Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 25.09.2010

Perjantaina katsoimme leffan ja tietenkin siinä meni hiukan perunalastuja ja lakuja. Paino kuitenkin laskusuunnassa. Katso in noita vanhoja käppyröitä, voi vitsi mikä urakka että pääsen sinne 84 lukemiin takaisin. No, olo oli silloin niin hyvä että yäytyy vain sitkeesti kihnuttaa. Eipähän kyllä ole nälkä ollut kertaakaan. Niukat hiilarit pitää hyvin onneksi nälän pois. Mieliteot onkin sitten ihan eri juttu. Tänään jos jaksaisi tehdä hiukan pitemmän lenkin ?

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1672 kcalToteutunut vaje
1543 kcalTavoite
371 kcalSyöty (Toteutunut)
-1172 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 26.09.2010

Päivä meni täysin läskiksi, en viitsi edes merkata syömisiä. Meni käpykakkua, omenapiirakkaa, suolasta piirakkaa, ym. ym.
Maanantaina aloitetaan uusin miettein.

1. Evelise sanoi...

Moi :) minä vuosimallia -62 ja paino reilustui yli 80 ku tässä kalorilaskirissa aloitin. Hitaasti, mutta varmasti ovat kiloni karisseeet ja eka kertaa tunne sellainen, et hitsiläinen mähän taidankii onnistua.. Niin siiäkin onnistut :) Usko pois. Tsemppiä

sunnuntai 26.09.2010 klo 21:34

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1490 kcalToteutunut vaje
1543 kcalTavoite
553 kcalSyöty (Toteutunut)
-990 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 03.10.2010

Kävely ylä-ja alamäkeä metsässä0 minuuttia

1. Evelise sanoi...

Leipäpuoli mulla myös ihan minimissa, mut puuroo pyrin syömään jokainen arkiaamua ainakin. Täytyy varmaan lisätä siihen puuron sekkaa nyt ensi viikosta alkaen raejuustoa, ja yrrittää painottaa proskupuolelle noi ruuat.

sunnuntai 03.10.2010 klo 16:44

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalPeruskulutus
+2 kcalLiikunta
2045 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-179 kcalToteutunut vaje
1545 kcalTavoite
1866 kcalSyöty (Toteutunut)
+321 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 04.10.2010

Hyvä päivä, syömiset meni mukavasti ja isommilta mieliteoilta vältyttiin. On se pieni tuo kalorimäärä mitä saapi syödä. Helposti lipsahtaa yli. Liikunnalla täytyy aina avittaa että saa edes suunnilleen kohdalleen. Vanhastaan muistankin sen että täytyy passata liikunta niin että painonpudotuksen jälkeenkin on mielekästä ja ehtii liikkumaan saman verran. Jos laihduttaa kovalla liikunalla, paino kiipeää ylös helposti. Kuka sitä nyt kokoajan jaksaa liikkua ja urheilla. Hyvä ostos on ollut tuo kuntopyörä tuossa olkkarin nurkassa. Se toimii hyvin tv-tuolina. Lempparisarjan äärellä huiskasee tunnin pyörälenkin huomaamatta, samalla vielä hiukan heiluttelee käsipainoja niin hyvä tulee. Kesällä tv-tuoli on kesätauolla.

Kävely reipas koirien kanssa30 minuuttia

1. Evelise sanoi...

Juup, nälkää en nyt näe ja jaksan paremmin. Tää on vielä NIIN hakusessa meikäläisellä vielä, muta toivottavasti se kultainen keskitie löytyy minullakin ajan kanssa. Matkani on vasta alussa ja aikaa on rutkasti. Nyt vaa jonkinlainen jumijumivaihe päällä

maanantai 04.10.2010 klo 22:19

2. Vinnienna sanoi...

Sitten kun pitää mielessä senkin että pitkäkestoinen liikunta, vaikka se tv tuoli, tai itselläni juokseminen.. elimistö tottuu siihen ja alkaa säästämään kaloreita. Esim ennen viidne kilometrin juokseminen kuluttu jonkun 400 kaloria, nykyisin sen

tiistai 05.10.2010 klo 06:48

3. Vinnienna sanoi...

Kuluttamiseksi tarvii juosta miltei 10.. eli sitä tehoa joutuu pakosta nostamaan tai aikaa pidentämään jos haluaa kuluttaa saman kalorimäärän liikunnalla.

tiistai 05.10.2010 klo 06:49

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalPeruskulutus
+41 kcalLiikunta
2084 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-457 kcalToteutunut vaje
1584 kcalTavoite
1627 kcalSyöty (Toteutunut)
+43 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 05.10.2010

Tiukka päivä taas, vaakaan en vielä hypännyt ettei heti masennu. Hiilarit vaan pompsahtaa korkalle. Täytyy huomenna kiristää vielä. Koiran kanssa sauvakävelemässä puoli tuntia aika hyvää vauhtia ja sitten saunaan. Kylläpä tuntui mukavalta. Huomenna olisi avantosaunan totuttelu ilta tuolla kyläntuvan saunalla. Saas nähdä jaksanko ja uskallanko mennä. Se rentouttaa kyllä mukavasti ja sauna on tosi tunnelmallinen koska sinne ei tule sähköjä lainkaan. Kynttilän ja lyhtyjen valossa saunotellaan ja rupatellaan kuulumiset. Taidampa hiihdellä tästä nukkumatille jääkaapin kautta, ei vaiskaan pois se minusta...

Kävely reipas koirien kanssa30 minuuttia

1. Evelise sanoi...

Kiitti :) nimenomaan vaatteissahan se näkyypi. Löysin kaapista yhdet farkut ja olipahan kiva vetasta ne jalkaan :D harmittaa kun en ottanut niitä kuuluisia *mittoja* matakani alussa. No jospas sitte -10kg jälkeen miton itseni. Sulla kiva ilta huomenna tul

tiistai 05.10.2010 klo 21:39

2. Evelise sanoi...

...ossa. Tahtos kans tollaseen. Hmm lyhtyjä ja kynttilöitä. Kuulostaapas ihanalta :)

tiistai 05.10.2010 klo 21:40

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalPeruskulutus
+41 kcalLiikunta
2084 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-792 kcalToteutunut vaje
1584 kcalTavoite
1292 kcalSyöty (Toteutunut)
-292 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 06.10.2010

Ihan jees päivä, koitin noi hiilarit pitää alle 70 grammaa/pvä. mutta äitimuori oli tehnyt niin ihanaa omenapiirakkaa että sitä oli ihan pakko maistaa. no tänään oli keskiviikko, luvallinen herkkupäivä. Tänään ei minkäänlaista liikuntaa. Huomenna päivä on uusi taas.

1. Evelise sanoi...

Moi ;) elämäntapamuutoksempas hyvinki syy ;D siis ihan positiivisessa mielessä. Meillä tulee vettä täällä ihan maahan asti joten pallojumppaa (vatsalihasten rääkkäämistä ) täytynee ilmeisimmin sitten tehdä, en ihan viitti kaatosateesen ulkoilemaan lähteä

torstai 07.10.2010 klo 18:12

2. Evelise sanoi...

..nii ja eilen kävinkii hikilenkin mukavassa säässä. Yksi vapari tekee lihaksillekki terästä...mutta voip olla et käväsen silleen palauttelumielessä kuulostelemassa jos vesisade tokenee edes hiukan. SOKERIA en ole, mut en viitsi kastuakkaan. Muksaa iltaa

torstai 07.10.2010 klo 18:15

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-675 kcalToteutunut vaje
1543 kcalTavoite
1369 kcalSyöty (Toteutunut)
-175 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 07.10.2010

Heräsin pirteänä jo 5.30. Aikaa oli paljon, joten tein selkävatsa jumpan pallolla ja painoilla. Taas oli lounaalla marjapiirakkaa mitä maistoin aivan pienen nokareen. Loppupäivästä työkaveri tarjosi donitseja, , oli pakko jo sanoa että kiitos mutta nyt en voi syödä. Ihme että sen enempää eivät jääneet kummittelemaan mieleen. Tampereen seudulla vielä tänään kaunis päivä. Viikonlopuksi aivan hurjia lupailevat, lunta ja loskaa.. hui ! Mitäs muuta tänään, peura hyppäsi tielle kun huristelin töihin. Vauhti oli hidas joten mitään ei sattunut. Aamulla on totuuden hetki...VAAKA KUTSUU !

Jumppapallo20 minuuttia
Kävely, normaali, koira kanssa30 minuuttia

1. Masa62 sanoi...

Hienosti meni sen donitsin kanssa, hyvä!

perjantai 08.10.2010 klo 01:33

2. Evelise sanoi...

UPEAAA, et kieltäydyit siitä *sokeririnkulasta* :D

perjantai 08.10.2010 klo 10:22

[ Katso ruokalista! ]

2043 kcalPeruskulutus
+146 kcalLiikunta
2189 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-571 kcalToteutunut vaje
1689 kcalTavoite
1618 kcalSyöty (Toteutunut)
-71 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=tuikku63