Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




sunnuntai 08.06.2008

HUOMENIA.
Jaahas... sitten onkin luvassa itsetutkiskelua.

Mikä saa aikuisen naisen torkahtamaan illalla sohvalle ja sitten menemään jääkaapille ja syömään poikansa kaksi suklaavanukasta ja miehen metukat? Siinä sitten kalorit paukkui kauniisti punaiselle. Mennessäni kaapille en kyllä ajatellut MITÄÄN ja nyt revin täällä tukkaa päästäni. Just kun eilen tuntui, että vihdoin pääsen turvotuksestakin, kun vessassa juoksutti ja vesi maistui, niin tuo metukka satsi ei ainakaan asiaa korjaa... aaaaargh!

Sitten asia jota pohdin tuossa ystävälleni. Mikä tämmöisen ruoka-addikkitin päässä on vinksallaan, kun mukamas se ähky olo ja sen tuoma jaksamattomuus on muka hetkellisesti niin kivaa, että se muka voittaa tämän viime päivien energisyyden? Huomaan selkeästi, että vaikka repsahduksia on ollut joka toinen päivä (tai siis ita), niin silti on puhtia ollut enemmän kuin ennen. Ja se on tuntunut ihanalta, kun oikeasti jaksaa innostuakin asioista eikä tule väännettyä vain väkisin arjen askareita.

Tiedän, että itselleni nämä pari ensimmäistä viikkoa ovat aina vaikeita, joten ei kai tässä auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja ripustaa jokin kovaääninen kilikello yöksi jääkaapin oveen. Herättäisi ainakin muut ja itsenkin ajattelemaan mitä on tekemässä :D

On tässä sen verran pudotettavaa, että nykyinen saldo -200g viikossa ei paljoa lohduta vaikka on sekin hyvä alku, kun summan edessä ei ole plussaa , kuten ennen.

Täytyy myös miettiä, että pitäisikö suosiolla jättää enemmän kaloreita iltaan, vai tehdä niin kuin pv aikoina pudottaessani painoa, että illalla annan itselleni luvan syödä VAIN appelsiineja.

Jos jollain on hyviä vinkkejä, niin ovat tervetulleita!

Siivous(pölyt,imurointi,lattian pesu)30 minuuttia

1. Kekki sanoi...

Heh, kävin vielä uudelleenkin puntarilla ja näytti -500g. Mutta pidetään nyt tuo -200g listoilla, niin jospa huomenna tulisi kiva pudotus :) . Hope so :D

sunnuntai 08.06.2008 klo 10:00

2. Ronja6 sanoi...

Käyhän lukemassa Jmal:n sivuja ,hänen palstalta saat paljon hyvää selkokielistä tietoa esim. miten jaat syömisiäsi ettei tule tunne että kalorit loppuu kesken yms...kannattaa lukea :)

sunnuntai 08.06.2008 klo 11:14

3. Minisini sanoi...

Voi olla joo, että ens kesänä onkin jo ihan eri juttu, ku molemmat neidit tulee perässä ulkonakin tms... Tai sit menee ihan omia menojaan! :D

sunnuntai 08.06.2008 klo 21:46

[ Katso ruokalista! ]

2186 kcalPeruskulutus
+61 kcalLiikunta
2247 kcalKokonaiskulutus
-768 kcalTavoitevaje
-779 kcalToteutunut vaje
1479 kcalTavoite
1468 kcalSyöty (Toteutunut)
-11 kcalTavoitteesta
36 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 09.06.2008

Huomenta-huomenta.

Iiiisooo haukotus aamukaffen ääreltä. Ei meinannut tulla nukkumisesta mitään, kun ne nesteet vihdoin lähti liikkeelle. Kävin vessassa 5 kertaa yön aikana!!! Ja aina tuntui, että suuta kuivaa, niin piti käydä vesihörppy samalla. No, nyt paino on onneksi 100 alle :D Jihuu! :D

Ukkosti kovasti tunti sitten ja vettä vihdoin tuli. Jo sitä mies odottelikin, ettei tarvitsisi joka yö lähteä kastelemaan salaattipeltoja.

Eilisistä syömisistä huomasin, että hiilaripitoinen lounas (keitto+leipä) ei meinannut riittää pitämään nälkää poissa välipalaan asti. Iltaruuaksi taasen tein proteiinipitoisen munakkaan ja nälkä pysyi hienosti poissa. Iltapalan aikaan ei edes meinannut tehdä mieli mitään. Söin kuitenkin kalorit niin kuin piti :) . Ihan onnistunut päivä siis syömisten suhteen.

Täytyy kai testailla tuota, että syö iltaruuan protskupainotteisesti, niin jospa säästyisin illan mässykohtauksilta ja yli kulutuksen syömiseltä.

Nyt täytyy kai herätellä poika hoitoon, niin pääsee itse taasen kokkamaan raksaukoille ja kaffettamaan peltotyöläiset + toivottavasti ehdin tehdä omiakin verkkokaupan töitä (poika hoidossa 10pv/kk).

Ahdistaa vaan aina nämä hoitoon viemiset päivinä jolloin on kokkausta, koska jos vien pojan klo 8:aan, niin raksaukoille pitää olla kahvi jo klo9.00, sitten lounas klo 11.00 ja kahvit klo 14.00. Posti lähtee klo 15.00, joten paketit minun täytyy viedä ennen sitä. Niin missä vaiheessa teen töitä??? Paketit ehdin juuri ja juuri pakata ruuan ja kahvin välissä, mutta muutapa ei sitten ehdikään. Pojan hoitopaikka on vieläpä 15km päässä, joten tuntuu, että hoitopäivät on vaan yksi stressin aihe, kun matkoihinkin menee aikaa... :(

No, ei passaa valittaa. Onhan se mukava, että puuhaa riittää ja eipä käy elo tylsäksi.

...Herätin just pojan... Ääni käheänä ja nenä vuotaa pojalla. Taitaa hoitopäivä jäädä väliin.

Iltalisäilyt: En suosittele nameja! Kauhea sokerikanuuna iski heti, kun pastilliaski salmiakkia oli vedetty. Eikä asiaa suinkaan helpota äsken vedetty kabanossi ja pekoniin käärityt herkkusienet... mutta ei pelkoa KALOREISSA PYSYTÄÄN :D . Katsotaan nyt vain mielenkiinnolla kuinka salmiakki ja pekoni turvottaa huomiseksi. No, jospa ei tarvitsisi pitää wc ruljanssia ensi yönä :D

Mut nyt tää poistuu imurin varteen, niin johan pekonit tirisöö :D

Edit. edit... Ei ihme, että tuntui sokeripöhnältä. Kuumemittari näytti 37,7. Sain juuri komean botoxhuulenkin :D . Poika pomppi sylissä ja BATAM Takaraivo minun ylähuuleen. Komeasti turposi eikä maksanut tuo käsittely mitään. Oikea pusuhuuli :D

Siivous(pölyt,imurointi,lattian pesu)45 minuuttia

1. Kekki sanoi...

Heh... tulipa vali-vali päiksy

maanantai 09.06.2008 klo 08:25

2. Ronja6 sanoi...

Mielettömästi onnea olet rikkonut satasen, siitä saa hirveesti potkua jatkamiseen ja onnistuminen itsessään jo kannustaa puskemaan raivoisasti eteenpäin :D

maanantai 09.06.2008 klo 11:09

3. Taika3 sanoi...

Voi hitsi, kun en ollut huomannut, että täällä on satasen rikkoja. Hienoa, on mahtavaa. Nyt vain käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain, taistelu jatkukoon. Onnea ja hyvää päivää.

maanantai 09.06.2008 klo 13:50

4. Taika3 sanoi...

Vai on sielläkin salmiakin himon tunteva ihminen. Sama täällä. Luulenkin, että syy tuohon puolen kilon nousuun mullakin on juuri salmiakki. On meinaan aivan hirveä hinku siihen. Kerää tieten nestettä. Vähän aikaa meni vähemmällä ja eilen sorruin.

maanantai 09.06.2008 klo 16:37

5. Kekki sanoi...

En tiedä onko normioloissa salmiakkihimoa, mutta myös viimeksi laihduttaessani -30kg vedin melkein joka pv. pikku askin salmiakkeja :) . Pitää nyt jatkossa pitää se mielessä eikä taas siirtyä isompiin mässyihin :D

maanantai 09.06.2008 klo 17:14

6. Kekki sanoi...

Pitää nääs "laihduttaessakin" herkutella, muuten 35 kiloa ei jaksa karistaa itse pirukaan. Ja toisekseen eihän sitä loppuelämää muutenkaan aio elää ilman namuja. Joten vähäiset sallitaan nyt ja jatkossa :D . *puolustelee tekoaan* :D

maanantai 09.06.2008 klo 19:30

7. Minisini sanoi...

No mä soitin neuvolaan ja kysyin, et voisko ne olla vesirokkoo, ni sielt käskettiin varmuuden vuoksi viedä näytille... ei kyl käyny pienessä mielessäkään, et ötökät sais tollasta jälkee aikaan! :D ihan turha reissu...

maanantai 09.06.2008 klo 21:16

8. Minisini sanoi...

Sullahan lähti hyvin painoa yhessä yössä! :)

maanantai 09.06.2008 klo 21:19

9. Nellanalle sanoi...

Jahas täällä yksi blogi jota varmasti alan mielenkiinnolla seurata :) Ei muuta kuin tsemppiä vaan ja paljon!!!

maanantai 09.06.2008 klo 21:49

10. Romu sanoi...

Onneksi olkoon tuon satasen rikkomisesta ! Hieno tunne vai mitä? Minä ihmettelinkin että mikä paukaus se oli, mut se oli se sun satanen, joka paukkui rikki :)

keskiviikko 11.06.2008 klo 22:26

11. Heltsy sanoi...

Hieno satasen paukautus! :D Peräs tullaan. Yritähän saada pöpö kuriin ja kuume laskuun. :)

torstai 12.06.2008 klo 21:37

12. Krista73 sanoi...

No juu, samaa soopaa viikosta toiseen :D ja mahtui eiliselle yks suklaapatukka vaikka putosi, että joskus näinkin päin :D

Mutta missäs sun ruokalistat on :D hopihopi listaamaan että pääsee ruotimaan :D


perjantai 13.06.2008 klo 08:53

13. Krista73 sanoi...

Ei täälä vaan näy kuin tää maanantai 9.6 :D onko ruksi kohdassa näytä muille : ei... ?

perjantai 13.06.2008 klo 09:59

[ Katso ruokalista! ]

2168 kcalPeruskulutus
+91 kcalLiikunta
2259 kcalKokonaiskulutus
-745 kcalTavoitevaje
-394 kcalToteutunut vaje
1514 kcalTavoite
1865 kcalSyöty (Toteutunut)
+351 kcalTavoitteesta
31 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 10.06.2008

Huomenta.

Ei onnekseni salmiakit, pekonit ym. herkut nostaneet painoa kuin 100g. Odotin jo jättiläismäistä turvotusta jälleen täksi aamuksi, mutta turvoksissa ei olekaan kuin tuo pojan lahjoittama "botox-huuli", josta illalla vielä pistin juttua blogiin.

Suolistin tänä aamuna myyrän! Kissa pentele oli jälleen urakoinut viime yön ja tuonut oven eteen jättiläismäsen myyrän, jonka päälle minä tietenkin astuin aamukessulle mennessä. Nämä on näitä maaseudun mukavuuksia :D . Kerran kissa toi kärpän eteiseen. Siinä olikin miehelle ja minulle iltapuhdetta napata se kiinni ja pysyä itse ehjin nahoin ja pitää koirat poissa sen kynsistä ja hampaista. Aika possakka rymytä ukon kanssa kenkien keskellä pienessä ulkoeteisessä kärppäjahdissa.

Tutuksi tuo elikoiden jahtaus täällä maalla käy. n. 6v. sitten olin töissä paikassa, johon piti lähteä klo4 aamulla. Minä olin aamukessulla kun jotain tömpsähti viereeni. Hiiri tippui katolta! Nappasin äkkiä katuharjan ja koitin napata sitä sillä. Silloinen koiravanhus oli myös jahdissa mukana. Luupää ei vain millään tajunnut, että jahdin kohde oli hiiri eikä katuharja. Siinä sitten pompin harja kädessä ja ukkokulta tulee sängynpohjalta kurkistamaan, että mitä puuhaan ja rymyän. Hiiri tietenkin pääsi pakoon, joten naureskelin, että keppijumppaahan minä :D

Koominen hiirijuttu oli myös se, kun käveltiin silloin 1,5v. pojan kanssa miehen "verstaalle" ja poika nosti "kiven" maasta ja totesi "hiili nukkuu", johon minä että niinpä näkyy... kunnes tajusin, että pojan kädessä oli OIKEA HIIRI. Sitten alkoi armoton pomppiminen ja sätkiminen minun toimesta :D . Poika vaan katsoi, että mikäs äidille tuli :D

Mutta riittäköön hiirijutut tälle päivälle :D
Nyt lukemaan muiden blogeja ja sitten jälleen hommiin, keittelemään taasen aamukaffeja raksa ukoille, jospa tänään ehtisi omienkin töiden kimppuun :)

Ja kiitos NellaNalle :) . Heti motivoi lisää, kun tietää jonkun seuraavan blogiani. Tietää ettei passaa lipsahdella niin usein :D

MAALLA ON MUKAVAA :D

1. Ronja6 sanoi...

Totista taistelua hiirten kanssa olet käynyt, minä kyllä katselen niitä mieluummin tuolin korkeudelta ja yllättävän ketterästi sinne paniikissa pääseekin :D mukavaa tiistaita ja onnea pudotukseen!

tiistai 10.06.2008 klo 09:46

2. Taika3 sanoi...

Olipa kertomus. Näin tapahtumat oikein sieluni silmin. Kyllä minä eilen mässäsin ja kirjoitin sopimattomia. Olen varovaisempi. Salmiakista minulla eniten tulee olla vaikeaa luopua. Oikein hyvää päivää sinulle ja perheellesi.

tiistai 10.06.2008 klo 09:50

3. Taika3 sanoi...

Kiva kun olet rönsyilevää tyyppiä. Sitten me sovitaan toisillemme kirjoittelussa, mutta minä olen luvannut olla kiltisti, että et sitten villitse minua.

tiistai 10.06.2008 klo 10:12

4. Taika3 sanoi...

Niin, mutta minä rakastan eläimiä ja en voisi noin hurjalla tavalla jahdata niitä. Nekin on eläimiä ja en voisi niitäkään vahingoittaa. Meillä miehen on pakko tehdä ne asiat. ei minusta olisi. Niin hiirenpyynnistä on kysymys, ettei kukaan vaan taas saa

tiistai 10.06.2008 klo 10:14

5. Taika3 sanoi...

Väärää käsitystä, mistä puhun. Voi, kiva että saadaan varmaan Ronjan kans sinusta uusi heimolainen, tuletko ja ehditkö?

tiistai 10.06.2008 klo 10:15

6. Taika3 sanoi...

Kyllä uskaltaa ja oikein tunnen, että sovit joukkoomme tosi hyvin.

tiistai 10.06.2008 klo 10:20

7. Taika3 sanoi...

Voi kyllä minä ainakin ehdin aivan liikaa. Pitäsikin lukita koko jääkaappi. Minähän olen taas lihonut hirveästi. Mutta tuo Ronja on minulle tosi tärkeä ihminen. Ollaan oltu alusta saakka kavereita. Mutta mehän ollaankin identtiset kaksoset.

tiistai 10.06.2008 klo 17:37

8. Ronja6 sanoi...

Paitsi etta nämä kaksoset syntyi 3vuoden välein. Mutta maailma on ihmeellinen paikka eiks vaan! Sullakin noin pieni tuo lapsi! Ole vaan varuillasi voit yht´äkkiä saada kaksosen hänelle(pidä laitospakkaus valmiina) jos tulee äkkilähtö :D

tiistai 10.06.2008 klo 18:07

9. Minisini sanoi...

Sulla sielä elämää riittää hiirien ja muittenkin elukoitten kanssa! :D Mä naisellisena kiipeen pöydälle ja huudan jos hiiren nään! :D Koko sydämestäni kyl toivon, et ne pysyy pois mun näkyvistä ihan jo oman kuulonsakin takia! :D ;)

tiistai 10.06.2008 klo 20:52

10. Nellanalle sanoi...

Kyllä se vaan on niin toisenlaista tämä maalla eläminen juurikin tuon luonnon ja sen elikoiden kanssa :) verrattuna kaupunki elämään. Jos se onkin se Botox mikä sitä painoa on noin vähän nostanut niin kyllähän se jo huomiseksi siitä haihtuu ;)

tiistai 10.06.2008 klo 22:10

[ Katso ruokalista! ]

2170 kcalKokonaiskulutus
-749 kcalTavoitevaje
-82 kcalToteutunut vaje
1420 kcalTavoite
2087 kcalSyöty (Toteutunut)
+667 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 11.06.2008

Joop... taas +100g.

NYT KEKKI RYHDISTÄYTYY ja ottaa itseään niskasta kiinni, jottei paino kipua taasen yli 100kg. Tänään on pakko harrastaa jotain liikuntaa ja ei repsahdella yhtään. Eilen mentiin taas keltaiselle :( .

Minulla oli eilen jotenkin niin levoton olo, että en muista milloin viimeksi olisi ollut. Jotenkin oli sellainen tuli persiin alla fiilis. Kaipa se tällaiselle sosiaaliselle naiselle on normaalia, että alkaa jo ahdistamaan, kun on viikonlopun ja maanantain + tiistain ollut lähes kahdestaan pojan kanssa kotona. Ainoastaan juttuseurana raksamiehet, kun käyvät syömässä/kaffella. Pojallakin oli flunssa ja en raaskinut hoitoon viedä. Jaksoi kaiket päivät marista "äitiiii uuuloooos". Poika oppi pari viikkoa sitten ajamaan fillarilla ilman apupyöriä, joten se on nyt niin pop puuha.

Käytiin sitten illalla lainaamassa ärrältä dvd pojan kanssa. Ajattelin jotain kivaa koko perheen leffaa. Poika valitsi Puuha Peten, joten se siitä :D . Ja tietenkin ostettiin namia ja limua :( ... että siitä tuo +100g sitten tumpsahti.

Olen monesti miettinyt sitä, että minkälaiset ruoka-opit pojalle tulee tällaiselta pyöreältä äipältä. Mutta poika ilmoitti minulle kirkkain silmin eräs päivä ruokapöydässä, että "äiti, minä olen kasvissyöjä" :D . Poika siis pian 4v. Tokkopa tuo edes tietää mitä se tarkoittaa, mutta poika on aina tykännyt kasviksista ja syö ne lautaselta ensin. Kerran oli isänsä kanssa reissussa ja soitti minulle, että äiti ollaan tulossa kotiin ja laitatko minulle perunamuusia ja kasviksia :D .

Mutta nyt riittää löpinät tälle päivälle. Nyt herätän pojan hoitoon. Raksaukot ei tule tänään töihin, kun vettä tulee edelleen, joten JIPII! Minä pääsen oikeasti tekemään omia töitäni. Lupaan myös olla tänään tarkempi syömisissä ja harrastaa edes jotain liikuntaa.

Tsemit kaikille tähän päivään :)

Lisäys klo 13.45:
Voi elämän kevät! Rupesin kuvaamaan muutamaa tuotetta kauppaani, niin kamerasta löytyi pojan minusta napsaisema kuva viikonlopulta, kun teki äidille kampausta. huh-huh... 100kg eukko tukka pystyssä, naama punakkana ja läskit tursuten tankkitopista oli suorastaan kauhuleffan veroista katsottavaa.

Jospa tuo kuva potkisi eteenpäin. Olen TYRMISTYNYT.

Mamma jatkaa dieetillä ja poika kuvauskieltoon :D , sillähän tästä selvitään!

1. Minie sanoi...

Totta; täytyy yrittää syödä mahdollisimman hyvin, ja otan lisäks päivittäin tuollaisen raskaudenajan vitamiinin ettei pääsis pahaa vajetta tulemaan mistään. Josko sais ne herkut pysymään aisoissa, niin ei tulis niin paljon pudotettavaa :) Mukavaa päivää!

keskiviikko 11.06.2008 klo 08:08

2. Krista73 sanoi...

Tsemppiä taisteluun, periksi ei saa antaa ja jos eilen repsahdit niin tänään takas ruotuun. Muistele vaan miten se palkitsee kun paino tipahtelee sen sijaan että se nousee.. se tunne on sellanen mitä kannattaa tavoitella :D

keskiviikko 11.06.2008 klo 08:45

3. Minie sanoi...

Tuttu tunne tuo turvotus; on se mukavaa, kun yhtäkkiä jalat ei näytäkään enää elefanteilta ja käsien pistely loppuu :D Mulla sitä painoo kyllä tulikin 19 kiloa, mutta tais ekan kahden viikon aikana lähteäkin 12 pois :)

keskiviikko 11.06.2008 klo 09:05

4. Taika3 sanoi...

No, luvataan yhdessä, että nyt parannellaan tapojamme. Jokin rangaistus vain pitäisi keksiä itselleen jos repsahtaa. Sinulla kuulostaa olevan hieno poika. Kyllä kuule sen ikäinen jo osaa kovasti ajatella. Minä olin lapsena sellainen, joka en olisi syönyt

keskiviikko 11.06.2008 klo 09:29

5. Taika3 sanoi...

Lihaa sitten millään, en kyllä muutakaan. Mutta ihmettelin muita, kun sanoivat pitävänsä eläimistä ja sitten popsivat niitä. No, opin syömään sitten ja näköjään kunnolla tein sen. Mutta oli hauska lukea poikasi kommentti. Olin lapsena itsekin sanonut

keskiviikko 11.06.2008 klo 09:31

6. Taika3 sanoi...

Monia kommentteja, joita lapsen suusta ei olisi uskonut tulevan. Kyllä lapset voivat olla viisaita ja ajatelevia jo pienestä. Oikein hyvää päivää teille sinne ja pidetään silmällä toisiamme. Muistakaamme, että tämä päivä pitää olla kunnolla.

keskiviikko 11.06.2008 klo 09:33

7. Minie sanoi...

LA olis tuossa helmikuun alulla, jos kaikki nyt menee hyvin. Se on kyllä ihan luksusta, ettei tarvitse olla viimeisillään kesällä. Meidän neiti syntyi 3.7.07 ;) siinä oli helletoukokuu yhtä tuskaa :D

keskiviikko 11.06.2008 klo 09:44

8. Ronja6 sanoi...

Mukavaa keskiviikkoa ja niskavilloista kiinni ja takasin ruotuun siitä ne lääkkeet löytyy, mutta lohduksesi voin sanoa että kaikki me joskus repsahdellaan, mutta sille petolliselle tielle ei saa jäädä :D

keskiviikko 11.06.2008 klo 10:34

9. Mupuinen sanoi...

No siihen on vielä matkaa, että sinun ohi pääsisin. :) Yritys on kuitenkin kova ja kummasti hymyilyttää tuo pudotus. Sataseenkin on vielä matkaa, mutta ehkä se jo ens viikolla rikki menee.
Mukavaa päivää sinulle!


keskiviikko 11.06.2008 klo 11:32

10. Minisini sanoi...

Noillakin ois video sieltä polttareista, mut sitä en tiedä, et uskaltaako ne ikinä näyttää sitä sille morsiammelle! :D Edes vihkimisen jälkeen ettei toinen heti mitätöi koko liittoa... Vähä tavallaan turhasta se nytkin suuttu! O_o

keskiviikko 11.06.2008 klo 12:57

11. Minisini sanoi...

Kiitos! :) Jotenki, ku muutaman päivän on taas syöny ihan sallituissa puitteissa niin ei ees tee enää mieli herkkuja! Pitääkin varmaan koputtaa puuta, ku menin sanomaan! :D ;)

keskiviikko 11.06.2008 klo 12:58

12. Minie sanoi...

Kiva että seurailet, potkit sitten persuksille, jos alkaa olla ruokavaliossa joka päivä herkkuja ;) :D

keskiviikko 11.06.2008 klo 13:36

[ Katso ruokalista! ]

2171 kcalKokonaiskulutus
-754 kcalTavoitevaje
-873 kcalToteutunut vaje
1417 kcalTavoite
1298 kcalSyöty (Toteutunut)
-119 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 13.06.2008

Sateista huomenta jälleen.

Talvella ei ollut kunnon talvea ja kesällä ei kesää. Poika oli eilenkin pipo päässä ulkona ja nyt on sentään kesäkuun puoliväli. Koirallekin piti pukea nuttu niskaan, kun karvaton reppana muuten palelisi.

Painoon ei sitten mitään muutosta. Johtuu eilisestä känkkäränkkäpäivästä ja parista mieltä rauhoittavasta oluesta (turvottaa). Olin tosin jo hyvissä ajoin untenmailla.

Olen pari päivää syönyt päivällä vain 200-400 kaloria ja jättänyt loput illaksi. Ei taida toimia. Taitavat vain suolaiset ja runsaat iltapalat turvottaa. Jospa tänään siis kokeilen toisin. On tämä kyllä vinkeä paikka (kalorilaskuri), kun hyppää puntarilla joka päivä ja merkkaa syömiset ylös, niin on helpompi etsiä sitä itselle sopivaa ruokavaliota ja keinoa laihtumiseen. No, sen kyllä huomaan nyt, että tämä ei ole se oikea ruoka/juomavalio :D . Vichyäkin tuli juotua ja niissäkin on suoloja...

Eilinen oli jo niin ahdistava päivä, niin mitähän tästä tulee, kun on l13.pv ja perjantai. Ei kuitenkaan maalailla piruja seinille vielä, katsotaan mitä tuleman pitää.

Nyt ei oikein juttu luista. Palaan astialle myöhemmin.

Hyvää perjantaita kaikille!

Edit. Tuli aamutoimia tehdessä viime yön uni mieleen. Nyt kaikki unentulkitsijat liikkeelle. Mitä tulkittavaa löytyy siitä, että näin unta jättiläismäisestä puskasta kainalossa :D . Muuta en juuri unesta muista kuin, että minulle oli kasvanut hetkessä mielettömät kainalokarvat! Kaikkea sitä unissaan näkeekin :D

Siivous. ( kevyttä järjestelyä jne )1 tunti
Leikkiminen lasten kanssa, perus20 minuuttia
Ruoanlaitto1 tunti

1. Krista73 sanoi...

Dodiin, nyt näkyy keskiviikkokin :D ja hmm. toi uni, mä muistelen että jos näkee karvaisista omista jaloista unta niin se tiesi hyvää, oiskohan toi kainalo sitten sama :D ?

Jokatapauksessa, hienoa että paino ei ainakaan noussut vaikka oli vähän kenkkup


perjantai 13.06.2008 klo 10:31

2. Krista73 sanoi...

Peeäs. Missä sun aamupala on :O

perjantai 13.06.2008 klo 10:31

3. Ronja6 sanoi...

Vai puskat kainalossa, älä hyvä tyttö mene unissasi nuotion tai grillin lähelle ,saattaa sun unipuskille käydä kuin mulle blogissani! hih hii tuo kuuluu niihin hassuihin uniin josta nousee yksi asia kaiken muun yli, katson kirjoista onko tiettyä tarkoitusta!

perjantai 13.06.2008 klo 11:08

4. Minisini sanoi...

Onko tänään parempi päivä? :)

perjantai 13.06.2008 klo 14:19

5. Minisini sanoi...

Hyvä juttu! :) Sun eläinlauma sitä sit senkun kasvaa! :)

perjantai 13.06.2008 klo 14:24

6. Taika3 sanoi...

No niin nyt näkyy sinutkin. Olinkin jo eilen ihmeissäni, että missä päiväsi ovat. On sinulla merkilliset unet. Vaikka olen perehtynyt myös unien tulkintaan, niin ei tuota unta kyllä osaa tulkita kukaan. Mitä lie olet ajatellut Ettet vain ole nähnyt jotain

perjantai 13.06.2008 klo 16:49

7. Taika3 sanoi...

Karvaista miestä lähiaikoina. Eikö mitä, kunhan höpsöttelen. Tai sitten vain olet ajatellut kainaloitasi. No, unia nyt näkee jos minkälaisia. Uskon kyllä unien olevan jollain tapaa merkityksellisiä. Tarkkaileppa terveyttäsi. Hei ja kaikkea hyvää sinulle.

perjantai 13.06.2008 klo 16:52

[ Katso ruokalista! ]

2173 kcalPeruskulutus
+387 kcalLiikunta
2560 kcalKokonaiskulutus
-761 kcalTavoitevaje
-750 kcalToteutunut vaje
1799 kcalTavoite
1810 kcalSyöty (Toteutunut)
+11 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 14.06.2008

Aurinkoinen aamu vaihteeksi.

Paino -100g vaikka tuohon eilisen ruokalistan päälle meni vielä ISO pala lauantaimakkaraa. Kaikin puolin huono valinta.

Äidin 16viikkoinen Cairninterrieri on hoidossa meillä ja voi elämän kevät. Tuolla koiralla ei ole mitään oppeja sosiaalisesta kanssa käymisestä. Tähän uroslaumaan, kun tuodaan yksi räksyttävä akka, niin johan on poikien elämä sekaisin. Koiralla on oikea narttumeininki meneillään. Asettuu vuoroin noiden urosten eteen ja vain räksyttää. Kyllä minullakin palaisi pinna, jos joku pikkunarttu tulisi reviirilleni ja aukois päätään koko ajan 20cm päästä naamastani.

Täytyy katsoa miten tämä päivä edistyy noiden koiruuksien kanssa. Tuo russeliherra alkaa olla jo aika kyllästynyt. Laitoinkin pojan jo illalla oman mielenrauhansa takia nukkumaan isoon häkkiinsä, niin tuo narttu ei pääse härnäämään. Harjis muuttui aina yhdeksi hurisevaksi keoksi, kun cairni lähestyi petipaikkaa. Kissa parkakin luikki alakertaan nukkumaan. No, onneksi on jo yksi yö takana. Täytynee ottaa tänään ulkoilun kannalta, niin jokaisella on vähän enemmän tilaa liikkua.

Ihmispoika pääsi eilen pitkästä aikaa ajamaan "ajopelillään", hänellä on sellainen ns. rantakirppu lasten kokoisena. Vauhtia piisasi :D . Suihkuun mennessä poika totesi, että eikö olisi ihana, kun meillä olisi sellainen POROallas :D Repesin... poika hätäpäissään korjaamaan, "eiku porElammas" ja sit repes poikakin :D . Välillä vielä kirjaimet joskus hakusessa ja hauskoja tilanteita piisaa.

Mutta nyt aamutoimiin ja taisto jatkukoon noiden hurttien kanssa :D

Edit. Käytiin pojan kanssa markkinoilla talsimassa ja ei tuon pojanketaleen kanssa voi liikkua nauramatta. Halusi aamulla yllättää äidin pukemalla vaatteet itse, noh... kaupassa vasta huomaan, että housut ovat väärinpäin. Ostettiin heliumpallo ja matkalla kotiin poika tuumaili takapenkillä, että onkohan meidän koirat allergisia sen pallon KALSIUMILLE :D

Ikkunaostoksilla, rennosti1 tunti
Autolla ajo30 minuuttia
Ruoanlaitto30 minuuttia

1. Taika3 sanoi...

Olipa sulla hauska aamujuttu. Mainio poika, kyllä naurattaa, vaikka en minä nyt lapselle ilkeä tarkoita kun naurattaa, mutta ne niiden sanomiset on niin ihania. Tulin paremmalle mielelle.
sulla on sitten yhtä suuri koiralauma, kun minulla koko ajan.


lauantai 14.06.2008 klo 09:01

2. Ronja6 sanoi...

On varmaan mukavaa häslingiä, meillä ei ongelmia vastakkaisen sukupuolen kanssa mutta jos tuodaan toinen narttu, nin sitte kyllä tehdään selväksi kenen "firmaan"tulit käymään :D onneea pudotuksesta :D

lauantai 14.06.2008 klo 10:26

3. Taika3 sanoi...

Se oli mainos, joka pyörii näillä meidän blogisivuilla. Nehän vaihtelee nuo mainokset, että en nyt tiedä missä kohtaa on, mutta kyllä se löytyy. Itse vaan vitsinä kirjoitin. Mutta voishan se olla jollekin hyväkin. En minä sinne mitään hakemusta laittanu,

lauantai 14.06.2008 klo 11:55

4. Taika3 sanoi...

Vaikka oli siinä kohta mihin ois nimensä voinu laittaa ja sitten sai laittaa sen palkkatoiveen. Se mua alkoikin niin naurattaa, että tein siitä vitsin. Olen hieman epäileväinen tuollaisten kans. Se oli taas sitä mun sairasta huumoria. Mutta oli se mainos.

lauantai 14.06.2008 klo 11:57

5. Mpoppanen sanoi...

Kiitos onnitteluista! Taitaa olla aika lyhyt aikainen mun ilo tuosta -10kg:sta...Ihan järkkyttävät kalorit olen kerännyt, pala sacher kakkua, läjä irttareita, mustikkapiirakkaa, poppareita, jotain mainitakseni! Tiukka viikko edessä... :D Ihana poika sulla!

lauantai 14.06.2008 klo 18:20

6. Minisini sanoi...

No oho, että joku 14-vuotias ihan ite tulee kysymään tollasta! O_o Ku miettii, et varmasti itellä ei ihan ekana sen ikäsenä käyny mielessäkään lasten vahtiminen! :D Mutta mikäs siinä, kiva varmaan saada vähä apuakin...

lauantai 14.06.2008 klo 21:31

7. Minisini sanoi...

Lasten suusta sitä taitaa parhaat jutut tulla! :D :D :D Odotan oikee innolla, et toi isompi oma neiti alkaa puhumaan! :) Tai osaahan se jo sanoo, pappa, vauva ja joojoo! :)

lauantai 14.06.2008 klo 21:34

[ Katso ruokalista! ]

2171 kcalPeruskulutus
+249 kcalLiikunta
2420 kcalKokonaiskulutus
-761 kcalTavoitevaje
-720 kcalToteutunut vaje
1659 kcalTavoite
1700 kcalSyöty (Toteutunut)
+41 kcalTavoitteesta
8 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 15.06.2008

Huomenta ja voi persaus... Olin raapustanut piiiiiiiiitkän tekstin ja se katosi yks kaks.

Joo-o, mutta nyt tulee puntarivapaa päivä :) . Päätin jo eilen aamulla, että on vapaapäivä kalorilaskuista, mutta kävin sitten kuitenkin merkkaamassa ylös kaikki paitsi 3 LITRAA poppareita, jotka vedin illalla :D

Ensi viikon vedän tiukasti ja te kalorikamut saatte luvan pitää minua silmällä ja potkia persauksille! Ei tästä muuten mitään tule. Ei yhtään iltaolutta (paitsi jussina ehkä :D ) ja turhat hötöt pois!

Eihän tässä periaatteessa kiire mihinkään ole näiden kilojen kanssa, mutta motivoisihan se paremmin, kun saisi aina hieman pudotustakin aikaan ja pysyisi ruodussa noiden syömisten suhteen.

Teksti muuten katosi äsken sillä aikaa, kun minun piti ommella pojan unipupu kasaan. Reppanalta oli pää puoliksi irti. On ollut kovan onnen pupu :) . Poika sai pupun ukiltaan syntymälahjaksi jo synnärille ja sen jälkeen se on ollut todella tärkeä pojalle. Pupu on reissannut mukanamme pari etelänmatkaakin. Tosin toissa kerralla, pari vuotta sitten pupu jäi kotimatkalla lentokoneeseen ja muistettiin se kun pakattiin laukkuja autoon parkkihallissa. Juoksin äkkiä kyselemään pupun perään, mutta kone oli ajettu jo johonkin huoltohalliin. No, ei auttanut muu kuin soittaa löytötavaratoimistoon ja kuunnella itkukurkussa, että löytyykö pupua sieltä ja olihan se siellä. Oli koomista ladella tuntomerkkejä kadonneesta pupusta "missä asussa pupu katosi", "minkä väriset korvat pupullanne on" jne :D . Pupu tuli lopulta postilaatikkoon 13 euron laskun kera.

Pupua on tikkailtu, pesty, lisätty vanua jne. Saa nähdä kuinka pitkään pupussa "henki pihisee". Tärkeä se tuntuu kuitenkin vielä n.4 vuotiaalle olevan :)

Nyt aamutoimiin tai innostun taasen höpisemään kokonaisen romaanin pojan unikaverista :D

Edit. Pitää vielä lisätä Minisinille, että täytyy miettiä mitä lasten kanssa puhuu. Oltiin toissa kesänä ottamassa pojasta ja tämän serkusta valokuvaa. Pojat istuivat portailla ja minä sanoin, että ottakaa kaulasta kiinni niin tulee ihana kuva. Poika sitten nipistää itseään kurkusta :D (hmmmph... tarkoitin kyllä kaulakkain oloa)

Toinen kerta oli, kun ajettiin kaupasta kotiin autolla ja aikomuksena oli leipoa sinä päivänä pullaa. Minä puhelin pojalle, että onkohan meillä kotona sitä kardemummaa... Poika pomppaa penkissään ja kysyy "ai, missä kaarteessa on mummo" :D

Edit. Edit. :D .
Nyt tiedän miksi yleisenä tietona on, että koirat ovat hyväksi terveydelle. Tai jostain tutkimuksesta luin, että koiran omistajat ovat terveempiä ja pitkäikäisempiä kuin muu väestö. Imuroin juuri hiki hatussa ja terrieri hampaineen imurin suulakkeessa. Antaa hyvin vastusta ja kalorit palaa entistä enemmän ärjyessä koiralle ja lopulta tuli ylimääräinen lenkki kuskatessa koira toiseen huoneeseen. Sama toistui tietenkin mopatessa, jolloin asialla olikin toinen koira. Sitten koittikin välipala-aika. Istuin alas nauttimaan omenasta. Noh... poika astui pikkukoiran pissaan ja sitä sitten putsaamaan (kalorit taas palaa), sillä välin Harjakoira ketteränä poikana ja kasvisten rakastajana oli tietenkin napannut omenani ja rouskutti sitä tyytyväisenä pöydän alla. Ja taas säästyin ylimääräisiltä kaloreilta. Noh... nyt tätä kirjoittaessa pentukoira pissasi taasen ja nyt juuri pestylle keittiön matolle ja taas kalorit palaa, kun raahaan maton alakertaan ja pesen sen kylppärin lattialla.

Kyllä koiran omistaminen on sitten hyväksi terveydelle ;)

Siivous.imurointi,tiskaus yms.1 tunti
Siivous. ( kevyttä järjestelyä jne )1 tunti
Kotijumppa20 minuuttia

1. Ronja6 sanoi...

Leppoisaa sunnuntaita sinne ,nuo textin katoamis temput on varmaan meille jokaiselle tuttuja (mulle ainakin) ja aina pistää vihaksi yhtä kovaa, mutta tsemppiä ja kevyttä päivää :D

sunnuntai 15.06.2008 klo 09:28

2. Krista73 sanoi...

Juu törkeesti vaan syömiset laskuriin :) ei tosiaan oo lasten luettavaa meikäläisen eilinen eikä tänään oo mitenkään "kapee" päivä :D piti lisätä eteisen siivous tai raivaus oikeastaan laskuriin jotta syömiset menee kohdilleen. Mutta huomenna taas ruoduss

sunnuntai 15.06.2008 klo 17:06

3. Krista73 sanoi...

Juujuu, huomenna puntariin :D joko ilahtuu tai vihastuu vaakaan taas :D ainakin nyt jos olis punnitus niin olis mahtipaino :D noh, päätin skipata suunnitellun iltapalan, eli leivän .. jos vähän loimulohta sipasis vaan tai jogurttia ihan vähän, mene ja tie

sunnuntai 15.06.2008 klo 18:34

4. Mpoppanen sanoi...

Nyt tässä pitäs olla semmoinen "nolo" -hymiö! Ihan kamalasti meni kaloreita ihan vaan päiväkahvi-kakkupalaan ja karkkipussiin, sitten vielä kaikkea muuta vähän joka välissä! Kärsin tänään ansaitusti! :D Tyhmä pää...Ens viikolla olen viisaampi!

sunnuntai 15.06.2008 klo 19:06

5. Nellanalle sanoi...

Meille on molemmille lapsille ristiäislahjaksi mummu ostanut nuo ainupuput (kuvittelen että samasta pupusta on kyse :D ). Ja molemmille on unipupu kuin henki ja elämä niitä retuutetaan välillä päivälläkin tuossa leikeissä mukana ja yhtään yötä ei ole ...

sunnuntai 15.06.2008 klo 21:08

6. Nellanalle sanoi...

...kumpikaan nukkunut pitkään aikaan ilman pupua. Hoidossakin pitää olla päiväunikaverina mukana. Meillä ei onneksi ole vielä jäänyt mihinkään kauemmaksi kumpikaan pupu, mutta voin hyvin kuvitella itseni tuohon samaan tilanteeseen jos pupu johonkin jää :)

sunnuntai 15.06.2008 klo 21:09

[ Katso ruokalista! ]

2171 kcalPeruskulutus
+390 kcalLiikunta
2561 kcalKokonaiskulutus
-763 kcalTavoitevaje
-788 kcalToteutunut vaje
1798 kcalTavoite
1773 kcalSyöty (Toteutunut)
-25 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=kekki