Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 15.01.2012

Huhhuh, olen ollut nyt melkein viikon kipeä jotenka liikkuminen on jäänyt aika vähäiseksi. Olen kuitenkin pyrkinyt käymään päivittäin pihalla haukkaamassa raitista ilmaa.
Huomenna sitten alkaisi Xtravaganza, ja ihan hyvillä mielillä odotan sitä. Ajattelin että voisin mennä huomenna myös salille tutustumaan josko kunto jo kestäisi. Muuten kävelen vain kävelymatolla.
Kaupassa käynnit on hirveitä jos on vähänkään nälkä ja siksi olenkin sortunut ostamaan kaupasta redbullia vaikkakin sokeritonta. Ei mikään hyvä idea juoda lisäaineita. Kova on vastus etten ostaisi sipsiä tai pizzaa :P
Yritetään vain kestää. Ainakaan migreeni ei ole vaivannut mikä on ollut yleinen ongelmani :)

[ Katso ruokalista! ]

2485 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1069 kcalToteutunut vaje
1485 kcalTavoite
1416 kcalSyöty (Toteutunut)
-69 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 17.01.2012

Kävin siellä Xtravassa ja niiden superpuntari kertoi että mä painaisin vähemmän kuin mitä meikäläisen puntari näyttää, jopa 2kg xD
Ostin uuden puntarin ja se kyllä näyttää samaa kuin entinen(pitää palauttaa selvästi ja uskoa vanhaa). En kyllä usko että se Xtravan kehonanalyysipuntarikaan olisi väärässä. Hmph...
Laitankin painon oman puntariin mukaan niin on helpompaa. Vyötäröstä on lähtenyt 4cm :D
Ton painosekoilun takia mun painokäyrä näyttää nyt ihan hassulta XD

Karkea arviointi, kohtalainen30 minuuttia

1. Plotnij sanoi...

Eikös vaaoissa lue virhemarginaali +/- 2% tai jotain sen suuntasta muutenkin. Mittanauha on hyvä kehonseurantalaite :)

tiistai 17.01.2012 klo 14:26

[ Katso ruokalista! ]

2485 kcalPeruskulutus
+242 kcalLiikunta
2727 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1204 kcalToteutunut vaje
1727 kcalTavoite
1523 kcalSyöty (Toteutunut)
-204 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 18.01.2012

Onpa raskasta, millään en meinaa saada syötyä tarpeeksi. Siellä Xtravassa sanottiin että mun pitäis syödä ainakin 1800kcal. :)

Karkea arviointi, kohtalainen1 tunti 10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2469 kcalPeruskulutus
+580 kcalLiikunta
3049 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1568 kcalToteutunut vaje
2049 kcalTavoite
1481 kcalSyöty (Toteutunut)
-568 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 21.01.2012

Karkea arviointi, kohtalainen30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2469 kcalPeruskulutus
+249 kcalLiikunta
2718 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1061 kcalToteutunut vaje
1718 kcalTavoite
1657 kcalSyöty (Toteutunut)
-61 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 22.01.2012

Eilen kyllä oli herkkutelupäivä :) Onneks en sortunut sipsiin ja karkkiin. Herkkua oli tarjolla koska siskon pojalla oli 2v. päivät. Onnistuin onneksi hillitsemään itseäni ja otin vain pienen palan jäätelökakkua.
Poikaystävän kanssa käytiin Meritähdessä syömässä illalla, koska heidän hampparit on aivan mahtavia. Keventääksemme kalorimäärää emme ottaneet ranskiksia vaan salaatin hampparin lisukkeena(ilman kastiketta tietenkin) :D
Nyt on käyty äänestämässä ja samalla koiruuden kanssa lenkillä, eli päivän velvollisuudet hoidettu.

Karkea arviointi, kohtalainen40 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2469 kcalPeruskulutus
+331 kcalLiikunta
2800 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1194 kcalToteutunut vaje
1800 kcalTavoite
1606 kcalSyöty (Toteutunut)
-194 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 23.01.2012

Puntarit on niin outoja, tai sit mun keho. Olin jo mielestäni laihtunut alkuviikosta 120,1, mutta sitte paino yhtäkkiä pomppas 122 ja siitä laski pikku hiljaa päivien myötä takas 120,1 tänään. Hmmm, selvästi ei pidä käydä kuin kerran viikossa puntarissa. Tänään kuitenkin ekaa kertaa elämässä joogaan, saa nähdä miten mun kroppa taipuu :)
Joita oli kyllä aikaa rankkaa. En kutsuisi kevyeksi. :o
Kävelymatollakin kävelin ihan reippaalla tahdilla.
Kävin syömässä thaimaalaisessa ravintolassa ja kerrankin hillitsin itseäni ja otin loput ruuasta mukaan. En kyllä oikein tänne osannut hyvin arvioida määrää joten yritin laittaa mielestäni hieman yläkanttiin ruokien painot. :)

Karkea arviointi, kohtalainen22 minuuttia
Jooga45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2469 kcalPeruskulutus
+375 kcalLiikunta
2844 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-1193 kcalToteutunut vaje
1844 kcalTavoite
1651 kcalSyöty (Toteutunut)
-193 kcalTavoitteesta
14 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 24.01.2012

Plääh, mistä sitä sais taas energiaa ruuanlaittoon. Tekis mieli vaan muumioitua sänkyyn. Tutkielmaakin pitäis kirjoittaa. Avomiehenikin on ihan mölli joten tukea tai kannustusta ei tule ainakaan häneltä.
Keittelin sitten parskaa ja kukkakaalia kanan ja raejuuston lisukkeeksi. Ei mitään gurmeeta mutta terveellistä. Onneks äiti sentään tukee mua kokoajan vaikka tuo komeampi puoliskoni elelee nyt vähän "omaa elämäänsä".
Se on aina mukavaa kun suhde on kriisissä :S
Lisää kuitenkin positiivista tälle päivälle, sain tehtyä tutkielmaani 3 tuntia tiivisti ja asia meni eteenpäin, jee :D kyllä tää tästä. Sen verran laiska olin etten mennyt lenkille tänään mutta huomenna meen salille tai spinningiin.

[ Katso ruokalista! ]

2469 kcalKokonaiskulutus
-1000 kcalTavoitevaje
-892 kcalToteutunut vaje
1469 kcalTavoite
1577 kcalSyöty (Toteutunut)
+108 kcalTavoitteesta
36 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=nanachan