Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 25.01.2015

Huomenta!
Näyttää siltä että viikko menee, että pääsen tänne kirjoittamaan. En ole "unohtanut" asiaa, vaan menen täysin palkein eteenpäin. Yritän urheilla niin paljon liikkua kuin se on mahdollista. Nyt vain se on kävelemistä. Ruuan kanssa olen pysynyt ruodussa.
Nyt sitten tenttiin lukemaan menen.

Hauskaa sunnuntaita!

[ Katso ruokalista! ]

2323 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1973 kcalToteutunut vaje
1823 kcalTavoite
350 kcalSyöty (Toteutunut)
-1473 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 18.01.2015

Hei!
Näin se viikonloppu meni. Ja uusi viikko kiireineen alkaa. Mutta painoprojekti jatkuu mukavasti. Tässä mennään viikko kerrallaan eteenpäin. Looppiamkäyttäen ettei istu paljon päivässä.
Hauskaa viikon alkua!

[ Katso ruokalista! ]

2332 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2332 kcalToteutunut vaje
1832 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1832 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 16.01.2015

Hei!
Sulaton puolella tuo ruuan merkkaaminen on minusta helpompaa, mutta ei kaikkea vielä löydä.

Täällä minusta tämä blogi on helpompaa.

Mutta olen kuitenkin erittäin kiitollinen rakkaalle miehelleni siitä että hän jaksaa tehdä minulle ruuat valmiiksi kun tulen kotia ja seuraavan päivän eväät. Ja siivoo, pesee pyykit, astiat. Järjestelee komerot. Miten tulen toimeen kun lähtee takas työelämään?????

[ Katso ruokalista! ]

2333 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2333 kcalToteutunut vaje
1833 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1833 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 15.01.2015

Huomenta!
Työ ja opiskelu on vienyt ajan, että ei ole kerennyt kirjoittaa tänne. Mutta en ole lipsunut ruuan suhteen, mutta en ole juuri harrastanut liikuntaakaa. Mukavasti kuitenkin paino laskenut, vaikka en ole juuri mitään diettiä noudattanut. Isännän ruokia vein syönyt. Ja punnittu joten kuten.

Hauskaa päivänjatkoa!

[ Katso ruokalista! ]

2333 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2333 kcalToteutunut vaje
1833 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1833 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 06.01.2015

Hei!
Olivat muuttaneet tänne kirjaantumista ja minulla sojotti ilmeisesti silmät kierosti kun löytänyt pääsyä tänne. :)
Sulamon puolella sitten kirjoittelin. Tosin en oikein hallitae sitä puolta vieläkään.
Jospa se tässä lutviutuu...
Huomenna työt jälleen alkaa. Niin totuin kotona oloon syömiseen ja liikkumiseen...

[ Katso ruokalista! ]

2352 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2352 kcalToteutunut vaje
1852 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1852 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 05.01.2015

Hyvää huomenta!
Lomapäivät ne vain vähenee...
Kaurapuuro ja mustikat tekivät tänää hyvää!

Jatketaan aamua. :)

[ Katso ruokalista! ]

2358 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2358 kcalToteutunut vaje
1858 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1858 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 04.01.2015

Huomenta!
Hauskaa sunnuntaita!
Tässä yrittelen tehdä opintopäiväkirjaa valmiiksi näin aamuisin kun ei ole häiriötekijöitä. Kahvikin tuntuu hyvältä näin aamuisin kun se ei maistu illalla.
Kävely ja cross on ollut nyt muutaman päivän sanan.
Kun lomat loppuu ja työt ja opiskelu alkaa joutuukin pähkäilemään mihin väliin se kintosalin laittaisi.
Jos kuitenkin auton jättäisi kotiin ja kävelisi töihin niinä päivinä kun ei ole muuta illalla harrastusta.

Hauskaa päivän jatkoa!

[ Katso ruokalista! ]

2360 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-2250 kcalToteutunut vaje
1860 kcalTavoite
110 kcalSyöty (Toteutunut)
-1750 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=manta48