Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 01.05.2010

Jihuu :D :D :D :D . Ihana ja kauan odotettu Vappu! Elokuusta tänne on pitkä aika. Elokuun alussa olin lopen kyllästynyt läskiin itseeni ja huonoon kuntooni. Jotain tarttis tehdä, mutta kun ei saa itsestä irti. Tyttöjen kesämökkireissulla viiniä lipittäessä naapurin Virva kertoi minulle Kalorilaskurista ja innostuin pienessä nousuhumalassa. Tuli luvattua, että seuraavana Vappuna olen normaalipainoinen. Ja eikun sanoista tekoihin ;) . Toisin kuin niin monta kertaa aikaisemmin. Paljon se on vaatinut, mutta ei liikaa. Nälkää en ole kärsinyt. Lukemattomia lähtöjä lenkille säässä kuin säässä. Ihan ei alkuperäinen tavoite täyttynyt, sillä paino oli tänä aamuna 69,5 kg eli eka kertaa alle 70 kg. Painoindeksin normaalipainoraja on minun pituisella 68 kg. Olen niin onnellinen. Tästä aioin jatkaa pikku hiljaa kesän aikana kohti 65 kg. Ja sitten alkaa varsinainen painonhallinta. Tänään on eväät mitä ovat. Aamu alkoi munkkikahveilla. Ja sitten lähdettiin koirien kanssa lenkille sateessa. Hulluja nuo Villiviikariset ;)

1. Sachiel sanoi...

Onnittelut! :)

lauantai 01.05.2010 klo 16:51

2. Pallomaha sanoi...

Hieno saavutus, onnittelut! :D

lauantai 01.05.2010 klo 20:31

3. Puumjaa sanoi...

Onnittelut :) ! Perässä tullaan. On tämä kalorilaskuri kyllä mahtava apu painonpudotuksessa :)

sunnuntai 02.05.2010 klo 09:34

4. Maarit73 sanoi...

Onnea saavutuksen johdosta :-)

sunnuntai 02.05.2010 klo 12:28

[ Katso ruokalista! ]

1789 kcalPeruskulutus
+277 kcalLiikunta
2066 kcalKokonaiskulutus
-256 kcalTavoitevaje
-1465 kcalToteutunut vaje
1810 kcalTavoite
601 kcalSyöty (Toteutunut)
-1209 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 05.05.2010

Eilen oli koulutuksessa raskas, mutta antoisa päivä. En jaksanut illalla merkitä päivän syömisiä, joten pyyhkäisin päivän historian pimentoon. Mitään mässäilyä ei todellakaan tapahtunut. Tänäänkin teen 9 tunnin päivän, joten aloitin aamun liikunnan merkeissä. Illaksi lupasi sadetta, joten varmistin liikunnat jo aamulla. Olikin mielettömän ihana ilma ja hyvä fiilis juosta. Illalla voisi vähän aloitella pihan siivousta, jos ei sada. Lapset vinkuvat tramboliinin pystyttämistä. Perinteisesti se on pystytetty meillä vappuna. Nyt oli niin huono ilma kun satoi ja paikalla vielä talven jäljiltä lumikasa. Mukavaa keskiviikkoa kaikille. :D

1. Katrienne sanoi...

Aijaa, kiitos neuvosta. Otankin siitä vaarin :) ps. olet tosi upeasti pudottanut ja pitänyt painon aloissa, joka onkin kaikkein vaikeinta.

tiistai 02.11.2010 klo 10:31

[ Katso ruokalista! ]

1789 kcalPeruskulutus
+794 kcalLiikunta
2583 kcalKokonaiskulutus
-264 kcalTavoitevaje
-955 kcalToteutunut vaje
2319 kcalTavoite
1629 kcalSyöty (Toteutunut)
-691 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 31.12.2010

Vuoden viimeinen päivä. Kävin tänään juoksemassa pitkääääästä aikaa, kun pakkasta oli vain 10. Oikein mukavasti meni, hengityselimistö toimi. Kävin myös investoimassa itselleni uudet luistelusukset. Innostuin viime talvena jälleen hiihtämään ja aion jatkaa. Mieluiten etenen luistelemalla. Paino putosi alkuvuodesta mukavasti ja olen saanut pidettyä tulokset. Ensi viikolla unohdetaan herkut ja aletaan treenaamaan tosissaan. Toivottavasti ulkona, joten pakkaset hellittäkää, please!

[ Katso ruokalista! ]

1755 kcalPeruskulutus
+640 kcalLiikunta
2395 kcalKokonaiskulutus
-208 kcalTavoitevaje
-2394 kcalToteutunut vaje
2186 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2186 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 01.01.2011

Ankeeta kun ei ole harrastanut mitään liikuntaa tänä vuonna ;) Kyllä se iloksi, minuuteiksi, kilometreiksi ja kaloreiksi vuoden 2011 aikana muuttuu. Entistä liikkuvampaa vuotta 2011. Silloin painokin pysyy kurissa!

1. Jiiipeee sanoi...

Olipas kivaa saada ees yks heippa :D Kiitoksia !
Sullahan on täällä mahtava pudotus takana, vautsi ! Possu nostaa hattua ja kumartaa :)


sunnuntai 06.02.2011 klo 18:01

[ Katso ruokalista! ]

1755 kcalKokonaiskulutus
-208 kcalTavoitevaje
-1755 kcalToteutunut vaje
1547 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1547 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=villiviikari