Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




torstai 28.02.2013

Syömisiä kirjailin jo maanantaista asti ja hyvin meni tähän asti, mutta deletoin äsken kaiken, koska puntarille menin vasta tänään kuntosalilla. Oma arvio aloituspainosta meni viitisen kiloa alakanttiin (hupsista!). Suattaahan se olla, että se vaaka kannattaisi kotiinkin ostaa... Aloitusluku on sentään kaksinumeroinen, mutta koska pituuden osalta kilvoittelen kategoriassa pygmi, on tässä kyllä ihan reilusti pudotettavaa. Melko hyvä painonnostotulos plakkariin reilussa kymmenessä vuodessa.

Normaaliruoilla ajattelin edelleen tiellä pysytellä, mutta annoskoko pienenee ja syömiskerrat + kasvisten määrä lisääntyy entisestään. Ei ollut alkuviikon perusteella edes vaikeaa, ja nälkäkin pysyi hyvin poissa, mutta onhan tämän kirjaamisen myötä mielenkiintoista nähdä, MITEN VÄHÄN istumatyötä tekevä nainen voi oikeasti syödä, ettei jatkuvasti turpoa, saati että laihtuisi. Syön perusterveellisesti ja melko monipuolisestikin, mutta kulutukseen nähden aivan liian paljon.

Ennen olin aktiivinen liikunnan suhteen ja nautinkin siitä, mutta viime vuosina se on vain salakavalasti vähentynyt. Ruokahalu on ennallaan ja työ fyysisesti erittäin kevyttä, joten eihän tämä yhtälö oikein pitkässä juoksussa futaa. Hyötyliikuntaa tulee joka päivä, mutta ei se riitä. Portaita voisin kävellä enemmän ja siitäkin on nyt periaatepäätös, että jatkossa kävelen aina kun voin. (Ehken sentään mitään kuutta kerrosta, mutta 2-3 kerrallaan nyt ainakin). Liikunnan lisääminen ei sinänsä ole edes vaikea päätös. Liikkuminen on kivaa, silloin kun laji on oikea - ja onhan näitä vaikka mitä. Pitää vain taas saada kammettua itsensä vauhtiin. Jaksaminenkin kasvaa sitten siinä sivussa.

Pakko on liikkua muutenkin, koska sillä saa miinuskaloreita ja voi syödä enemmän. Aivan turha kuvitellakaan, että jaksan nitkuttaa tuolla tarjoillulla reilulla tuhannella kalorilla vuoden päivät, etenkin kun ajattelin jättää kevyttuotteet edelleen kauppaan maun ja epämääräisen koostumuksen takia. Ehtaa tavaraa siis suuhun jatkossakin, mutta aiempaa vähemmän.

Alkukirjauksen mukaan suurin osa kaloreista näyttää tulevan rasvasta. Rasvoista kohtuullinen siivu on varmasti niitä hyviäkin, mutta voisihan tuo oman ravintopyörylän koostumus tietysti erilainenkin olla. Kasviksia syön suositusten mukaan, hiilarit ja protskut on olleet suunnilleen siinä rajoilla ja kuitua tulee yleensä liian vähän.

Karppaamisesta en ole aivan vakuuttunut, ainakaan sen nihilistisimmän version osalta. Höttöhiilareita pitää toki vähentää ja pottujen sijaan lautaselle voi ottaa isomman keon salaattia, mutta mistä pirusta niitä kuituja saa, kun ei niitä pähkinöitäkään passaisi isoja kekoja vedellä? Tehokasta se kuuluu ja näkyy olevan, joten voihan se toki olla hyvä startti, ainakin jos painoa on reippaammanpuoleisesti. Mutta ei koko elämää ehkä kuitenkaan.

Tänään herkuttelin työmaaruokalassa lempiruoallani lasagnella ja iltapäivällä töissä tarjoiltiin vielä lasillinen yllärikuohuviiniä hyvästä tuloksesta. Vielä lisäksi tarjotun suklaasuukon sentään jätin jo syömättä. Illemmalla söin kevyemmin ja kurvasin kuntosalin ja saunan kautta kotiin. Hedonisti kiittää, kun saunomisestakin saa miinuskaloreita!

Nälkä ei ole vaivannut ja fiilis on hyvä. Laivan kurssi on siis edelleen, työviikon taittuessa loppua kohden, vakaasti kohti tavoitepainoa.

Kävely portaissa ylös ja alas5 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)30 minuuttia
Kuntosalitreeni, perus45 minuuttia
Sauna/poreamme15 minuuttia
Kuntopyörällä ajo10 minuuttia
Soutulaite5 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1905 kcalPeruskulutus
+347 kcalLiikunta
2252 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-595 kcalToteutunut vaje
1752 kcalTavoite
1657 kcalSyöty (Toteutunut)
-95 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 01.03.2013

Stepperi on yksi liikuntajumalten lahjoista meille, joita kombinaatio töllö + sohva vetää vastustamattomasti puoleensa. Ainakin osan siitäkin ajasta voi peruslaiska (melkein huomaamatta) käyttää oman hyvinvointinsa hyödyksi kuntoillen siinä sivussa.

Lähi-Cittarissa oli Karhun vekotin tarjouksessa, joten eikun tamppausrauta kainaloon ja kassan kautta kotiin. Alkuinnostuksessa vetäisin 40 minuutin treenin pätkissä, seuraavina päivinä hiukan vähemmän, mutta harrastin vastaavasti muuta liikuntaa. Tanssi on ihan parasta ja tiistai-ilta menikin tunnilla "tsaivaten". Hiki tippui ja hauskaa oli.

Miten kivaa tuo liikkuminen taas onkaan, kun vain ryhtyy! Jännä homma, että ikinä ei treenin jälkeen kaduta, kun tuli lähdettyä. Paikat eivät ole tämän viikon riehumisista kovinkaan kipeät, koska sentään jotain olen tässä välilläkin tehnyt. Mutta aiempaa enemmän voisi sekä pitäisi, ja siihen tähdätään jatkossa.

Syömisistä on helppo pitää kiinni työviikolla ja silloin aktiviteettiakin on monesti enemmän. Mutta kas, kun viikonloppuna on taas tuota elämääkin. Tiukka linja ei kyllä tule pitämään. Tänään on ohjelmassa teatteri-ilta, sitä ennen ravintolaruokailua ja sen jälkeen varmaan jälkipuinnit jossain kuppilassa. Pakko kai se on uskaltaa katsoa paljonko oluttuopissa on kaloreita... Ruokailun osalta toivon, että seurue mahtuu pienempään thaikku-ravintolaan, eikä ole tarvetta suunnata seuraavaan vaihtoehtoon, jossa on kuulemma hyvät pitsat :P Mutta en ala tässä normaalipainoisten joukossa niuhottamaan. Syön ja juon hyvällä halulla ja pihistelen taas ensi viikolla. Mahdollisuuksien mukaan toki listalta se kevyempi annos.

Kävely portaissa ylös ja alas5 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)50 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1905 kcalPeruskulutus
+219 kcalLiikunta
2124 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
26 kcalToteutuneet pluskalorit
1624 kcalTavoite
2150 kcalSyöty (Toteutunut)
+526 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 02.03.2013

Eilen eivät kalorit pysyneet laihtumistavoitteessa, mutta hyötyliikunnasta johtuen kulutuksen rajoissa kuitenkin, vaikka herkuttelin pienillä annoksilla useaan otteeseen päivällä. Pienilläkin biiteillä sen oraalisen mielihyvän saa ihan samaan tapaan, kuin isommista satseista, eikä tule tunnetta että mistään pitäisi kieltäytyä. Sopii mulle.

Viikonloppu menee varmaan samoissa merkeissä kyläilystä johtuen, mutta kohtuudessa pysyvän syntisyyden jälkeen onkin sitten hyvä palata ruotuun taas tulevan viikon arjessa.

Thaikkuravintolaan mahduttiin eilen, minkä takia päivän tavoitteet eivät lopulta menneet aivan tärviölle. Listalta löytyi veteen tehty tulinen liemi kasviksilla ja jättikatkaravuilla. Lisäksi maltillinen annos riisiä tulisuutta taltuttamaan. Jälkkäriksi söin kahvilassa korvapuustin, koska ajattelin että "fukit", konkurssin puolelle menee joka tapauksessa, mutta kirjaamisen jälkeen lopputulos yllätti ihan positiivisesti, eli kokonaiskalorimäärä ei yltänyt aivan katastrofaalisiin lukemiin.

Ulla Tapanisen lava-ammunta oli ihan hauska, mutta ehkä itselleni vielä tässä iässä teemaltaan hieman liian geriatrinen. Viisi-kuusikymppistä yleisöä vanhenemiseen liittyvä pohdinta näytti kuitenkin naurattavan hyvin. Mutta onhan Ullalla hauska tapa taivutella suomenkieltä omantyylisekseen ja omaan sanavarastoon tarttui ainakin ilmaisu "urosbarbie". Jälkipuinti jäi tunnin kuppilakeikkaan ja yhteen lonkeroon jäillä.

Lauantain kunniaksi tänään runsaampi aamiainen. Päivän liikuntaosuus on tässä vaiheessa arvoitus. Toivottavasti jotain kuitenkin, tai yli mennään että paukahtaa.

Viikon kalorikitsastelun jälkeen olo on hyvä ja kevyt. Nesteet ovat ainakin lähteneet liikkeelle ja toivon mukaan jotain muutakin. Milloinkohan sitä ehtisi puntariostoksille...

Kävely, arkikävely10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1905 kcalPeruskulutus
+34 kcalLiikunta
1939 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
236 kcalToteutuneet pluskalorit
1439 kcalTavoite
2175 kcalSyöty (Toteutunut)
+736 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 03.03.2013

Lauantaina kalorit tasolla "ounou" mm. punaviinistä ja suklaasta johtuen. Liikunta oli hyvin vaatimatonta, edes kävelylenkille en seurustelulta ehtinyt. Mutta oli mukavaa ja nautin kaikesta.

Kyläillessä ei viitsi ruveta nihkuilemaan tarjotun ruuan suhteen, eikä siinä kyllä eilen tai tänään mitään vikaa ollutkaan. Kun itsekin ruokaa ystäville silloin tällöin laitan, on paras kiitos aina se, että ruoka maittaa. Ei ole montaa tylsempää asiaa, kuin joutavasta kitisevä ruokavieras. Oikeat allergiat ovat tietysti asia erikseen ja kohtelias emäntä/isäntä tiedusteleekin sellaiset vierailtaan etukäteen.

Nykyään ruokanirsoilu näyttää joskus menevän yli ja taannoin luin melko silmiä avaavan artikkelin aiheesta tarjoilijan näkökulmasta. Mikään listalta ei kelvannut asiakkaalle allergioiden takia ja kun keittiö taiteili erikoisannoksen sallituista raaka-aineista, ruoan huonoudesta tuli kovaäänistä valitusta. Samaan aikaan asiakas närppi näitä kiellettyjä raaka-aineita sisältäviä haarukallisia sujuvasti seuralaisensa lautaselta - luonnollisesti ilman mitään ongelmia. Hermo kireällä juossut tarjoilija kirjoitti myöhemmin stoorin nettiin, linkkiä en valitettavasti enää muista. Toivon mukaan tällaiset ääripään tapaukset ovat harvassa.

Tänään ruokaa vähän kevyemmin, reilu tunti ulkoilua ja huomenna taas normaaliin ruotuun, kun arki alkaa.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti 10 minuuttia
Kävely, arkikävely10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1905 kcalPeruskulutus
+316 kcalLiikunta
2221 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-495 kcalToteutunut vaje
1721 kcalTavoite
1726 kcalSyöty (Toteutunut)
+5 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 04.03.2013

Normiarkea ja kalorit suunnilleen balanssissa. Suhdeprosentit ensi kertaa nekin malliympyrän mukaiset ja jopa kuitua riittävästi.

Tänään sain ostettua puntarin kotiin. Päädyin Omronin marketeissa myytävään, n. 40 € maksavaan litteään versioon. Vaikuttaa ihan pätevältä, eikä mittaustulos vaihdellut eri testikerroilla.

Kävely portaissa ylös ja alas5 minuuttia
Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)20 minuuttia
Stepperiä20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1905 kcalPeruskulutus
+244 kcalLiikunta
2149 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-532 kcalToteutunut vaje
1649 kcalTavoite
1618 kcalSyöty (Toteutunut)
-32 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 05.03.2013

Kiireistä on, mutta syyvä pittää siitä huolimatta mahdollisimman hyvin ja järkevästi. Tähän tarkkailuun alkaa jo tottua ja hyvä niin.

Imelännälkä tuntuu kadonneen lähes tyystin. Yhtään ei harmita iltaisin vieressä katsella, kun herkkupossu-avomies mättää karkkia kitusiinsa. Taltutan omaani hedelmillä ja hyvin riittää niiden sokeri.

Uusi puntari näytti tänä aamuna vähän vähemmän, kuin kuntosalin vekotin viime viikolla. Alamäki näyttää siis alkaneen ja toivotaan että jotain muutakin on lähtenyt kuin nestettä. Toki vasta ensi viikolla samalla masiinalla itseni punnittuani tuon vasta näkee.

Iltasella apostolin kyydillä humppatunnille ja sitten toivon mukaan ajoissa nukkumaan. Vähän tahtoo tuo nukkumaanmeno venähtää iltaisin. Ei ole kovin jees, kun univelkaa on (kehossakin tuntuvasti) jo tiistaina. Sehän lisää elimistön kortisolia stressin muodossa, joka ei tiedä painon kehityksellekään hyvää... Voe voe.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)1 tunti
Kävely portaissa ylös ja alas5 minuuttia
Tanssitunti, vaihteleva tempo55 minuuttia
Venyttely treenin jälkeen5 minuuttia

1. Mammalia sanoi...

Minulla on sama homma, tuon makean nälän suhteen, mies syö karkkia, suklaata ja sipsejä ja itellä ei tee edes mieli.
Huomasin että kun syön tarpeeksi tosiaan vihanneksia ja hedelmiä niin ei tee edes mieli mässäillä millään epäterveellisellä...
Tosin itselläni ei olekoskaan karkkien syöminen ollu niin mieleenkään, mutta kaikki suolainen on sitten ollu sitäkin halutumpaa...ei onneksi enään...


tiistai 05.03.2013 klo 19:33

2. Mammalia sanoi...

Kiitos kommentistasi ja onnea sinulle myös laihdutus projektiin!

keskiviikko 06.03.2013 klo 08:14

[ Katso ruokalista! ]

1898 kcalPeruskulutus
+547 kcalLiikunta
2445 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-475 kcalToteutunut vaje
1945 kcalTavoite
1970 kcalSyöty (Toteutunut)
+25 kcalTavoitteesta
26 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 06.03.2013

En ole koskaan oikein tajunnut kombinaatiota kaurapuuro-raejuusto, mutta tämän laihdutusprojektin myötä testasin sitä aamiaisena ensi kerran viime viikolla. Sekaan vielä marjoja ja sotkuhan oli yllättäen ihan hyvää, epämääräisestä ulkonäöstä huolimatta.

Arkiaamiaiseni on yleensä smoothie, jossa on banaani, desi jotain marjoja, 30 g siemeniä, puolitoista desiä vähärasvaista jogurttia, vähän leseitä kuidun lisäämiseksi ja vettä. Pitää hyvin nälän myöhäiseenkin lounaaseen asti, mutta on lopulta melko kaloripitoinen mm. siemenien ja banaanin takia. Jos on tiedossa tukevampi lounas, voisi vaihtelun vuoksi tehdä puuroa niinä aamuina.

Pelkkä kaurapuuro ei minulla pidä kovin hyvin nälkää. Puuro voisilmällä aiheuttaa parin tunnin päästä oudon tärinäolotilan ja tuntuu kuin sokeritaso putoaisi yhtäkkiä romahtaen alas. Ihme homma, koska puuron kai pitäisi pitää se sokeri tasaisena. Raejuusto jeesannee tuohon ongelmaan proteiinilisän muodossa.

Päivä on keskiviikkoisin pitkä, koska jatkan suoraan töistä espanjan tunneille. Liikunta jää hyötykävelyyn, jota tulee kylläkin sentään suunnilleen tunti. Katsotaan hotsittaako illalla vielä tampata stepperiä. Kotiintultua ei juuri muuta enää jaksa, kuin jutustella miehelle, silitellä kissaa ja ehkä katsoa jonkun lempparisarjan boxilta.

Kävely, 5 km/h (kohtalaisen ripeä)55 minuuttia
Kävely portaissa ylös ja alas5 minuuttia
Stepperiä10 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1898 kcalPeruskulutus
+310 kcalLiikunta
2208 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-446 kcalToteutunut vaje
1708 kcalTavoite
1762 kcalSyöty (Toteutunut)
+54 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=papaija71