Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 11.05.2010

Jep, eli jojolaihduttaja kokeilee ekaa kertaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Kyseessä on Dukanin dieetti.
Kokeiltu on pussikeittoja, paastoja, kasvisruokavaliota, "Ihan vaan terveellisesti syömistä", soppadieettejä jne. Pahin kompastuskivi: kaikki makea, ja sipsit yms, sekä hyvä ruoka (kuten kermaiset laatikot, lasagne jne)

Nyt päätin kokeilla sitten Dukanin viitoittamaa tietä, useabn päivän dieetistä lueskeltuani. Kohtalontovereita on nettimaailmassa useita.
Oma eka päiväni meni mainiosti, vaikka rasvan määrä saisi kyllä olla pienempi. Olen siis Dukanin 1-vaiheessa, "Hyökkäys"-vaiheessa jota jatketaan 3-10 päivää. Tänä aikana syödään tiukasti välttäen hiilareita. Itse koitan pitää ne alle kympissä. Katsotaan kuinka käy :)

Olo on tosi hyvä ja vatsa toimii. Hieman päänsärkyä oli illalla,

[ Katso ruokalista! ]

2433 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-425 kcalToteutunut vaje
1933 kcalTavoite
2008 kcalSyöty (Toteutunut)
+75 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 12.05.2010

Tänään tuli liikuntaakin, ja jaksoin tosi hyvin. Ei ole mitenkään heikko tai paha olo. Ruokavaliossa oli tänään kananmunia, maustamatonta broileria sinuhomejuuston kera ja kokojauhelihapihviä. Illalla ihan pikkuisen broileria.

Ensin pelkäsin, että en saa juotua vettä reilusti. Onneksi se ei ole ollut ongelma, koska liha janottaa, etenkin jos sitä maustaa. Vatsa toimii edelleen, pientä päänsärkyä havaittavissa taas illalla. Niin, iltaisin ennen aina herkuttelin, ehkä voi johtua siitäkin.

Kalorivajeesta tuli vähän huima. En tarkoittanut sitä niin, vaan minulla ei vaan ollut aikaa syödä enempää. Kyllähän tuollaisilla vajeilla laihtuisi ilman Dukaniakin ;)

Kun saan 1-vaiheen läpi, julkaisen mittani ennen aloitusta ja sen jälkeen.

Karkea arviointi, kevyt2 tuntia
Autolla ajo, ruuhkassa30 minuuttia
Autolla ajo, pääosin maantiellä30 minuuttia
Puutarhanhoito30 minuuttia
Puutarhanhoito1 tunti 30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2258 kcalPeruskulutus
+979 kcalLiikunta
3237 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1845 kcalToteutunut vaje
2737 kcalTavoite
1392 kcalSyöty (Toteutunut)
-1345 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 13.05.2010

Tänään tulee olemaan vaikea päivä. En ole kotona näin poikkeuksellisesti, enkä tosiaankaan tiedä mitä saan aamupalaksi, tai mistä metsästäisin aamupalaa. Alkaa olla jo nälkä. No, vettä voi ainakin juoda nyt ensi hätään, ja tätä kahvia.

edit; hieman huono päivä ruokailujen suhteen. Tai lähinnä oikeanlaisen ruoan hankkimisen suhteen. Aika hauska ku noi liikunnat on julkisia - ehken ala päivittää tänne mun jokaista seksinharrastuskertaa kuiteskaan ;) tai mitä väliä, täähän on anonyymi blogi..

Autolla ajo, pääosin maantiellä1 tunti
Puutarhanhoito1 tunti 45 minuuttia
Shoppailu, ostoskärryjen tai rattaiden kanssa45 minuuttia
Rakastelu, kevyt30 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2258 kcalPeruskulutus
+707 kcalLiikunta
2965 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1259 kcalToteutunut vaje
2465 kcalTavoite
1706 kcalSyöty (Toteutunut)
-759 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 14.05.2010

Päänsärkyä koko päivän. Vasta nyt illalla taivuin ottamaan särkylääkkeen. Luulen tämän johtuvan siitä, että aiemmin hoidin päänsärkyä sokerisilla välipaloilla, tai otin esim. kahvin sokerilla, koska luulin sen olevan apu päänsärkyyn. Todellisuudessa se oli apu mun sokerikoukkuun.

Vielä yksi ateria syömättä tänään, ja vajetta vielä reippaasti! Hiilarit minimissä, eilen tuli 12g :( olisin halunut pysytellä alle kymmenessä grammassa tämän hyökkäysvaiheen ajan. Aion ehkä huomena ottaa mitat itsestäni, onko muutosta tapahtunut.

Autolla ajo, pääosin maantiellä1 tunti
Autolla ajo, ruuhkassa30 minuuttia
Shoppailu, ostoskärryjen tai rattaiden kanssa45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2258 kcalPeruskulutus
+259 kcalLiikunta
2517 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1266 kcalToteutunut vaje
2017 kcalTavoite
1251 kcalSyöty (Toteutunut)
-766 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 15.05.2010

Nam, tänään tonnikalapihvejä, kanaa...ja tottahan toki kananmunia :) Lisäksi, olen pienentynyt yhteensä 12,5cm! Ja vasta 5.Dukanpäivän aamuna tämä mittaus...

Rinnanympärys on pienentynyt eniten (selkämakkarat ei ainakaan enään pullota niin), -8cm.
Vyötärö valitettavasti vaan 1cm pienempi, lantio -3,5cm.
Reidessä ja olkavarressa ei muutosta (kaiken sen haravoinnin jälkeen, prkl!!!!)

Dukan jatkuu myös huomena, ostelin jo sen verran kaupasta kaikkea lihatuotetta, että takuulla jatkan. Ja tänään ei ole särkenyt päätä ollenkaan. Ainut miinus; maha ei ole toiminut.

Rakastelu, perus1 tunti
Puutarhanhoito1 tunti 45 minuuttia
Ikkunaostoksilla, rennosti1 tunti
Shoppailu, ostoskärryjen tai rattaiden kanssa20 minuuttia
Autolla ajo, pääosin maantiellä20 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2258 kcalPeruskulutus
+731 kcalLiikunta
2989 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1300 kcalToteutunut vaje
2489 kcalTavoite
1689 kcalSyöty (Toteutunut)
-800 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 16.05.2010

Tänään ei liikuntaa, paitsi. .hehehxD no, kalorit meni yli, mutta tässähän dietissä niitä ei pitänyt laskea. Söin aika reippaasti ruokaa. Mietin jättäisinkö juuston pois. Toiset ovat jättäneet, toiset eivät. Ehkä pidän satunnaisen homejuuston dieetissä, mutta jätän kipparijuuston pois. meni nimittäin kahdessa päivässä 300g kätevästi.

Rakastelu, kevyt15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2258 kcalPeruskulutus
+6 kcalLiikunta
2264 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-185 kcalToteutunut vaje
1764 kcalTavoite
2079 kcalSyöty (Toteutunut)
+315 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 17.05.2010

Kalorivajetta jäi sitten eilisenkin edestä tänään. Ei vaan ollut nälkä! Liikunnat jäi aika paskaks. Tosin siivosin vielä noin tunnin tuon lisäksi, mutta se oli lähinnä kevyttä järjestelyä yms, en jaksa kirjata sitä.

Siivous, imurointi50 minuuttia
Rakastelu, kevyt15 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2258 kcalPeruskulutus
+25 kcalLiikunta
2283 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1269 kcalToteutunut vaje
1783 kcalTavoite
1014 kcalSyöty (Toteutunut)
-769 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=anish