Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 25.03.2011

Perjantaita! Aamulla herätys klo 7 maissa, vaikka ei olisi oikein jaksanut nousta. Puuronkeittoon ja lapset kouluun kahdeksaksi ja yhdeksäksi. Tiskikone siinä sivulla hyrräämään ja sitten baanalle. Bauhaus, Verkkokauppa ja Prisma ehdittiin käymään ja sitten kotiin ruokaa laittamaan ja syömään.
Iltavuoro, etulinjassa ja siellä varsinaisessa ampiaispesässä. Tuntuu että väki on taas kovasti liikkeellä. Joka tuutista tulee hommia.
Näillä mennään viikonloppua, huomenna töitä 7.30-22 ja sunnuntaina iltavuoro.
Viettäkää mukava viikonloppu!

[ Katso ruokalista! ]

2682 kcalPeruskulutus
+211 kcalLiikunta
2893 kcalKokonaiskulutus
-624 kcalTavoitevaje
-822 kcalToteutunut vaje
2269 kcalTavoite
2071 kcalSyöty (Toteutunut)
-198 kcalTavoitteesta
35 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 24.03.2011

Vapaapäivä, viikon ainokainen sellainen. Laskin, että tällä viikolla (jos nyt pysyy terveenä), tulee kaikkiaan tehtyä 61 työtuntia. No, periodityössähän on aivan täysin mahdollista, että jollakin viikolla ei välttämättä tule tunteja ollenkaan kun voi olla vaikkapa 7 vapaapäivää yhteen putkeen, ja toisella viikolla tunteja on taas aivan hervottomasti. Meillä on listasysteemi 3 + 3 viikkoa, elikkä 6 viikon työlistat laaditaan aina kerralla, joten siinä riittää kyllä tasoittumisjaksoa. Toki nyt sunnuntaina päättyy nyt voimassa oleva kuusiviikkoinen, joten enää ei oikein pysty ottamaan ylitöitä pois, joten ne menevät sitten maksuun, mutta kuten olen jo aikaisemminkin todennut, olen ahne ja mieluusti otan ne rahana. Meillähän on kolmen viikon kokonaistuntimäärä 114 ja risat.
Tänään olen tehnyt rästissä olevia kotihommia, neljäs koneellinen pyykkiä on juuri pyörimässä. Pyykkiä meidän perheessä siis riittää. Appivanhemmat kävivät toista kertaa tällä viikolla, appiukko meni lääkäriin ajokorttitarkastusta varten, kun kesäkuussa tulee 65 mittariin niin täytyi sellainen hommata.
Tänään olin myös reipas, kävin postissa (=R-Kioskilla) kävellen hakemassa "Teille on tullut kirje, joka ei mahdu postilaatikkoon/postiluukkuun" lähetyksen. Ajattelin että mitähän sieltä mahtaa tulla kun en muista että mitään olisin tilannut, mutta Rahapaja siellä taas muisti uskollista numismaatikkoaan kansiolla. R-Kioskille ei kylläkään ole kuin kivenheitto matkaa, mutta hyvä alku sekin. Tuuli oli kova ja kyllä posket olivat punaiset kun pääsin kotiin. Sitten piti vielä tehdä vähän lapiohommia tiekarhun jäljiltä (meidän kunnassa on tiekarhuja yhtä paljon kuin Tampereen kaupungilla!!), karhu oli taas tehnyt postilaatikkorivin kohdalle ison vallin, onneksi ei ollut vielä ehtinyt jäätyä kovin pahasti koppuraksi.
Isännälläkin alkoi tänäaamuna parin päivän vapaa, hän menee töihin sitten taas sunnuntaita vasten yöllä. Ei ole paljon yhteistä aikaa, minulla huomenna iltavuoro, lauantaina pitkä päivä ja sunnuntaina iltavuoro. Vanhin tyttö Hyvinkäältä perheineen olisi tullut lauantaina Katan kymppisynttäreille, mutta eipä taida onnistua kun muori on töissä.
Aamulla olisi tarkoitus tyttöjen kouluun lähdön jälkeen käydä Bauhausissa hakemassa/katsomassa kappalaudan valolistoja, niitä on tullut täällä ikävä, entisessä talossa oli ja täällä ei. Ehkäpä eksytään muihinkin kauppoihin, tai kenties vaikkapa Rajasillalle syömään?? Siellä on todella hyvät ruoat, ja lounasaikaan tarjolla myös muutakin kuin ranskalaisia ja nakkeja. Tekevät itse suuren osa ruoista, mm. metsästäjänpihvi ja siihen sienikastike ovat kertakaikkiaan taivaallisen maistuvia!
Viikonloppuna pitäisi selvitä kumman koiranpennun otamme. Jos turkulaiset ottavat sen todennäköisesti isoksi kasvavan, sitten otamme naamaltaan Pimun näköisen bluemerle-uroksen. Mikäli taas turkulaiset eivät halua isoksi kasvavaa, saamme sen, se on bluemerle mutta narttu. Meille sopisi paremmin suuremmaksi kasvava, eikä mikään taskukoira.
Kuuntelin tuossa Radio Novaa iltapäivällä. Kuopiossa on ollut pikkuisen isompi ketjukolari, n. 60 autoa, alkaa jo olla mittasuhteet kuin Euroopassa ikään (Saksan moottoriteillä mm.) Mietin vain kuinka KYS:n ensiavussa on ollut vipinää, suuronnettomuushälytys on lehtitietojen mukaan annettu mutta peruttu pian, koska tilanne ei siinä mielessä ollutkaan niin vakava kuin voisi olettaa. Toivottavasti meillä saadaan suuronnettomuusohjeet ajan tasalle ennenkuin täälläpäin tärähtää kunnolla. Itsellä toiminta on kyllä jo selkärangassa, vallankin kun on ollut todellisessa tilanteessa pari kertaa töissä, mutta pelkäänpä että kaikilla esim. uusimmilla kollegoilla ei ole.
Tulipas nyt löpistyä pitkään. Mukavaa illanjatkoa kaikille jotka tarinaa lukivat ;) Jatketaan harjoituksia!

[ Katso ruokalista! ]

2683 kcalPeruskulutus
+180 kcalLiikunta
2863 kcalKokonaiskulutus
-624 kcalTavoitevaje
-900 kcalToteutunut vaje
2239 kcalTavoite
1963 kcalSyöty (Toteutunut)
-276 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 23.03.2011

No niin, tässä sitä taas ollaan! Piti olla pelkkä aamuvuoro, mutta ensin lupasin jatkaa parisen tuntia rästihommia tehden (apuvälineet siis eilen karhuttu onnistuneesti, joskin aika loppui kesken kun ei enää klo 21 jälkeen kehdannut ihmisille soittaa). Sitten ennen klo 14 tuli esimies kysymään, voisinko jatkaa perään ihan normaalin iltavuoron pelkän työvuoron jatkon sijaan, oli näet tullut sairauslomailmoitus. Kuinkas sitten kävikään, minä ahneena ja työnarkomaanina lupasin että heilahtaa. Aamuvuoro meni todella nopeasti etulinjassa "sisäänheittäjänä", sisäänheitettäviä oli todella paljon, enimmäkseen jotain traumapohjaisia tapauksia. Sitten iltavuoroksi yläkerran hommiin, jossa edelleen laahataan perässä monta päivää, mutta niistä ei parane meidän ottaa suuria murheita kun kerran tilanteelle ei itse voi mitään, jos parhaansa yrittää ja se ei riitä niin mikä sitten? Huomenna on onneksi vapaapäivä, ja sen aion viettää koska sitten alkaa taas pidempi työputki johon sisältyy mm. lauantaina pitkä päivä.
Jatketaanpa hommia, kohta voisi vaikka pitää kahvipaussin ja hakea jotain syötävää tuolta kanttiinista, eipä ole ylimääräisiä eväitä mukana kun tuli ylläripyllärinä tämä ylimääräinen vuoro.

[ Katso ruokalista! ]

2683 kcalPeruskulutus
+88 kcalLiikunta
2771 kcalKokonaiskulutus
-621 kcalTavoitevaje
-524 kcalToteutunut vaje
2150 kcalTavoite
2247 kcalSyöty (Toteutunut)
+97 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 22.03.2011

Uusi päivä, uudet kujeet! Herätys taas 7 paikkeilla, kaksi tyttöä kouluun kahdeksaksi ja yksi kymmeneksi. Pyykkikone pyörimässä, nurkkia vähän nuohottu, lehtipinoja madallettu, laskuja makseltu. Isäntä kuorsaa ja minä yritän tehdä sellaisia hommia etten herättäisi häntä. Kohtapian ruoanlaittoon ja sitten valmistautumaan iltavuoroon.
Näin aamuyöstä kummallista unta. Ehkäpä se liittyy siihen, kun eilen tuli kuluneeksi 4 kk isän kuolemasta ja tulevana sunnuntaina hän olisi täyttänyt 85 vuotta. Unessa olin lapsuudenkodissani ja menin yläkertaan rappusia. Yläkerran eteisessä sellaisessa irrallisessa pystynaulakossa oli juhlavaatteitani. Menin sisareni huoneeseen, ja huomasin että isä nukkuu siellä kapeassa sängyssä. Sänky oli jalkapääty huoneen keskiosaan päin eikä seinän suuntaisesti niinkuin yleensä. Isä kuorsasi kuten yleensä nukkuessaan ja oli ihan sellainen kuin parisen vuotta sitten ennen joutuessaan tk/vanhainkotireissulle. Hän kääntyi ja heräsi, oli minulle juuri jotain sanomaisillaan kun kello herätti. En siis saanut selville mitä hänellä oli minulle asiaa :( Nyt olen vähän kuin sydän syrjällään, koska olen yleensä jonkinlainen ennustajaeukko. Jos joskus alan miettiä jotain ihmistä erityisesti tai näen ihmeellisiä unia niin se ei hyvää tiedä. Kerran olin matkalla ja siellä yhtäkkiä tuli mieleen että mitähän kuuluu entiselle poikakaverilleni (silloin maailman aikaan ei ollut kännyköitä tai naamakirjoja, puhelinkin vain joka toisessa talossa). Kotiin tullessani aloin lukemaan sanomalehteä ja siellä hänen nimensä seisoo, kuolleiden palstalla!! Joten suhtaudun näihin kummallisiin uniin vähän varauksella siis.
Mutta nyt kotitouhuihin, aika rientää.
Mukavaa päivänjatkoa :)

[ Katso ruokalista! ]

2683 kcalPeruskulutus
+102 kcalLiikunta
2785 kcalKokonaiskulutus
-619 kcalTavoitevaje
-333 kcalToteutunut vaje
2166 kcalTavoite
2452 kcalSyöty (Toteutunut)
+286 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 21.03.2011

Myöhäisiltaa!! Nyt kalorit paukkuu peräti punaisella, kun tänäiltana oli ne kymppisynttärit Vol.2. Onneksi nyt on juhlittu sitten vähäksi aikaa, seuraavan kerran sitten 6.4. jolloin tulevat toisen kaksosen kummit sekä kymppisynttäreille että isännän synttäreille. Siihen asti suu teipataan ja avataan vain puhuessa ja KL:n ohjeiden ja kaloreiden mukaan syödessä ;)
Aamuvuoro meni töissä, yläkerran hommissa. Nyt laahataan parisen päivää jäljessä ja aamun lukema oli n. 250. Sitten iltapäivällä tuli esimies ehdottelemaan vallan hassuja. Ensin kysyi voidaanko jäädä pariksi-kolmeksi-neljäksi tunniksi töihin. No, kummallekaan ei sopinut. Ja se miksi olisi pitänyt jäädä ei liipannut läheltäkään varsinaista työtä, jota on yllinkyllin ja vielä vähän siihenkin lisää. Nyt olisi pitänyt ruveta kyselemään apuvälineiden perään niitä lainanneilta! Kuulemma apuvälineet (mm. kyynärsauvat, erilaiset tuet, lastat jne) ovat vallan loppu, kun niin huonosti on palautettu!!! Kun kuulin, miksi olisi pitänyt jatkaa päivää, minulta pääsi toteamus, että sekö nyt sitten on priorisointijärjestyksessä ensimmäisenä, HALOO!!!! Joka päivä apuvälineitä palautetaan ihan kiitettävästi, mutta josko tarve on suurempi kuin mitä meillä on resursseja???? Nyt sitten huomenna kun menen iltavuoroon, on minun hommani sekä perehdyttää uutta sijaista, että soitella niiden apuvälineiden perään. Ja koska näin on määrätty, arvatkaapa vain kiinnostaako minua muu työ pätkän vertaa?!?!?! Määräys on määräys, vaikka koko lafka kaatuisi ;) Jos hinnoista sovitaan ja talon autolla saapi ajella, voin vaikka käydä ympäri Pirkanmaata noutamassa niitä kyynärsauvoja ja niskatukia ihan vaikka Kurusta ja Virroilta asti!!!
Mutta nyt nukkumaan!! Täyttelin sitten liikuntaa jopa suihkusta ja saunasta lähtien, ettei näytä niin hurjalta tuo tämän päivän kalorimäärä. Onneksi en ole vastuussa tässä asiassa muille kuin itselleni.
Unikuvia kaikille!

1. Leelia55 sanoi...

Voimia Sinulle!

tiistai 22.03.2011 klo 07:42

[ Katso ruokalista! ]

2683 kcalPeruskulutus
+330 kcalLiikunta
3013 kcalKokonaiskulutus
-616 kcalTavoitevaje
18 kcalToteutuneet pluskalorit
2397 kcalTavoite
3031 kcalSyöty (Toteutunut)
+634 kcalTavoitteesta
42 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 20.03.2011

NYT!!!! On pakko ottaa niskasta itseään kiinni. 4 päivää on mennyt niin ettei ole ehtinyt keskittyä tänne, ja siitä olisi hyvä jatkaa painon nostoa. Siispä itsekuria täytyy nyt herätellä.
Eilen oli tytön 10 v. kaverisynttärit, joten en merkinnyt ruokia, tuli naposteltua kaikkea mahdollista, sipsejä, täytekakkua, keksejä, karkkeja, pikkunakkeja, lihapullia. Ja koska en merkinnyt, tuli vedettyä sellaisia määriä, että oksat pois. Mutta tänäpäivänä en napostele enää, lasken joka ikisen ruoanhippusen mitä kitaani työnnän. Sillä se on ainut tie kohti hoikkuutta!
Eilen taas jälleen kerran ihmettelin, että ovat nuo kakarat nykyään kummallisia. Ei kelpaa täytekakku, ei piiras. Niissä ei ollut ulkoisesti eikä sisäisesti mitään vikaa, täytekakkukin kuin leipomosta konsanaan, niin nätisti koristeltu. Yksi ei halunnut, toinen ei tykkää. Ennen aikaan se oli synttäreillä suurinta herkkua. Jäätelö sentään kelpasi, tein annokset ja laiton jos jonkinlaista strösseliä ja yllätystä. Myös sipsiastiat tyhjenivät nopeasti. No, ensivuonna taas muistan että en vaivaudu itseäni rasittamaan kakuilla, keksejä ja sipsejä vaan ja niillä saavat pärjätä. "Booli" kyllä aina tekee kauppansa, sininen vilkkuvalo ja hassut värikkäät jääpalat ovat aina myös ihastuksen kohteena.
Huomenna iltapäivällä/illalla on sitten synttäribileet Vol. 2 kun tulevat tytön kummitäti perheineen ja toisen kaksosen kummit, vuorotyöläisten ongelma ettei pelkät viikonloppupippalot tahdo onnistua ;)
Nyt jauhelihasopan kimppuun, sitten ehkä pikaisesti käymään maalla, toivottavasti ehdimme sitten poikkeamaan lähipitäjässä illemmalla katsomassa shelttipentua <3
Ai niin, ja Patukin taitaa tänään poiketa, mutta pannukakkua ei kyllä ole, saapi "tyytyä" täytekakkuun :)

1. Ansku48 sanoi...

On totta että niin tämä maailma vaan muuttuu. Nuorisolla ja lapsilla on omat herkut nykyään, ei oo enään sekään asia niinku ennenvanhaan kun meillä synttäreitä oli ja kakku oli kohokohta :) Älä murehdi syömisiä, työvuorossa ne jo rivakasti kulutat :)

sunnuntai 20.03.2011 klo 13:50

[ Katso ruokalista! ]

2683 kcalPeruskulutus
+34 kcalLiikunta
2717 kcalKokonaiskulutus
-613 kcalTavoitevaje
-630 kcalToteutunut vaje
2104 kcalTavoite
2087 kcalSyöty (Toteutunut)
-17 kcalTavoitteesta
40 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 18.03.2011

"Nyt on tanssittu, juhlittu, juotu, sen pitemmän kaavan mukaan..." Mikko Alatalon laulun sanoja lainaten.
Risteilyllä oli tosi kivaa, syötiin hyvin, juotiin kohtuullisesti ja tanssittiin reippaasti. Hyttikamulla oli askelmittari mukana, ja eilinen lukema oli 5550 askelta, ja samat askeleet kävelin minäkin joten eilenkin tuli kohtuullisesti liikuntaa, keskiviikkoillan tanssimisesta puhumattakaan. Kyllä siinä pippuripihvit ja suklaa sulivat. Nestettä on kyllä kerääntynyt, mutta tämän päivän siivousurakan jälkeen varmaan lähtee liikkeelle. Huomenna on tytön kymppisynttärit kavereille, joten täytyy laittaa vipinää että saadaan valmiiksi huusholli ja leipomukset.
Nyt harrastamaan liikuntaa nimikkeillä "kotityöt, erittäin kevyttä järjestelyä" sekä "siivous, imurointi".
Jatketaan perjantaina viettoa ;)

1. Ansku48 sanoi...

Ihanaa että risteily oli onnistunut ja asekleitakin tuli ihan kiitettävästi :) !!Kyllä tollanen reissu piristää mieltä :) Mukavaa viikonloppua ja synttärikekkereitä :)

perjantai 18.03.2011 klo 13:15

[ Katso ruokalista! ]

2683 kcalPeruskulutus
+820 kcalLiikunta
3503 kcalKokonaiskulutus
-608 kcalTavoitevaje
-607 kcalToteutunut vaje
2895 kcalTavoite
2896 kcalSyöty (Toteutunut)
+1 kcalTavoitteesta
32 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=uusri