Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 29.12.2008

10:50
Hohhoijaa, nyt oli sellainen paino, etten päivitä. Tiedän, olen suuren luokan huijari, mutta tämmöistä tämä on.

Olen herännyt nyt lomalla joka aamu 9-10 välillä. Naapurikampaamo on suljettu ja mun on pakko saada hiukset leikatuiksi vielä tämän vuoden puolella, joten soitin äsken vanhalle kampaajalleni Helsinkiin ja sain ajan huomisaamuksi, klo 8. Mikä tarkoittaa klo 6.50 junaa! Mitenhän minä siihen pystyn??? Mutta sen jälkeen kerkiänkin sitten pariksi tunniksi aleen ennen kotiin paluuta :) .

Tänään olemme lähdössä etsimään uusia pokia sekä miehelle että mulle. Vanhat lasit alkaa olla 4v vanhat ja näkö alkaa olla sen verran hämärtynyt, että pakko tehdä jotain. Musta vaan silmälasien pokien valitseminen on kovin työlästä ja olen lykännyt sitä nyt jo useamman kuukauden, nyt se sitten on edessä.

Mukavaa maanantaita!

1. Krista73 sanoi...

Hih, mukavaa kampaamoreissua, varasin kanssa hiusten leikkuun huomiselle :D on sitten uuden vuoden tullessa edes se osa kunnossa vaikka paino hiihtelee ihan ällöttävissä luvuissa :D no turvotusta varmasti mutta myös syöpöttelyä.. tsemppiä.. kyllä se tästä

maanantai 29.12.2008 klo 11:11

2. Krista73 sanoi...

Ja meinasin muuten tehdä saman etten laittais tuota megapainoa tonne.. mut parempi näin niin totuus pysyy mielessä itellä :D

maanantai 29.12.2008 klo 11:12

3. Niinpaniin sanoi...

Eihän se mukavaa oo aikaisin herätä, mut kyllähän mukava päivä motivoi lähtemään aikaisemmin liikenteeseen. Niin sitä saa välillä kerätä muuhunkin motivaatiota ;) Tsemppiä huhtikuun tavoitteen täyttämiseen! :)

maanantai 29.12.2008 klo 13:20

4. 2xihminen sanoi...

Minun mieskin tarvitsee taas uudet lasit. Hän onnistuu tuhoamaan sangat alle vuodessa - riippumatta siitä kuinka kalliit lasinsangat ostetaan...Täytyy kai siirtyä halvempiin merkkeihin, kun joka vuosi täytyy kuitenkin ostaa...

maanantai 29.12.2008 klo 19:21

[ Katso ruokalista! ]

1779 kcalKokonaiskulutus
1779 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1779 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 28.12.2008

11:20
ja taas +500g. Taisi tulla riemuittua hieman etuajassa...
No, nyt on kaikki jouluherkut loppuneet, joten syöminen normalisoituu pikku hiljaa.

Meillä oli aamulla pakkasta -5 astetta, en muista koska olisi viimeksi ollut niin paljon. Lunta ei ole pätkänkään vertaa, mutta maa sentään on huurteesta valkoinen. Saas nähdä tuleeko näin kylmällä lähdetyksi lenkille... ;) . Vai pitäisiköhän sitä pitää välipäivä? Kaupassa täytyy ainakin käydä, meillä on aina maito lopussa. Tarttis varmaan hankkia lehmä kellariin.

17:40
Lenkki kauppareissun yhteydessä. Sen verran reippaasti tuli käveltyä, että kun kaupasta lähdettiin kotia kohti niin paleli kun päällä oli märkä puuvillapaita. Jossakin vaiheessa tarvitsisi varmaankin investoida pariin kunnolliseen urheilupaitaan jotka eivät tunnu märiltä päällä.

Olen tehnyt tänään jo toista päivää töitä (kirjallinen sivubisness oman työn ohella). Nyt pitäisi alkaa ruoan laittoon vaan ei huvita. Ensi jouluna voisin ilmoittaa miehen kokkikurssille... :D

Jaa, tarttis varmaan miettiä taas noita tavoitteita eli siis rukata saavuttamattomia tavoitteita.. Mutta ensi kesänä sitten...

1. Marika75 sanoi...

Ei viela takaisin, 7.1 vasta :) mut sadekuuro yllatti ja hyva hetki tulla nettiin! Noh, ensi vuonna sitten taas rutistetaan - onneksi seuraavat pyhat on vasta paasiasena!

sunnuntai 28.12.2008 klo 11:32

2. 2xihminen sanoi...

Kyllä ne urheilupaidatkin voivat aika kurjilta tuntua. Villainen aluspaita on ehdottomasti paras näillä keleillä.....

sunnuntai 28.12.2008 klo 19:56

[ Katso ruokalista! ]

1779 kcalKokonaiskulutus
1779 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1779 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 27.12.2008

13:40
+500g. Kolme joulutorttua ja 150g suklaata päivässä parin päivän ajan - pakko kai sen on jossain näkyä. Ja sen päälle vielä eilen alkaneet menkat, vatsa on kuin potkupallo.

Mutta, aurinko paistaa vieä hetkisen, nyt Typyn kanssa pururadalle.

Palataan!

20:10
vaunulenkki pururadalla, kaloreita paloi n. 650.

1. Taaslihava sanoi...

Vaivaiset puoli kiloa :D senhän sä jätät jo tänään sinne pururadalle! Sä olet syönyt kuin pikkulintu meikäläiseen verrattuna...Mut nyt on tsemppi päällä..**keittelee kanakeittoa** :D

lauantai 27.12.2008 klo 14:28

2. Marika75 sanoi...

Sahan oot pystynyt tosi maltillisesta massaan :) Itellakin tullut vain noin kilo, kiitos kavelyn ja hikoilun. Mukavia vuoden viimeisia paivia!

sunnuntai 28.12.2008 klo 11:08

[ Katso ruokalista! ]

1773 kcalKokonaiskulutus
1773 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1773 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 26.12.2008

10:40
+100g. Suunta on vakaasti ylöspäin, mutta vauhti onneksi kovin verkkainen.

Eilinen lenkki vei musta täysin mehut, olin ihan poikki koko loppu illan. Sen siitä saa kun pitää liian pitän tauon. Tänään on taas tarkoitus lenkille. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Jne.

Tänään pitäisi sitten leipoa esikoisen kanssa piparkakutalo... hieman ollaan myöhässä.. ei olla keritty (tai siis äiti)... No onneksi lapset ei katso kalenteria, pääasia kun tehdään, päivällä niin väliä :D ..

17:30
Päivän lenkki: sauvalenkki, 59 min, 644 kcal, keskisyke 130 max 167.

1. Taaslihava sanoi...

Mullakin tuon herkkuhirviön kanssa käy yleensä niin, että se voittaa ja mätän kaapit tyhjäksi. Juju piilee siinä, että ostan sitten kaapit takas täyteen kaikkea mikä EI sovi mulle. Mieskin just tokas ettei ole koskaan painanut NÄIN paljon ;)

perjantai 26.12.2008 klo 17:45

[ Katso ruokalista! ]

1768 kcalKokonaiskulutus
1768 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1768 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 25.12.2008

10:45
+300g mutta yhä edelleen ollaan 67-lukemissa. Ei paha. Eikä mennyt mässäyksen puolelle. Jätin jopa taatelikakun leipomatta kun meillä sitä ei syö kukaan muu kuin minä, eikä ketään ole tulossa kylään joulunpyhinä joten ajattelin sitten, että parempi jättää kakku leipomatta ja syömättä.

Kalkkuna oli muuten tosi hyvää, kalkkunaa meille tulee taatusti ensi vuonnakin.

Ei tullut mieheltä stepperiä johon suuntaan olin hieman vihjaillut, tuli uusi kännykkä. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kännykkää tulee tod. näk. käytettyä enemmän kuin sitä stepperiä .. :D

Tänään on tiedossa vaunulenkki Typyn kanssa. Typy ei millään suostu nukahtamaan päiväunille sisällä ja helpoin tapa nukuttaa se on laittaa lenkkivaatteet päälle ja painua vaunulenkille :D .

Hyvää joulupäivää!

14:55
Vaunulenkki tehty, Typykin nukkui ruhtinaalliset 30 min (esikoinen veteli aina ruhtinaalliset päikkärit, tämä toinen ei päikkäreistä liiemmin perusta).
1h5min, 700 kcal, keskisyke 130 max 170 (maksimisykkeestä hyvin huomaa, ettei viime eikoina ole liiemmin lenkillä käyty...).

1. Taaslihava sanoi...

Toi vaunulenkki on loistava keino urheilla :) Mun pitäis saada se vauveli niin pääsisin minäkin :D
Minäkin sain uuden kännykän. On niin hieno etten osaa vielä edes käyttää :) Päätin juu ryhdistäytyä heti eikä ens vuonna. Rauhallista joulupäivää!


torstai 25.12.2008 klo 12:00

2. 2xihminen sanoi...

Mukavaa joulupäivää sinullekin :)

torstai 25.12.2008 klo 13:51

3. Mpoppanen sanoi...

Kännyköitä sadellut näemmä...minäkin sain kännykän! Hienosti olet painosi pitänyt kurissa joulunpyhät! Minä en ole käynyt vaa-alla muutamaan päivään...pitäs vissiin...

perjantai 26.12.2008 klo 08:52

[ Katso ruokalista! ]

1767 kcalKokonaiskulutus
1767 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1767 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 24.12.2008

10:45
-200g. Puuroa tässä keittelen (meni herääminen taas vähän myöhään, sinänsä hyvä, että Typynkin rytmi on näin jouluna hieman myöhästynyt).

Tein eilen ruoaksi salaattia, ja siihen meni sen verran salaattia, että ajattelin lastata Typyn kohtapuolin rattaisiin ja kävellä kauppaan ostamaan muutaman salaatin joulunpyhiksi (että on jotain vihreää pöydässä.. :D ).

Oikein rauhaisaa joulua kaikille (jos täällä nyt ylipäätänsä on ketään muita kuin minä näin jouluaattona)!

1. Kirsikka811 sanoi...

Onhan täällä, vielä hetken ainakin :)
Rauhaisaa ja lämmintä joulua!
[KUVA]


keskiviikko 24.12.2008 klo 11:55

2. Seksy sanoi...

"Monta täyttä kauhallista
joulumieltä rauhallista! " :)


keskiviikko 24.12.2008 klo 12:28

[ Katso ruokalista! ]

1763 kcalKokonaiskulutus
1763 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1763 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 23.12.2008

9:55
Hyvin nousee...

Eilinen päivä meni Helsingissä "hankintoja" tehden ja jouluvalmistelut kotona on samassa pisteessä kuin eilen eli aikalailla kaikki tekemättä. Mutta yhdessä päivässä kerkiää kummia :D . Ja nyt on ainakin lahjat kasassa, enää tarvitsee vain kääriä ne pakettiin. Ravintona eilen kahvi ja erilaiset sämpylät.

Tänään siis kaupassa käynti, siivoamista (lyhyt kaava), leipomista ja joulun laittoa. Jospa huomenna ei enää tarvitsisi lähteä mihinkään.

Mutta ensin katsotaan "Muumipeikko ja pyrstötähti" lasten kanssa :D

1. Krista73 sanoi...

Thihi, noo otat sitten ruotuunpalaamisen joulun jälkeen :D mulla tippui mitä en kyllä odottanut ja ihmettelen edelleen kun katon eilistä päivää joka meni keltaiselle :D mukavaa joulunaatonaaton valmisteluista sekä leffahetkeä muksujen kanssa ! :D

tiistai 23.12.2008 klo 10:07

2. Heltsy sanoi...

Tsemppiä joulun viime rypistykseen, tulee se joulu sieltä rennollakin meiningillä :) Meillä kans keskilattian imurointi pojan toimesta ja vähän ruuan laittoa. Pidän pari päivää laskurilomaa, joten iloista joulua sinullekin :)

tiistai 23.12.2008 klo 14:32

[ Katso ruokalista! ]

1766 kcalKokonaiskulutus
-565 kcalTavoitevaje
-1765 kcalToteutunut vaje
1200 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1200 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=wilhelmina