Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




lauantai 22.12.2012

Äh, kirjoitin aamulla pitkät litaniat, mutta kone päätti alkaa päivittää itseään, ja kaikki hävis :(

Niin, jouluhalko tuli eilen leivottua, tosi työläs se kyllä oli...kolmisen tuntia värkkäsin. Helpomman version saisi varmaan käyttämällä valmista kääretorttua, ja valmista vaniljakastiketta....ensi kerralla sit? :) No ainakin kaikki mitä maistoin, oli todella herkullista. Lisäksi tein kotiin joulutorttuja yhden pellillisen...Omena-kanelitäytteellä (by lidl). Tänä jouluna olen sentään muistanut sen, että meille kolmelle hengelle on aika turhaa tehdä isoa piparitaikinaa ja neljää pellillistä joulutorttuja....Viime vuonna taisi mennä loput piparit roskikseen.

Juu, siis tuo jouluhalko menee miehen sukujoulunviettoon jonne menemme huomena, tullaan siis illalla kotiin ja aatto sitten ihan kotosalla. Pyöräytin tossa aamulla toscakakun vielä sinne vietäväksi, koristelin sen suklaarouheella sekä tein vihreistä kuulista&kirsikoista sellaisia kukan näköisiä koristeita sen päälle :)

Vielä siis viimeisenä rutistuksena sukujoulua varten olisi piparitikkarien teko tänään. Sitten on kaikki sinne menevä leivottuna....Kotona sit aattona vielä riisipuuro ja sekahedelmäsoppa, ja sellaset kivat mousset. Mutta noi nyt on helppoja tehdä, ja kun vaan omalle väelle tekee, niin ei oo niitä suorituspaineitakaan!

Enään siis huominen laskurissa, sitten jään laskurilomalle ainakin kolmeks päiväks- enkä tasan tarkkaan merkkää ENKÄ MIETI syömisiäni...suklaataaaa!!!

1. Violetti83 sanoi...

Niin, lähinnä sen takia mietin kun on noita pikkuisia ja toisen veljen vaimo on ihan loppumetreillä raskaana, mutta täytyy nyt katsoa. Tänään ei ainakaan vielä lähdetä. Toivottavasti toi pikkuneiti ei tuu sairaaksi, sitten sen kanssa ei kyllä oikein viitsi lähteä kun se on aina surkeuden perikuva sairaana, itkee yöt läpeensä ja on muutenkin niin reppana. :(

lauantai 22.12.2012 klo 10:07

2. Violetti83 sanoi...

Mä kävin tänään ostamassa sellaisen Fazerin sinisen konvehtirasian, josta oon unelmoinut viikkotolkulla, ja aah kun ne vaan on hyviä... <3 Turha miettiä kaloreita nyt. :D

Ihanaa joulua!


lauantai 22.12.2012 klo 20:07

3. Ansku48 sanoi...

Oikeen ihanaa Joulua teille :)

sunnuntai 23.12.2012 klo 15:30

4. Sava sanoi...

Hyvää joulua teille!
Äläkä edes harkitse mitään valmiita kääretorttuviritelmiä ne on ihan hirveetä p****aa. Valmis vaniljakastike sensijaan helpottaa elämää ja on ihan syötävää.


sunnuntai 23.12.2012 klo 23:23

5. Nannis sanoi...

Hu-huu? :)

sunnuntai 06.01.2013 klo 09:39

6. Ansku48 sanoi...

Huhuuuuuu!!! :)

torstai 10.01.2013 klo 20:14

7. Sava sanoi...

Mihin sä ole kadonnut ihan kokonaan????

tiistai 05.03.2013 klo 23:06

8. Riekkonen sanoi...

Missäs oot? Täällä kaivataan sua :)

keskiviikko 03.04.2013 klo 08:52

9. Riekkonen sanoi...

Hei....tääällä näkyy vihriäää....ootko täällä? Huhuuuuuu????

maanantai 17.06.2013 klo 14:21

10. Riekkonen sanoi...

Hyvinhän täällä. Tavoitteessa painon kanssa vaikka bikineissä ollessa voisin kyllä vielä parikiloa pudottaa :D mutta vika on varmaan pikineissä eikä mussa ;) Elämä hyvin ja kohdillaan. Töitä liikaakin kun jouduin ottamaan Balttian asiakkaat hoitooni joten koko kevät on mennyt reissatessa. Eikä toi syksy näytä yhtään sen paremmalta...mutta tää on sitä elämää tää :D toivottavasti saan pian kuulla mitä sulle ja pikkukarhulle kuuluu! Hyvää kesää!

sunnuntai 23.06.2013 klo 10:03

11. Gartsu sanoi...

MÄ NÄÄN SUT! :D

sunnuntai 24.11.2013 klo 19:40

[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-622 kcalToteutunut vaje
1839 kcalTavoite
1717 kcalSyöty (Toteutunut)
-122 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 21.12.2012

Eilisen toffeenmässytyksen jälkeen olo on tukkoinen, väsynyt ja turvonnut. Tätäkö mä sitten odotin sen 1kk 1vko??? Juupa juu.

Tänään leipomismaratonissa luvassa ranskalainen jouluhalko ja meille kotiin joulutortut. Huomena sitten taas uudet kujeet :D

1. Ansku48 sanoi...

Moiksan, ihania leipomuksia olet tehnyt :) Nams.... mä en oo tenhny mitään, en yhtään mitään!! Ei valojen valoja, ei tortun torttua, ei kuusta ei mitään!!!Mutta ei haittaa :) Näillä mennään tää joulu :) ! Teillä ihana joulu kun jaksat laittaa ja touhuta, on pikkukarhun kiva olla :) !

lauantai 22.12.2012 klo 09:03

[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-976 kcalToteutunut vaje
1839 kcalTavoite
1363 kcalSyöty (Toteutunut)
-476 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 20.12.2012

Huoh, tänäänkin kosahti kiville herkkujen suhteen tää elo-mulla meni leipomukset vähän pieleen, ja pahantuulisena söin toffeeta hirveen pinon telkkua katsellessa. No, mun mausteisista mantelikekseistä tuli aika littania, mutta on ne sentään hyvänmakuisia. Kai ne kehtaa miehen sukujoulunviettoon viedä, onneks kukaan ei tiedä miltä niiden kuuluisi näyttää :D

Lumityö30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalPeruskulutus
+42 kcalLiikunta
2381 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
623 kcalToteutuneet pluskalorit
1881 kcalTavoite
3004 kcalSyöty (Toteutunut)
+1123 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 19.12.2012

Jep, nyt 2-3 vkoa naksunut niska aina kun kääntää päätä. .nyt sitten kuvioissa myös huippaus....ei uskaltanut lähteä ajamaan kun pyörryttää ja viettää oikeelle. Sitkeenä naisena kuitenkin lähdin koko päiväksi pojan kanssa viemään joululahjoja kummipojille, ja hakemaan huuto. Netin pakettia siinä samalla...Meni aika ok, mutta on tää v-mäinen vaiva. Kuulema ei ole omalääkäriaikoja, käskivät päivystykseen. .meen jossain välissä kun ehdin. Joulun jälkeen?

Poika oli ihan puhki reissusta, niin oli äitikin :) Karkkilakko meni tänään poikki. Söin lakuja 100g, piparin, fudgea ja 100g sipulisipsejä tai semmosia rinkuloita.....No, ei se mitään, menihän tässä jo noin 1kk 1vko. En tosin aio edelleenkään MÄSSÄTÄ ennen joulua, vähän vaan maistella.

Kävely, 7 km/h (ripeä)45 minuuttia

1. Violetti83 sanoi...

No, ne lasketaan jo vähän niinku joulunaikaan... :D Kyllä mäkin mässytän täällä noita pipareita vähän väliä. Eihän siitä mitään apua ollut, että leipoi ne, koska nyt mä syön niitä sen taikinan sijasta. :D Mutta mä oon päättänyt rajata sen niin, etten syö ennen aattoa muuta hyvää kuin näitä omia leipomuksia. :D Eli esim. konvehdit on vielä kiellettyjä. :)

torstai 20.12.2012 klo 11:52

[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalPeruskulutus
+320 kcalLiikunta
2659 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
321 kcalToteutuneet pluskalorit
2159 kcalTavoite
2980 kcalSyöty (Toteutunut)
+821 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 18.12.2012

Nomnomnom, on taas leivottu...Eilen suklaavaahtisfudgea, olihan sitä pakko sit maistaa...On TOSI makeaa, vai eikö mun suu ole nyt tottunut makeaan, kun oon taukoillut...Eilen tein kans piparitaikinan ja tänään pojan kanssa leivottiin, piti sitäkin tietty vähän maistaa :)

Tänään olisi tarkoitus lähteä jouluostoksille vähäsen illansuussa, jotenkin vaan niin "rikkonainen" päivä...nukuin liian vähän, poikaa nukutin tossa 2h päikyille...tai siis, annoin itkee ja välillä menin lohduttelemaan. En oikein tiedä miksei saanut unta, kun meinasi aiemmin nukahtaa mun kainaloon sohvalle. Taitaa mummon kanssa opittu nukutusmetodi muistua pojan mieleen...Kun mummo meni aina pojan kanssa leikisti nukkumaan. Ei hyvä. Itse en kyllä ehdi, kun on niin paljon työtä täällä...Siitä puheenollen, pitää alkaa suoria kämppää. Karkkilakkoa jäljellä enään muutama päivä :D Jes! Varmaan jo aatonaattona maistelen vähän, kun on miehen sukujoululounas :) Tai päivällinen. Mikä ny onkaan :D

1. Violetti83 sanoi...

Voi hyvinkin olla, ettei maistu pitkän herkuttoman putken jälkeen. Ei mulle ainakaan monet entiset lempparit enää maistu, ällöttää vaan - siis ekana herkuttelupäivänä, toinen peräkkäinen päivä menee jo vanhasta tottumuksesta valitettavasti.

tiistai 18.12.2012 klo 13:57

[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-577 kcalToteutunut vaje
1839 kcalTavoite
1762 kcalSyöty (Toteutunut)
-77 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 17.12.2012

Eilen sitten tuli koetuksi mitä se tarkoittaa, kun autokoulussa varoittelöivat väsyneenä ajamisesesta...takana oli siis 2 yövuoroa, joiden välissä nukuin n. 4h ja senkin kahdessa erässä...

Ajettuani jonkun 35km alkoi näyttää kokoajan siltä, että maisema liikkuu ja auto ei...tuli sellai tosi epätodellinen olo, ja alkoi hiipiä hieman paniikkikohtaus. Päätin sitten olla olematta riski muille autoilijoille sekä itselle, ja jäädä yöksi äidin miesystävän talolle, joka on vähän niinkuin puolessavälissä matkaa. Äitinikin siis oli siellä. Meinas vaan tulla ongelma kun kumpikaan ei herännyt kun kopuutelin oveen ja soitin puhelimella...!! Sain sitten odottaa 45min kunnes heräsivät.
Nukuin päälle 2h ja ajoin kotiin, tosin sein oli riittämätön, koska loppumatkasta alkoivat samat oireet, ja huimasi ihan kauheesti.

No, mutta selvisin kotiin asti, ja viime yönä nukuin 11h...varmaan illalla meen taas ajoissa, ei jotenkin oo ihan tavis-olo vieläkään. Mietin jo et onkohan mulla asentohuimausta.,..jos joku laukaisi sen. Pitäis vaan lähtee auton rattiin tänäänkin, kun pitäis kauppaan mennä :(

Kävely pulkkaa vetäen, raskas pulkka30 minuuttia

1. Violetti83 sanoi...

Onneksi selvisit ehjänä perille!

maanantai 17.12.2012 klo 09:19

[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalPeruskulutus
+166 kcalLiikunta
2505 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-461 kcalToteutunut vaje
2005 kcalTavoite
2044 kcalSyöty (Toteutunut)
+39 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 16.12.2012

Hui, edellisen kirjoituksen aikaan eli noin 6h sitten olin vielä ihan varma, että jaksan aamulla ajella kotiin....siis sellaisen tunnin matkan. .mutta nyt vähän aloin harkitsemaan pitäisikö jäädä lähemmäs äitini asunnolle yöksi. Olen tankannut 4 mukia kahvia ja kaksi battery strippedia tän yövuoron aikana (plus yhden rodeo lightin alkuillasta), mutta silti on vähän sellainen hömelö olotila. No, ei siellä kyllä liikennettä ole nimeksikään. Kai. No, katsotaan mihin päädyn....nukkumaan vai kukkumaan :D

1. Ansku48 sanoi...

Sinä siellä kruisailet lumisateessa. Täällä on ollu tosi kurja ilma ja tosiaan yövuoron jälkeen olo on aivan ku humalaisella :) !

sunnuntai 16.12.2012 klo 21:57

[ Katso ruokalista! ]

2339 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-883 kcalToteutunut vaje
1839 kcalTavoite
1456 kcalSyöty (Toteutunut)
-383 kcalTavoitteesta
6 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=anish