1939 kcalPeruskulutus
+469 kcalLiikunta
2408 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1477 kcalToteutunut vaje
1908 kcalTavoite
931 kcalSyöty (Toteutunut)
-977 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 09.03.2011

Eilen ti 8.3 Illalla rekistöröidyin Kalorilaskuri. fi sivuille. Olen tähän joskus vuosia sitten liittynyt jo, mutta tämähän on muuttunut ihan hirveästi. Uusia taulukoita ja kaavioita ja vaikka mitä tullut yllin kyllin! Tutustuminenkin vie oman aikansa.

Haen tältä 2 viikkon kokeilujaksolta laihdutukseeni taas uutta potkua!
Olen ma 3.1 laihduttanut ja helmikuun lopussa iski vähän kisaväsymys!

Jos tämä toisi tullessaan uutta virtaa!

Aloitus paino oli tammikuun alussa 102,4kg, tiedän törkeän paljon!!! Tänä aamuna vaaka näytti 94,8kg.
Olen aina ollut lihava ja paino oli viime heinäkuussa yli 110kg! Vyötärö olisilloin 113cm ja olin kuin raskaana!

Nyt vyötärön mitta pyörii 92-93cm tietämillä. 1.3 se oli 106cm.

Pakko vielä laittaa, ei tämä laihdutus helppoa ole, ihan työstä käy =)


Ilta meni treeneissä, salia&uimahallia. Olo on sen mukainenkin. Eli aika reporanka olo =)
Hyvä olo silti, olen löytänyt liikunnan ilon! Mutta kun treenaa kovin pitää syödäkkin kunnolla. Hain subin illalla, ne on loppujen lopuksi ihan hyvää syötävää, proteiinia ja hyviä hiilarieta ja leipäkin on täysjyvää. Pitää vaan katsoa ettei laita väliin mitään jytyjä kastikkeita ja jättää juuston pois! Subin sivuilla löytyy hyvä ravintolaine taulukko. Kannattaa katsoa!

Ilta syömisistä, onko kukaan huomannut, että kun illalla pääsee kotiin ja syö ruoan treenien jälkeen on kello aika paljon? Aamulla kun käyt vaalla saattaa se näyttää vaikka mitä, juuri sen takia koska mulla on ainakin vähän laiskanpulska aineenvaihdunta iltasella/yöllä! Jos vekkari herättää aamu 6, niin ei taida muutenkaan koko nainen olla vielä hereillä!

Huomenna olisi vapaa päivä, nukun vähän pidempään, ehkä lähden aamulla kunnon hikilenkille tai uimaan. Katsotaan mitkä on huomenna fiilarit, toisaalta voisi lähteä kaverin kanssa ulkoilemaan =)

Olen yrittänyt liikkua runsaasti, käytän www. heiaheia. com palvelua myös. Liikun 7-10h viikossa.

1. Kicka74 sanoi...

Heippa, kiva kun olet täällä. Uskallan olla eri mieltä tuosta laihduttamisesta. Kyllä se vaan on ihan helppoa. Kaikki on kiinni korvien välistä ;) Tsemppiä, kesään mennessä ehtii jo komeisiin pudotuksiin.

keskiviikko 09.03.2011 klo 11:10

2. Sachiel sanoi...

Tervetuloa ja tsemiä! :)

keskiviikko 09.03.2011 klo 22:04

[ Katso ruokalista! ]

1938 kcalPeruskulutus
+919 kcalLiikunta
2857 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1365 kcalToteutunut vaje
2357 kcalTavoite
1492 kcalSyöty (Toteutunut)
-865 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 10.03.2011

Eilinen urheilu painaa vähän päällä ja sitä edellisen päivän punttitreeni, vapaa päivä aamu alkoi ankeasti varpaiden palelulla. Olin unohtanut sulkea makkarin tuuletus ikkunan illalla, syytän tästä väsymystä, olin treenien jälkeen eilen aivan kuitti ja kun pääsin sänkyyn asti olin kanttu vei samantien!

Mitäs tänään?

Paino nousi eilisesä 100g, ehkä se oli se että söin niin tuhdin aterian ennen nukkumaan menoa?
Vaikka syön vaje kaloreita aika hurjasti paino ei lähde vaan kiitämään alaspäin!

No tällä mennään ja en anna tämän haitata.

Mikä on hyvä tahti tiputtaa kaloreita?
Tammikuun lopussa painoin n. 98-97kg, sen jälkeen painon putoaminen on hidastunut, Apua jotakin teen väärin jos 1,5kk on lähtenyt vaan 3-4kg.
En kyllä tajuu mitä?

Okeih, jos puoli kiloa lähtee per viikko toi mätsää.. ja kaikkeen pudotukseen pitää olla tyytyväinen, haluisin vaan kaiken heti ja nyt mutta ei tää elintasoläski lähde kulumalla, tässä joutuu katsomaan mitä suuhunsa laittaa ja liikkumalla hullun lailla!

Cloudy tuossa kirjoitteli että oikeaan tahtiin mennään, tuntuu vaan kun 3 kk on vedetty tätä hullunmyllyä niin tuloksiakin näkyisi enemmän. No näkyyhän sitä mutta itse ei ihan aina sitä huomaa. Onhan mun kuntokin kasvanut ihan huimasti! Mikä on oikeesti tosi mahtavaa. Ei tarvitse kävellessä puhkua ja puhallella, niinkuin ennen.

Vapaa päivä jatkuu.. aurinkokin alkoi paistamaan, mutta lähdin ystävälle kahville. .ja en ottanut omeanpiirakkaa, itse asiassa ei tehnyt edes tiukkaa!

Muylipatukka kitaa kohden ja sitten voisi antaa fecebookille hetkisen, tekis mieli lähtee uimaan tai lenkille tai jotakin..

Iltapäivällä iski kauhea hedari joka vei kaikki voimat, mistä sellanenkin nyt tuli!

No lähdin alkuillasta kaupalle ja päätin vokkaa naudanliha wokkia! Luoja tuli hyvää!
Paistoin naudan suikaleita&sieniä ja maustoin hyvin mustapippurilla, soijalla ja paprikamausteella ja lisäsin vähän chiliä, sitten wokkasin wokkivihanneksia ja lisäsin itse tuoretta parsakaalia, porkkanaa. .rousk rousk vaan =) Ja lopuksi katsoin mausteet hyvin ja vielä sekaan cashew pähkinöitä. Niin terveellistä ja hyvää.. lisäksi söin ruoan kanssa raejuustoa.

Päivän kaloreita on edelleen jäljellä, kuten on näköjään jäännyt joka pv. Tiedä sitten onko se hyvä juttu.

Ostin muuten luumuja, ne tekee hyvää vatsalle ja suolistolle ja maistuu herkullisille, olen aika ajoin syönnyt niitä aamuisin. Syön normaalisti aamulla puuroa joten ne on olleet hyvä kuidun ja verensokerin nostaja aamuisin!

Käyttääkö kukana muuten mitään antisalt juttuja? Tai muita luonnotuotteita?
Mulla on noita anti salt tabletteja: magnesiumia ja kalsiumia sisältäviä. Yritän olla tarkkana suolan syönnin kanssa.

1. Cloudy sanoi...

Niinhän sen kuuluu ollakin, et lähtee n. 500g / vko, jos pidät -500kcal vajeen. Alussa paino tippuu nopeemmin kun lähtee nesteet jne. Ihan aikataulussa sä tuut, nälkä vaan kasvaa syödessä ja tottakai haluis laihtua nopeasti! 500g / vko on hyvä tahti,

torstai 10.03.2011 klo 11:45

2. Cloudy sanoi...

Tippuu enempikin sit sieltä läskistä mistä pitää ja vähempi lihaksista. Nopeemmalla tahdilla kuihduttaa enempi lihastakin.

torstai 10.03.2011 klo 11:46

[ Katso ruokalista! ]

1939 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-936 kcalToteutunut vaje
1439 kcalTavoite
1003 kcalSyöty (Toteutunut)
-436 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 11.03.2011

Wuhuu, pieni edistys askel taas saavutettu! Eli paino pudonnut pikkasen. Pitää olla iloinen edes pienistä pudotuksista, kun tuntuu että mulla tuo paino lähtee niin tahmeesti.

Heräsin tänä aamuna ennen vekkari herätystä ja suljin sen, tyytyväisenä suljin silmäni hetkeksi ja HUPS, heräsin pommiin nukkuneena! En pahasti, mutta kotona jäi aamupala syömättä. Otin työhön mukan luumuja ja hedelmiä ja tänään pitää nauttia lisää nesteitä, jotta jaksaa vetää perjantai päivän läpi kunnialla!

Tarkoitus olisi lähteä suoraan töistäs salille, oikeen ootan sitä, luin kavereiden facebook tekstejä ja muutama oli menossa uimaan.. oih se oiskin kiva tapa aloittaa työaamu, kun mennä vesijumppaan tai uimaan. Ehkä mulla on joskus sellanen vapaus työssäni, että se olisi mahdollista!

Mukavasti mennyt työpv, aika vierähtänyt urakalla, nälkäkään ei ole vaivannut, vaikka jäi aamupuuro syömättä.

Olen seurannut BBC:ltä Japanin maanjäristyksen tuhoja ja kiitän onneamme, että suomessa ei näitä satu!

Töiden jälkeen kävelin orastavassa auringonpaisteessa salille, poljin fillaria ja sen jälkeen päätin mennä juoksumatolle, vedin aika kovaa 8min ja olin sen jälkeen pyörtyä, lähdin huohottaen pukuhuoneeseen ja himaa kohden, rakas mieheni oli kokkaillut kevyt jauhelihapullia, wokkia, salattia ja röstipottuja, mutta otin sitä vaan palasen =) Oli muuten hyvää!


Olen luonteeltani hedonisti, rakastan hyvää ruokaa ja viiniä ja kaikenlaista muutakin, paljon muutakin. Miten hedonistiksi muuten tullaan.. laiskuutta ja mielihyvän hakua?

No nyt on uusi aikakausi. Mutta onko tämä pysyvä ratkaisu? Miten ihminen voi yhtäkkiä vaan päättää että nyt vaihdan kelkan suuntaa?

Lopetin 5 vuotta sitten tupakan polton, en käyttänyt mitään tukituotteita ja olin röökannut pienen ikäni silloin, olin ylpeä lopetuksesta ja päätöksestä ja siitä että olen pysynyt päätöksessäni. Enkä aio ikinä polttaakaan. Mikään maailmassa ei ole minua vielä siihen ajanut, vaikka on tapahtunut niin hyvää kun pahaakin.

Ehkä nyt on se aika ja pystyn myös laihduttamaan ja elämään loppu elämäni terveellisesti?

Olenko sitten onnellinen?

1. Guineapig sanoi...

Juu, pitää laittaa taas soijaa, vaikka proteiinia siinä ei olekaan yhtä paljon kuin lihassa. Olin 15-vuotta kasvissyöjä ja aloitin lihan juuri proteiinin sekä lisääntyneiden ruokavaliorajoitteiden takia uudestaan.

perjantai 11.03.2011 klo 08:37

2. Guineapig sanoi...

Aterioilla tulee kivasti protskuja, mutta välipaloiksi kaipaan niitä lisää. Raejuustoa menee purkki päivässä, maustamaton soijajugurtti on minusta kamalan pahaa. Mitähän sitä keksisi, kun en halua sokeria enkä lisäaineita...

perjantai 11.03.2011 klo 08:43

3. Guineapig sanoi...

Toi parsakaali oli mulle uusi juttu, tai en yhtään muistanut että siinäkin ois proteiinia. Pähkinöitä on tullutkin nopsittua, tosin ei nyt pitkään aikaan. Hyvä kun muistutit.

perjantai 11.03.2011 klo 17:31

4. Aino64 sanoi...

Kiitos, kiitos :) Maaginen raja ei vielä minulla alittunut. Tosin tuo pahin maaginen raja (100 kg) tuli jo n. vuosi sitten rikottua, mutta kauan on saanut tavoitella tätä reippaan painonlaskun kautta...viime juhannuksen jälkeen on ollut tosi nihkeetä tämä

perjantai 11.03.2011 klo 20:21

5. Aino64 sanoi...

Projektin kanssa. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa meni loppu vuodesta alas päin tuo paino ja välillä nousten. Vuoden alussa alkanut GFG on ollut innoittaja ja painonlaskun kannalta ratkaiseva. Siis olen taas GFG-kuurilla...enkä tiedä kauanko, mutta

perjantai 11.03.2011 klo 20:23

6. Aino64 sanoi...

Niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja sitten soveltaen , sen toimiessa runkona.
Sinulle oikeita ratkaisuja elämäntapa muutokseen ja onnistumisia. .elämäntapamuutoksiahan painonpudotus vaatii ja sen pudotetun painon pois pitäminen.


perjantai 11.03.2011 klo 20:27

7. Aino64 sanoi...

Entisenä nikotinistina onnittelen, että olet ilman apuneuvoja pysynyt tupakasta erossa. Mulla vielä nikotiini on mukana, mutta ei tupakkana ;) Mutta pääasia, että en saa niitä 2000 muuta myrkkyä ja enkä mahdollisesti sairasta ikinä COPD:tä, joka on

perjantai 11.03.2011 klo 20:28

8. Aino64 sanoi...

Vihoviimeinen tauti, jota näen joka päivä työssäni. Se vie ihmisen kohti loppua tukehduttaen.
Tsemppiä sinulle :) Ollaan "kuulolla" :)


perjantai 11.03.2011 klo 20:29

9. Guineapig sanoi...

Kiitos, pitääpä kokeilla reseptejä ;) Erityisesti pähkinän ja parsakaalin liitto uteloittaa, vaikka toki olenkin parsakaalia elämässäni käyttänyt melko paljon. Viesteistäsi jää muuten loppuosat pois, kun ne ylittävät merkkimäärät.

perjantai 11.03.2011 klo 21:41

[ Katso ruokalista! ]

1934 kcalPeruskulutus
+322 kcalLiikunta
2256 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1050 kcalToteutunut vaje
1756 kcalTavoite
1206 kcalSyöty (Toteutunut)
-550 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 12.03.2011

MItä!? Vaaka oli tasan 94 tänä aamuna, wou.. sen on pakko ollavaan nestet vajautta tms. apua, 94!! JEEE

Heti alkaa kelailemaan että tässä on joku mutta, kohta paino pomahtaa ylös taas! Puoli kiloa lähti. No tässä on reuhdohtukkin joka suuntaan ja syöty terveellisesti. Kiitos siitä seisoo tässä!

Tänään olisi tarkoitus lähteä katselemaan ja ajamaan muutama auto. Jos löytyisi uusi kesäksi.
Kauppa reissu, lotto, kavereilla piipahdus ja sitten salille ja ehkä uimaan&saunaan. Illalla kunnon ruokaa ja oleilua.
Mieheni haluaisi pitkästä aikaan avata tänään viini pullon, minä vähän toppuutelin, koska en haluisi ylimääräisiä kaloreita. Viime kerta oli uuden vuoden aattona.

Ehkä kuitenkin lasillinen?

Olen pitänyt lauanataita aina ns. karkkipäivänä, en kyllä syö karkkia, mutta annan mieliteolle valtaa ja syön mitä haluan, mutta kunnon ruokaa. Pizzaa en vetele.

Miten sinulla menee tänään?


Autot tuli katsottua ja koeajettua ja unelma löytyi, mitään pahaa sanottavaa ei ole, paitsi hinta! Muutaman tonnin kun saisi taikomalla pois! Mutta ei ne niin vaan taida kadota, kuten ei kilotkaan!

Valmis lohikeitto meni välipalaksi/myöhäiseksi lounaaksi. Yleensä valmistan ruoan itse.

Illaksi teen katkarapu wokkia johon laitan runsaasti kasviksia, lime-katkarapua, pähkinää ja ananasta! Lisäksi syön vain la leipää, jos yön, eli vaasan jyvärouheet on minun lempparini tällä hetkelä, paahdettuan ne on todella hyviä!
Rousk rousk =)

Aurinko koettaa alkaa paistaa, täällä vaan kävelytie on ihan surkeassa kunnossa, joten ulkoilun taidan jättää huomiselle, lähden kuitenkin salille ja uimaan iltasella!


Nukutiin illalla parin tunnin unoset, kyllä maitto, sen päälle lähdettiin salille, luulin että la illalla sielä ei olisi ketään paikalla, mutta yllättävän paljon oli porukkaa!

Olen ollut tänään hiukan ruokahaluton, tiedä sitten miksi.. äskön vasta kokkailin illan ruoan.. löysin ihanan, jälkkärin: Ehrmann Grand Dessert vanukkaan.. aahh.. en ole suklaata syönnyt sitten joulun! Tässä pitäisi olla vaan n. 120 kaloria! Ja päivän vajekkaan ei mene yli!


Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan! Ainakin aurinkoa luvattu =)

1. Eevavi sanoi...

JKiitos onnitteluista! Mulla paino voi heitellä kiloilla vuorokaudessa nesteistä riippuen. Vasta pitkän aikavälin käyrä näyttää todellisuuden, joten malttia ;) Onnea autokaupoille. Ja minullahan menee ihan kivasti, kiitos kysymästä :)

lauantai 12.03.2011 klo 10:21

2. Raejuusto sanoi...

Onnea painon tippumisesta! Lasillinen viiniä on sitä luksusta, jota välillä kaipaa ja tarvitsee, ei laihdutus siihen kaadu, kunhan sitä ei harrasta joka päivä tai ota kolmea lasillista lisää. :)

lauantai 12.03.2011 klo 11:55

3. Raejuusto sanoi...

Minun pitäisi kyllä syödä enemmän proteiineja ja tappelenkin joka päivä nostaakseni niiden saantia hiukan. En uskalla edes ajatella miten vähän mahdoin saada niitä ennen kuin liityin tänne ja rupesin kiinnittämään asiaan huomiota. O_O

lauantai 12.03.2011 klo 11:56

4. Raejuusto sanoi...

Samoin veden juontia pitäisi harrastaa enemmän. Mihinkään Light-juomiin en koske pitkällä tikullakaan, saan keinomakeutuksesta migreenin. Teetä kyllä kuluu ihan kiitettäviä määriä. Jee tänään teen fetakalaa! <3

lauantai 12.03.2011 klo 11:58

[ Katso ruokalista! ]

1929 kcalPeruskulutus
+438 kcalLiikunta
2367 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1265 kcalToteutunut vaje
1867 kcalTavoite
1102 kcalSyöty (Toteutunut)
-765 kcalTavoitteesta
18 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 13.03.2011

Hyvää sunnuntaita kaikille! Aurinko ei vielä paista, heräsimme harmaaseen aamuun ja nukuin hyvin levottomasti, näin pahoja unia - voisikohan liian myöhäisellä treenillä ja ruoalla olla tässä asiansa? Yleensä pyrin syömään paljon aikaisemmin, nyt ruokailu meni eurooppalaisittain myöhäiseksi dinneriksi, eli söin vasta klo 22 jälkeen!

Olen edellä aikataulustani!
Se on ihan tämän kalorilaskurin ansiota! Olin sanonut olevani -10 kg maaliskuun lopussa su 27.3, siihen on vielä 2 viikkoa ja 1kg uupuu tästä! Aika makeeta! Väkisin laittaa hymyilyttämään! Mukavaa että välillä paino tippuukin, kunnes se alkaa taas junnaamaan!

Olen muuten huomannut että vapaalla tai vkl:sin minun on helpompi noudattaa ruokavaliotani ja katsoa mitä syön, arkena syön aika lailla samoja ruokia ja juomia. Vkl:sin vaihtelevammin mikä on hyvä asia. Tosin arjen rutiinikin on hyvä, sillä olen tähän asti pärjännyt!

Odotan oikein kun kevät saapuu Suomeen, alkaa saamaan suomalaisia kasviksia ja marjoja, tähän tosin menee vielä tovi! Vaikka perunaa en juuri syö niin lähi kaupassamme oli jo Israelilaisia varhaisperunoita, jotka näytti pikkuisille suomalaisille uusille potuille =)

Kalorilaskurin keräämät tiedot vrk:den aikana syödystä ruoasta ja niiden ravintoarvoista on kyllä näppärä, pystyt hyvin seuraamaan mistä saat enemmän hiilaria ja mistä oletkin saannut enemmän rasvaa kun odotit! Näppärä vekotin kyllä! Näyttää sille että joudun varmasti ottamaan 2 viikon kokeiluni jälkeen uuden jakson, pituutta en vielä tiedä! Näen tämän kalorilaskurin tuovan laihdutukseeni vain positiivisia asioita. Varsinkin kun olen aika tarkka.

Päivä mennyt vauhdilla! Pistettiin siivoten ja sen päälle jäin tuijottamaan telkkaa, jotakin hömppää.. ulos lähtö venyi ja venyi, lopulta lähdin tuonne harmaaseen keliin kävelylle, että mua ottaa päähän toi loska ja osittain jäässä olevat kävelytiet ja sitten on vielä se tosipehmee lumi. .no tunti tuli tarvottua ja sen jälkeen tulin hakemaan kotoa valmiiksi pakatun laukun missä oli uimahalli kamat. .mies katseli jotain digiboxin leffaa ja jäin sen loppua tuijottamaan.. istuin nojatuolissa varmaan puolituntia pipo päässä ja lenkkarit jalassa.. kuten huomaatte olin tosi..'energinen'.. no hallille päästyä huomasin että vesijuoksijoita oli taas sellainen lauma vedessä että, ihmeekseni suurin osa häipyi pian ja jäin yksin polkemaan, vaihtelin pariin otteesen vyötäkin kun tuntui ettei löytynyt oikeen hyvää.
Onko sinulla hallilla oma vyö käytössä?
Löysin lopulta hyvän ja koitin painaa merkin muistiin.. jokin energy jotakin se oli.. en enään muista =D

Juoksin ja uin ja saunoin, nyt on mehyt viety ja pitäisi alkaa kokkailemaan.. teen katkiswokkia ja ostin illaksi taas light pommacia, se on herkkuani!

Huomenna ollaan taas arjessa! Ensi viikolla pitäisi jaksaa urheilla, katsoa mitä syön, tehdä terveellisä valintoja kaupassa, tiistaina odotan lähettiä illasta, ostin miehelleni fillarin syntymäpäivä lahjaksi se tulee tiistaina. Jemmaan sen varastoon ja se odottaa siellä loppukuuta! Taka-ajatuksena tässä oli että saan hänet keväällä kanssani fillari retkelle! Yhdessä on mukava lähteä lenkille, juomapullot mukaan ja pankkikortti, matkan varrella voi mennä jäätelölle vaikkapa vanhaankaupunkiin tai polkea keskustaan asti kaivariin. Kaikki on mahdollista =)

1. Phinky sanoi...

No se on kyllä niin nirso että ei onnistu. :D Ruokavalio koostuu lähinnä spagetista, muusista ja kalapuikoista tai ranskiksista. :D Onneks ei itellä enää tee tollasia ruokia mieli, ainoostaan karkit kyl kolkuttelee jos niitä kaapissa on. Oonki luovuttanu

sunnuntai 13.03.2011 klo 11:19

2. Phinky sanoi...

Sen suhteen, syököön ja tehköön se sit omat ruokasa ja minä omani. Tuota wokkia pitää kyl kokeilla itelle. :)

sunnuntai 13.03.2011 klo 11:20

3. Aino64 sanoi...

Ota vaan uusi jakso KL:a :D Se kannattaa! Munkin pitää ihan kohta taas maksaa vuodeksi eteenpäin. .ei täältä voi olla pois :D
Muuten kotimaisista vihanneksista puheenollen; just istutettiin tyttären kanssa coktailtomaatin ja basilikan siemenet multaan :)


sunnuntai 13.03.2011 klo 12:34

4. Maissi28 sanoi...

Heippa!
Kyselit pitsapohjaohjetta! Täytyy ensinnäkin sanoa, että se eilinen pitsani oli lopultakin aika kaukana kevytversiosta, tuli ladattua niin monenlaista täytettä., juustona käytin valion 17% pitsajuustoa, joka oli minusta ihan hyvää eikä mennyt..


sunnuntai 13.03.2011 klo 13:44

5. Maissi28 sanoi...

..kuivaksi! Ohje, jolla tein: 2dl vettä, 2tl kuivahiivaa, n. 3dl vehnäjauhoja, n. 1,5dl grahamjauhoja (myllynparas), 0,5tl suolaa, 1rkl öljyä. Annoin kohota 2-kertaiseksi (n.40min?). Suht paksu pohja, pannupitsamainen. Ja kalorit koko pohja 1290 Kcal eli

sunnuntai 13.03.2011 klo 13:48

6. Maissi28 sanoi...

..kun jaon 9:n osaan niin 144Kcal per pala. Siihen sitten lataat kevyitä täytteitä (toisin kuin minä! ) niin ei paha!? :) Seuraavaksi ajattelin kokeilla lisätä grahamjauhoja ja vähentää vehnäjauhoja entisestään. Tsemppiä sulle! :)

sunnuntai 13.03.2011 klo 13:51

7. Raejuusto sanoi...

Minä olen tykännyt Laskurista kanssa, muutama viikko sitten aloitin täällä vasta mutta ostin aikaa heti puoleksi vuodeksi. Tosi kätevää kun näkee oikeasti mitä on tullut syötyä.

sunnuntai 13.03.2011 klo 14:03

8. Raejuusto sanoi...

Heh kai tätä kroppaa voisi kurvikkaaksikin sanoa, tai sitten vaan isoperseiseksi... Jumppaa ja kävelyä vaan lisää, kai se siitä. Pyöräilyä en jostain syystä voi sietää enkä siten edes omista fillaria tällä hetkellä.

sunnuntai 13.03.2011 klo 14:05

[ Katso ruokalista! ]

1923 kcalPeruskulutus
+890 kcalLiikunta
2813 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1613 kcalToteutunut vaje
2313 kcalTavoite
1200 kcalSyöty (Toteutunut)
-1113 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 14.03.2011

Paino nousi että Humps, eilinen kovat treenit keräs nestettä, jalkalihaksia särki vielä myöhään illalla ja muutenkin kolotti joka paikkaa. Pötsi täynnä sapuskaa, söin ruoan vasta puol 8 maissa illalla.. hormonit ja maanantai väsymys päällä niin että silmät vuotaa kun haukottelee, 5h yöunilla ei pitäisi maanantaita aloittaa! Apua kuulostaa kauheelle aamulle! Ehkä tää onkin!?

Tällä mennään tää pv, huomenna on taas paremmin, mulla nimittäin on vapaa päivä =) Levon merkitys on muuten hyvin suuri myös laihdutuksessa. Olen itse huomannut että välillä pitää pysähtyä, hyvät ja pitkät yöunet takaavat myös tasaisen painon pudotuksen. Kiire stressi myös lihottaa.

Tänään minulla on myös jonkinlainen lepo pv liikunnasta, sillä aattelin mennä nukkumaan päiväunet kun pääsen kotiin, miehelle vielä iltaviikko niin kukaan ei ole minua häiritsemässä. Illalla menen jaloittelemaan jos jaksan.

Tänään levätään!

Tunnetteko ikinä laihdutuskateutta?
Lueskelin tuossa ystävieni facebook tatuksia joku mainitsee lähtevänäs uimaan toinen lenkille tms.. tuleeko teille ikinä kaiverrusta, että hitsi pitäs olla parempi? Jaksaa kauemmin, olla aktiivisempi, laihduttaa enemmän.. tms?


Tänään on ruoka maistunut, tuntuu ihan että olen ollut oikea ruoka addikti, jääkaapin ovi on käynnyt tiheään!
Olen turpea kuin tomaatti ja huomenna vaaka huutaa hoosiannaa! En jaksa kerta kaikkiaan edes lähteä lenkille tänään.. Ehkä maanantai väsymys iski kerta kaikkiaan!

Huomenna päivä uus!

1. Benja sanoi...

Moikka! Nyt vasta huomasin kommenttis! :) En tee yötyötä, enkä syö kaikkia kaloreita päivällä. Merkkaan vaan päivän kalorit aina jo siinä vaiheessa päivää kun tiedän suunnilleen mitä aion päivän aikana syödä. Ainoastaan aamupala menee oikeaan aikaan kalen

maanantai 14.03.2011 klo 15:36

2. Benja sanoi...

Teriin. Muut ajat siis eivät pidä paikkaansa millään lailla =D Syön siis 6.00-21.30 välillä 5 krt päivässä 3-4 tunnin välein.

maanantai 14.03.2011 klo 15:38

3. Benja sanoi...

En millään jaksa muutaman tunnin välein käydä merkkaamassa syömisiäni, niin helpompaa ku vetäsee kaikki ruutuun kerralla. :) Voi tietysti näyttää aika hullulta.. Muija syö ku hevonen kerran-kaks kertaa päivässä =D

maanantai 14.03.2011 klo 15:47

4. Benja sanoi...

Hei, opin käyttämään kalorilaskuria.. ;) Huomasin vasta nyt että vaikka merkkaan kaiken ruuan kerralla voin valita aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. :) Nyt ei näytä päivän ruuat enää niin hullulta. :) Oli vaan pakko tulla kertoo.. ;)

tiistai 15.03.2011 klo 06:57

[ Katso ruokalista! ]

1928 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-316 kcalToteutunut vaje
1428 kcalTavoite
1612 kcalSyöty (Toteutunut)
+185 kcalTavoitteesta
22 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
  • Ei suosikkeja.
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=special78