Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 22.04.2013

Voi perätuuppari, kitarisat pois ja ihan perskuleenmoinen kipu ja särky tilalle. Ans kattoo miten pitkään tää jatkuu. Aika hyvin on tolla jädellä tullu päivän kalorit täyteen, ei ohan oikeella jakaumalla, mutta muistuttaa taas kesää varten, miten paljon sitä jätskiä kannattaa syödä. Nyt on suunnitelma semmonen, että lenkkarit näkee kevään, kun tää kurkku antaamyöden joskus ensviikon lopulla, siihen asti tää taitaa olla vähän semmosta selviytymistaistelua.

Tsemppiä taistelutoverit!

1. Skinnfish sanoi...

Mä toisana muistan jonkun täällä blogia (jaanafever?) n. vuosi sitten lukeneena että se risojen poisto ei ollut ihan mikään parin päivän juttu, mutta kyllä kai se elämä sieltä sitten voittaa vielä. Toivotaan, ja joka tapauksessahan sitten jatkossa pitäisi olla risattomana helpompaa. Koitahan kestellä!

maanantai 22.04.2013 klo 08:08

2. Harmony sanoi...

Argh, ihan kauheet muistikuvat itsellä tuosta risojen poistosta.. Ei ollut mikään parin päivän juttu, mut toivottavasti sulla onni matkassa :) Jätski oli parina päivänä ihan hyvää, mut sekin alkoi jossain vaiheessa hiukan kyllästyttämään. Onneks ei jäänyt jädestä pysyviä traumoja :D
Pikaista paranemista sulle!


maanantai 22.04.2013 klo 21:45

[ Katso ruokalista! ]

2464 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-1399 kcalToteutunut vaje
1664 kcalTavoite
1065 kcalSyöty (Toteutunut)
-599 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 21.04.2013

Auts!

Ysemppiä taistelutoverit!

[ Katso ruokalista! ]

2470 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-973 kcalToteutunut vaje
1670 kcalTavoite
1497 kcalSyöty (Toteutunut)
-173 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 20.04.2013

Voihan kurkku, puntari näytti kyllä hyvälle, mutta ei oo makaronilaatikko näyttäny ja tuoksunu ikinä niin huvälle, kun likka ja rouva sitä tuossa vetelivät :)

Päässä uudet Nokia purity pro kuulokeet. Nyt on kyllä Nokia saanu hyviin kuulokkeisiin oman leimansa. Puhumiseen en tosin ole päässy näitä kokeilemaan, mutta toi vastamelutoiminto vaikuttaa erittäin hyvältä.

Tsemppiä taistelutoverit!

[ Katso ruokalista! ]

2464 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-753 kcalToteutunut vaje
1664 kcalTavoite
1711 kcalSyöty (Toteutunut)
+47 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 19.04.2013

Täällä sitä istun sairaalan petillä ja venailen lekurin tuloa ja kidan operointia, on tää nykyteknologia jännää :)

saas nähdä miten käy painon kanssa, syömiset menee kyllä nyt ainaki seuraavan viikon ihan miten sattuu. Jo tule puputettu jädeä päivät pitkät niin voi käydä hassustikin, mutta grammoja ei varmaan tule paljoa vedeltyä...

Tsemppiä taistelutoverit!

1. Skinnfish sanoi...

Onnee koitokseen, toivottavasti pääset pian syömään normaalisti :)

perjantai 19.04.2013 klo 09:08

[ Katso ruokalista! ]

2476 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-1472 kcalToteutunut vaje
1676 kcalTavoite
1005 kcalSyöty (Toteutunut)
-672 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 18.04.2013

-paino samassa kuin eilen, vaikka illalla oli todella paisunut olo
-hirvee sähläys töissä meneillään
-markiisi olis kiva terassille
-ja varaston ikkunaan kaihtimet. .miksi ihmeessä varaston seinään on pistetty ikkuna?
-heinäkuun lopussa tulee lisäystä ruokakuntaan, samalle asuinalueelle 7 heinäkuussa, elokuussa ei yhtään ja syyskuussa vaan yksi. Mitä on mahtanu tapahtua tuolla lokakuun lopussa? Sähkökatko?
-pitäis varmaan koittaa saada yhteen Porin peliin lippu
-nykyään mulla tulee jopa nälkä välillä

siinä taas aamun ihmetykset.

Tsemppiä taistelutoverit!

Vauvauinti1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2474 kcalPeruskulutus
+213 kcalLiikunta
2687 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-222 kcalToteutunut vaje
1887 kcalTavoite
2465 kcalSyöty (Toteutunut)
+578 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 17.04.2013

Jassoo...

[aamun ajatukset]
-hikoiluttaa, jatkuvasti taitaa toi aineenvaihdunta lähtee toimimaan taas pitkästä aikaa
-likka veti hirveen kiukkuaamun
-kaks päivää kitarisoista eroon pääsyyn, APUA, vieläkin :)
-paino pomppii ihmeen kovaa alas, lienee vielä alotukseen liittyvää
-auto tarvis pestä
-budjetti päivitetty ja pään silittelyitä tuli, piti nostaa
-voi Bostonin Maratoni
-to Do lista kasvaa kun on laikottanut

Aamulla tuli mieleen muutaman vuoden takainen kohellus. Turun länsikeskuksessa oli tuolloin Hong Kong, tiedättehän siinä missä nykyään on Elixia. Kassalla jonotellessa huomasin taktisesti sijoitetun jäätelöaltaan. Pitihän siitä Magnum ottaa. Ovesta ulos kävellessä tuulikaapissa oli roskis, johon tietty ajattelin paperit heittää etteivät jää autoon pyörimään.
Siinä pontevana poikana kuorit jätksin ja heitin tavarat roskiin. .mhhh...jätsiä...kädessäessä oli jäde ja paperit? Mitä mä olin sinne roskiin heittäny heräsi kysymys. No kukkarohan sinne meni. Tätä sitten sieltä tonkimaan ja pienen kopeloinnin jälkeen se sieltä löytyikin. Onnellisena löydöstä ajattelin, jotta nyt keskity...jäätelöä...hhhmmmmmm.... käsi sujahti roskiksen luukusta ja sitten orientoitumaan tosissa ajatukseen jädestä. MITÄ, kädessä on kukkaro ja jädepaperit! Siinä kohdassa luovutin ja heitin paperit perään ja luikin hiljaaa autoon ja kotiin.

[/aamun ajatukset]

tsemppiä taistelutoverit!

1. Skinnfish sanoi...

Se on hyvä ettei ihan yksin oo tän hajamielisyytensä kanssa. :D
Mä keittelin aamukahvit tänään ilman vettä, siis ekan kerran. Sit ku lisäsi sen veden alkoi jo näyttää paremmalta...


keskiviikko 17.04.2013 klo 09:30

2. Nannis sanoi...

Mä niin repesin tolle sun kohellukselle :D

keskiviikko 17.04.2013 klo 15:57

[ Katso ruokalista! ]

2474 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-671 kcalToteutunut vaje
1674 kcalTavoite
1803 kcalSyöty (Toteutunut)
+130 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 16.04.2013

Johan pomppas, viikonlopun pomppu selätetty, nyt kohti kaakkoa taas ja vauhdilla!

-Likka taas viikon paussin jälkeen tarhaan, vähän sitä tais jänskättää
-Budjettipäivitys pitää olla valmis tänään
-Hartiat jumissa
-ostin viikonloppuna uudet farkut, 34 vyötäröllä. YES!!!!
-Lätkäfinaalit alko, olipa kiva kattoa vauhdikasta peliä, vaikka oikee tiimi ei askissa ollutkaan
-Perjantaina kitarisaleikkaukseen, APUA!


siinä taas aamun ajatuksia.

Tsemppiä tastelutoverit!

1. Skinnfish sanoi...

Tsemppiä sinne kitarisalaikkaukseen, sen jälkeen taitaa olla jonkin aika vellikuuria, eli paino tippunee väkisinkin. Itellä ei oo kokemuksia, mutta kulemma ei mielellään niele vähään aikaan mitään.

tiistai 16.04.2013 klo 08:54

[ Katso ruokalista! ]

2480 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-956 kcalToteutunut vaje
1680 kcalTavoite
1524 kcalSyöty (Toteutunut)
-156 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=rannipe1