Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 12.05.2008

Nyt on urakka taas pyörähtänyt tosissaan käyntiin ja ensimmäinen "kevennetty" päivä alkaa olla ohi :) Pääsin jopa pyörälenkillekin niin kuin eilenkin. Eilen oli kyllä ihanan lämmintäkin pyöräillä vaikka tuulikin kovaa. Erehdyin tänään vähän ehkä haukkaamaan enemmän kuin olisi pitänyt. Siis liikunnan kannalta ja myötätuuli vei niin mukavasti, mutta takaisin kotia kohti matka ottikin sitten koville. Eilen 50 min ja tänään parikymmnetä kilometriä ja 1 h 20 min ja tosi kylmässä tuulessa. Mutta tulipahan liikuttua ja toivottavasti vähän kulutettuakin.

Pyöräily, vauhdikas1 tunti 20 minuuttia

1. Taika3 sanoi...

No tervetuloa ja on sinulla kaunis Bloginimi. Tulee mieleen ihania hellyttäviä asioita.

tiistai 13.05.2008 klo 15:19

[ Katso ruokalista! ]

2133 kcalPeruskulutus
+490 kcalLiikunta
2623 kcalKokonaiskulutus
-746 kcalTavoitevaje
-1154 kcalToteutunut vaje
1877 kcalTavoite
1469 kcalSyöty (Toteutunut)
-408 kcalTavoitteesta
16 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 13.05.2008

Eilisen syönnit jäi kyllä hieman vajaaksi, mutta tänään taitaakin olla jo ihan toisin... No eipä sitä ole tänäänkään mässäiltyä ja kävelemässäkin käytiin koko perheen voimin. Vauhti vaan ei päätä huimaa, mutta kyllä siinä vastusta on kummasti kun kahta alle 3 vuotiasta lykkää tuplarattaissa eli kyydissä n 30 kiloa painoa plus tietysti rattaiden paino. Käytiin lehmiä ihmettelemässä :) .

Töissä vielä menee ihan hyvin kun on eväät mukana, mutta tuntuu että on ihan sama mitä sitä syö päivän aikana kun kuitenkin kotiin tullessa on aina kamala nälkä. Aina kun vaan jaksais tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ruuan odottamaan niin ei tulisi syötyä mitä sattuu. Tosin mulle ei kyllä pahemmin repsahduksia tule niin kauan kun vaan jaksan pitää kirjanpitoa syömisistä. Mutta kyllä silti kahvipullan/keksin sallin itselleni päivässä, sillä saa pidettyä mieliteot herkuista hyvin pitkälti poissa. Mutta jos jätän kirjaamatta ja vaan "katson mitä syön" niin onko se sitten vasen käsi vai mikä kun niitä kaloreita lappaa kuitenkin mahalaukkuun ;) . Leipä se taitaa olla minulla se pahin mitä tulee huomaamattaan syötyä ihan liikaa. Näin laihduttaessa en oikein tahdo saada sitä leipää mahtumaan kuin pari palaa päivään, mutta normaalisti tulisi syötyä niin aamupalaksi, ruuan kera kuin iltapalaksikin. Ja tuntuu että turvottaakin se vielä kaiken lisäksi. Mutta nyt kirjoittelemaan päivän syömiset ylös kun lapsosetkin on unten mailla niin saa rauhassa paneutua asiaan :)

Kävely lastenrattaiden kanssa45 minuuttia

1. Krista74 sanoi...

Hei, auttaiskohan siihe hirmunälkään töistä tullessa, että yrittäis iltapäivällä syödä jotain pientä töissä? Tai sitten varaa jotain kevyttä suuhun pantavaa siinä ennen kuin rupeaa ruokaa tekemääN? Pitäis kyl itsekin tuota harrastaa enemmän. .Leivän vähent

keskiviikko 14.05.2008 klo 01:04

2. Nellanalle sanoi...

Olen aamuvuorossa eli 6-14 töissä ja joka tauolla syön jotain. 8 aikaan jotain pientä ja 10 ruokatunnilla yleensä ihan lämpimän ruoan ja vielä 12 syön jotain pientä. Eli ei siinä ehdi olla kuin 2 1/2 h kun olen syönyt viimeksi kun kotiin ehdin.

keskiviikko 14.05.2008 klo 17:10

[ Katso ruokalista! ]

2133 kcalPeruskulutus
+73 kcalLiikunta
2206 kcalKokonaiskulutus
-759 kcalTavoitevaje
-718 kcalToteutunut vaje
1447 kcalTavoite
1488 kcalSyöty (Toteutunut)
+41 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 14.05.2008

Tänään oli sitten ensimmäinen virallinen punnituspäivä ja tosiaan en aio joka päivä hyppiä vaa'alla. En tiedä sitten kuinka tarkka tämä ohjelma siitä on kun joka päivälle pitäisi laittaa aamupaino. No sama kai se on, mutten halua tästä tällä kertaa mitään pakkomiellettä itselleni joten kerta viikkoon saa riittää.

Liikkumaankin pitäisi mennä, mutta ei tuo ulkoilma kyllä yhtään houkuta. Välillä uhkailee vähän satamalla muutaman hippusen luntakin ja ihan liian kylmää on tähän vuodenaikaan nähden. Ainakin minun makuuni :) Toisaalta ei tule ainakaan heti kuuma pyöräillessäkään kun kylmä tuuli piiskaa. No tuli ainakin imurin kanssa jo heiluttua tuossa vähän aikaa sitten ja kyllähän sekin enemmän kuluttaa kuin sohvalla makaaminen ja samalla saa hetkeksi hiekattoman lattian ;)

Imurointi15 minuuttia
Sykemittarilla 397 kcal46 minuuttia

1. Amalia71 sanoi...

Tervetuloa joukkoon! :)
Ei tuo ohjelma vaadi punnitusta joka päivä. Mutta itse huomasin, että jos ei ruokia merkkaa joka päivä, kehitys ei oikein kulje käsi käteen ns. teoriakäyrän kanssa :)


keskiviikko 14.05.2008 klo 20:24

2. Peikkis sanoi...

Hei! Ja teretulemast :)
Piti heti lisätä sut suosikkeihini, meillä taitaa meinaan olla aika saman ikäiset pojat. Mun PikkuPeikko syntynyt elokuussa 2005.


keskiviikko 14.05.2008 klo 22:45

[ Katso ruokalista! ]

2128 kcalPeruskulutus
+338 kcalLiikunta
2466 kcalKokonaiskulutus
-736 kcalTavoitevaje
-883 kcalToteutunut vaje
1730 kcalTavoite
1583 kcalSyöty (Toteutunut)
-147 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 15.05.2008

Joka päivälle jotain uutta sitä oppii ;) Huomasin että noihin syömisiin voi tosiaan laittaa tuon kellon ajankin "jälkikäteen". Vaikka kirjaankin näin illalla koko päivän syömiset, niin voi ne tosiaan laittaa silti tiettyyn kellon aikaan. Joo vähän hidas :) tiedetään.

Tänään taas syömiset tiukassa kun tuli vähän herkuteltua banaanilla ja vaniljakastikkeella päivällä. Lähinnä siis vaikeuksia keksiä näin illalle jotain syömistä jossa ei olisi paljon kaloreita, mutta taas pitäisi josatin saada lisää protskuja ja rasvaa, muttei niitä ihania hiilareita. *huoh*

Enkä sitten viitsinyt jättää perhettä tänäänkin pyörälenkin takia oman onnensa nojaan, vaan käytiin yhdessä kävellen ihmettelemässä taas vasikoita "naapurin" navetassa. No tulipahan ainakin sen verran liikuttua tänäänkin ja kyllä reidet tuntuu olevan äkillisen pyöräilyintoilun jäljiltä vähän sen tuntuisetkin että jotain on tullut tehtyä :) Että toisaalta parempi pitääkin vähän välipäiviä. Jos sitä viikonloppuna olisi enemmän aikaa sitten sotkea pitkin kylän raitteja.

Jaahas ja huomiseksi pitäisi alkaa taikomaan taas jotain syömistä niin ja tuo poitsukin pitäisi saada vielä iltapesulle ja nukkumaan. Siinä sitä aina kuluukin kalori jos toinenkin tai ainakin äidin pinnaa vähän kiristellään, kun tämän hetken suosikkisana on EI!

Kävely lastenrattaiden kanssa50 minuuttia

1. Peikkis sanoi...

Meillä yleisin sana on Minä autan! Apu on vaan hiukan kyseenalaistettavaa kun se tarkoittaa että kaikki tehdään yhdessä ;)

perjantai 16.05.2008 klo 10:04

[ Katso ruokalista! ]

2128 kcalPeruskulutus
+81 kcalLiikunta
2209 kcalKokonaiskulutus
-749 kcalTavoitevaje
-822 kcalToteutunut vaje
1460 kcalTavoite
1387 kcalSyöty (Toteutunut)
-73 kcalTavoitteesta
21 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 16.05.2008

Viikonloppukin olisi sitten alkamassa. Viikolla on niin helppoa toisaalta noiden syömisten kanssa kun töissä on vaan ne eväät mukana ja kun ne syö niin sitten ei ole mitään muuta ennen kuin kotiin pääsee. Kotona taas tulee helpposti kaahittua niitä kaappeja että mitähän sitä oikein söis. Tai sitten jos tulee oltua paljon ulkona tai on muuta menoa niin sitten puolestaan ei tule syötyä säännöllisesti. Ja kun kotona kahvia juo niin sen kanssa pitää olla aina jotain "nisua". Niin ja tietysti mies on sit kotona joka välissä keittämässä sitä kahvia ;) .

Hohhoijaa. Meidän pikku neiti on taas Todella iloisella päällä... Hampaita pukkaa ja hoidossa vähän lyhyeksi jääneet päiväunet ja kaikki mahdollinen kiukuttaa. Koko ajan kauhee huuto päällä milloin mistäkin asiasta.

Positiivista on kyllä ettei tänään ole pakko lähteä lenkillekään tuonne kylmään. Töissä oli siivouspäivä ja melkein koko päivä tuli hiki päässä huhkittua harjan kanssa.

---------------------------------------------

Voihan vitsi!!! Tänään meni kyllä syömisten puolesta ihan nappiin kun piirakka on lähes täydellinen. Lisäsin huomattavasti proteiinin syömistä päivälle niin ei tarvii niin kamalasti illalla miettiä että mistä niitä protskuja sais :) Liikuttua tuli tänään ihan kiitettävästi ja sekin jo helpotti syömisten puolesta ja sain herkutella jäätelöllä tuossa hetki sitten (vaikka Suomen peli näyttää kyllä menevän penkin alle niin ei sekään harmita ;) ) Jahas jos sitä kohta suuntais itsekin tuonne vällyjen väliin kun on tuota univelkaa kertynyt taas aamuvuoroviikon jäljiltä. Jaksaa sitten taas huomenna laskeskella kaloreita ja liikkua virkeänä.

Siivous, työ3 tuntia
Sykemittarilla 229 kcal1 tunti
[ Katso ruokalista! ]

2128 kcalPeruskulutus
+525 kcalLiikunta
2653 kcalKokonaiskulutus
-762 kcalTavoitevaje
-855 kcalToteutunut vaje
1891 kcalTavoite
1798 kcalSyöty (Toteutunut)
-93 kcalTavoitteesta
28 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 17.05.2008

Joo vaikka itselleni meninkin lupaamaan että kerta viikossa riittää niin tänään kuitenkin piti mennä siihen puntarille seisomaan. No ei nyt ainakaan pettymys ollu, kun pudotusta oli keskiviikon jälkeen tullut :) . No nyt jaksaakin sen voimin tsempata viikonlopun.

Esikoinenkin halusi mummulaan yökylään joten on enemmän aikaa itsellekin kun hän lähtee kohta niin ei ole kuin tuo kiukkuinen neiti 1 v huollettavana ;) . No ruokakauppaankin pitäisi taas lähteä kunhan mies tulee kotiin hamstraamaan taas viikon syömiset. Mielikuvitus jälleen vaan meinaa takuta ettei oikein tahdo keksiä mitä sitä oikein taikois ens viikolla. Ja kun tuo ruoan hintakin hipoo pilviä...

---------------------------------

Meinas kauppareissu mennä plörinäksi kun lähdettiin kaupunkiin ostoksille ja siellä sitte piti käydä huoltsikalla kahvilla, eikä ollut oikein kevyitä vaihtoehtoja ja kieltäytyä ei kehdannut kun anoppikas tarjosi. Siitä lähdettiin ostamaan takapihalle terassikalusteita ja siellä oli lettutarjoilu... Joo eihän niistäkin osannut kieltäytyä ja tuli niitäkin syötyä. Mutta korjasin kaiken herkuttelun kunnon pyörälenkillä. 1h 27 min tuli veivattua tulla tien päällä ja 29 km. Kyllä nyt suihkun jälkeen taas elämä voittaa ja on kaikin puolin mahtava olo :) .

Sykemittarilla 792 kcal1 tunti 27 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1962 kcalPeruskulutus
+673 kcalLiikunta
2635 kcalKokonaiskulutus
-725 kcalTavoitevaje
-837 kcalToteutunut vaje
1910 kcalTavoite
1798 kcalSyöty (Toteutunut)
-112 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 18.05.2008

Tämä päivä on alkanut hienosti. Pääsin sauvakävelemään 1 h ja 18 min ja kaloreita kului mukavasti ja taisi olla noin 7,5 km lenkki.

Äiti just soitteli pyyteli syömään, mutta onneksi mulla on jo tonnikalapasta uunissa tulossa, ihan kohta valmis. Siellä kun ei koskaan ole mitään kevyttä ruokaa tarjolla ja kaikki maistuu niin hyvälle että tulee aina syötyä ihan liikaa. No lupasin että kakkukahville tullaan illasta ja haetaan poitsu samalla kotiin.

-------------------------------

Kaapista löytyi taas yhdet "uudet" housut, jotka mahtuivat jalkaan ;) . Nuo vanhat vaatteet kyllä motivoi tosi hyvin kun ne menevät pikku hiljaa taas päälle. Valitettava tosiasia vain on että tuo raskauksissa kerätty vatsamakkaran on se sitkein pala ja siitä jäävä löysä nahka se vasta inhottava riesa onkin. No se on vielä rasvaa täynnä joten ei ole vielä tämän päivän murhe :)

Sykemittarilla 685 kcal1 tunti 18 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

1962 kcalPeruskulutus
+579 kcalLiikunta
2541 kcalKokonaiskulutus
-738 kcalTavoitevaje
-882 kcalToteutunut vaje
1803 kcalTavoite
1659 kcalSyöty (Toteutunut)
-144 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=nellanalle