Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




tiistai 29.04.2008

Hei vaan kaikille kilolaskuria käyttäville. Mulla ei ollut aavistustakaan, mitä tähän blogiin pitäis kirjotella, kun on ihan uusi tuttavuus. Olen laihdutellut suuria määriä aiemmin paikkareiden pisteitä soveltamalla, etupäässä omin nokin cd-rompun avulla. Romppu on vaan jo pahasti vanhentunut ja tuoteluettelo tökkii. Toivottavasti tämä osoittautuu hyväksi yhteistyökumppaniksi. Tyttö syntyi 2006 keväällä ja sitä ennen kuntoutin polveani ja laihdutin 3 vuodessa reilut 40 kiloa. Polvi paukkui taas kohta synnytyksen jälkeen ja niitä insidenssejä on tullut parin vuoden aikaan useita. Liikunta on ollut aina minulle painonhallinnan kulmakivi, joten kun könkäilin kepeillä ja lepäilin niin paino karkasi heti käsistä. Nyt sitten harjoittelen elämää pienemmillä kierroksilla ja opettelen syömään vähemmän. Ruokavalio on yleisesti ottaen aika ok, annoskoot on vaan karanneet kun on ollut liikaa aikaa mässyttää sohvan nurkassa. Terkkarin koulutus on sentään hyvä pohja ponnistaa, mut tieto lisää tuskaa X(. Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!

Puutarhanhoito2 tuntia
[ Katso ruokalista! ]

2008 kcalPeruskulutus
+666 kcalLiikunta
2674 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1163 kcalToteutunut vaje
2174 kcalTavoite
1511 kcalSyöty (Toteutunut)
-663 kcalTavoitteesta
30 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 01.05.2008

Kävely, 4 km/h (rauhallinen)1 tunti
Puutarhanhoito2 tuntia
Puutarhanhoito45 minuuttia
[ Katso ruokalista! ]

2008 kcalPeruskulutus
+1143 kcalLiikunta
3151 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-936 kcalToteutunut vaje
2651 kcalTavoite
2215 kcalSyöty (Toteutunut)
-436 kcalTavoitteesta
23 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 02.05.2008

Pihatyöt painaa päälle niin, ettei tänne tule kirjoiteltua. Kunhan saa jossain välissä ruut laitettua ylös. Eilen jäi kalorivajeeksi n. 940 kun painoin pihatöitä urakalla. Vaa'an lukema ikävä kyllä näyttää nousua, mikä on tyypillistä minulle kun liikun paljon. Lihakset kerää nestettä kun tekee raskasta lihastyötä. Pitäis pitää päivä tai pari lepoa ja juoda paljon vettä, niin todellinen painonkehitys tulee esiin. Tuo on tosi rasittava ilmiö, varsinkin kun laihduttaa. Kun edellisen kerran pudotin painoa paljon ja pitkään, niin rankan treeniputken aikana ei paino pudonnut kymmeneen viikkoon. Sitten lepäsin ja mässäsin pari päivää vähän raskaampaa ruokaa ja paino putosi kolme kiloa kerralla. Sitten taas takaisin kevyelle ruualle ja painonpudotus jatkui tasaisena seuraavaan tasanne vaiheeseen. Se muuten syö naista!

Puutarhanhoito2 tuntia

1. Ronja6 sanoi...

Tervetuloa meidän kilonkarkottajien "kevenevään"joukkoon :) Täällä kyllä pääsee hyvään alkuun painonhallinassa, Hyvä motivoija on muiden tuki ja tsemppi......välillä kun tulee jumituskausia ja pudotus tökkii muutenkin! Joten paljon tseppiä omaan urakkaasi :D

perjantai 02.05.2008 klo 15:13

2. Heltsy sanoi...

Kiitos paljoon kauniista sanoistasi! Tällainen nettitsemppi on sopinut mulle tosi hyvin. Ennen chattasin tuolla paikkareiden netissä, mut tipuin porukasta raskausaikana. Nyt sit opiskelen tämän foorumin tavoille. Miten te muutes lisäilette noita hymiöitä?

perjantai 02.05.2008 klo 18:38

3. Tippurainen sanoi...

Hymiöitä tulee ainakin näin : ) ja : D ilman välejä. :)

perjantai 02.05.2008 klo 20:06

4. Heltsy sanoi...

Niin siis noita keltaisia hymynaamoja tarkoitin. Niistä tulee niin hyvälle tuulelle.

lauantai 03.05.2008 klo 20:14

[ Katso ruokalista! ]

2008 kcalPeruskulutus
+666 kcalLiikunta
2674 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-1102 kcalToteutunut vaje
2174 kcalTavoite
1572 kcalSyöty (Toteutunut)
-602 kcalTavoitteesta
24 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 03.05.2008

1. Heltsy sanoi...

Miks tää nyt herjaa.... Mä oon kirjotellut jo monta kertaa, mut aina pomppaa jonnekin ihmepaikkaan. Tänään oli tosi hieno päivä, joka kului lasten kanssa ulkona puuhastellessa ja pihakalusteita puunatessa. Nyt on riippumatotkin ripustettu, kesä on viralli

lauantai 03.05.2008 klo 20:17

[ Katso ruokalista! ]

2008 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-477 kcalToteutunut vaje
1508 kcalTavoite
1531 kcalSyöty (Toteutunut)
+23 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 04.05.2008

Puutarhanhoito1 tunti 30 minuuttia

1. Heltsy sanoi...

Käytiin lasten kans mummolassa, kun mies oli töissä. Tuli tosi omituinen ruokapäiväkirja. Söin lasten jämiä, vihannes ja hedelmäpuoli näyttää aika kurjalta. Korjataan huomenna. Työntelin sentää väkisin työnnettävää ruohonleikkuria pari tuntia, et tuli jot

sunnuntai 04.05.2008 klo 20:51

2. Ronja6 sanoi...

:) sulla on kyllä mahtava liikunnan kirjo, tuntuis että sulla ei painon hallintaan saanti ole vaikeaa, kun sun ei tarvi opetella liikkumaan(kuten meikäläisen) mutta työsarkaahan painon pudotuksessa on vaikka muille jakais! Tsemppiä :D

sunnuntai 04.05.2008 klo 22:07

3. Heltsy sanoi...

Kiitos tsempistä! Liikkunut oon aina kiloista huolimatta, mutta painoa pudotellessa ilmenee tämä rasittava turpoamisilmiö, joka syö naista. Vaatteet pyörii päällä, mutta vaaka näyttää nousua. Voi mennä viikkoja, ennenkuin näkyy laskua. Tempitystä sullekin

maanantai 05.05.2008 klo 14:58

[ Katso ruokalista! ]

2008 kcalPeruskulutus
+499 kcalLiikunta
2507 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-473 kcalToteutunut vaje
2007 kcalTavoite
2034 kcalSyöty (Toteutunut)
+27 kcalTavoitteesta
12 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 05.05.2008

Jee, mä tajusin, kait? Tänne kulutussivullehan voi kirjotella ummet ja lammet. Teksti on niin pientä et varmaan mahtuu enemmän kun 255 merkkiä Xo). Mikä luoja lykky, mä en vaan osaa esittää asiaani lyhyesti.

Aerobic, kevyt1 tunti

1. Ronja6 sanoi...

Et saa näihin laatikkoihin kuin 255 kirjainta, mutta kulutus sivun päiväkirjaan voit kirjoittaa niin kuin haluat ja vielä kun klikkaat julkiseksi niin se näkyy meille kaikille;ja sitte mun kohdalla se vesi pitäis vaihtaa viinix(kun en juo ollenkaan viiniä)

maanantai 05.05.2008 klo 15:35

2. Ronja6 sanoi...

Ja mittanauha mulla on kulkenut ensimmäisestä viikosta alkaen tärkeämpänä mittana, koska vyötärö oli mulla ainakin kiitollinen kohta (pari reikää jo reilusti ohitettu) tsemppiä [KUVA]

maanantai 05.05.2008 klo 15:39

3. Tippurainen sanoi...

Juuri niitä keltaisia hymynaamoja minäkin tarkoitin siis näitä :) :D ;)

maanantai 05.05.2008 klo 15:48

4. Heltsy sanoi...

Ok, sorry mä varmaan sekoitin sen viinin juomisen jonkun muun tarinaan. Yritän tarkkailla tekemisiäni paremmin jatkossa, jonkus varmaan pitäis vähän pitää rotia. Oon niin villillä tuulella...nykyään.

maanantai 05.05.2008 klo 15:48

5. Ronja6 sanoi...

Kyllä täällä siitä viinistä on poristu, mutta mää lupasin juoda vain jos selkäsaunalla uhataan, äläkä välitä täällä kysellään ja kommentoidaan aika hupaisesti...ei liian tiukkapipoisena olla kukaan tässä mukana :D sä voit myös esittää TEROLLE kysymyksiä :)

maanantai 05.05.2008 klo 15:55

6. Ronja6 sanoi...

Kyllä täällä "rotia"pidetään...tarkoittaako se samaa kuin kuri? Täällä saatetaan antaa kauko-piiskaakin, jos muu ei auta pitämään porukkaa ruodussa! [KUVA]

maanantai 05.05.2008 klo 16:09

7. Amalia71 sanoi...

Kiitti kommentista! Olen ollut kuin malliesimerkki tähän asti, kunnes tänään kauppareissulla ostin kaikki mahdolliset ja mahdottomat ja söin vielä lasten jämätkin. . . Joskus näitä sattuu :) Tervetuloa sakkiin! :)

maanantai 05.05.2008 klo 18:06

8. Gartsu sanoi...

Sä sait mut tänään nauramaan, ääneen. :D Haluuks nimmarin? ;)
Kohta 3 vuotta mennyt urakassa. Tosin paino on välillä pitkiä aikoja junnannut samassa, koska koko touhu on kyllästyttänyt. Nyt oon päättänyt painaa urakan maaliin asti.


maanantai 05.05.2008 klo 18:45

9. Mupuinen sanoi...

Kiitos tsempistä! :) Mä olen aina päivät kotona, kun kotona hoidan noita lapsiani. On se kyllä kamalaa, kun kaikki herkut on käden ulottuvilla.

maanantai 05.05.2008 klo 21:08

10. Heltsy sanoi...

Juu Gartsu, nimmaria tulemaan vaan. Pääset meidän yksityiselle hall of fame seinälle... Mulla junnasi tuossa 42 kilon urakassa pisimmillään 13 viikkoa. Sit otin viikonlopun lomaa ja söin vähän enemmän, siitä sitten jatku taas pudotus. Olin kinnannu liikaa

maanantai 05.05.2008 klo 21:33

11. Heltsy sanoi...

Kiva, kiva tääl on paljon porukkaa. Mä oon sosiaalinen eläin. Meksikolaisia aaltoja~~~~~~~~kaikille tänään tsempanneille. Jos tänään tökkii, niin huomen on hyvä päivä, mulla oli sellainen tänään. Pojal on uus kiva lelu, Wii fit peli. Äiti vähän salaa...

maanantai 05.05.2008 klo 21:35

[ Katso ruokalista! ]

2008 kcalPeruskulutus
+437 kcalLiikunta
2445 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-944 kcalToteutunut vaje
1945 kcalTavoite
1501 kcalSyöty (Toteutunut)
-444 kcalTavoitteesta
25 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 06.05.2008

Huoh! Aamupaino pistää miettimään, että käytänkö tätä laskuria oikein. Oon tarkistanu miljoona kertaa, että onko ne miinuskalorit nyt ihan oikeesti miinuksia, vai sittenkin plussia. Niin ja aamulla suunnittelin ruokavaa'an kalibrointia. Tämä siis, vaikka ilmiö on ennestään jo tuttu, tämä ihme jumi painonpudotuksen alussa. Toisaalta taas, voisin painaa vielä 106,8 niinkuin kolme viikkoa aiemmin. Eipäs siis hermoilla, teoriassa oon laihtunu yli kilon. :D

Eilen tein aivan mielettömän ison salaatin ja olin ihan ähkynä. Pitäis vaan pitäytyä pienemmissä annoksissa, mut on tosi vaikeeta saada toi kuitumäärä täyteen. Tämä siis, vaikka en syö yleensäkään mitään höttösämpläreitä. ;)

Päivän iloinen uutinen on se, että mahduin iiiihanaan reebokin toppiin, joka ei oo mahtunut yli vuoteen. On sellaista timakkaa kangasta. Niin ja farkkujen vyötärönauhaan piti pujottaa leveä kumppari. Isäntä vihaa näitä housuja yli kaiken. Se ei ymmärrä miks haluun pitää isoks jääneitä vaatteita. Mut on niin ihanaa kun ne pyörii päällä ja lepattaa reisistä. Kohta on tosin pakko lähteä ostoksille. Siis ainakin kiinteytymistä on näkyvissä, joskin vaaka pistää vihaksi. :(

Eilen ei ainakaan vedenpuutetta voinut syyttää turvotuksista. Vähän tuli liikutuksikin, pompin pari tuntia pojan Wii fitin tahdissa. Se on aika kiva lelu. Tein stepaerobicia, hulaa, joogaa ja tasapainopelejä. Tasapainopelit vaatii hyvää keskikehon hallintaa ja yllättäen tänään oli vatsalihakset ja pakarat melko hellänä. Kai sit oikeesti tuli kuntoiltuakin. Ainakin hikeä pukkas ja hengästytti. Ihanaa kun polvi kesti stepinkin.

Niin ja illalla istutuin etukuistille perinteiset äitienpäiväkukat. Aivan jumailattoman kauniita orvokkeja, piti ottaa vähän joka väriä. Yöksi kiikutin kuitenkin autotallin lämpimään, kun yöllä lämpötila putos nollaan. Minne se inkkarikesä katos :( .

Nyt työn pariin, toivottavasti ei tartte istua koko päivää yksin toimistossa tietokoneen ääressä, vaan tuis ihan oikeita asiakkaitakin. Tsempitystä kaikille!

KLO. 15.35
Jär-kyt-tä-vä NÄLKÄ! Eilen tuntu olevan liikaakin syömistä ja tänään ei riitä mikään. Kaapissa huutelee houkutuksiaan pähkinäpussi (söin jo kourallisen), välipalakeksit ja Pandan tumma suklaalevy. Hätävaraa jos unohtuu eväät kotiin. On siellä kyl kevyempiäkin vaihtoehtoja, mutta... Palelee ja päätä särkee, eikä tuu ees asiakkaita! Mä haluun kotiin kaaputtamaan pihaa, et nälkä unohtuu! GRRR! Nyt sit tänne teidän kiusaks runoilen, että on käsillä tekemistä. Veden juominenkaan ei auta, palelee vaan. Taidan keittää teetä, jos sais sympatiaa. :(

1. Ronja6 sanoi...

Juu .fasaaneita on kiusaksi asti :( (mä lisään kaura kuitunen rouhetta jugeen/mehukeittoon niin saa noi kuitumäärät hyvin kasaan) Tsemejä sinulle kyllä se vauhti siitä nousee :D

tiistai 06.05.2008 klo 14:24

2. Ronja6 sanoi...

Täältä tulee sympatiaa mutta paleluun sekään ei auta, saati siihen nälkään...mulla ei ooo ollut noita nälkätuntemuksia, toisaalta mä rouskutan ja pureksin jotain pientä kaiken aikaa(saattaapi vaikuttaa) Lämminkuppi jutut kova sana :D

tiistai 06.05.2008 klo 15:52

3. Seksy sanoi...

Keittelin tossa just vihreetä teetä, sitä nyt lipittelen. Toivottavasti auttaa turvotukseen.
On se niin ihanaa tää naisena oleminen, ihanat hormoonit.
Kyllä samoja oon miettinyt, että mikä menee pieleen, paino kun vaan nousee vaikka pitäs laskea.


tiistai 06.05.2008 klo 16:09

4. Seksy sanoi...

Laskin tässä kuukaudeks kaloritasoa, eikä vaikutusta, paino vaan jatkaa nousuaan.
Taidampa nostaa kaloreita ja katsoa mitä tapahtuu, mutta jotenkin tuntuu että siloin se paino ainakin nousee.
Kyllä se tästä iloks muuttuu!!!!!!!!!


tiistai 06.05.2008 klo 16:14

5. Mupuinen sanoi...

Tila oli loppunu kesken sun kommentista, mutta kiitos tsempistä. :) Tavote on kuitenkin mulla vielä kaukana.

tiistai 06.05.2008 klo 16:35

6. Heltsy sanoi...

Tavoitteeseen mulla kans matkaa jotakuinkin 40 kg, joten samas venees kellutaan. Näillä turboilla muuten kelluukin mainiosta. Oikee takajalka on tuplannu tänään paksuutensa ja se on muuteskin melkoinen. Ei pitäis istuskella...

tiistai 06.05.2008 klo 18:39

7. Taika3 sanoi...

Jos palelee se on merkki ettet ole saanut tarpeeksi ruokaa. Ei kannata päästää sellaiseen tilaan. Silloin iskee se, että syö vähän mitä sattuu. Tässä nyt kyllä neuvoja, jolta itseltä ei onnistu tämä laihtuminen ollenkaan.

tiistai 06.05.2008 klo 19:03

8. Heltsy sanoi...

Oon kyllä syöny kiltisti 1500 kcal ja risat päivittäin ja kulutuksen mukaan enemmänkin. Tuntuis vaan hassulta et vieläkin enemmän pitäis syödä, vaikka ei näilläkään paino putoo vaan nousee. Join kyllä paljon vettä tänään, varmaan vei lämpöä.

tiistai 06.05.2008 klo 21:07

9. Seksy sanoi...

Niin se taitaa olla "vesi vanhin voitehista" samahan se ottaako sen ulkoisesti vai sisäisesti.
Pojat tossa söi suklaata, oonkohan kipee kun ei tehnyt edes mieli, hyvä niin.
Nautinnollista vesielämystä sullen!


tiistai 06.05.2008 klo 21:42

10. Tippurainen sanoi...

Kattelin pikku ipanoitten huonetta muutenkin ja totesin että pakko se on siivota taas kokonaan. :)

keskiviikko 07.05.2008 klo 17:42

11. Gartsu sanoi...

Heh. Äläs nyt, alkaa vielä nousta mulla hattuun. ;)
Nyt sujunut ihmeen hyvin tää pudottelu. Huomenna alkaa yövuorot, saa nähä miten niistä selviin.


keskiviikko 07.05.2008 klo 17:52

12. Mupuinen sanoi...

Kiitos tsempistä. :)

keskiviikko 07.05.2008 klo 21:06

[ Katso ruokalista! ]

2021 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-517 kcalToteutunut vaje
1521 kcalTavoite
1504 kcalSyöty (Toteutunut)
-17 kcalTavoitteesta
29 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=heltsy