Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 24.09.2008

HIUSTEN TERVEYS JA KASVATUS + yleisimmät harhaluulot

Hius ei kasva nopeammin, leikkaat sitä 1mm, 20cm tai vaikka 4cm. Hius kasvaa hiustupesta joka sijaitsee hiuspohjassa. Hiustuppi ei myöskään saa mitään viestejä kasvattamaltaan hiuspituudelta "olen huonokuntoinen, älä tuota lisää hiusta". Vaikka hiuksesi olisi vaalennettu 20 kertaa ja pysyisivät juuri ja juuri päässäsi, sama tyvikasvu sinulla on kuukauden kuluttua, kuin olisi muutenkin. Lyhyesti sanottuna huonokuntoinen latva ei siis hidasta hiuksen kasvua.

Hiukset tuntuvat leikkauksen jälkeen paksummilta, kun ohueksi kuluneet latvat on poistettu, mutta eivät myöskään siis paksuunnu sen enempää kuin mitä jo ovat.

Hiusten harjaaminen kuluttaa hiuspituutta, mutta saattaa vilkastuttaa pintaverenkiertoa jos harjaat aivan hiuspohjaa myöten. Hyvä pintaverenkierto on oikea avain hiuksen terveeseen kasvuun (hiero mielummin vaikka hoitoaineen vaikuttaessa hiuspohjaa sormilla). Hiustuppi saa nimittäin kaikki ravinteet suoraan verestäsi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sinun tulisi saada päivittäin hiukselle tärkeitä vitamiineja (solut tarvitsevat toimiakseen normaalisti vitamiinien tuomaa suojaa, parantaa niiden aineenvaihduntaa, kasvaa ja uudistua). Jos ihminen voi hyvin, voivat hiuksetkin hyvin. Unohtaa ei saa myöskään rautaa, kalsiumia ja muita hivenaineita, jotka ovat erittäin tärkeitä esim. elimistö tarvitsee vitamiineja voidakseen imeyttää raudan elimistöön.

Shampoolla ei ole mitään tekemistä hiuksen kasvun kanssa, ellei siinä ole joitakin pintaverenkiertoa vilkastuttavia aineita. HIUSVESISSÄ [kampaamosarjojen tuotteista: System 4 Tonic, Bio + energen serum (naisille) ja Bio+ stimulating serum (miehille) hinnat n.12-16€] on enemmän pintaverenkiertoa vilkastuttavia ainesosia ja ne usein myöskin viilentävät hiuspohjaa sisältäen esim. mentholia.

Itseasiassa voisinpa sanoa, että hiuksen kasvun nopeuteen on mahdotonta vaikuttaa. Hiuksen muihin ominaisuuksiin kylläkin esim. kiilto, kimmoisuus. (vitamiinit, hyvä pintaverenkierto ym.)

Joillakin ihmisillä tuntuu myös tulevan raja vastaan - hiukset eivät kasvakaan esim. olkapäätä pidemmiksi. Tämä johtuu siitä, että hiustesi kasvuvaihe on hyvin lyhyt esim. 2vuotta. Normaali kasvuvaihe kestää 2-8 vuotta. Kasvuvaiheen ja siirtymävaiheen jälkeen lepovaiheessa uusi hius hiustupessa työntää vanhan hiuksen pois tieltään. Näin ollen hius ei "kerkeä" koskaan kasvaa pidemmäksi.

BIOTIINISTA
Biotiini ei kasvata tukkaa nopeammin, mutta antaa kiiltoa ja elinvoimaa. Biotiinivajeesta tosin voi seurata hiustenlähtöä. Biotiinia sisältäviä ruoka-aineita: liha, maito, hiiva, soija, kaura, maksa, herne, munuainen ja munan keltuainen. (joku asiakkaani sanoi syövänsä kananmunan päivässä saadakseen biotiinia. Keltuaisessa on n.16mikrogrammaa, joten yksi kananmuna ei riitä lähimainkaan jos et saa biotiinia mistään muualta). Jos oikein muistan biotiinilla ei ole sivuvaikutuksia isoina määrinä syötynäkään.

Biotiini eli H-vitamiini on rikkiä sisältävä orgaaninen happo, jonka tarve aikuisilla on vähintään 30-100 mikrog/vrk.

1. Taika3 sanoi...

Hieno, että kirjoitit tuon jutun. Oli tosi hyvää tietoa hiuksista. Paljon oli, mitä en ollut tiennyt. Noin sitä pitää jakaa tietonsa muillekin. Paljon oli jutussa asioita, joiden luulin olevan toisin. Nyt sitten saatkin varmasti kyselyjä kaikenlaisista

keskiviikko 24.09.2008 klo 06:19

2. Taika3 sanoi...

Hiusongelmista. Minä en ihan heti ala sinua kiusaamaan kysymyksilläni, mutta ehkä joskus :) Mukavaa päivää ja kiitos hyvästä kirjoituksesta. :)

keskiviikko 24.09.2008 klo 06:20

3. Flary sanoi...

Siksihän ne on just parhaita. ^_^ Kissat. <3

keskiviikko 24.09.2008 klo 08:44

[ Katso ruokalista! ]

1873 kcalPeruskulutus
+49 kcalLiikunta
1922 kcalKokonaiskulutus
-246 kcalTavoitevaje
-261 kcalToteutunut vaje
1676 kcalTavoite
1661 kcalSyöty (Toteutunut)
-15 kcalTavoitteesta
3 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 25.09.2008

HIUSTEN MUOTOILUTUOTTEET JA NIIDEN KÄYTTÖ

Perussääntö
Ohuemmalle ja hennommalle hiukselle miedosta pidosta keskivahvaan. Paksulle ja vahvalle hiukselle keskivahvasta pidosta erittäin voimakkaaseen pitoon.

Mitä föönauksen alle?
Huokoiselle, huonokuntoiselle tai karkealle ja pörröiselle hiukselle on hyvä valita voidemainen föönaustuote vaahtojen ja suihkeiden sijasta.

Mihin tarvitaan lämpösuojaa?
Tuotteessa on hyvä olla lämpösuoja, jos käytät esim. fööniä, suoristusrautaa, piippareita tai lämpörullia.

Miksi?
Lämpö avaa hiusta, kylmä sulkee. Hiuksen suomuja voidaan kuitenkin lämpösuojan avulla estää avautumasta, vaikka lämpö menee hiuksen sisään. Suoristusrautakin kuumenee yleensä jopa 200 asteeseen, joten voit kuvitella kuinka 200 asteen lämpötila avaa hiusta.

Ilman lämpöähän hius ei tässä tapauksessa suoristuisi, joten lämmön estäminen hiukseen kokonaan olisi järjetöntä.

Pörröstyttääkö ilmankosteus hiuksiasi?
Öljymäinen (yleensä aerosoliton) kiiltosuihke estää ilmakosteuden pääsyä hiuksen sisään.

Miksi?
Öljy ja vesi hylkivät luonnostaan toisiaan.

On olemassa myös lakkoja, jotka sisältävät kosteussuojan (eism. Loreal TecniArt- sarjan lakat).

Kaikista parhaiden suojaudut ilmankosteudelta käyttämällä kosteussuojallista lakkaa ja kiiltosuihketta (ensin lakka, sitten kiiltosuihke).

Mikä vaha?

Laita vahaa mielummin vähän kuin liikaa. Vahaa voi aina lisätä, mutta se ei lähde kuin pesemällä pois ja liikaa laitettuna hius näyttää vain rasvaiselta.

Vahat sopivat parhaiten lyhkäiseen tai kerrostettuun hiukseen. Poikkeuksia tosin löytyy. Alla suuntaa antavia vinkkejä eri hiuspituuksille. Tässäkin pitää muistaa myös ensimmäisenä mainitsemani perussääntö pituuden lisäksi. Myös hiuksen kunto vaikuttaa vaha valintoihin.

Pitkä
On hyvä valita voidemainen kevyt pitoinen vaha lähinnä silotteluun. Tyveen voi kuitenkin laittaa esimerkiksi keskivahvaa mattavahaa tuomaan volyymia.

Puolipitkä
Käytä volyymin aikaansaamiseksi keskivahvaa mattavahaa tyveen ja kuitu-tai mattavahaa kerrostuksen erotteluun, latvojen erotteluun tai "pöyhimiseen".

Lyhyt
Lyhkäiselle hiukselle käyvät kaikki mattavahoista, kuituvahoihin, voidemaisiin pasteihin yms. Mielikuvitus rajana. Lyhyt tukkaisen on kuitenkin erittäin tärkeää muistaa muotoilutuotteiden käytön perussääntö.

Pörröinen, eloton kihara tai taipuisat hiukset?
Kiharanvirkistäjä on ehdoton jokaiselle, joka haluaa korostaa kiharaa, tehdä siitä selkeämmän ja kimmoisan.
Parhaimman kiharan saa laittamalla virkistäjän pestyyn, pyyhekuivaan hiukseen puristelemalla ja lisäämällä vielä tuotetta hiukan kuivaan hiukseen (kaikkia tuotteita ei voi laittaa kuivaan hiukseen).

Miksi?
Kun kiharan virkistäjä laitetaan pyyhekuivaan hiukseen se muodostaa kalvon joka kuivuessaan kutistuu vetäen hiusta kiharalle.

Kiharanvirkistäjiä on kahden tyyppisiä: Virkistäjä joka jättää hiuksen pehmeäksi (vähemmän pitoa) ja toinen joka hiukan kovettuu kuivuessaan (enemmän pitoa).

Geelimäiset , geelisuihkeet ja geelimäiset voiteet kovettuvat yleensä kuivuessaan. Kihara kestää kauniimpana pidempään mutta saattaa tuntua karhealta, vaikkei näytäkkään siltä. Yleensä karkeuden voi "rikkoa puristelemalla hiusta kun se on kuiva.

Pehmeät, samettimaiset voiteet ja suihkeet eivät kovetu vaan antavat pehmeät kiharat, mutta eivät välttämättä kestä koko päivää.

Lakka kosteussuojalla on ehdoton :)

Ikkunaostoksilla, rennosti2 tuntia

1. Gizette sanoi...

Hiusta paksuntavat tuotteet
Ne eivät siis oikeasti paksunna hiusta, vaan turvottavat väliaikaisesti. Aivan kuten ne ryppyvoiteet, jotka silottavat iholta juonteita, toimii tämä samalla tavalla.


torstai 25.09.2008 klo 01:39

2. Taika3 sanoi...

Nyt olikin niin paljon asiaa, mistä en ole ikinä kuullutkaan. Kun en käy kampaajalla nykyisin. Oli mielenkiintoisia tuotteita. Mistähän sitä tuollaisia tuotteita sitten voi ostaa? Kampaajilta vai onko tavallisissa kaupoissakin? Kyllä sitä on pudonnut

torstai 25.09.2008 klo 03:23

3. Taika3 sanoi...

Kelkasta, kun on näin vanha. Niin enkä mene kampaajalle sen vuoksi, kun kauhistuvat nähdessään hiukseni. Voin vain kuvitella, mitä sanoisivat hiukseni nähtyään. Tukka pois, toivoton tapaus. Miltä minä sitten kaljuna näyttäisin? Voi minua raukkaa :(

torstai 25.09.2008 klo 03:25

4. Taika3 sanoi...

Älä ihmettele, miksi tähän aikaan kirjoittelen. Minä vain heräilen aikaisin ja sitten tulen koneelle surffailemaan netissä. Että huomenta sinulle sitten kun heräät ja taas oli kyllä niin paljon uutta asiaa, mistä minä ainakaan en ollut kuullutkaan.

torstai 25.09.2008 klo 03:28

5. Taika3 sanoi...

Niin ja hyvää päivää sinulle koko päiväksi :)

torstai 25.09.2008 klo 03:29

6. Radon sanoi...

Voi kuinka ihana blogi :) ! Keep it up, älä vaan häviä mihinkään...
Tuli mullekin paljon uutta tuotteista, kiitos.


torstai 25.09.2008 klo 05:57

7. Brincessa sanoi...

Yleensä päivät yritän liikkua tosi paljon ja olla ulkona niin ei tule syötyä koko päivää, ja tämän vuoksi ehkä syöminen on hieman ilta painotteista. Kyllä sitä päivällä aina jotain ettei tule heikko olo mutta kirjaan ne sitten vasta kun pääsen koneelle.

torstai 25.09.2008 klo 23:05

8. Brincessa sanoi...

Mun tulee heti mieli napostella ja syödä vähän sitä sun tätä pitkin päivää ja illalla huomaa että on tullut liikaa popsittua. Mä rakastan kaikke hiuksiin liittyviä juttuja, sull on aivan ihana blogi. :)

torstai 25.09.2008 klo 23:06

9. Nessu85 sanoi...

Pahinta on kävellä irtokarkkilaarien ohi kaupassa. :( Sipsiä en syö eikä suklaakaan pahemmin himota, mutta karkit, keksit, kakut jne. ;) NAM! Oon kyl antanu itelleni syyä jotain pientä sillon kun tekee mieli, niin ei tuu sitte kerralla ahmittua.

torstai 25.09.2008 klo 23:07

10. Radon sanoi...

Kiitti tsemppauksesta, kyllä tämä tästä lutviutuu :) .
Miten teen puolipitkiin hiuksiin villin kiharapilven näyttämättä maiköltsäksöniltä 70-luvulla? Hiukset puolipitkät, puolipaksut ja hyväkuntoiset.
Ite ajattelin josko sekoittais eri kokoisia paplareita


perjantai 26.09.2008 klo 06:51

11. Radon sanoi...

Isoja permisrullia ja vaikka sormikiharoita. Mitäs sanot? Mitä alle, mitä päälle? Kuinka auki, vahaa?

perjantai 26.09.2008 klo 06:53

[ Katso ruokalista! ]

1872 kcalPeruskulutus
+147 kcalLiikunta
2019 kcalKokonaiskulutus
-244 kcalTavoitevaje
-387 kcalToteutunut vaje
1775 kcalTavoite
1632 kcalSyöty (Toteutunut)
-143 kcalTavoitteesta
2 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 26.09.2008

"YKSI KAKSI KOLME NELJÄ, YKSI KAKSI... NELJÄ? "
Lääh, puuh... vanha koreografia sujuu jo paremmin, samoin ihan perusaskel harjoitukset. Koreografiassa vaikeinta on kuitenkin edelleen ne kaksi pirun piruettia, jotka tappavat jalkani ja muistuttavat lähinnä pyörivää Pisan tornia. Nilkkoja särkee ja jomottaa vieläkin, joka on muuten hiton valaiseva kokemus - nilkoissakin on lihakset! *hekottaa*

VOGUE, STRIKE A POSE!
Tämän päivän show-tunnilla keskityttiin kuitenkin enemmän Vogue koreografiaan. Siis todella haastavaa ja hauskaa :D Nopea tempo käsien asentojen vaihtuvuudessa sai minut repimään hiuksia; kuinka tässä muka voisi näyttää siltä, että kädet (ja koko keho) näyttävät pysähtyvän hetkellisesti?!

Vogue on siitä hauska, että usein myös miehet esittävät naisten diivailu roolia, eivätkä miesten James Bond- tyyppistä roolia. Miesten Vogue näyttääkin usein lähinnä drag queen showlta, tai ainakin hyvin naismaiselta itse liikkeistä huolimatta (variaatioita on paljon), kuten tässä vauhdikkaassa tanssityylejä sekoittelevassa tanssissa voguea soveltaen: http://www.youtube.com/watch?v=g88VuyEnrHE

Jotta tanssista saisi jonkin näköisen mielikuvan, käänsin englanninkielisestä Wikipediasta seuraavan kappaleen:

"Vogue tai "vogging" on suuresti tyyliteltyä modernia tanssia luonnehtien valokuvamaisia malli- poseerauksia kokonaisvaltaisesti kulmikkaiden, suoraviivaisten ja jäykkien käsien, jalkojen ja vartalon liikkeillä. Uniikki sisäkaupunki tanssin alakulttuuri Vogue, tuli kansainvälisen valtavirran tuntemaksi Madonnan samannimisestä laulusta ja musiikkivideosta. "

"AUTS, OHO, AIH, MUKSIS"
Mutta mikä on vastaus heikkoon lihaskuntoon ja tasapainoon? Hähää, Jumppapallo! Sen käyttö vaati vain hiukan harjoittelua alkuun; oma jumppaaminen muistutti lähinnä kierimistä :D

Mutta, harjoitus tekee mestarin ja tämä se oli kaiken ähkimisen ja tasapainon hakemisen väärti.

Hyviä liikkeitä jumppapalloilijoille (helpoista haastaviin):
http://www.protraining.fi/fitness/wellball/ke
skiv1-7.htm


HIUKSISTA
Huomenna kirjoittelen asiaa shampoista ja hoitoaineista :) Hiukset ovat niin laaja aihe ja rakas mielenkiinnon kohde, että asiaa riittää varmasti. Aihetoiveita otetaan vastaan :) Ensiviikolla hius-teemasta poiketen kirjoitan selluliitista, selluliitti voiteista ja niiden vaikutuksen tehostamisesta ;)

1. Taika3 sanoi...

Mielenkiintoista, mutta täysin tuon lajin taitamattomana oli kuin olisi lukenut hebrean kielistä tekstiä :) Mutta kivaa lukea. Jumppapallo on sanana tuttu, joten se meni täydestä. ja lopun ymmärsinkin ihan hyvin. Jatka vain tiedottamista, eri asioista.

perjantai 26.09.2008 klo 10:34

2. Taika3 sanoi...

Tietoa kun ei koskaan saa liikaa. Mukavaa perjantaita sinulle :)

perjantai 26.09.2008 klo 10:34

3. Sariini sanoi...

Vauu, uutta tietoa Vogue oli tännekin ja kylläpäs mahtavan näköistä menoa (juutuubin video)! Täytyykin pistää Madonna soimaan ja mennä hyppelemään olohuoneeseen (yksin kotona olemisen iloja)! :D

perjantai 26.09.2008 klo 12:56

4. Sariini sanoi...

..no tulihan hypeltyä vähän, vaikka moovit on kyllä kaukana videon meiningistä. :D

perjantai 26.09.2008 klo 13:48

5. Sariini sanoi...

Voih, kun olet hiusasiantuntija, mitäs neuvoisit hilseilevään hiuspohjaan? Ei auta apteekin tökötit, kun lienee vaan kuiva eikä mitään sientä. Tilapäinen apu löytyy BC:n hiuspohjageelistä, mutta ei poista ongelmaa. Tuubi loppu niin lunta sataa taas. :/

perjantai 26.09.2008 klo 16:32

6. Heenu sanoi...

Joo se hoikkuus vs. plösöys-tunne varmaan liittyy aika paljon siihen millainen fiilis minäkin päivänä muutenkin on... Sulle varmaan on kampaajaan tuttu sanonta: bad hair day. Ehkä tää on vähän sama homma, tukka ei asetu mitenkään eikä farkut vaan istu :)

perjantai 26.09.2008 klo 18:08

7. Sariini sanoi...

Ihanaa, omalääkäri auttaa. :D Kutiaa, ei punoita, ja tasaisesti koko pinta-alalla ehkä ihan päälakea lukuunottamatta, eli ei mitään erityisiä läikkiä. Otsan yllä ehkä eniten tai sitten siitä vaan huomaa ensin.

perjantai 26.09.2008 klo 18:22

8. Sariini sanoi...

Kai pitäisi vaan pestä joka päivä, mutta ei jaksa, kun ei hiukset rasvoitu. :/

perjantai 26.09.2008 klo 18:22

9. Sariini sanoi...

Kyllähän tätä on sietänyt puoli ikää, en osaa yhdistää mihinkään muutokseen. Paitti että ei muuten ollut mitään oiretta taannoisella lomalla, kun tuli lilluttua merivedessä. Ajattelinkin, että pitäiskö kokeilla jotain suolaa+öljyä tms.. epätoivo.. :D

perjantai 26.09.2008 klo 18:54

10. Sariini sanoi...

Kokeilulistalla myös lushin snake oil bar, hampunsiemenöljyt + rosmariinit myös kokeiltu.. No mut kiitos kamalasti vaivannäöstä, aattelin jos sulta löytyis jokkus hokkuspokkusniksi heti alkuunsa :D

perjantai 26.09.2008 klo 18:55

11. Sariini sanoi...

Jesh, no ehkä kokeilen noita omega-3 kapseleita, saattaisi toimiakin. :) Hommaa sotkee tietysti taas yksityiskohta, että muutoin en ole mitenkään kuivaihoinen, mutta eipä nuo öljyt varmaan huonoa tee jokatapauksessa. Testataan! :D

perjantai 26.09.2008 klo 18:59

12. Sariini sanoi...

... koska kalaa menee kyllä aika vähän, ja silloinkin nimenomaan paistettua tms, en voi sietää graavia ym "raakaa" kalaa. Kiitti kiitti! :)

perjantai 26.09.2008 klo 19:02

13. Sariini sanoi...

Voipi olla muuten myös tuo sisäilma, aika paljolti sisätilapainotteista tämä elo kuitenkin.. Ei ole atooppistakaan taipumusta. No mut kiva tieto tuo, että ei kannata pestä useammin, joskus olen saanut päinvastaisenkin neuvon(!).No mut nyt ulos + lenkil! :)

perjantai 26.09.2008 klo 19:08

14. Paltzi sanoi...

Hitsi, kun sun tekstit on mielenkiintosta luettavaa :) Täytyy oikein alkaa joka päivä näitä lueskelemaan. Tsemppiä oikein paljon taas uudelle viikolle!

sunnuntai 05.10.2008 klo 13:03

[ Katso ruokalista! ]

1865 kcalPeruskulutus
+71 kcalLiikunta
1936 kcalKokonaiskulutus
-234 kcalTavoitevaje
-282 kcalToteutunut vaje
1702 kcalTavoite
1654 kcalSyöty (Toteutunut)
-48 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 27.09.2008

HIUSTEN HOITOTUOTTEET OSA 1/3

Perussääntö
Shampoo hiuspohjan mukaan, hoitoaine latvan ja pituuden kunnon mukaan. Jos hiuspohja on normaali, eikä kuiva tai rasvainen, voit valita shampoon hiuksen ominaisuuksien perusteella esim. ohuelle tuuheuttavaa jne.

SHAMPOOT

Hopeashampoo on erinomainen taittamaan keltaisuutta vaaleista hiuksista. Hopeashampoita on eri voimakkuisia; mitä voimakkaampi pigmentti sitä suurempi keltaisuuden taittokyky shampoolla on. Miedommat (violetit) ovat tehty käytettäväksi jokaisella pesukerralla ja voimakkaammat (siniset) kerran viikossa.

Jos hius on kovin huokoinen ja hunokuntoinen, on vaarana, että voimakkaiden hopeashampoiden sininen pigmentti imeytyy sellaisenaan hiukseen ja taittamisen sijasta alkaakin sinertää.

Hopeashampoo sopii myös harmaille hiuksille ja miksei ruskeillekin, joista halutaan poistaa lämpöisyyttä.

Muut pigmentti shampoot
Antavat kiiltoa ja pitävät yllä jo olemassa olevaa väriä. Nämä eivät siis kuitenkaan värjää hiusta, vaan säilyttävät värisi antamalla joka pesukerta hiukan lisää pigmenttiä. Muitakin käyttötarkoituksia löytyy esim. kullanhohtoshampoolla saa myöskin ruskeaan tukkaan kullanhohdetta.

Tuuheuttava shampoo
Hyvin pesevä shampoo, joka sopii hennolle hiukselle ja normaalista hiukan rasvaiselle hiuspohjalle. Ei suositella kuivalle hiuspohjalle. Antaa ryhtiä. Tämän kanssa käytetään mieluiten vain jätettävää hoitoainetta, jottei hoitoaine latistaisi shampoon tuomaa volyymia.

+30 ikääntyvän hiuksen shampoo
Hius alkaa ikääntyä n.30-40-vuoden iässä, jolloin kahden merkittävimmän keratiinin tuotanto heikkenee. Hiuksesta tulee veltto, kiilloton, eikä se ole enää niin kimmoisa ja elinvoimainen.

Ikääntyvien hiusten shampoot sisältävät mm. Q10,omega 6, jotka elvyttävät keratiinin tuotantoa ja hiuksesta tulee jälleen elinvoimainen.

Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää pitää huolta päivittäisten vitamiinien saannista! Pintaverenkierto heikentyy mitä enemmän ikää tulee, eikä hius välttämättä näin ollen saa verestä enää tarvitseamiaan aineita niin tehokkasti, kuin pitäisi.

Syväpuhdistava shampoo
Poistaa muotoilutuotejäämät, sekä mineraalit, kuten kloori, rauta, kupari jne. Käyttösuositus n. kerran viikossa.

Mattainen samea väri, vaalea hius on muuttunut vihertäväksi? Vesijohtoveden kloori saattaa aiheuttaa näitä reaktioita. Myöskin jos talossasi on vanhat putket, saattaa näistä irrota vielä rautaa ja kuparia veteen.

Syväpuhdistava shampoo poistaa yllämainitut mineraalit hiuksista, eli vie pois niiden tuoman vihertävän mattaisuuden. Tämä on myöskin uimareiden yleinen ongelma uima-altaiden veden suuren kloori pitoisuuden takia.

Värinsuoja shampoo
Värinsuoja shampoo pitää hiusvärin hiuksen sisällä, jolloin väri ei haalistu niin nopeasti. Pigmenttishampoot ovat kuitenkin tehokkaampia värin ylläpitoon jos löydät sävyistä omasi.

Kosteuttava shampoo
Soveltuu kuivasta normaalille hiuspohjalle. Jos joku nyt miettii onko mitään shampoita enää vain ihan normaalille käsittelemättömälle hiukselle, on tämä yksi vaihtoehto tuuheuttavan ja siloittavan shampoon kanssa hiuksen ominaisuuksista riippuen.

Siloittava shampoo
Hiuksiaan suoristaville, pörröisille tai paksuille hiuksille. Siloittaa, antaa kiiltoa ja hallittavuutta. Pehmentää karheampaakin hiusta.

Kihara shampoo
Permanentatulle ja luonnonkiharalle. Antaa kimmoisuutta, kosteutta ja parantaa kiharan muotoa.

1. Taika3 sanoi...

No, jo oli erilaisia shampoita. Ei ollut ikinä edes kuullut kaikista. Tietääköhän tällaisella pienellä paikkakunnalla olevat kampaajat tuollaisista asioista nekään. Tuntuu vain, että ei varmaan tiedä noin paljon. Pitäis mennä ihan pokkana kysymään. Olisi

lauantai 27.09.2008 klo 04:01

2. Taika3 sanoi...

Kiva nähdä niiden ilme, jos eivät tiedä. Niin ja ihmettelesivät, että miten asiakas voi tietää. Mutta kiitos taas erittäin valaisevasta kirjoituksesta. Mukavaa lauantaita. :)

lauantai 27.09.2008 klo 04:02

3. Heenu sanoi...

:D Erittäin hyvä termi sille. Ja tosi kivoja muuten nämä sun hiusvinkki-kirjoittelut!

lauantai 27.09.2008 klo 10:37

4. Aninani sanoi...

Mielenkiintoista, uutta asiaa tuli roppakaupalla :) . Tulen usein vierailemaan blogissasi.
Mukavaa lauantaita :)


lauantai 27.09.2008 klo 12:52

5. Heenu sanoi...

Kivaa lauantaita sullekin, toivottavasti 2x bad saturday helpottaa. Ja onnea siitä lähteneestä kilosta, se on ihan mukava tunne :)

lauantai 27.09.2008 klo 13:24

6. Aninani sanoi...

Olisi tosi kiva saada tietoa koira-tuotteistakin. Se kun liittyy tulevaan työhöni.

lauantai 27.09.2008 klo 14:21

[ Katso ruokalista! ]

1849 kcalPeruskulutus
+70 kcalLiikunta
1919 kcalKokonaiskulutus
-209 kcalTavoitevaje
-948 kcalToteutunut vaje
1710 kcalTavoite
971 kcalSyöty (Toteutunut)
-739 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 28.09.2008

KAUNEUSIHANTEET

Onko ulkonäkö liian tärkeää nykymaailmassa? Miksi? Ulkonäköä arvostetaan ja siitä puhutaan paljon, joten voisi sanoa, että se on liian tärkeää, mutta ei vain nykymaailmassa vaan melkein koko ihmiskunnan historian ajan. Kauneusihanteet vain ovat muuttuneet.

Barokin aikakaudella 1600-luvulla ihannoitiin lihavuutta. Lihavuus kertoi varakkuudesta ja laihuus köyhyydestä. Lukuiset lihotuslääkkeet menivät kuumille kiville ja toimivat taatusti paremmin, kuin nykyiset laihdutus lääkkeemme ;].

Rokokoon aikakaudella 1700-luvulla alettiin kammoksua barokin ajan lihavia naisia. Naisen tuli olla vyötäröltään kapea, yläosasta pieni ja alaosasta suuri, pehmeä ja hiukan pyöreä olematta kuitenkaan lihava. Voin vain kuvitella, kuinka epätoivoisia barokin aikana olleet muodikkaat itsensä lihottaneet naiset olivat rokokoon kauneusihanteiden vallitessa. Kiloista eroon pääseminen kun on paljon hankalampaa (me jos ketkä sen tiedämme), kuin laihtuminen. Muoti-ikonina toimi Marie Antoinette.

1800 luvun viktoriaanisella aikakaudella kauneusihanteena oli luonnoton ampiaisvyötärö. Naisilla vartalon muokkaajina toimivat valaanluukorsetit, joilla pyöreämmällekin naiselle saatiin kapeampi vyötärö. Jotkut jopa leikkauttivat alimpia kylkiluitaan. 1800-luvun lopussa korostettiin takapuolta turnyyrin avulla (vanne takana takapuolen kohdalla). Ulkoilu yleistyi, siitä tuli suosittu seurustelumuoto.

1900-luku oli suurten muutosten aikaa. Naisen aseman vahvistuessa korsetit saivat väistyä kirkkaampien värien, sopusuhtaisen vartalon ja rennomman pukeutumisen tieltä. 1950-luvulla ampiaisvyötärö kuitenkin palasi jälleen muotiin. 60-luvulla naisihannetta edusti langan laiha Twiggy. Samoihin aikoihin alettiin kiinnittää huomiota ruokavalioon ja erilaiset dieetit valtasivat maailmaa. 80-luvulla laihdutustuotteiden tarjonta laajeni jopa selluliittivoiteisiin ja siitä lähtien niiden tarjonta on laajentunut laajenemistaan. Liikunta, varsinkin aerobic huomioitiin hyvänä laihdutuskeinona. Plastiikkakirurgia yleistyi huomattavasti.

2000-luvun kauneusihanne on hoikka, hiukan päivettynyt, terve ja historiassa ensimmäistä kertaa myös trimmatun näköinen, mutta silti naisellinen nainen. Huippumallit toimivat tämän kauden kauneusihanteina. Ääripäät liikalihavuus ja liikalaihuus ovat kasvaneet. On anoreksiaa, bulimiaa, ortoreksiaa ja vaikka mitä. 2000-luku on erottuvuuden ja oman persoonan korostamisen aikaa. Erilaiset tyyli- virtaukset vallitsevat yhtäaikaisesti. Persoonallisesti pukeutuminen on mahdollista, kun kaikki tyyli- ja muoti oikut on periaatteessa sallittu. Näin voidaan valita omaa persoonaa ja omaan vartaloon sopiva tyyli.

Tanssiminen,yökerhossa,hyvin liikkuvaa2 tuntia
Tanssitunti-hiphop ja street1 tunti

1. Taika3 sanoi...

Kyllä olit hienosti kirjoittanut nuo eri aikakausien naisihanteet. ON se kumma että juuri naisiin on aina kohdistettu ulkonäkövaatimuksia ja harvahan niihin käsityksiin luonnostaan sopii. Mutta kiitos sinullekin tuestasi. Huomenna motivaation

sunnuntai 28.09.2008 klo 19:04

2. Taika3 sanoi...

Kasvattaminen alkakoon ja otan rauhallisesti. Minulla kun tuo syöminen on tunnesyömistä ja on ollut aivan kamala kesä. On tuo äidin juttu meneillään ja muutakin. Mutta nyt pitää katsoa peiliin ja uskoa, että ei ne asiat muutu syömällä ainakaan paremmaksi.

sunnuntai 28.09.2008 klo 19:06

3. Taika3 sanoi...

Kyllä teidän kaikkien tuki on ollut ihanaa. Kiitos ja hyvää yötä sinullekin. :)

sunnuntai 28.09.2008 klo 19:06

[ Katso ruokalista! ]

1841 kcalPeruskulutus
+933 kcalLiikunta
2774 kcalKokonaiskulutus
-196 kcalTavoitevaje
-398 kcalToteutunut vaje
2578 kcalTavoite
2376 kcalSyöty (Toteutunut)
-202 kcalTavoitteesta
10 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 29.09.2008

HIUSTEN HOITOTUOTTEET OSA 2/3

Hoitoaineet voi jakaa kolmeen ryhmään:
Pois huuhdeltavat hoitoaineet sopivat käytettäväksi jokaisen pesun yhteydessä.

Jätettävät (suihkeet ja voidemaiset) hoitoaineet voidaan käyttää pois huuhdeltavia täydentävänä hoitona pesun jälkeen tai korvaamaan pois huuhdeltava hoito, mikäli hius on suht hyväkuntoinen.

Voidemaiset hoitavampia, kuin suihkeet. Latvasuojaa on erittäin hyvä käyttää jos ainoastaan latva tuntuu hauraalta muun tukan ollessa hyvässä kunnossa.

Erittäin hyviä myös selvittämään, antamaan kiiltoa ja poistamaan sähköisyyttä!

Tehohoidot on takoitettu käytettäväksi kerran viikossa. Hoitoteho säilyy hiuksessa n. viikon ajan pesuista huolimatta. Erittäin hyviä kemiallisesti käsitellyille hiuksille.

HOITOAINETYYPIT

Pigmenttiä sisältävät hoitoaineet
Näissä hoitoaineissa on enemmän värinsäilytys tehoa, kuin missään muissa hiustenhoitotuotteissa itse hiusvärejä lukuunottamatta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että keltaisuuden poistaminen vaaleasta hiuksesta on hopeahoitoaineella tehokkaampaa, kuin shampoolla.

Mitä intensiivisemmältä hoitoaineen pigmentti näyttää, sitä enemmän siinä on pigmenttiä. Suosittelen käyttämään näiden voimakkaampien kanssa hanskoja. Antavat upean kiillon.

Tuuheuttava hoitoaine
En oikein jaksa uskoa, että tuuheuttaisi yksinään. Käytettävä tuuheuttavan shampoon kanssa jos haluaa tuloksia. Tuuheuttavan hoitoaineen idea on se, että se ei latista hiusta. Hoitoaineena tuuheuttava on aika kevyt, joten huonokuntoiselle hiukselle on hyvä valita jokin hoitavampi hoitoaine, vaikka käyttäisi tuuheuttavaa shampoota

+30 ikääntyvän hiuksen hoitoaine
Hyvä käyttää oman shampoonsa kanssa. Kollageeni antaa hiukselle kimmoisuutta ja kiiltoa.

Rakennepaikkaava hoitoaine
Korjaa hiuksen rakenteellisia esim. vaalennuksessa, permanentissa syntyneitä vaurioita. Sulkee hiussuomuja antaa kosteutta.

Kiharan, siloittavan, kosteuttavan, värinsuoja ja syväpuhdistavien hoitoaineden perusajatus on sama kuin niiden omilla shampoilla. Siksi olen jättänyt ne kirjoittamatta ja ne voi kurkata tuolta hiustenhoitotuotteet osasta 1/3 :)

Ihanaa maanantaita kaikille ja tehdään tälläkin viikolla hyviä tuloksia :)

1. Taika3 sanoi...

Kiitos sinullekin kommentista ja taas hyvistä tiedoista. Mukavaa maanantaita sinulle. :)

maanantai 29.09.2008 klo 06:08

[ Katso ruokalista! ]

1846 kcalPeruskulutus
+70 kcalLiikunta
1916 kcalKokonaiskulutus
-205 kcalTavoitevaje
-215 kcalToteutunut vaje
1711 kcalTavoite
1701 kcalSyöty (Toteutunut)
-10 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 30.09.2008

KOULUSURMAT - KAUHAJOKI
Nyt vasta pystyn sisäistämään Kauhajoen järkyttävät tapahtumat. Jokelaa ei osannut kuuna päivänä odottaa, kun taas seuraava koulusurma Jokelan jälkeen tuntui vain olevan ajan kysymys - osaanotto Kauhajoen uhrien ystäville ja omaisille.

Millainen kuva muilla mailla on nyt Suomesta? Kävin lukemassa erään englantilaisen uutis-sivuston keskustelupalstaa ja siellä todella ihmiset kuvittelevat meidät hulluksi metsästäjä kansaksi, jotka kantavat joka päivä asetta mukanaan itsepuolustukseksi. Täällä käytetään aseita kuulemma yhtä tiuhaan, kuin Jenkeissä.

KOULUSURMAT - JOKELA
Blogini 7.11.07: Kun päivällä ensimmäisen kerran kuulen Jokelan koulukeskuksessa tapahtuneesta kouluammunnasta, ensimmäinen ajatus lyö tyhjää, sitten tulee ihmetys ja epäusko "mitä, tämän täytyy olla vitsi". Sitä seuraa suru ja viha. Kuinka tämä voi tapahtua? Miten tällaista on voitu suunnitella kaikessa rauhassa?

Todellakin toivon, että tämä on ainoa laatuaan eikä tapahdu toiste. En usko Auvista muistettavan(kuten hän itse toivoi) poliittisen näkemystensä vuoksi, vaan ainoastaan kouluampujana, joka tappoi kahdeksan viatonta ihmistä.

Ne, jotka väheksyvät asian saamaa kohua, niin voisivat tajuta, että tämä teko oli kylmästi suunniteltu ajattelematta ihmistä edes yksilönä. Kuinka ihmismieli voi muuttua teurastajaksi? Tappaa omaa rotuaan. Koulussa, ehkä työpaikalla, kauppakeskuksissa, bussissa....sitä ihmiset pelkäävät.


2007 asuin vielä Hyvinkäällä Jokelan vieressä. Ajelin joka päivä pyörällä Jokelan koulusurmissa kuolleen rehtorin, niin mukavan rouvan, kauniin talon ohitse. Oli uskomaton ajatus, ettei rouvaa enää näkyisikään pihallaan. Hän oli kuollut.

Toivoin Auvisen jäävän henkiin, jotta hän olisi joutunut elämään vihanneksena lopun elämäänsä. Olisi se ollut aika ironista Auvisen omaan ideologiaan nähden! Luin Auvisen 1000 sanan manifestin, jossa hän sanoi:"Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) tulisi elää, kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla. " Itse hän kuului tietysti tähän älykkäät "yli-ihmiset" ryhmään.

Peliplaneetta 29.10.07
"Vankiloita ei tarvita! Kuolemantuomio on paljon mieluisampi kuin vaikkapa 10 vuoden elämä vankilassa. Ja itse ainakin kuolisin ennemmin kuin tuhlaamaan elämääni vankilaan. " Auvinen kommentoi StormSpirit nimimerkillään.

StormSpirit:
"Älkää syyttäkö elokuvia, joita katson, musiikkia, jota kuuntelen, pelejä, joita pelaan tai kirjoja, joita luen. " Peliplaneetta nettisivustolla hän oli kuitenkin vastannut aiheeseen "Mikä tekee sinusta onnellisen" seuraavasti:
Sunnuntaina, 28.10.2007 klo 14:09
"Vapaus, itsenäisyys, kuolema, elämän loppuminen, ihmisten kärsimys, massa / sarjamurhaajatapauksien tutkinta, masturbointi, nopea ja aggressiivinen elektroninen sekä industrial rock- ja metallimusiikki (varsinkin jos biisissä on sanomaakin), väkivaltaiset / raa'at toiminta- ja kauhuelokuvat, FPS -tietokonepelit, naisten alistaminen, sarkasmi ja ironia, luonnonkatastrofit, aseet, ampuminen, musta huumori..."

Auvinen oli myös pystynyt harjoittelemaan iskuaan pelaamalla - Jokelan koulusta tehdyllä pelikentällä.

Kaikki Auvisen videot; "Jokela High School Massacre", " Just testing my gun" sekä video, jonka Auvinen oli tehnyt masennuslääkkeiden käytöstä (videon lopuksi Auvinen neuvoo masennuksen parantamiseksi koulusurmat masennus- lääkkeiden sijasta), kertoivat Auvisen sekaisin olleesta maailmasta.

1. Gizette sanoi...

Anteeksi ahdistavasta aiheesta :( Kaunista tiistai päivää siitä huolimatta kaikille :)

tiistai 30.09.2008 klo 02:42

2. Taika3 sanoi...

Tärkeitä, kuin suomalaisetkin. Miksi koko maailma ei nouse vastustamaan sotia, tappamista, murhaamista ja kaikenlaista väkivaltaa . Siksi, kun jos se tapahtuu tarpeeksi kaukana, niin eihän se enää kosketakaan meitä, vaikka sen pitäisi. Ihmiskunta on aina

tiistai 30.09.2008 klo 05:57

[ Katso ruokalista! ]

1856 kcalPeruskulutus
+71 kcalLiikunta
1927 kcalKokonaiskulutus
-223 kcalTavoitevaje
-225 kcalToteutunut vaje
1703 kcalTavoite
1701 kcalSyöty (Toteutunut)
-2 kcalTavoitteesta
11 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=gizette